Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
1,608
Kuten tällä viikolla on tullut ilmi, niin näin ajatteli sekin nuori, jolla on/oli koronatartunta mutta vähät välitti siitä tai karanteenissa olosta, ja meni baariin kavereiden kanssa levittämään sitä.
Tämä yksilö ei kyllä ajatellut yhtään mitään.

En ole missään sanonut, että karanteenissa olevat saisivat mennä bilettämään tai tautia pitäisi levittää ehdoin tahdoin. Olen sitä mieltä, että nykyiset rajoitukset näyttävät riittävän. Meillä on 6 ihmistä sairaalahoidossa eli joko tautia on todella paljon vähemmän kuin keväällä tai sitten tauti on heikentynyt.

En tiedä miksi hyökkäät noin voimakkaasti minuun henkilönä, mutta saahan täällä niinkin tehdä. Jos sinä koet syyllistymistä, niin siihen reaktioon sinulla on täysi oikeus. En kuitenkaan hakenut syyllistämistä, vaan toisten ihmisten huomioimisen ja empatian näkökulmaa.

Lavensit perustelusi ilmansaasteisiin, mikä on melkoinen loikka sivuun aiheesta. Totta, kun asettaa koronan sopivaan vertailuun, niin sen saa näyttämään pieneltä ja merkityksettömältä. Kylmillä tilastoilla ja vertailuilla muihin suurempiin ongelmiin on helppo etääntyä kulloinkin käsiteltävästä ongelmasta, mutta myös inhimillisyydestä ja siirtyä käsittelemään asioita numeroina ja tilastoina.
Olin liian kärkäs. Pahoittelen.

Yritin raflaavalla ilmansaastevertauksella vaan tuoda sitä esille, että lähes kaikki toimintamme vaikuttaa ihmishenkiin ja varsinkin me länsimaiset kerskakuluttajat aiheutamme jatkuvasti kuolemia. Olemme niistä vain täysin etääntyneitä ja suljemme silmämme näille ongelmille. Itse en ole muita parempi.

Mutta noin yleisesti asioita pitää isossa kuvassa katsoa kylmästi tilastoina ja numeroina. Jokainen kuolema itsessään on ihmillinen ja koskettaa läheisiä ihmisiä. Oli syynä sitten mikä hyvänsä.

Pienten lasten isänä olen eniten tällä hetkellä huolissani siitä "laskusta", jonka lapseni joutuvat tästä maksamaan. Enitenhän tästä joutuvat tulevaisuudessa kärsimään yhteiskunnan heikoimmat eli lapset (/nuoret) ja vanhukset. Tullaan leikkaamaan niin terveydenhuollosta, koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta kuin vanhustenhuollostakin.

Mutta nyt painan tuota "Älä seuraa"-nappia tämän ketjun osalta. Menee liiaksi tunteisiin ja tulee kirjoiteltua liian kärkkäästi :)
 
Viestejä
275
Harjoituspelit erikseen. En usko että sarjapelejä perutaan pelkän mahdollisen altistumisen takia varotoimena tai yhden pelaajan karanteenin vuoksi.
 
Viestejä
8,035
Niin toistaiseksi ainoa peruttu kilpailullinen peli tänä syksynä taitaa olla tuo SuperCup. Onko missään muussa palloilusarjassa Suomessa peruttu yhtään muuta kilpailullista peliä vielä?
 
Viestejä
780

On. Esim. naisten jalkapallon kansallisen liigan peli, muistaakseni Honka-TPS siirrettiin korona-altistumisen vuoksi. Fudiksessa on sarjaan laitettuy loppuun varapäiviä siirrettäville peleille.
 
Viestejä
633
Niin toistaiseksi ainoa peruttu kilpailullinen peli tänä syksynä taitaa olla tuo SuperCup. Onko missään muussa palloilusarjassa Suomessa peruttu yhtään muuta kilpailullista peliä vielä?
Jota ei ole peruttu, vaan siirretty pelattavaksi Lempäälään Ideaparkkiin.

Saman viranomaismääräyksen vuoksi Mikkelistä kyllä jouduttiin siirtämään sabassakin M3D sarjan eka turnaus tältä samalta viikonlopulta hamaan tulevaisuuteen. Ja monen muun lajin tapahtumia myös.
 
Jussi Koivunen

Iltapulujen julkaisut vaan lietsoo tätä paniikkia, päivästä toiseen ja ihmiset nielee sen täysin ilman omaa ajattelua.

Urheilujoukkueet karanteenissa jne. Okei, Jukurien A-junnujoukkueessa vissiin oikeesti tartuntoja, mutta suurin osahan näistä "altistumiseen altistumisia". Eli, joukkueet peruvat treenipelejään ihan vaan varmuuden vuoksi, että varsinainen sarjakausi saadaan alkuun.

Super Cup siirrettiin Ideaparkiin. Se oli ainoa oikea vaihtoehto. Pari säbäjengiä on VARMUUDEKSI perunut treenipelinsä, eli salibandyn osalta kaikki bueno. Super cup huomenna tuuttiin ja sitten kohti sarjakauden aloitusta.

Tähän ketjuun voi toki lisätä mitä tahansa Neftehinskiskkksiisi Nifhtekamskiskkiisksia Venäjältä (Venäjällä kun tuota tautia ei kai oikein edes ollut, Venäjän mukaan), jos haluaa ahdistua. Nyt puhutaan salibandystä. (Oikeesti, kuka yllättyi että tämä tapahtuu KHL:ssä)

EDIT: En sano, etteikö Koronalla olisi merkitystä ja etteikö sitä pitäisi ottaa huomioon, mutta paniikin lietsonta on aivan turhaa. Esimerkiksi, en olisi lähtenyt joukkueen mukaan jos matsi oltaisiin pelattu Mikkelissä. Ideapark, miksi ei?

EDIT2: Muokataan sarjaohjelma siten, että samat joukkueet kohtaavat toisena peräkkäisinä päivinä. Siihen perään koronatestit ja kohti seuraavia pelejä?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Huomasitko Jokereihin liittyen HUS lääkäri Asko Järvisen kommentin, jonka mukaan koronatesti seuraavana päivänä altistumisen jälkeen on aika turha. Pitäisi odottaa kai noin 5 päivää, sillä sen verran on itämisaika. Sitten on testillä jotain mitä testata.
 
Kyllä. Huomasin. Ja olen itsekkin testeissä käynyt, kun joukkueen kanssa tekemisissä. Näillä perusteilla kaiken kodin ulkopuolisen elämän voisi perua vaikka nyt seuraavaksi vuodeksi?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
17.30
1.635.303.50
Näytä kaikki
>
Viestejä
633
Iltapulujen julkaisut vaan lietsoo tätä paniikkia, päivästä toiseen ja ihmiset nielee sen täysin ilman omaa ajattelua.

Urheilujoukkueet karanteenissa jne. Okei, Jukurien A-junnujoukkueessa vissiin oikeesti tartuntoja, mutta suurin osahan näistä "altistumiseen altistumisia". Eli, joukkueet peruvat treenipelejään ihan vaan varmuuden vuoksi, että varsinainen sarjakausi saadaan alkuun.

Super Cup siirrettiin Ideaparkiin. Se oli ainoa oikea vaihtoehto. Pari säbäjengiä on VARMUUDEKSI perunut treenipelinsä, eli salibandyn osalta kaikki bueno. Super cup huomenna tuuttiin ja sitten kohti sarjakauden aloitusta.

Tähän ketjuun voi toki lisätä mitä tahansa Neftehinskiskkksiisi Nifhtekamskiskkiisksia Venäjältä (Venäjällä kun tuota tautia ei kai oikein edes ollut, Venäjän mukaan), jos haluaa ahdistua. Nyt puhutaan salibandystä. (Oikeesti, kuka yllättyi että tämä tapahtuu KHL:ssä)

EDIT: En sano, etteikö Koronalla olisi merkitystä ja etteikö sitä pitäisi ottaa huomioon, mutta paniikin lietsonta on aivan turhaa. Esimerkiksi, en olisi lähtenyt joukkueen mukaan jos matsi oltaisiin pelattu Mikkelissä. Ideapark, miksi ei?

EDIT2: Muokataan sarjaohjelma siten, että samat joukkueet kohtaavat toisena peräkkäisinä päivinä. Siihen perään koronatestit ja kohti seuraavia pelejä?
Salibandylle (joillekin muille lajeille myös) tulee vielä lisähaastetta siitä, että junnuja ja alasajoja pelataan turnauksina. Osalla halleista useilla kentillä yhtä aikaa.
Jos koronavilkut on päällä kännyköissä sellaisessa hallissa, kertautuu yksi altistuminen kerralla moniksi joukkueiksi ja kymmenien sijaan sadoiksi ”vilkkuvaroituksiksi”. Ja sitten käydään ne paperiset läsnäololistat läpi myös.

Jos joku puuttuu yksittäisiin otteluihin tai turnauksiin, pahimmassa tapauksessa koko kauteen, se on yhteiskunta eli terveysviranomaiset.
Näin on myös Mikkelissä, missä sen Supercupin lisäksi kiellettiin muutkin urheilutapahtumat ihan niitä alasarjoja myöten.
 
Viestejä
780
Kyllä. Huomasin. Ja olen itsekkin testeissä käynyt, kun joukkueen kanssa tekemisissä. Näillä perusteilla kaiken kodin ulkopuolisen elämän voisi perua vaikka nyt seuraavaksi vuodeksi?
Voihan sitä noin pitkällekin ajatella, mutta itse ajattelin seuraavat kuukaudet ottaa hiukan varovaisemmin ja seurata tilanteen kehittymistä ja toivoen parasta. En tosin ymmärrä liittyikö mainitsemani viiden päivän odotus jotenkin sinun mainitsemaasi vuoden mittaiseen "kodin ulkopuolisen elämän perumiseen". Eiköhän nuo ole kaksi eri kokoluokan asiaa.

Pandemian kanssa olemme Suomessa pärjänneet hyvin. Hyvä meno jatkuu, jos kärsivällisyys meillä riittää vielä jonkin aikaa.. Tiukoilla varmasti mennään jaksamisen kanssa, koska olemme oppineet saamaan niin paljon ja tekemään varsin vapaasti mitä kulloinkin haluamme.

Vaikka olisimme pidempäänkin rajoitusten alla, niin kyllä siitä selvitään. Toivottavasti ihan muutaman viikon aikana päästään eroon tartuntaryppäistä.

Jos toimit jonkun pääsarjajoukkueen mukana virallisesti, niin ólet yksi esimerkeistä meille tavallisille harrastajille. Toivottavasti teillä ei hermo mene ensimmäisten joukossa.
 
Jussi Koivunen

Siis kenellekkään ei ollut itselläni mitään henkilökohtaista kommentissani.

Itse menen joka tapauksessa peleihin, koska pakkohan ne kuvata on.

Tässä tilanteessa vaan kovasti toivoisin, että esimerkiksi tuo Nelonen Media ja Ruutu ihan pikkusen ojentaisi omaa kättään, että esimerkiksi nyt vaikka fanikameralähetyksistä edes euro tulisi seurojen suuntaan. Se olisi kuitenkin euro enemmän kun viime kaudella. Euron verran tuo motivoisi niihin lähetyksiin panostamaankin...
 
Tuota komppaan kovasti. Tässä voidaan hyvin päätyä laajasti lähetysten kautta pelejä katsomaan. Luulisi mainostajia silloin peleihin satsaamisen kiinnostavan ja sitä hyvää voisi seuroillekin jakaa.
 
Viestejä
1,608
– 31.7. mennessä tulleet peruutukset 85 € ja osallistumismaksu palautetaan
– 31.8. mennessä tulleet peruutukset 350 € ja osallistumismaksu palautetaan
– 31.8. jälkeen tulleet peruutukset 500 € ja osallistumismaksu peritään täysimääräisenä
72ec85b8-e09a-532d-7d3f-5bcae42a783d

Elokuun (jolloin olisi voinut luopua vielä karkkirahoilla) tautitilanteessa oltiin valmiita pelaamaan, mutta nyt ei? :unsure:
 
Viestejä
281
Mielenkiinnolla olen katsonut miten tämä tilanne ja keskustelut etenevät... ja ehkä ei pitäisi kirjoittaa koska joku vetää porot sieraimeensa ja sitten ollaankin myrskyn silmässä mutta kirjoitan kuitenkin.
Tottakai parasta olisi että kukaan ei liiku minnekään, ei tavata ketään ja voidaan vetää totaalinen lockdown päälle, mutta mielestäni olisi ehkä järkevämpää yrittää miettiä miten tämänkin asian kanssa pystytään elämään?! Voidaan toki pyöritellä kaikenlaisia tilastoja ym., mutta niillä voi puolustaa juuri sitä näkökulmaa mitä haluaa (vale, emävale, tilasto). Heitänpä tähän kohtaan ajatuksen...

Kun kerta nuo suuret kokoontumiset ovat niitä ns. riskipaikkoja olisiko syytä harkita pelitapojen muuttamista esim. siten että ei pelattaisikaan turnauksina vaan tuplapelit eli samaa vastustajaa vastaan yhtenä päivänä. Hallivuorot voisivat olla esim. 10-11 Y-ikäluokan peli 11.00-12.00 Y-ikäluokan peli 13-14 X-ikäluokan peli ja taas 15.00-16.00 X-ikäluokan peli, katsomoon vain minimimäärä katsojia ja striimauspakko (liitto voisi neuvotella TOIMIVAN pohjan, jos pystyy). Näin ei olisi "Valtavia" ihmismassoja missään ja kontaktit voidaan minimoida. Ja illalle voisi vetää vaikka kolmannen ikäluokan setin... Pelipaikoiksi ensisijaisesti halleja jotka pystyvät esittämään toimivan konseptin omalta osaltaan, eli järkevät liikkumiset (erilliset sisäänkäynnit, katsomoiden jako, turvavälit, ym ym.) kotipeli käsityksenä on junioripeleissä muutenkin häilyvä. Myönnän että Esim. AC:n toimipisteet joutuvat hieman miettimään konseptiaan mutta mitä sitten, niin joutuvat kaikki muutkin yritykset... Taloudellisia vaikutuksia tulee kaikille varmasti mutta jos nyt edes yritetään pitää toimintaa yllä!

Itse tauti on ilkeä mutta ei varmaan tarvitse kilpikonnana mennä kuoreenkaan... ja niin kauan kuin koulut ja oppilaitokset ovat toiminnassa ja porukat käyvät eri alueilla töissä en näe syytä perua kaikkea...

Keinoja toteuttamiseksi kyllä löytyy jos niitä oikeasti kunnolla mietitään ja jos ei löydy niin sitten siellä ei pelata...

Tässä oma lusikkani soppaan, kura lentäköön...
 
Viestejä
1,608
Nyt voisi liitollakin olla pelisilmää, mutta sielläkin ollaan paniikissa, kun ei saada MM-kisoista rahoja tänä vuonna...
Ainoa mitä tulee mieleen, niin jokainen joukkue olisi voinut keväällä ilmottautuessa jättää kauden väliin ja ensi kaudella olisi saanut jatkaa samalta sarjatasolta. Mutta silti tuo Iltalehden juttu ei kerro koko totuutta. Tuollakin joukkueella oli aikaa miettiä osallistumistaan sarjaan käytännössä 5,5 kuukautta ja nyt sitten ihmetellään liiton kovia maksuja luopumisesta.

Pesäpallossahan sai jättää kauden väliin ja lisäksi ei miltään sarjatasolta voinut tällä kaudella tippua, mutta nousta pystyi. Miesten ykköspesiksestä taisi luopua kolme joukkuetta, mutta voi olla aika vaikeaa ensi kaudelle joukkueen kasaaminen. Lisäksi tämä putoamisuhan poistuminen toi jääkiekosta tuttuja pelaajasiirtoja pois joukkueista, joilla ei ollut peleissä enää mitään panosta.
 
Viestejä
780
Mielenkiinnolla olen katsonut miten tämä tilanne ja keskustelut etenevät... ja ehkä ei pitäisi kirjoittaa koska joku vetää porot sieraimeensa ja sitten ollaankin myrskyn silmässä mutta kirjoitan kuitenkin.
Tottakai parasta olisi että kukaan ei liiku minnekään, ei tavata ketään ja voidaan vetää totaalinen lockdown päälle, mutta mielestäni olisi ehkä järkevämpää yrittää miettiä miten tämänkin asian kanssa pystytään elämään?! Voidaan toki pyöritellä kaikenlaisia tilastoja ym., mutta niillä voi puolustaa juuri sitä näkökulmaa mitä haluaa (vale, emävale, tilasto). Heitänpä tähän kohtaan ajatuksen...

Kun kerta nuo suuret kokoontumiset ovat niitä ns. riskipaikkoja olisiko syytä harkita pelitapojen muuttamista esim. siten että ei pelattaisikaan turnauksina vaan tuplapelit eli samaa vastustajaa vastaan yhtenä päivänä. Hallivuorot voisivat olla esim. 10-11 Y-ikäluokan peli 11.00-12.00 Y-ikäluokan peli 13-14 X-ikäluokan peli ja taas 15.00-16.00 X-ikäluokan peli, katsomoon vain minimimäärä katsojia ja striimauspakko (liitto voisi neuvotella TOIMIVAN pohjan, jos pystyy). Näin ei olisi "Valtavia" ihmismassoja missään ja kontaktit voidaan minimoida. Ja illalle voisi vetää vaikka kolmannen ikäluokan setin... Pelipaikoiksi ensisijaisesti halleja jotka pystyvät esittämään toimivan konseptin omalta osaltaan, eli järkevät liikkumiset (erilliset sisäänkäynnit, katsomoiden jako, turvavälit, ym ym.) kotipeli käsityksenä on junioripeleissä muutenkin häilyvä. Myönnän että Esim. AC:n toimipisteet joutuvat hieman miettimään konseptiaan mutta mitä sitten, niin joutuvat kaikki muutkin yritykset... Taloudellisia vaikutuksia tulee kaikille varmasti mutta jos nyt edes yritetään pitää toimintaa yllä!

Itse tauti on ilkeä mutta ei varmaan tarvitse kilpikonnana mennä kuoreenkaan... ja niin kauan kuin koulut ja oppilaitokset ovat toiminnassa ja porukat käyvät eri alueilla töissä en näe syytä perua kaikkea...

Keinoja toteuttamiseksi kyllä löytyy jos niitä oikeasti kunnolla mietitään ja jos ei löydy niin sitten siellä ei pelata...

Tässä oma lusikkani soppaan, kura lentäköön...
Minusta esität hyviä ratkaisuja, joilla riskejä voisi vähentää ilman mitään radikaaleja negatiivisia vaikutuksia pelaamiseen.

Liitolta ei ole tullut sarjatoimintaan yhtään riskejä alentavaa ratkaisua (pelimäärät,lohkojako kuten kiekon Mestiksessä, varapäivät jne).

Upporikasta ja rutiköyhää pelataan säbäliitossa, ja rukoillaan ettei pandemia iske meille. Fudiksessa sarjojen otteluohjelmia tilattiin ja niihin rakennettiin mukaan varapäiviä mahdollisesti siirtyville peleille. Ja fudiksen piti olla se vanhoillinen ja jäykkä laji.
 
Futiksessa pitää varapäiviä määrittää euro-pelien takia ja siksi, että kausi alkoi myöhässä, kausi on todella tiivis ja talvi painaa päälle.

Salibandyssa mahdollisesti peruuntuville peleille löytyy aika helposti uusi pelipäivä. Ei tarvitse määritellä ja suunnitella erikseen mitään varapäiviä
Luvut nousussa:
Aaltoliikettä. Vähän aikaa sitten oli 16 sairaalahoidossa, mutta laski alimmillaan 5 potilaaseen. Nyt taas nousi 10 potilaaseen.

.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
17.30
1.635.303.50
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös