Naisten MM-kisat Singaporessa 2023

[Random_Topi]

Vuorela ilmoitti Instagramissa, että hänen maajoukkueuransa on tullut nyt päätökseen.

 

[Random_Topi]

Jos ei oteta huomioon epäonnistumista niin kisat olivat onnistuneet...

Minun mielestäni jos todellakin halutaan viedä naissalibandya eteenpäin, niin sama huippu-urheilun vaatimustaso pitää olla sekä naispelaajilla että valmennuksella kun mitä miesten puolella: miesten puolella kaksi mestaruutta putkeen voittanut valmennus vaihdettiin "koska haluttiin uudistua", kun samaan aikaan naisten puolella mentiin kahdeksan vuotta "koska hyvä työ".

Se, että kahdeksan vuotta käytettiin ja lopputuloksena on asioita jotka perustuvat täysin mielikuviin ja tunteisiin kuten "parantunut sitoutuminen ja vaatimustaso sekä maajoukkueessa on kiva olla" on täyttä jargonia. Saati sitten, että "ollaan tehty hyvää työtä". Perkele (anteeksi voimasanan käyttö), mutta näidenhän pitäisi olla itsestään selviä asioita siinä vaiheessa, kun toimitaan maan parhaiden urheilijoiden kanssa ja ennen kaikkea niiden urheilijoiden kanssa kenen kanssa on itse halunut toimia.

Varmasti Kurrosen tiimi yritti parhaansa niillä eväillä mitä oli - sitä en kiistä - mutta tällä tasolla tulos on vain ja ainoastaan se mikä merkkaa.

Olen ymmärtänyt, että Kurrosen pestiin ei varsinaisesti ole ollut tunkua.

Naisten puolella se vaatimustaso on varmaan korkeimmillaan juuri Kaupeilla, silti juuri heidän kentällisensä epäonnistui pahiten finaalin avauserässä.

Jossittelu on turhaa, mutta jossittelen silti. Mitenköhän finaalissa olisi käynyt, jos maalivahdit olisivat saaneet ne helpoimmat kolme kiinni? Mitenköhän täällä arvioitaisiin Suomen joukkueen suoriutumista?

 

[Tietäjä kaukaa idästä.]

Jossittelu on turhaa, mutta jossittelen silti. Mitenköhän finaalissa olisi käynyt, jos maalivahdit olisivat saaneet ne helpoimmat kolme kiinni? Mitenköhän täällä arvioitaisiin Suomen joukkueen suoriutumista?

Huippu-urheilu on siitä yksinkertainen ympäristö, että arvionti perustuu suoritusten ja tulosten perusteella. Tottakai eri tuloksella olisi erilainen arviointi.

 

[Random_Topi]

Huippu-urheilu on siitä yksinkertainen ympäristö, että arvionti perustuu suoritusten ja tulosten perusteella. Tottakai eri tuloksella olisi erilainen arviointi.

Playoff-sarjoissa tulokset voi heitellä aika paljonkin ottelusta toiseen. Sen perusteella voi väittää, että MM-kisojen finaalissakin on aika paljon liikkumavaraa tuloksessa, joten tuloksia ei pitäisi katsoa niin tarkasti.

 

[Veivaaja]

Vuorela ilmoitti Instagramissa, että hänen maajoukkueuransa on tullut nyt päätökseen.

Jaha. Onko potentiaalisia majuvahteja muita kuin Kataja tietty. Mites maaranen saipasta? Oli varapelaajan varapelaajana näihin kinkereihin

 

[Tietäjä kaukaa idästä.]

Playoff-sarjoissa tulokset voi heitellä aika paljonkin ottelusta toiseen. Sen perusteella voi väittää, että MM-kisojen finaalissakin on aika paljon liikkumavaraa tuloksessa, joten tuloksia ei pitäisi katsoa niin tarkasti.

Tulos on se lähtökohta mistä keskustelu alkaa = on tulos ja voi keskustella miksi tulos meni noin.

Vastasin vaan alunperin sinun kysymykseen jossa spekuloit (mahdollisesti) eri tuloksella (lue: jos maalivahdit olisivat saaneet ne helpoimmat kolme kiinni) ja minkälainen keskustelu siinä tapauksessa olisi käyty (lue: Mitenköhän täällä arvioitaisiin Suomen joukkueen suoriutumista).

 

[joelsiltanen]

Tilastonostoja MM-kisoista - Oona Kauppi Suomen paras pistenikkari - Pääkallo.fi

Salibandyn MM-kisat päättyivät sunnuntaina, ja Ruotsi juhli mestaruutta kaatamalla Suomen finaalissa 6-4.

paakallo.fi

 

[Reilupeli]

Se on hyvä muistaa myös tuosta tuloksesta, että olisiko se voinut olla todella ruma vai laskiko Ruotsi toisessa erässä jo omaa tempoaan alkaen varmistella voittoa? Tämä saattaa olla jopa todennäköistä. Aina voi spekuloida, jos Kippilä ei olisi antanut harhasyöttöä tai Vuorela olisi onnistunut erinomaisesti sekä Nieminen tämän jälkeen. Ehkä kuitenkin turhaa spekulointia, kuten sekin, että mitkä olisi olleet numerot, jos Ruotsi olisi pelannut "sata lasissa" pelin loppuun saakka.

 

[Nenialas idook]

Jos Ruotsin Rasmussen ei olisi loukkaantunut, niin...... Minulle kyllä jäi toisesta erästä kuva, että Ruotsi lähinnä keskittyi pitämään palloa, sekä estämään Suomen pääsyn maalintekopaikoille. Ainakaan mitään riskiä sisältäviä hyökkäyksiä ei tehty.

 

[Siwankassa]

Mitäs palstaveljet oli mieltä Tsekki pelin jälkeen? Oliko aito usko että Suomi voisi kaataa Ruotsin? Vakuuttiko turnaus noin muuten ennen ruotsi pelin ekaa erää?

Allekirjoittanut ei oikein kovin varmalla ololla ollut vaikkakin Ruotsi vähän löi päätä seinään Sveitsiä vastaan ja tuloksen valossa Suomi rallatteli välieristä finaaliin. Aina näissä on huonosti lopulta käynyt kun ylihypetetään etukäteen jotain joukkuetta tai pelaajaa tässä tapauksessa Turusta ja Suomen joukkuetta rehdisti sanottuna ylihypetettiin. Media ja muu Salibandy väki tai no ne muutamat asiantuntijat, pelaajat, valmennus sanoo että on meidän vuosi ja kaikkien aikojen joukkue ja ollaan paras joukkue. Joo on hyvä että on itseluottamusta ja uskoa itseensä mutta puhutaan kaikkien aikojen parhaasta joukkueesta sitten julkisesti kun se mestaruus otetaan yli 20 vuoden jälkeen.

Kukaan ei uskonut Suomeen 2021 Uppsalassa (paitsi ehkä joukkue itse) kukaan ei odottanut siltä joukkueelta mitää ja silti he oli aidosti lähellä mestaruutta kuten 2015 2017. Puhetta vähemmälle ja tekoja kentällä ens kerralla. Tämä joukkue ei ollut kaikkien aikojen paras joukkue. Nimilistalta voi olla mutta pelillisesti tämä joukkue oli huonompi kuin Uppsalassa. Silloin joukkue ei ainakaan romahtanut Finaalissa.

 

[Reilupeli]

Itse ajattelin että Suomen mahdollisuudet olisivat noin luokkaa 30-35% ja perustuen Kauppien kovaan iskuun Tsekkiä vastaan. Tässä pelissähän oli samalla koko ajan se huoli, että muuta ketjut olivat suuren osan ajasta vaikeuksissa Tsekin kanssa. Kuitenkin oli odotettavissa, että Ruotsi pystyy vastaamaan kauppien "huutoon" paremmin. Odotin ehdottomasti myös, että Nieminen olisi maalilla, pidän häntä luokkaa parempana kuin Vuorelaa. Jo välieräpelissä näki hyvin, että Höynälän johtama kentällinen ei pystynyt ottamaan oeliä haltuun ja sama kävi kolmoskentällä, kuinka sitä olisi voinut odottaa Ruotsia vastaan.

Suomessa luultiin hiukan liikaa joukkueestamme ja todennäköisesti näin kävi myös joukkueen sisällä unohtane sen, että Ruotsin taso on laajempi huippuosaamisen osalta ja myös kärki pystyy täysin haastamaan Kaupit. Puolustajat menevät Ruotsille selkeästi ja nyt meni myös maalivahtipeli, vaikka yhden helpon siellä Suomi pääsikin tekemään. Voi ehkä kysyä, että odotettiinko liikaa muutamilta Suomen konkareilta, joilla ovat parhaat pelit urallaan jo pelattu ja samalla nuoret ovat vielä aika raakileita, vaikka ovat lahjakkaita. Turunen teki yhden, mutta Ruotsi osoitti kuitenkin, ettei Miisan fysiikka vielä aivan riitä juuri tuossa pelissä, Pietilä on erittäin kovasti arvostamani pelaaja myös, mutta ei vielä riitä Ruotsia vastaan, Laitilalle kävi sama jo Tsekkiä vastaan. Samaa voi sanoa edellisiä hiukan vanhemmista, mutta nuorista pelaajista, ei heistä ainakaan vielä ollut ottamaan isoa roolia finaalissa Saariota lukuunottamatta.

 

[Säbämestari]

Mielenkiintoista keskustelua ja spekulointia. Jos jotain posia, niin enpähän muista milloin viimeksi Pääkallon keskustelupalstalla olisi ollut näin vilkasta keskustelua naisten osalta. 😏

Nyt kun tässä on saanut nukkua kurrosmaisesti yön yli - tai vähän useammankin - niin, huomaan itse pohtivani enemmänkin sitä isoa kuvaa, yhden yksittäisen erän sijaan.

Kuten jo useampaan otteeseen olenkin kirjoittanut, niin mielestäni lähtökohtana kansainvälisissä turnauksissa voidaan pitää sitä, että mestaruus ratkaistaan Suomen ja Ruotsin kesken, finaalipaikan ollessa molemmille joukkueille minimitavoite. Finaaliottelussa Ruotsi on ennakkosuosikki, ja Suomi haastaja.

Kurrosen päävalmentajakaudella Suomen sijoitukset ovat olleet seuraavat:

• 2017 Bratislava: hopeaa (finaalissa tappio rankkareilla 5-6 Ruotsille)
• 2019 Neuchatel: pronssia (välierissä tappio 4-5 Ruotsille)
• 2021 Uppsala: hopeaa (finaalissa jatkoaikatappio 3-4 Ruotsille)
• 2023 Singapore: hopeaa (finaalissa tappio 4-6 Ruotsille)

Voidaan siis todeta, että Kurrosen joukkueet ylsivät minimitavoitteeseen 3/4 kertaa, jäi minimitavoitteen alle kerran, eikä ylittänyt minimitavoitetta kertaakaan. Jokaisella kerralla syy oli sama; tappio Ruotsille. Jos viimeisintä kohtaamista ei oteta huomioon, niin ratkaisevat ottelut olivat kuitenkin tuloksellisesti tasaisia "maalin pelejä", jotka Ruotsi onnistui kääntämään lopulta itselleen.

Sanoisin, että edellä mainitulla recordilla Kurrosen periodia voidaan pitää vähintään kohtuullisena, koska minimitavoite (=hopea) saavutettiin 3/4 kertaa. Toisaalta Kurrosen johdolla Suomi ei kertaakaan ylittänyt minimitavoitettaan voittamalla Ruotsin ratkaisevissa arvokisaotteluissa (0/4), joten siltä osin recordia voidaan pitää myös epäonnistuneena. Jokainen tehkööt asiassa oman loppupäätelmänsä.

Muutamia nostoja tulosten takaa.

PELAAJAVALINNAT
Vuosien varrella on noussut paljon keskustelua mm. maajoukkueen pelaajavalinnat - paljon on arvuuteltu, miksi joillakin pelaajilla on "kausikortti" maajoukkueeseen riippumatta siitä miten pelit seurajoukkueessa menevät, tai mikä pelikunto kisoihin lähtiessä on, ja miksi osa jää jatkuvasti leiritysten ulkopuolelle, vaikka pelaajan näytöt seurajoukkueessa ovat kunnossa.

Kurrosen viesti ja palaute päävalmentajakauden alusta lähtien on ollut vahvasti se, että pelaajien pitää osoittaa riittävää sitoutumista, jotta tulevat valituksi. Tätä sitoutumista on mitattu vuosi toisensa jälkeen etenkin fyysisten ominaisuuksien kautta. Jos testien tulokset eivät ole olleet riittävät, tai ne eivät ole osoittaneet kehittymistä, on se voitu tulkita sitoutumisen puutteeksi. Maajoukkueen kulttuuria on siis pyritty viemään Kurrosen aikakaudella siihen suuntaan, että maajoukkuepelaajien pitää olla urheilijoita - ei riitä, että osaa pelata.

Tiettävästi pelaajavalintoihin on ainakin jossain yksittäistapauksissa vaikuttanut vahvasti myös pelaajien persoonallisuus - näissä tapauksissa voitanee puhua ns. "naamakertoimesta". Jos pelaaja ei ole istunut valittuun muottiin, ei ole tullut toimeen valmennuksen kanssa, tai ollut jonkinlainen uhka joukkueen yhteishengelle, on hänet voitu sivuuttaa valinnoissa. Oletan, että näihin edellä mainittuihin asioihin Kurronen myös viimeisessä haastattelussaan viittaa: "koen kuitenkin, että tämä joukkue jäi parempaan tilaan kuin sen kahdeksan vuotta sitten sain. Olemme me toimintakulttuuria muuttaneet, ja uskon, että se on mennyt eteenpäin."

Kisajoukkueita valitessa mukaan on noussut vahvasti myös klassikko-termi "roolitus". Tätä voitanee ajatella ainakin kahdessa ulottuvuudessa. Ensinnäkin roolitusta on rakennettu pelillisten asioiden kautta, eli millainen rooli ja pelillinen ajatus milläkin ketjulla on ollut, sen mukaisia pelaajia on niihin valittu. Kaikki valittavat pelaajat eivät tässä ideologiassa voi olla ykköskentän snipereita. Toisaalta roolitusta voi ajatella myös joukkueen koheesion kautta - joidenkin kohtaloksi voi osua 4.ketjun / varapelaajan rooli. Tämä on sellainen rooli, jota läheskään kaikki pelaajat eivät kykene hyväksymään / hoitamaan, ilman että sillä on negatiivisia heijasteita joukkueen koheesioon.

Päättyneiden kisojen yhteydessä moni ihmetteli esim. sitä, ettei Ruotsissa kovassa iskussa olevaa Sofia Mittentagia valittu kisoihin, mutta mukaan valikoitui kuitenkin esimerkiksi keskenkuntoinen Sofia Leino. Ensinnäkin ko. pelaajat eivät taistelisi Kurrosen "roolijaossa" samoista paikoista, sillä Mittentag on puhtaasti tulosyksikön pelaaja, ja Leino taas enemmän puolustavan duunariyksikön pelaaja. Teoriassa Mittentag olisi ollut rightin pelaajana vaihtoehto Turuselle, Piispalle tai Homille - käytännössä ei kuitenkaan kenellekään, koska Piispa ja Homi ovat juurikin niitä runkopelaajia, jotka ovat lunastaneet Kurrosen luottamuksen ja oman paikkansa joukkueesta sitoutumisella ja pitkäjänteisellä työllään, ja Kurrosen suojatin Turusen tarunhohtoiset otteet kotoisessa F-liigassa olivat liian vahvoja sivuutettavaksi. Omalla tavallaan ristiriitaisen asiasta tekee se, että käytännössähän Mittentag teki kuten Kurronen on "suositellut", eli lähti pelaamaan Ruotsiin vaativampaan ympäristöön, kuin mitä F-liiga tällä hetkellä tarjoaa, ja on pystynyt tekemään siellä myös tulosta. Mutta koska hän ei ollut vielä "kerennyt" lunastamaan paikkaansa maajoukkueen runkopelaajien joukossa, ei hänen valintansa ollut ajankohtainen tämän vuoden kisoihin.

IDENTITEETTI
Mitä tulee Kurrosen johtaman valmennustiimin toimintaan, ja esimerkiksi pelillisten asioiden viilaamiseen, niin nämäkin ovat kehittyneet matkan varrella, joskin vahvasti Salibandyliiton ex-huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantalan vaikutuksesta. Rantala on julkisestikin SSBL uutisessa todennut, että olisi halunnut vaihtaa maajoukkueen päävalmentajaa 2021 kisojen jälkeen, mutta 1) ei löytynyt sopivaa vaihtoehtoa, ja 2) maajoukkueen peli kehittyi, sekä valmennustiimin toiminta muuttui ammattimaisemmaksi. Käytännössä jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että myös naisten maajoukkueessa oli alettu puhumaan samaa kieltä ja samaa mantraa, kuin mitä liiton MAAJOUKKUETIE-toiminnassa. Keskeinen ajatus ja tavoite tässä prosessissa on varmaankin ollut se, että naisten maajoukkue ei olisi pelillisesti tai muutenkaan oma itsenäinen saarekkeensa, vaan jatkumoa U19 / U16 / MAAJOUKKUETIE -polulle. Tämän osalta itseäni on jäänyt mietityttämään se, että kuinka paljon Kurroselle on jäänyt vapaita käsiä maajoukkueen pelaamisen kehittämiseen, ja minkä verran sisältöön on puututtu, tai ainakin pyritty vaikuttamaan ulkopuolelta?

IDEOLOGIA
Jos kokonaisuutta miettii, niin Kurrosen ideologia ja uskomus lienee ollut koko päävalmentajakauden ajan se, että systemaattinen ja pitkäjänteinen työ johtaisi parhaaseen lopputulokseen. On olemassa ns. "meidän peli" ja tavat toimia, joita kehitetään yhdessä suhteellisen tiiviillä pelaajaryhmällä, sen sijaan että kisoihin valittaisiin kulloinkin sillä hetkellä kuumimmat pelaajat.

Jos asiaa mietitään globaalimmin esimerkiksi miesten jääkiekon mm-kisojen osalta, niin sielläkin Suomen maajoukkueen toiminta on hyvin samankaltaista; on olemassa "meidän peli" -pelitapa, johon pelaajia ajetaan sisään pitkäjänteisesti erilaisten leiritysten kautta. Ja tietyt pelaajat Mörköä myöten ovat jatkuvasti kisoissa, riippumatta miten kausi seurajoukkueessa on sujunut. Sitten siellä on esimerkiksi se Kanada, joka valitsee koutsit ja pelaajat turnauskohtaisesti kultaa huuhtomaan.

Millainen ideologia millekin maajoukkueelle soveltuu, riippuu käytettävissä olevista resursseista. Suomessa tunnutaan uskovan vahvasti siihen, että yhdessä tekemisellä voidaan kuroa yksilöiden kesken syntyvää tasoero umpeen. Lajista riippumatta. Tämä on mielestäni myös osoittautunut myös toimivaksi keinoksi.

Kieltämättä olisi kuitenkin mielenkiintoista esimerkiksi naisten salibandyn mm-kisojen osalta nähdä, millainen tulos syntyisi, jos Suomi jonain vuona valitsisi kisoihin ns. sillä hetkellä "parhaassa iskussa olevat pelaajat".

Kurronenhan itse totesi Pääkallolle päättyneissä kisoissa voitokkaan välieräpelin jälkeen seuraavasti: "Ihan ollaan menty vielä yksilöiden flowlla. Kuviot on rakennettu huomista varten ja toivon mukaan päästään niitä huomenna käyttämään onnistuneesti." Näin jälkiviisaana voisi kysyä, että olisiko flow voinut kantaa viimeisessäkin ottelussa parempaan lopputulokseen?

 

[Nenialas idook]

Näkisin, että se flow loppui Kippilän harha"syöttöön", jonka jälkeen hän vielä peruutti takatolpalle tehden tilaa ruotsin pallolliselle pelaajalle. Vaikka maajoukkueessa olevat ovat lajinsa huippuja, niin näkisin, että jonkinlainen pelillinen selkäranka pitää olla. Kaikki pelaajat eivät osaa intuitiivisesti elää pelitiltanteen mukaan. He tarvitsevat ennalta mallinnettuja ratkaisuja.

Onhan MM-kisoissa ja Olympilaisissa lätkän osalta nähty, että Kanada, jolla on koko joukkue täynnä huippupelaajia pelaa hyvinkin kurinalaisesti tärkeissä otetteluissa, eikä huiput sooloile. Eli menevät valmentajan pelisuunnitelman mukaisesti. Toki syntyviä tilaisuuksia hyödyntäen. Toisen pään esimerkki on huipputaitava Venäjä, joka ei saa aikaan joukkuetta, vaan yksilöitä.

Eli pelaajilla on hyvä olla pelillinen kehikko johon tukeutua, mutta se ei saa kahlita. Finaalissa jäi näkemättä mikä se Suomen pelisuunnitelma oli.

Aiemmin esitettyyn kysymykseen Tsekkipelin fiiliksistä, niin hiukan huolestutti kyvykkyys voittaa oman pään laitakamppailut.

 

[joelsiltanen]

Tässä vielä KalloCastin päättötodistukset kisoihin:

Tässä ovat MM-kisojen päättötodistukset - ennakoitu kolmoskenttä tasaisin suorittaja - Pääkallo.fi

KalloCastin toimitus arvioi Singaporen MM-kisoissa kaikkien suomalaispelaajien ja valmennuksen suoritukset.

paakallo.fi

 

[Tietäjä kaukaa idästä.]

Oletan, että näihin edellä mainittuihin asioihin Kurronen myös viimeisessä haastattelussaan viittaa: "koen kuitenkin, että tämä joukkue jäi parempaan tilaan kuin sen kahdeksan vuotta sitten sain. Olemme me toimintakulttuuria muuttaneet, ja uskon, että se on mennyt eteenpäin."

Tämä on tätä valmentajajargonia mitä heittää, kun tuota ei voida mitenkään todistaa miten on menty eteenpäin (= pitäisi jotain pystyä osoittamaan, että 8 vuotta sitten oltiin paikassa X ja nyt ollaan paikassa Y) ja tosiaalta ei ole mitään muuta konkreettista näyttöä.

 

[Säbämestari]

Kurronenhan itse totesi Pääkallolle päättyneissä kisoissa voitokkaan välieräpelin jälkeen seuraavasti: "Ihan ollaan menty vielä yksilöiden flowlla. Kuviot on rakennettu huomista varten ja toivon mukaan päästään niitä huomenna käyttämään onnistuneesti." Näin jälkiviisaana voisi kysyä, että olisiko flow voinut kantaa viimeisessäkin ottelussa parempaan lopputulokseen?

Näkisin, että se flow loppui Kippilän harha"syöttöön", jonka jälkeen hän vielä peruutti takatolpalle tehden tilaa ruotsin pallolliselle pelaajalle. Vaikka maajoukkueessa olevat ovat lajinsa huippuja, niin näkisin, että jonkinlainen pelillinen selkäranka pitää olla. Kaikki pelaajat eivät osaa intuitiivisesti elää pelitiltanteen mukaan. He tarvitsevat ennalta mallinnettuja ratkaisuja.

Eli pelaajilla on hyvä olla pelillinen kehikko johon tukeutua, mutta se ei saa kahlita. Finaalissa jäi näkemättä mikä se Suomen pelisuunnitelma oli.

Se on selvää, että myöskään pelkkään flowhon peli ei voi perustua, vaan totta kai pelaamiseen pitää olla myös jonkinlaiset raamit, joiden sisässä pelaajat operoivat. Se, kuinka paljon noita "raameja" ja "raiteita" tarvitaan, tai kuinka paljon pelaajat voivat esim. ketjuittain niitä luoda, on oma lukunsa, ja riippuu monesta asiasta.

Omien havaintojeni mukaan suomalaisessa salibandyn valmennuskulttuurissa on jo pidemmän aikaa lähestytty pelin opettamista peruspelaamisen ja erilaisten tilanteiden ratkaisemin kautta, sen sijaan että peliä ohjataan pelaamaan fläpillä piirrettyjen raiteiden kautta. Suomennettuna tällä tarkoitan sitä, että pelaajat osaavat soveltaa erilaisia ratkaisumalleja kulloinkin kentällä vallitsevan tilanteen mukaan, sen sijaan että he tekevät asioita olemassa olevien kuvioiden ja sopimusten mukaan.

Oma tuntumani on se, että elämme tällä hetkellä tietynlaista murrosvaihetta myös maajoukkueen osalta. Päättyneissä kisoissa joukkueessa oli edelleen valtaosa sellaisia pelaajia, jotka lienevät kasvaneet ja tottuneet ns. "vanhan valmennuskulttuurin", joissa raiteita ja rakennetta on enemmän. Vastavuoroisesti mukana oli jo jonkin verran myös pelaajia, jotka ovat ns. "uuden valmennuskulttuurin" tuotteita, esim. Ulla Valtola, Alma Laitila, Emilia Pietilä jne. Näiden nuorien pelaajien kohdalla on kuitenkin muistettava, että heidän primensa on vasta tulossa kenties siellä 5-10 vuoden kuluttua, kunhan ovat fyysisesti kehittyneempiä, henkisesti kypsempiä ja kokeneempia. Ja heidän kaltaisiaan pelaajia meillä on kasvamassa listaksi asti.

Näen itse naisten maajoukkueen tulevaisuuden suhteellisen positiivisena edellä mainitusta syystä.

Keskeiset kysymykset maajoukkueen menestymiselle tulevina vuosina ovat mielestäni seuraavat:

1) löytyykö maajoukkueelle sellaista päävalmentajaa, jolla on riittävän vahva substanssiosaaminen lajista, ja kyky toimia näiden "uuden valmennuskulttuurin" pelaajien kanssa? Vai joudutaanko tässä asiassa tekemään edelleen kompromisseja?

2) löytyykö näiltä uuden aikakauden pelaajilta motivaatiota jatkaa pelaamista sinne primeen saakka, ja vielä pidemmällekin, vai laitetaanko tennareita naulaan ennen sitä? Pelaajien aikainen lopettaminen kun on ollut tapetilla jo pidempään.

Jos maajoukkuetta miettii tuleville vuosille, niin ikänsä puolesta vähintään kaksiin seuraaviin kisoihin (2025 ja 2027) tyrkyllä ovat nykyisestä joukkueesta edelleen esim...

Kippilä (27v), Piispa (27v)
O.Kauppi (26v), V.Kauppi (26v), Leino (26v), Vallenius (26v)
Nordlund (25v), Saario (25v), Westerlund (25v), Sundström (25v)
Rantanen N. (24v)
Maaranen (23v)
Höynälä (22v), Kylmäluoma (22v), Kataja (22v)
Valtola (21v), Mettälä (21v), Mittentag (21v)
Hämäläinen (20v), Maikola (20v)
Pietilä E. (19v), Laitila (19v)
Turunen (18v)

En lähde edes listaamaan muita potentiaalisia nuoria nimiä, koska heitäkin niin paljon, että väkisinkin joku unohtuisi. Ja tuntuu, että heitäkin ilmestyy joka vuosi lisää.

 

[Säbämestari]

Tämä on tätä valmentajajargonia mitä heittää, kun tuota ei voida mitenkään todistaa miten on menty eteenpäin (= pitäisi jotain pystyä osoittamaan, että 8 vuotta sitten oltiin paikassa X ja nyt ollaan paikassa Y) ja tosiaalta ei ole mitään muuta konkreettista näyttöä.

Jos ajatellaan edelleen sitä fyysistä suorituskykyä, jota Kurronen on omalla päävalmentajaperiodillaan alleviivannut, niin kyllähän sitä dataa (beep-testit, rasvaprosentit jne.) on varmasti vuosien varrella kertynyt riittämiin saakka, joka voi itsessään todistaa, että eteenpäin on menty niissä asioissa joita on mitattu.

Tuo "eteenpäin meneminen toimintakulttuurissa" ei kuitenkaan nähtävästi johtanut parempaan urheilulliseen menestykseen, joten siltä osin sen arvo jää keskusteluissa merkityksettömäksi. Kurroselle voinee siitä kuitenkin antaa papukaijamerkin.

 

[Tietäjä kaukaa idästä.]

Jos ajatellaan edelleen sitä fyysistä suorituskykyä, jota Kurronen on omalla päävalmentajaperiodillaan alleviivannut, niin kyllähän sitä dataa (beep-testit, rasvaprosentit jne.) on varmasti vuosien varrella kertynyt riittämiin saakka, joka voi itsessään todistaa, että eteenpäin on menty niissä asioissa joita on mitattu.

En kiistä etteikö voisi olisi näin, mutta tämä (osa-alue) kiinnostaisi minua enemmän: tietenkään ei odota, että varsinainen data olisi yleisesti saatavilla mutta missä on näin sanottu (lue: eteenpäin on menty niissä asioissa joita on mitattu.)?

 

[Wäinö#16]

Onko My Kippilä oikeasti hyvä pelaaja? Oma kokemus naista salibandystä on hyvin MM-finaalipainotteinen ja Kippilä ei ole koskaan jäänyt mitenkään mieleen erityisen hyvänä pelaajana. Nyt oli selvästi keskenkuntoinen ja hyvin voi kyseenalaistaa valmennuksen ratkaisun ottaa ylipäänsä kokoonpanoon finaalissa. Pari vaihdon jälkeen viltti kutsui. Käsittämätöntä, että joku raati vielä valitsi Kippilän all starsiin.

 

[Tietäjä kaukaa idästä.]

Onko My Kippilä oikeasti hyvä pelaaja?

Hyvä pelaaja? Varmasti.
Tällä hetkellä maajoukkuetason pelaaja? Noh... ainakin pääkallo oli (loppuottelua lukuunottamatta) arvioinnissaan hmmm... armollinen.