- Viestejä
- 85
Eikös päivän sana juniorivalmennuksessa ole pienpelit eli 3x3, jossa kaikille pelaajille tulee paljon pallokontakteja ja pelitilanteita, jotka pitää ratkaista.Se on selvää, että myöskään pelkkään flowhon peli ei voi perustua, vaan totta kai pelaamiseen pitää olla myös jonkinlaiset raamit, joiden sisässä pelaajat operoivat. Se, kuinka paljon noita "raameja" ja "raiteita" tarvitaan, tai kuinka paljon pelaajat voivat esim. ketjuittain niitä luoda, on oma lukunsa, ja riippuu monesta asiasta.
Omien havaintojeni mukaan suomalaisessa salibandyn valmennuskulttuurissa on jo pidemmän aikaa lähestytty pelin opettamista peruspelaamisen ja erilaisten tilanteiden ratkaisemin kautta, sen sijaan että peliä ohjataan pelaamaan fläpillä piirrettyjen raiteiden kautta. Suomennettuna tällä tarkoitan sitä, että pelaajat osaavat soveltaa erilaisia ratkaisumalleja kulloinkin kentällä vallitsevan tilanteen mukaan, sen sijaan että he tekevät asioita olemassa olevien kuvioiden ja sopimusten mukaan.
Kisoissa ainakin Valtolalla oli kyky ja osaaminen itsenäisiin ratkaisuihin. Lieneekö uusien valmennusmetodien tuote. Pelirohkeus on myös paljon mentaalipuolen asia ja ollaanko tässä samalla viivalla kilpailijamaiden kanssa. En tiedä kuinka paljon henkiseen valmennukseen on resursseja ja paljonko sillä urheilijan suorituskykyä sillä voidaan parantaan. Ainakin väärällä reagoinnilla saadaan helposti negatiivisia tuloksia.