Argumentointi äärimmäisyyksillä on ilmiö, joka ei kuole. On käsittämätöntä, kuinka salibandyn sarjatoiminnan keskeyttämisellä toistaiseksi voi nähdä yhtäläisyyden yhteiskunnan sulkemiseen. Me kun ei Suomessa olla koettu nyt syksyllä mitään niin radikaalia rajoitustoimenpidettä, kuin Euroopassakin muualla nyt toteutetaan. Minusta ilmiö liittyy 2000-luvun länsimaiseen demokratiakehitykseen ja erityisesti Pohjoismaisiin hyvinvointiyhteiskuntiin. Pohjoismaissa yhteiskunnan takaaman suojaverkon alla on ihmisille kasvanut valheellinen turvallisuuden tunne, että valtio hoitaa lapsensa, ja samalla tottumus suuresta henkilökohtaisesta valinnanvapaudesta omien tekemistensä suhteen. Seurauksena on omien tarpeiden priorisointi yhteisön ja yhteiskunnan tarpeiden yli.
Vaikka Keski- ja Etelä-Euroopassa on asetettu monessa maassa huomattavasti tiukempia rajoituksia ihmisten valinnoille ihan liikkumisesta lähtien, ihmiset siellä ovat pääosin pyrkineet yhteisen edun nimissä noudattamaan rajoituksia. Kun mielenilmaisuja on ollut, niissäkin joku ryhmä on ne toteuttanut, siis yhdessä. Suomessa kapinoimme pääasiassa yksin, ja se toteutetaan yksinkertaisesti olemalla noudattamatta ohjeita, itsepäisesti ja uhmakkaasti, tai kirjoittelemalla someen.
Suomi muistuttaa nykyään paljolti Yhdysvaltoja siinä suhteessa, että ihmiset haluavat toteuttaa yksilönvapautta jopa oman turvallisuutensa vaarantaen, muista juurikaan piittaamatta.Elämän ei-välttämättömyydet, kuten bilettäminen, matkailu, harrasteurheilu ja penkkiurheilu ovat kasvaneet meistä useille elämäntavaksi ja addiktioksi.
Tässä suhteessa en pidä nuoria aikuisia sen syyllisempinä kuin muitakaan ikäluokkia. Heidän harrasteensa vaan sattuvat nyt olemaan virukselle hyvin otollisia leviämisalustoja.
