Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
780
Vaikuttaa siltä, että viranomaiset arvioivat lähinnä tartuntojen leviämispotentiaalia ja jäljitettävyyttä antaessaan suosituksiaan. Yksittäisessä ottelussa jonkun otteluun osallistuvan koronatartunta altistaa ensisijaisesti paikalla olijat eli kahden joukkuen jäsenet, sekä ottelun toimihenkilöt, ja mahdollisesti pelaajia hyvin lähelle joutuvia katsojia. Toissijaisesti altistus kohdistuu em. ryhmän tartuttaviin jatkokontakteihin. Jäljitettävyys on hyvä ja toteutettavissa, vaikkain se voi tapahtua kahden kaukana toisistaan olevan sote-alueen toimesta.

Turnauksessa osallistujia on enemmän. Lisäksi etenkin lasten sarjoissa vanhemmat ovat yleensä paikalla varsin runsain määrin. Useat joukkueet kohtaavat päivän mittaan, ja altistuneitten potentiaalinen määrä on selkeästi suurempi kuin yksittäisissä otteluissa. Uskon, että viranomaisia huolestuttaa näissä merkittäväsati jäljitettävyyteen tulevat haasteet. Turnauksissa pyörivästä porukasta vain joukkueiden jäsenet ja toimihenkilöt on listattu. Siellä taatusti on porukkaa kaitsemassa junnuja tai muuten katsojina (aivan kentän lähellä suurimassa osassa turnauspaikoista), joita ei ole listattu mihinkään.

Jos otetaan esimerkiksi turnauspaikoista muutama iso ja yksi pieni, niin altistusten rajaamisen ja jäljitettävyyden haaste on ilmeinen:

1. AC Myllypuro: Kulku koko kompleksiin yhdestä ahtaasta kanavasta kioskin ohi. Odotustiloja pelien välissä vähän, katsomot ahtaat, samoin kulkuväylät. Ja paljon sakkia.
2. Esport Areena: Alakerran kentillä sama homma kuin Myllypurossa. Tilaa on odotteluun hiukan enemmän, mutta vastapainoksi monilajisuuden ja paikan suuruuden takia porukkaa voi olla todella paljon ja eri lajien ja sarjojen tapahtumien kesken jäljitettävyyden koordinointi on aika toivotonta. Ainoa joka sen voisi hoitaa, on halliyhtiö itse, ja se tuskin haluaa sitä vastuuta ja kustannuksia ottaa kontolleen.
3. Keravan vanha kumitehdas. Yksi kenttä, jonka päässä kärpäsen kakan kokoinen kioski, katsomo ja odotusalue. Kaikki otteluiden joukkueiden liikenne sen yhden sumpun läpi. Siinä esim. 6 joukkuetta pelaa ja odottaa. Jos siellä ei tartuttaja tartuta, niin ei missään.

Jos korona ohjaisi toimintaa, valittaisiin ottelupaikat nyt eri perusteilla. Parhaiten sopisi yhden kentän rajattu tila, ja siellä on paljon pukuhuoneita - jokaiselle joukkueelle oma. Niillä voitaisiin eristää joukkueet toisistaan otteluiden välillä. Jos katsojia päästetään paikalle, niin kulku erillisestä ovesta suoraan katsomoon, siis eristettynä pelaajista ja toimihenkilöistä. Katsomon oltava kauempana kuin turvaetäisyys 2m kentän laidasta. Siksi enemmän kuin metri, koska jokainen tietää miten eritteet pelissä pärskyvät. Katsojista tiedot ylös jäljitystä varten. Henkilökohtainen suojautuminen pakolliseksi jos paikalle aikoo päästä. Tapahtuman järjestäjällä on oikeus sitä vaatia, vaikka viranomainen ei vielä pakottavaa määräystä voi antaa.

Em. ehdot täyttäviä hallejakin on paljon, ehkä pukuhuonevaatimus on vaikein. Mutta silloin joukkueet tulee suoraan ulkoa peliin, ja se siitä.
 
Viestejä
780
Tilanne ei tule tästä enää paranemaan tälle kaudelle. Toivottavasti ei kuitenkaan pahene niin paljoa, että pelit kielletään. Pahoin pelkään.

Ja jos nyt haluaa töille omistautua ja välttää karanteenin, niin silloin joutuu kyllä muuten lähes eristäytymään muusta maailmasta minimissään n. 9kk ajaksi (mahdollisesti jopa vuosiksi) ja käymään ainoastaan siellä töissä. Ja siltikin voi joutua karanteeniin, jos työkaveri sairastuu.
Pohdinta siitä, miten rajaa omaa riskiään ja läheistensä riskiä koskee myös muita kuin töissä käyviä. Opiskelijat ja koululaiset ovat samassa tilanteessa. Tottakai on niin, että kotoaan ulkona käyvä ottaa jonkinlaisen riskin joka kerta. Kyse on siitä, minkä aktiviteetin kanssa ne riskit haluaa ottaa, ja missä vaiheesa monta pientä riskiä alkaa itsestä tuntumaan liian paljolta.

Itselläni on useampi lapsi, ja kyllä he ovat asettaneet opiskelun tärkeämmäksi kuin salibandyn. He opiskelevat edelleen, oppilaitoksen antamien koronaohjeiden mukaisesti, ja minimoiden riskiään. Toinen on jo jättänyt salibandytreenit tauolle, koska hän haluaa minimoida tartuntariskit ja yrittää varmistaa että opiskelu saa jatkua keskeytyksettä. Toinen harkitsee vielä mitä tekee, mutta jos tilanne pahenee, hän ottaa myös tauon. Meillä on kotona korona riskiryhmään kuuluva, ja toinen nuoristamme on sanonut että hän on huolissaan siitä, että tuo taudin kotiin. Tuollaisessa tilanteessa järkevä ihminen todella pohtii, mikä aktiviteetti on riskin arvoinen. Opiskelu tai työ vie useimmiten kirkkaasti voiton harrastuksesta.

Suurin syy miksi meillä tätä taukoa harkitaan on selkeä porukan piittaamattomuus koronan leviämisen ehkäisytoimenpiteistä. Seurat (kummallakin eri seura) eivät johda aktiivisesti määräyksillä jäsentensä osallistumista toimintaan. Jatkuvasti saa lukea joukkueen ilmoittautumisista, että joku on poissa flunssan tai nuhan vuoksi, mutta ilmestyy heti seuraavan päivänä treeneihin. Valkut ei kiellä ketään tulemasta, ja pelaajat vähättelevät aiheuttamaansa riskiä. Seuroissa siis sekä aikuiset että nuoret pistävät päänsä pensaaseen ihan yhtälailla. Annetaan löysiä suosituksia ilman valvontaa ja sanktioita. Mutta jos unohtaa ilmoittautua treeneihin, siitä heilahtaa raippa.
 
Viestejä
93

Samaa mieltä.

Uskon että moni lapsi ja aikuinen huokaisisi helpotuksesta jos liitto laittaisi tilanteen epävarmuuden vuoksi nyt kaikki pelit tauolle. Silloin ei kenenkään tarvitsisi itse yksilönä tehdä sitä päätöstä.
 
Viestejä
100
Nyt oikeesti "lusikka kauniiseen käteen" ja "järki päähän" tässä touhussa. Liitto HALOO!!!
Ainakin junnujen kuskaaminen ympäri Suomea tauolle. Ja miks eI myös F-Liigaa alempien aikuisten sarjojenkin.
 
Jussi Koivunen

Eihän tämä kyllä hyvältä näytä. Etenkin kun tauti vaikuttaisi tällä hetkellä juuri nuorten keskuudessa leviävän. Minkään "lockdownin" kannalla en ole. Ei mikään kuukauden tauko tässä auta mitään, kesä kertoi jo sen. Suojaudutaan kaikki jotka ottelutapahtumiin osallistuu, noudatetaan ohjeita ja toivotaan että pelataan. Aika tuurillahan tässä seilataan.

Toki, keltainen lehdistö tässä se on, joka ensimmäisenä pitäisi lyödä "lockdowniin". Päivittäinen paniikin lietsonta kaikilla mahdollisilla tavoilla ei kai ole se fiksuin tapa toimia.
 
Viestejä
1,585
Toki, keltainen lehdistö tässä se on, joka ensimmäisenä pitäisi lyödä "lockdowniin". Päivittäinen paniikin lietsonta kaikilla mahdollisilla tavoilla ei kai ole se fiksuin tapa toimia.
Sama. Median edustajat voisivat muutenkin katsoa peiliin. Ja ihmisille aiheutettu enemmän pahoinvointia kuin korona on itsessään aiheuttanut.

Mutta kyllähän näillä karanteenisäännöksillä pelaaminen alkaa käydä mahdottomaksi.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Media on mitä on mutta ei tässä tiedottamisessa saa myöskään puhtaita papereita hallitus, THL eikä sairaanhoitopiiritkään. Maskeja suositellaan ja ei suositella. Kai tässä yritetään vielä pelatakin maskit päässä ennenkuin annetaan periksi?
 
Jussi Koivunen

Turvallisuussyistä johtuen Blue Fox jättää väliin Suomisarjan lauantaisen Raholan vierailun ja tuo matsi siirtyy tulevaisuuteen.
 
Viestejä
687
Eihän tämä kyllä hyvältä näytä. Etenkin kun tauti vaikuttaisi tällä hetkellä juuri nuorten keskuudessa leviävän. Minkään "lockdownin" kannalla en ole. Ei mikään kuukauden tauko tässä auta mitään, kesä kertoi jo sen. Suojaudutaan kaikki jotka ottelutapahtumiin osallistuu, noudatetaan ohjeita ja toivotaan että pelataan. Aika tuurillahan tässä seilataan.

Toki, keltainen lehdistö tässä se on, joka ensimmäisenä pitäisi lyödä "lockdowniin". Päivittäinen paniikin lietsonta kaikilla mahdollisilla tavoilla ei kai ole se fiksuin tapa toimia.

Nyt on Jussi harvinaisen oikeassa. Kesä kertoi jo sen. Se kertoi sen, että kun oli järkeviä rajoituksia niin uusien tartuntojen määrät saatiin painettua nollaan-neljään/päivä. Sitten rajoitukset poistettiin ja Skopjesta alkoi painaa taudinkantajia ihan urakalla. Ne lennot ja luulo että tauti on ohi johti tähän missä nyt ollaan. Nyt ollaan siinä tilanteessa että välttämättömät toiminnat joudutaan määräämään lock down-tilaan ja tulette näkemään että joukkueurheiu on yksi niistä toiminnoista.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7,837
Viestejä
7,837
Täällä on keskusteltu, että salibandyliitto ei voi vaatia seuroja (eli tapahtuman järjestäjiä) määräämään tapahtumaan maskipakkoa.

Avaatko tätä vielä kerran?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
780
Avaatko tätä vielä kerran?
Tuo oli fake news ja siinä sekoittui viranomaisten lain kautta asettama pakkokäyttö ja kunkin toimijan omassa toiminnassaan oleva mahdollisuus asettaa pakkokäyttö. Mallikot kun leikkii juristia tulee kaikenlaisia tulkintoja. Rinnastaisin maskipakon junioreiden suojalasien käyttöpakkoon. Lajin säännöt voi sen määrätä, ei siihen valtakuntaan säädettyä lakia tarvita. Liitto voi velvoittaa tapahtumajärjestäjiä ja on tänään niin tehnytkin - tosin peesaten Jääkiekkoliittoa. Salibandyssä kuulutaan B-ryhmään, ollaan niitä tumpeloita.

Samaa mielttä, että maskin oikein käyttö on välttämätöntä. Mutta maski suojaa oikein käytettynä sekä käyttäjäänsä että muita. OYS:n ylilääkärin kommentti kohdassa n. 2.20 min Yle Uutiset Pohjois-Suomi | ke 7.10.2020
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
720
Avaatko tätä vielä kerran?

Eli siis tapahtuman järjestäjä voi vaatia maskin käyttöä tapahtumassaan. Mutta tapahtuman järjestäjää ei voida vaatia, että he vaatisivat sitä. Jääkiekossakaan liitto ei kai ole vaatinut sitä, vaan jotkin yksittäiset seurat.

Ja tämä ei siis ole faktaa, vain se käsitys minkä olen saanut näistä keskusteluista.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös