Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
780

Voisi joku viisaampi kertoa, että missä menee prosenteissa raja, että eletään normaalisti ja missä täysi paniikki päälle? Influenssan fatality rate on 0,1% ja silloin laitetaan Suomessa jopa satoja tuhansia rokotteita roskiin joka vuosi. Koronan fatality rate on 0,14 ja me käytännössä nyt odotamme rokotetta, että voisimme palata normaaliin elämään.
Monennenkohan kerran palataan tähän kuolleisuuteen jonain tärkeimpänä koronan vaarallisuuden mittarina? Oletko sitä mieltä, että Suomessa on "täysi paniikki päällä"? Emme ole Suomessa lähelläkään täyden paniikin toimenpiteitä, joihin kuuluisi esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto.

Liiton tekemä päätöksen järkevyys yleisön poistamisesta turnauspeleistä on nyt tullut uuteen valoon. Kun yleisöä ei ole, kyseessä ei ole yleisötilaisuus. Sellaisiin ei AVI:lla ole toimivaltaa. Jos pelit vielä ovat yksityisomisteisessa hallissa, ei kuntakaan voi viedä tiloja. Fiksua, ja siinä näkyy uuden toiminnanjohtajan juristin taidot.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,608
Verrataan vaan. Norjassa ollaan onnistuttu kiitos tiukkojen toimien ja päätösten jota on tehty ja ylläpidetty:
Tanskassa on sitten menty vapaammin.

Norjaan vertaaminen on toki siinä mielessä ongelmallista, että heillä on öljyrahaa ja varaa rajoittaa vuosia.
 
Viestejä
91
Voisi joku viisaampi kertoa, että missä menee prosenteissa raja, että eletään normaalisti ja missä täysi paniikki päälle? Influenssan fatality rate on 0,1% ja silloin laitetaan Suomessa jopa satoja tuhansia rokotteita roskiin joka vuosi. Koronan fatality rate on 0,14 ja me käytännössä nyt odotamme rokotetta, että voisimme palata normaaliin elämään.
Tuo juttu oli täyttä skeidaa, missä oli käytetty lähteenä yhtä ihmiskunnan suurinta misinformaation tuottajaa Daily Mailia.

WHO:n edustaja halusi korostaa, että yhä tänäänkin jopa 90 % ihmiskunnasta on neitseellisen alttiita virukselle. Tästä nyt sitten irrotettiin se, että 10 % väestöstä olisi jo sairastanut koronan, vaikka todettuja tapauksia on tietysti murto-osa tuosta.

Tapausmäärä siis kymmenkertaistettiin. Sen sijaan kuolleiden määränä käytettiin virallisia lukuja. Muutettiin nimittäjä yhdellä tapaa, mutta ei koskettu osoittajaan. Ympäri maailmaa on runsaasti maita, joissa virallisissa tilastoissa on vain pieni osa koronaan kuolleista. Ihan normaalin länsimaisen demokratian esimerkissä briteissä virallinen luku on 43k kuollutta, mutta toinen (sekin ihan valtion julkaisema numero) luku on 58k, kun käytetään kriteerinä koronan mainintaa kuolintodistuksessa.
 
Viestejä
23
Miten seuroissanne on ohjeistettu pelejä järjestäviä joukkueita liittyen liiton maskiohjeistukseen? Liigaseurassamme ilmoitettiin, että seurassa ei ole maskipakkoa esim. katsomoissa, annetaan ainoastaan vahva suositus käyttää maskia. Tämä on kuulemma muidenkin seurojen linja ja asiassa noudatetaan viranomaisten ohjeita. Junnujen sm-sarjapelissä oli siis päästettävä katsomoon sekin nuoriso, joka ehdottomasti kieltäytyi maskia käyttämästä. Näin oli toimittava, vaikka pelattiin liiton alaista sarjaa. Ketä tässä on nyt kuuleminen?
 
Jussi Koivunen

Tuon viimeisimmän ohjeistuksen myötä meillä on KrP:llä ollut tasan yksi A-junnujen ASM-peli, jossa olen ollut mukana ja siinä kyllä pidettiin ohjeena tuota liiton ohjeistusta, että jos tulet, pidät maskia (yli 15v.). Ja samaa linjaa tulemme jatkamaan myös tulevissa Liiga, ASM, Suomisarja...jne peleissä. Liigapeleissä pressitilauksiin ei oteta ulkopuolisia. Ainoastaan lehdistön edustaja, otteluvalvoja sekä muut pakolliset, eli ei yleisölle vapaita tilaisuuksia. Maskeja ottelutapahtumiin jaetaan tarvitseville lipunmyynnissä.
 
Viestejä
347
Numeroiden mukaan noin, itse peli kääntyi jo toisessa erässä vaikka lukemat olivat 3-4. Ja uusi normaali toimi myös Seinäjoella - jokaisella katsojalla maski.
OT, mutta pakko ottaa tämä esille.
Maskit.

Hienoa että niitä käytetään ja se on osoitus että välitetään, siitä paljon kiitoksia kaikille. Mutta...

Kangasmaski suodattaa parhaimmillaan 20% viruksista. Vaikka paketissa lukee "kills 99,9% bacteria", bakteeri on ~20x suurempi kuin virus. Tämä tarkoittaa että 15x minuutissa hengittävä katsoja vapauttaa 12x minuutissa "täyden lastin" ilmaan.

Suodatinkankaasta tehty maski suodattaa 98% viruksista. Siis optimitilanteessa ja oletuksella ettei Kiinan täti/setä juksaa.
Tämä tarkoittaa että 15x minuutissa hengittävä katsoja vapauttaa 2 tunnin aikana 36 "täyttä lastia" ilmaan.

Entä sisäänhengitys? Siihen ei maski tarjoa suojaa, lehdissä näytettävä "saksisidonta" takaa että maskin takareunaan tulee hengitysrako, josta ne virukset tulevat sisään ja sama koskee nenän reunoilla olevia aukkoja.

Yksikin annos tartuttaa, väliajalla hörpätyt kahvit tai tupakkatauot on oma lukunsa, mutta maskien käyttö luo epätodellista turvaa ihmisille, vähän sama kuin keväällä ostetut vessapaperit.
Etäisyys on se taikasana jonka teho on ylivoimainen, toinen on käsihygienia.

Ymmärrän että tämä on arka aihe ja mielipiteitä on puolesta ja vastaan, korostan mikäli maskin käyttö on hinta kauden jatkumisesta, se on niin halpa että on lähes rikollista olla käyttämättä. Jos "taudin" kantaja voi olla täysin pelikuntoinen koko ajan ja onko epidemiassa "lapin lisää" ovat täysin sivuseikkoja, pääasia on että nämä sarjat pystytään pelaamaan läpi.

Parasta maskien käyttämisessä on se että vihdoin ajatellaan muitakin kuin itseään, asia joka on sinulle ok tai "ihasamaäläragee", voi toiselle aiheuttaa unettomuutta ja stressiä. Kunhan ei kuvitella että maskien käyttö on uusi normaali joka palauttaa turvallisuuden. Toivottavasti jatkossa oma ja muiden mielenkiinto ketjussa pysyy aiheessa eikä kuonokopissa.
 
Viestejä
347
Jos nyt eletään tilanteessa, jossa tasapaino kiikkuu sarjan päättymisen ja jatkumisen välillä, niin jokainen toimenpide, jolla tartuntoja estetään, on tarpeen. Vaikka ainoastaan siitä syystä, että nyt tänä kautena saataisiin 05-syntyneet Suomen mestarit.
Eli jatkossa mansikka voi manata maailman menoa omalla kotisohvalla, koska hallille sinulla ei enää ole asiaa ilman maskia.
Luitkohan koko viestiä ollenkaan?
 
Viestejä
886

Nyt vedät kyllä mutkia suoriksi. Eihän nimimerkki Mansikkapohkeessa kirjoittanut ettei hän käyttäisi maskia hallilla. Hän vain kirjoitti ettei niiden käyttö saa luoda ihmisiin vääränlaista turvallisuudentunnetta. Eli turvavälit ovat maskien käytöstä huolimatta edelleen ratkaisevassa osassa taudilta suojautumisessa. Totta kai meidän kannattaa käyttää koko keinopalettia t.s. pidetään maskeja, pidetään turvavälit, huolehditaan käsihygieniasta eikä tulla kipeinä hallille.
 
Viestejä
91
Kangasmaski suodattaa parhaimmillaan 20% viruksista. Vaikka paketissa lukee "kills 99,9% bacteria", bakteeri on ~20x suurempi kuin virus. Tämä tarkoittaa että 15x minuutissa hengittävä katsoja vapauttaa 12x minuutissa "täyden lastin" ilmaan.

Suodatinkankaasta tehty maski suodattaa 98% viruksista. Siis optimitilanteessa ja oletuksella ettei Kiinan täti/setä juksaa.
Tämä tarkoittaa että 15x minuutissa hengittävä katsoja vapauttaa 2 tunnin aikana 36 "täyttä lastia" ilmaan.

Entä sisäänhengitys? Siihen ei maski tarjoa suojaa, lehdissä näytettävä "saksisidonta" takaa että maskin takareunaan tulee hengitysrako, josta ne virukset tulevat sisään ja sama koskee nenän reunoilla olevia aukkoja.

Toivottavasti jatkossa oma ja muiden mielenkiinto ketjussa pysyy aiheessa eikä kuonokopissa.
Kasvosuojan ensisijainen tehtävä on suojata muita ihmisiä, ei suojan kantajaa.

Suoja tekee sen ei jotenkin maagisesti suodattamalla kaikkia viruksia ilmasta (kun niin eivät tee kuin FFP3-maskit), vaan rajoittamalla uloshengitysilman leviämistä. Suoja päässä se hönkäys, varsinkin mahdolliset läpi menevät yhtään isommat pisarat, jäävät <50 cm etäisyydelle hönkäilijästä.

Nämä korvalenkkien käytöthän eivät johda kuin siihen, että nyt vaikka nenän kohdilta vuotamisen sijaan ilma kulkeutuu ulos korvien kohdalta. Mutta silloinkin se ilma suoraan eteenpäin 1-2 metrin etäisyydelle, ellei pidemmälle, kulkemisen sijaan jää sinne <50 cm säteelle.

"Kuonokoppa" nyt kertoo jo aika paljon asenteesta - kuten "Kiinan flunssa" tms.
 
Viestejä
89
Hieman tuntuu olevan pessimismiä ilmassa ainakin aikuisten pelien jatkumisesta epidemia-alueilla kuten pääkaupunkiseudulla. Suositusten käytäntöön viemisessä on vain viivettä ja keinovalikoima lienee se isoin kysymys. Mutta onko esim. salibandyliitolla varaa olla noudattamatta hallituksen suosituksia? Liitto saa niin paljon julkista tukea monelta eri taholta, että voi olla, että nämä rahahanat menee kiinni ellei suosituksia noudateta ja tämä lienee ainakin yksi keino pakottaa liitot suosituksiin, vaikka lainsäädännöllisesti se olisikin kimuranttia.

Jokereista ollaan oltu yhteydessä AVI:n ylilääkäriin ja ainakin tuon keskustelun perusteella pelit menevät piakkoin tauolle: Jokerit SB pelaa kotiottelut tyhjille katsomoille | Me olemme Jokerit SB #TunnettaKehiin

Alkuviikko kertonee paljon, missä mennään. Toivotaan kuitenkin, että lapset saavat edelleen liikkua ja kehittyä lajin parissa.

Edit: Olympiakomitean mukaan hallitus tekee rajoituksista periaatepäätöksen yleisistunnossaan ensi viikolla ja olympiakomitea tulee näitä linjauksia myös noudattamaan. Tämä tarkoittanee myös kaikkia lajiliittoja.
 
Viimeksi muokattu:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
17.30
1.635.303.50
Näytä kaikki
>
Viestejä
780
Ilman valvontaa taitaa liiton suositukset jäädä paikoin noudattamatta. Juuri nyt porukka istuu aikuisten alasarjaturnauksessa peliä katsomassa. Tuomarit katselee yleisöä ja vilkuttaa iloisesti tutuille. Olikohan yleisöä koskevassa säännössä liitolle tärkeintä osoittaa nimellisesti vastuun kantamista, kun mitään valvontamekanismia ei ole.

Höpöhommaa tämä suomalainen näennäistoiminta epidemian rajoitustoimissa, aina hallituksesta meihin kansalaisiin saakka. Alkaa tuntua siltä, että antaa tulla mitä on tullakseen.
 
Viestejä
347
Kasvosuojan ensisijainen tehtävä on suojata muita ihmisiä, ei suojan kantajaa.

Suoja tekee sen ei jotenkin maagisesti suodattamalla kaikkia viruksia ilmasta (kun niin eivät tee kuin FFP3-maskit), vaan rajoittamalla uloshengitysilman leviämistä. Suoja päässä se hönkäys, varsinkin mahdolliset läpi menevät yhtään isommat pisarat, jäävät <50 cm etäisyydelle hönkäilijästä.

Nämä korvalenkkien käytöthän eivät johda kuin siihen, että nyt vaikka nenän kohdilta vuotamisen sijaan ilma kulkeutuu ulos korvien kohdalta. Mutta silloinkin se ilma suoraan eteenpäin 1-2 metrin etäisyydelle, ellei pidemmälle, kulkemisen sijaan jää sinne <50 cm säteelle.

"Kuonokoppa" nyt kertoo jo aika paljon asenteesta - kuten "Kiinan flunssa" tms.
Jos ammut reikäpalloa jalkapallomaaliin, 4/5 vedosta menee läpi ilman hidastumista, 1 kimpoaa takaisin. Ihan sama tilanne on kangasmaskin kanssa, hengitysilma ja sen mukana leviävä virus ei edes hidastu.
Isommista pisaroista osa jää maskiin kyllä ja maskeista on hyötyä, en tätä ollut kiistänyt.

Se että lukutaito on puutteellista ja omaa agendaa on pakko toitottaa muille, on haaste, en omassa kirjoituksessani missään kohtaa tuonut tai halunnut tuoda hengityssuojaimien käyttöä kohti negatiivista asennetta vaan päinvastoin.

Se että se tuo vääränlaista turvan tunnetta ja lyhentää turvavälejä kuten kirjoitat on todellinen ongelma ja antaa virukselle turhan helpon tavan levitä. Sisäänhengittäessä maskista ei hyötyä ole ja mitä enemmän niissä on ryppyjä niin sitä helpommin aerosolit imeytyvät sivusta sisään.
Samoin jos nenä kutiaa ja hieraisee maskia, siinä on otollinen kasvualusta viruksen monistua ja odottaa kohtalokasta sisäänhengitystä.

Kuonokoppa on ihan hyvä nimitys maskista, siltä se näyttää. Olen varma että omat koiratkin nauravat partaansa kun sen päälleni laitan ja haukkuvat ironisesti päälle.
 
Viestejä
91
Jos ammut reikäpalloa jalkapallomaaliin, 4/5 vedosta menee läpi ilman hidastumista, 1 kimpoaa takaisin. Ihan sama tilanne on kangasmaskin kanssa, hengitysilma ja sen mukana leviävä virus ei edes hidastu.

Samoin jos nenä kutiaa ja hieraisee maskia, siinä on otollinen kasvualusta viruksen monistua ja odottaa kohtalokasta sisäänhengitystä.
Ensimmäinen väitteesi on virheellinen. Asiaa on tutkittu laajasti. Uloshengitysilma leviää sellaisen kanssa huomattavasti lähemmäs kuin ilman.

Virus ei voi monistua iholla. Se on mahdotonta.

Jos nenä kutiaa ja sitä hierot, se mikä sormessasi on jää siihen, riippumatta käytätkö maskia vai et.
 
Viestejä
8,035
Osaako joku vahvistaa, että menikö Oilers nyt tämän myötä Cupissa jatkoon?
 
Viestejä
421
Osaako joku vahvistaa, että menikö Oilers nyt tämän myötä Cupissa jatkoon?
"Kilpailuvaliokunnan päätöksen mukaan mikäli joukkue ei karanteenin takia pysty pelaamaan Suomen Cupin ottelua tai yhdistettyä F-liigan tai Divarin ja Cupin ottelua eikä ottelua saada siirrettyä sellaiseen ajankohtaan, että se Cupin aikataulun mahdollistamissa rajoissa voidaan pelata, joukkueen vastustaja etenee jatkoon Suomen Cupissa."

Tuollainen teksti löytyi, eli mä tulkitsen tuon niin että Oilers menee jatkoon
 
Viestejä
791
Tepsin karanteeni loppuu su 25.10. joten aikaa seuraavaan kierrokseen on olemassa, jos on halua pelata ottelu. Se olisi pelattava viikolla, koska viikonloppuna 31.10.-1.11. Tepsillä on tuplaottelu. Ahdasta on myös Oilersin taholta. Kolme ottelua jo ennestään siihen saumaan.
 
Mitenköhän Oilersin osalta, onko heidän pakko suostua kotiotteluunsa ihan sillä syyllä, että TPS haluaa vääntää Cupin jatkopaikasta?

(Se, että haluaako TPS vääntää siitä jatkopaikasta, on sitten ihan toinen asia. Oletetaan tässä, että haluaa, muutenhan kysymys on täysin turha)
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
17.30
1.635.303.50
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös