Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
873
Mielenkiintoinen ja samalla harmittava tilanne kieltämättä. Saa nähdä mikä on se kipuraja (taikka onko sellaista) jonka jälkeen liitto/hallitus/yhteiskunta toteaa että otetaas pikku breikki. Onko se sitten jokin isompi altistuminen/tartuntarypäs esimerkiksi alasarjaturnauksessa, vai mennäänkö ihan ottelusiirto kerrallaan kevääseen. Paljon on kysymysmerkkejä kyllä ilmassa. Onneksi kuitenkin tartuntaryppäitä ei ole ilmeisimmin lajin sisällä syntynyt vaan on toimittu nopeasti, joka on tärkeää.
Vaikea ajatella, että liitto laittaisi seis ilman, että päätös tulee yhteiskunnalta.
Liiton ensisijainen tehtävä on kuitenkin liikuttaa ihmisiä. Ja sitä tehtävää sen tulee toteuttaa, kunnes terveysviranomaiset ja poliitikot katsovat, että terveyden edistämisessä ihmisten eristäminen toisistaan on tärkeämpää kuin liikuttaminen joukkueurheilun muodossa; joukkueurheilu kuitenkin tuottaa niin sosiaalista. henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia, mutta kevään kokemusten perusteella eristäminen näyttää tuottavan pahoinvointia
Se pysähdyksen hetki voi silti olla taas tulossa, jos poliitikot ja terveydenhuolto sen välttämättömäksi katsovat.
 
Viestejä
112

Tätä juuri vähän hainkin: toki näitä skenaarioita voi kehitellä mielensä mukaan (enkä itsekkään tykkää tätä hirveästi harrastaa) mutta jos otetaan esimerkiksi tilanne, jossa jonkin turnausmuotoisen aladivarin joukkueelta todetaan muutama tartunta, ja samassa hallissa ollut esim. junnuturnaus samaan aikaan, mahdollisesti vielä yksittäinen Divaripeli missä junnuja katsomossa. Siihen muutama tartuntaketju lisää niin aika iso rumba lähtee pyörimään.

Tuskin liitto lähteekään pelejä pysäyttelemään ilman päätöksiä viranomaistahoilta mutta varsinkin turnausmuotoisissa sarjoissa lukuisat peli/turnaussiirrot voivat osoittautua haastaviksi. Enemmän vain omaa pohdiskelua siitä, kuinka pitkälle koronatartuntoja ollaan valmiina sietämään; olen erittäin suuresti samaa mieltä juuri henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämisen tärkeydestä ja siinä mielessä pelien käynnissäpito on tärkeää.
 
Viestejä
275
Alkaa käymään pelaajille kyllä siltäkin kannalta raskaaksi ettei voi vapaaviikonlopuillekkaan mitään oikein sopia kun pelisiirrot ovat enemmän kuin todennäköisiä. Ja näyttää kyllä jo sarjataulukotkin tässä vaiheessa hassulta, joillain 5 ja joillain 2 peliä.
 
Viestejä
535
Voisikohan jalkapallon tapaan asettaa karanteeniin ainoastaan positiivisen näytteen antaneen pelaajan, eikä koko on joukkuetta? Sitten voisi kauden viedä läpi melko normaalisti.
 
yyz

Viestejä
676
Voisikohan jalkapallon tapaan asettaa karanteeniin ainoastaan positiivisen näytteen antaneen pelaajan, eikä koko on joukkuetta? Sitten voisi kauden viedä läpi melko normaalisti.
Ajatuksena hyvä ja kannatettava, mutta uskon, että ongelmaksi tässä muodostuu lajien eroavaisuus; toinen on ulko- ja toinen sisälaji, joten taudin tarttuvuus on erilainen.
 
Viestejä
1,661
Voisikohan jalkapallon tapaan asettaa karanteeniin ainoastaan positiivisen näytteen antaneen pelaajan, eikä koko on joukkuetta? Sitten voisi kauden viedä läpi melko normaalisti.
Jalkapallossa ihan samat karanteenisäännöt kuin meillä muillakin suomalaisilla.
Näyttää siltä, että homma alkaa lähtemään käsistä. SARJAT SEIS vuoden loppuun saakka!!
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tilanne olisi jotenkin parempi vuoden lopussa?
Alkaa käymään pelaajille kyllä siltäkin kannalta raskaaksi ettei voi vapaaviikonlopuillekkaan mitään oikein sopia kun pelisiirrot ovat enemmän kuin todennäköisiä. Ja näyttää kyllä jo sarjataulukotkin tässä vaiheessa hassulta, joillain 5 ja joillain 2 peliä.
Valtakunnallisia sarjoja pelaavien ja joukkueissa toimivien kannattaa aika tarkkaan muutenkin miettiä tällä hetkellä, että mitä he touhuavat vapaa-ajallaan. Itse en ainakaan hirveästi pyörisi yökerhoissa tai lähtisi bilettämään jollekin mökille isolla porukalla. Tulee aika isoja taloudellisia tappioita, jos joku pitkänmatkan pelireissu (bussit, hotellit jne.) joudutaan perumaan,
 
Viestejä
275
Pakko sanoa että yllättävän paljon on nyt tullut ottelusiirtoja ja ilmeisesti tulossa pian lisää. Olisi mielenkiintoista tietää monta tällaista pystytään vielä sietämään, luulisi että järjestelyt menevät äkkiä vaikeaksi kun pelejä siirrellään. Toivon todella ettei yksikään tartunta ainakaan näissä pääsarjatason joukkueissa ole peräisin mistään baarista tms. Ylimääräisestä koska silloin on tullut kustua aikas monen ihmisen muroihin. Alkaa omakin vaakakuppi kallistua siihen että kausi ei jatku marraskuuta pidemmälle tällä kertaa.
 
Siellä tietysti nyt mm-kisojen siirtymisen vuoksi on kalenterissa väljää pelejä siirrelläkin.
Isompi ongelma seuroille on kustannukset, esim. jos vieraspeliviikonlopun tuplapeleistä toinen peruuntuu ja tilalle tulee uusi yksittäinen vieraspelimatka myöhemmin.

Tietysti ihmisten terveys ajaa kustannusten yli, se on selvää. Mutta sellaista rimpuilua siitä äkkiä tulee, jos jengin rahat on ihan finaalissa.
 
Viestejä
275
Valitettavasti vaan vaikuttaa siltä että tuo joulukuu tulee olemaan epidemian kannalta vielä pahempi kuukausi kun nyt jos sama tahti jatkuu. Nythän leviäminen on karannut taas käsistä, kun vielä pari viikkoa sitten vaikutti siltä että ketjut oli hyvin hallussa. On siis vain ajan kysymys koska tulee tiukemmat rajoitteet.

Toki positiivista on se että altistuneiden karanteenia saatetaan lyhentää, tästä oli alustavaa uutisointia että on mahdollista.
 
Viestejä
275
Näköjään korona leviää eri kaupungeissa eri tavalla, kun karanteeniin asetettiin nyt Saipan pelistä kaikki kentällä olleet henkilöt (tuomarit yms.) Kun esim Rangersin tapauksessa joukkueen ulkopuolisia ei asetettu karanteeniin.
 
Viestejä
93
Niin kivaa kuin tämä pelaaminen onkin niin nyt olis hyvä saada joku järki tähän tilanteeseen. Joko mentäis avoimella Ruotsin mallilla ja otetaan kaikki hitit vastaan mitä tulee tai sitten pelit täysin tauolle kunnes tartunnat saadaan kuriin. Tässä venäläisessä ruletissa ei ole mitään tolkkua.
 
Viestejä
65
Kummallista, että alasarjoissa ei ole vielä raportoitu karanteeneja, tartuntoja tai altistumista. Eikö niitä uutisoida, vai johtuuko siitä, että pelit alkoivat pitkälti vasta viime viikonloppuna ja ryöppy odotettavissa lähipäivinä?
 
Ei vaan uutisoida, mutta onhan noita joukkueita putoillut turnauksista pois heti ensimmäisistä pelipäivistä alkaen. Eli pelit siirtyneet myöhemmin pelattaviksi.
 
Viestejä
113
Perinteisesti syysloman jälkeinen aika on ollut ns. normaaleillekin kulkutaudeille rajun leviämisen aikaa, kun koululaiset ovat palanneet lomilta ja mummoloista. Saas nähdä, kuinka tänä vuonna.

Nyt olisi sitten erittäin tärkeä ottaa se influenssarokote, ettei sekin tauti puske päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös