Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
275
Ja tämä ehkä nimenomaan liiton suuntaan jos LNM on sieltä kysynyt että saavatko nämä pelaajat pelata niin ehdottomasti olisi pitänyt sanoa että ei. Kyllä saa liitto itsensä näyttämään aika surkealta jos näitä tulee jatkossa, annetaan omaehtoisessa karanteenissa olevien pelata ja sitten pari pv pelin jälkeen tulee virallinen ilmoitus karanteenista. Silloin siitä ei enää paljoa ole hyötyä ja liitto on syyllinen.
 
Viestejä
127
Viestejä
275
Tämähän se on kumma, Kirkkonummen viranomaiset nyt kahteen kertaan todenneet ettei muut ole altistuneet (vastustaja, toimitsijat yms.) Vaikka tuo pommari on kyllä se pahin luola virusten leviämisen kannalta. On todella epäoikeudenmukaista että muilla alueilla myös vastustaja ja pahimmassa tapauksessa toimihenkilötkin joutuvat karanteeniin. Se olisi kiva tietää millä perusteella eri alueen lääkärit näitä päätöksiä jakelee.
 
Viestejä
1,585
Se olisi kiva tietää millä perusteella eri alueen lääkärit näitä päätöksiä jakelee.
Ilmeisesti tämä on ihan villi länsi ilman mitään logiikkaa. Jossain ei vastustaja ole altistunut ollenkaan, toisaalla pistetään vain hyökkääjät karanteeniin, jos vastustajan pakki on koronapositiivinen ja jossain laitetaan kaikki huoltajista ja toimitsijoistakin lähtien karanteeniin.
 
Viestejä
127
Tämähän se on kumma, Kirkkonummen viranomaiset nyt kahteen kertaan todenneet ettei muut ole altistuneet (vastustaja, toimitsijat yms.) Vaikka tuo pommari on kyllä se pahin luola virusten leviämisen kannalta. On todella epäoikeudenmukaista että muilla alueilla myös vastustaja ja pahimmassa tapauksessa toimihenkilötkin joutuvat karanteeniin. Se olisi kiva tietää millä perusteella eri alueen lääkärit näitä päätöksiä jakelee.
Ei tietoa, miten nämä määrätään, mutta aika iso ero esim. tähän:

Joukkueen lisäksi vastustaja (pelaajat+toimihenkilöt), toimitsijat sekä tuomarit karanteeniin, kun yhdellä pelaajalla todettu korona
 
Viestejä
780
Päätösten vaihtelevuus johtuu varmaan osin tapausten yksityiskohtien erilaisuudesta - mehän emme tapauksista tehtyjä raportteja ja käytyjä keskusteluja ole nähneet ja kuulleet.

Toisaalta nyt päätöksen tekee subjektiivisesti vastuutettu tartuntatautilääkäri. Heilläkin on tottakai omat mielipiteet koronasta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä. Tämä vaikuttaa päätöksiin.

Liitto voisi tehdä ohjeistuksen jos haluaisi. Esimerkiksi niin, että otteluun osallistuneen tartuttavaksi tartuntatautilääkärin määrittämän pelaajan katsotaan altistaneen nämä henkilöt, ja heille liitto asettaa kiellon osallistua liiton tapahtumiin X ajaksi. Vastaavasti liitto voisi ohjeistaa seurat asettamaan vastaavan pituisen harjoittelukiellon.

Liitto on yleensä hanakka valvomaan kaikennäköistä lillukanvartta
ihan videoinnista lähtien. Nyt se topakkuus ja johtajuus pitäisi ottaa ihan edestä johtamalla tähän koronatilanteeseenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
140
Ilmeisesti tämä on ihan villi länsi ilman mitään logiikkaa. Jossain ei vastustaja ole altistunut ollenkaan, toisaalla pistetään vain hyökkääjät karanteeniin, jos vastustajan pakki on koronapositiivinen ja jossain laitetaan kaikki huoltajista ja toimitsijoistakin lähtien karanteeniin.

Totta kai se on. Sähly on hyvä esimerkki jossa pieni lajipiiri katsoo asiaa omasta viitekehyksestään ja mm. lajiasiantuntemuksellaan, ja porukassa on paljon jääräpäitä jotka haluavat norsunluutornista pilkuntarkat määräykset perusteluineen, ja osa vissiin vielä liiton tarjoamaan heille paikallisesta Salesta kimppadiilillä tingatut maskit ja käsidesiä feat SSRA tai täälläkin tietyt palstasankarit.

Viranomainen taas on totaalisesti helisemässä jäljityksien kanssa eikä yksinkertaisesti pysty perehtymään detaljeihin kuin hätäisesti. Puhumattakaan siitä että viranomaisvastuiden ja -prosessien kanssa ei varmasti vieläkään ole tälläisessa epidemiatilanteessa selvät sävelet.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Se että viranomaiset on helisemässä ei ole syy tarpeetta rajoittaa ihmisten elämää ilman että perehtyy yksityiskohtiin. Sitten pitää lisätä henkilöstöä tai höllentää karanteeniperusteita Jos kerta hallituksen tämän hetkinen linjaus on se että pyritään elämään viruksen kanssa rajoitusten puitteissa niin nämä epäloogiset paikalliset viranomaisratkaisut tekevät sen tällä hetkellä mahdottomaksi. Yksikään tartunta ei ole vielä levinnyt kahden salibandyjoukkueen välillä joten olisi mielestäni syytä kertoa ne perusteet miksi jossain vastustajajoukkue ja toimihenkilöt laitetaan karanteeniin ja jossain ei. Tällä hetkellä yksittäisillä lääkäreillä on ihan liikaa valtaa vaikuttaa laajoja väkijoukkoja koskeviin asioihin.

Jos nämä asiat eivät onnistu niin sitten tarvitaan viranomaispäätös siitä että mitään pelejä ei pelata.
 
Viestejä
275
Ehkä kommentoin aihetta viimeisen kerran itse, mitäpä sitä suotta täällä vouhottamaan. :D
Pidän koronaa vakavasti otettavana tautina ja tottakai riskiryhmät täytyy pitää suojassa ja välttää taudin ylenpalttista leviämistä.

Mutta onhan tässä menty aivan överiksi näitten karanteenien kanssa jo, juurikin siksi että nyt annetaan monin paikoin varulta liian herkästi karanteenia kun ollaan antamatta. En tiedä kenen vika se on mutta näin se vaan on. Tauti kuitenkin on täällä ja se leviää joten aivan hyvin voisi esim näissä mahdollisissa altistumisissa tehdä niin, että niistä asianosaisia tiedotetaan jotta osaavat vältellä riskiryhmiä ja jäädä etätöihin mutta sen vahvempaa karanteenia ei ilman oireita tai positiivista tulosta tarvittais.
 
Viestejä
687
Jos nämä asiat eivät onnistu niin sitten tarvitaan viranomaispäätös siitä että mitään pelejä ei pelata.

Tätä kilpailutoiminnan keskeyttämistä olen peräänkuuluttanut liitolta. Nyt jo nähdään kuinka eriarvoisessa asemassa harrastajat on riippuen missä päin maata asuvat ja tilanne aiheuttaa epätietoisuutta, kiukkua ja vastakkainasettelua. Jos kilpailutoiminta keskeytettäisiin esim 1-1,5 kuukaudeksi niin saataisiin aikaa katsoa mihin tilanne kehkeytyy eikä tarvitse otteluita perua parin päivän varoituajalla kun kaikki järjestelyt ja työajat on muokattu otteluohjelman mukaan. Tarpeetonta harmia ja hankaluutta. Kausi voitaisiin pelata loppuun huhti-toukokuussa tai äärimmillään jopa kesäkuussa. Teveys on tärkein. Olisi ryhdikäs teko salibandyväeltä osaltaan rauhoittaa tilanne ja antaa siten viranomaisille aikaa hoitaa asioitansa. Kuten aiemmin kirjoitin niin harrastaminen voisi jatkua joukkueen omassa toiminnassa ilman kontaktoitumisia muihin joukkueisiin.
 
Viestejä
135

Se vaan että sanotaan että tilanne pysyy samanmoisena kesään asti, niin jos kaikki pysäytetään, ja taas aloitetaan uudestaan, tilanne on hetken päästä sama. Eli parempi olisi vaan jatkaa jollain tasolla mahdollisuuksien mukaan. Tuskin joka joukkueessa koronaa koko ajan on, meneehän se ohikin. En sano että tietäisin mikä oikea ja mikä väärä ratkaisu, mutta kuten kevät näytti niin tauti palaa kyllä vaikka kaikki oliskin hetken seis.
 
Jussi Koivunen

Ei näistä säännöksistä ymmärrä. Oma vaimoke sai maanantaina 12.10. aamulla tiedon, että joutuu karanteeniin. Altistunut töissään parturi-kampaajana perjantaina 9.10.

Palvellut asiakkaitaan normaalisti perjantain ja lauantain, lisäksi ollut sunnuntaina toimistoja siivoilemassa.

Joutui perumaan tämän viikon työt, viime viikon asiakkaille ei tarvi ilmoittaa, eikä tämä vaikuta minuun joka asuu saman katon alla mitenkään. Saan jatkaa elämääni ja liikkua miten haluan. Kunhan käytän kasvomaskia. (jota käytän kyllä muutenkin)
 
Viestejä
140
Se että viranomaiset on helisemässä ei ole syy tarpeetta rajoittaa ihmisten elämää ilman että perehtyy yksityiskohtiin.

En sanonut että se on hyväksyttävä syy, mutta se on selitys heille jotka kummastelevat että missä se logiikka näiden eri tapauksien välillä on. Mitään hopealuotia tyyliin "lisätään vaan työvoimaa" ei ole olemassakaan tässä rajallisten resurssien maailmassa. Moni ajattelee aika mustavalkoisesti, että jos ratkaisu ei ole täydellinen, se on totaalisen turha.

Se mikä ihan oikeasti on järkevä yleispolitiikka on aihe, joka päätetään aika paljon korkeammalta kuin yhden salibandykauden vinkkelistä. Itse olen taipuvainen ajattelemaan vähän samoin miten nyt ilmeisesti pyritään tekemään, eli kikkailemaan eteenpäin ainakin jollain tavalla, vaikka rajoituksien kanssa säätäminen on sekin erittäin ongelmallista touhua monella toimialalla.
 
Viestejä
687
Ei näistä säännöksistä ymmärrä. Oma vaimoke sai maanantaina 12.10. aamulla tiedon, että joutuu karanteeniin. Altistunut töissään parturi-kampaajana perjantaina 9.10.

Palvellut asiakkaitaan normaalisti perjantain ja lauantain, lisäksi ollut sunnuntaina toimistoja siivoilemassa.

Joutui perumaan tämän viikon työt, viime viikon asiakkaille ei tarvi ilmoittaa, eikä tämä vaikuta minuun joka asuu saman katon alla mitenkään. Saan jatkaa elämääni ja liikkua miten haluan. Kunhan käytän kasvomaskia. (jota käytän kyllä muutenkin)

Muistakaa sitten että jos on terveysviranomaisen antama määräys joutua karanteeniin on Kela velvoitettu korvaamaan tulonmenetykset täysimääräisinä.
 
Viestejä
140
Ei näistä säännöksistä ymmärrä. Oma vaimoke sai maanantaina 12.10. aamulla tiedon, että joutuu karanteeniin. Altistunut töissään parturi-kampaajana perjantaina 9.10.

Palvellut asiakkaitaan normaalisti perjantain ja lauantain, lisäksi ollut sunnuntaina toimistoja siivoilemassa.

Joutui perumaan tämän viikon työt, viime viikon asiakkaille ei tarvi ilmoittaa, eikä tämä vaikuta minuun joka asuu saman katon alla mitenkään. Saan jatkaa elämääni ja liikkua miten haluan. Kunhan käytän kasvomaskia. (jota käytän kyllä muutenkin)

Ihan mielenkiinnosta - ajatteletko siis, että jos sinä et ymmärrä tätä linjausta, ratkaisulla ei ole takanaan mitään perusteltua taustaa? :)

Linjaukset annetaan väestötasolle ja taustalla on jotain mallinnuksia viruksen keskimääräisestä käyttäytymisestä ja leviämisestä. Toimenpide on sitten kombinaatio riskitodennäköisyyksiä ja riskin kustannuksia, huomioiden myös näiden toimenpideiden toteuttamisen valvomisen käytännön rajoitukset.

Kyllä sen jupinan lattiatasolla ymmärtää, ei siinä, sama koskee suunnilleen jokaista vähänkin monimutkaisempaa organisaatiota jossa tehdään jotain vaikeita koko porukkaa koskevia hankkeita.
 
Viimeksi muokattu:

Jussi Koivunen

Ihan mielenkiinnosta - ajatteletko siis, että jos sinä et ymmärrä tätä linjausta, ratkaisulla ei ole takanaan mitään perusteltua taustaa? :)

Ei, vaan se että tuskin tällä hetkellä kukaan missään oikeasti tietää kenet pitää laittaa karanteeniin, kuka on altistunut, missä, milloin ja miten.

Ihan hemmetin vaikeaa alkaa ottelutapahtumista seulomaan keitä karanteeniin ja miksi, kun muutenkin tuntuu että aika arvalla mennään. Se tässä oli pointtini, jota et vissiin saanut.
 
Viestejä
7,834
Täysin mielivaltaista tämä muutenkin on. Esimerkiksi käteisellä maksaminen on joissain paikoissa kielletty, koska on käytännössä varmaa, että käteisestä rahasta saa välittömästi koronatartunnan. Se, että yhtään tapausta, jossa koronatartunta olisi käteisestä rahasta tullut, ei taida olla olemassa, mutta se nyt ei taas kiinnosta kiviäkään.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös