Pääkallo.fi

Pääkallon kauden parhaat

Viestejä
271
Hieno nähdä aina näitä TOP 5 listoja, vaikka jonkun verran ovatkin mielipidelistoja. Olisi kiva saada perusteluita, miltä pohjalta näitä arvioita on tehty. Loistavaa työtä, ilolla näitä lukee!
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613
Listan tekee ensin yksi henkilö, mutta ne esitellään sittemmin nelihenkisille raadille, joka arvioi listaa ja mahdollisesti kommentoi sitä.

Listojen tekijöitä on vain kaksi (allekirjoittanut ja Jaakko), mutta käytännössä mielipiteensä niistä antaa useampi henkilö, ja joistain valinnoista voidaan vääntää enemmänkin.

Joka tapauksessa ne eivät ole lähtökohtaisesti vain yksittäisiä mielipiteitä. Ajatuksena on arvottaa koko kautta, mutta toki pudotuspeleillä on enemmän merkitystä. Mukana tulee olemaan erilaisia kategorioita sen verran paljon, että kaikissa ei ole välttämättä samoja arvosteluperusteita.

Hieno nähdä aina näitä TOP 5 listoja, vaikka jonkun verran ovatkin mielipidelistoja. Olisi kiva saada perusteluita, miltä pohjalta näitä arvioita on tehty. Loistavaa työtä, ilolla näitä lukee!
 
Viestejä
27
Leikkanen kiistatta kova tekijä, varsinkin numeroiden valossa, mutta kuinka moni muu loistaisi Classicin ykkösviisikossa? Tai toisinpäin, millä tasolla Leikkanen pelaisi esimerkiksi Steelersin alakerrassa?
 
Viestejä
982

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613
Jottei syytetä väärää puuta tai vääriä puita niin asiasta käytiin reipasta debattia. Minä olin henkilökohtaisesti eri mieltä tästä eli "pudotin" Astalan pois listalta. Kaksi muuta jäsentä oli vakaasti Astalan kannalla, yksi neutraali vastaaja ei ollut vahvasti mitään mieltä.

Perusteluni oli pitkälti se, että kun pelaat 18 peliä kaudesta niin suoritustaso pitää olla poikkeuksellisen hyvä. Esim. puolivälieräjoukkueen pelaajaan nähden lukema on noin 60% peleistä. Välieräjoukkueen pelaajaan nähden lukema on vain noin 50% peleistä. Esim Classic pelasi jo 42 peliä, joten siihen nähden lukema oli vain 38%.

Olen edelleen sitä mieltä, että Astala on liigan ehdotonta eliittiä, mutta koin, että loukkaantumisten vuoksi otanta jäi suhteessa muihin pieneksi. Sijat 4-6 sinällää sivuseikkoja tällaisissa listauksissa, mutta ymmärrän kyllä myös tämän toisen kannan.

Yleensä näitä anonyymeja listauksia ei tulla kommentoimaan, mutta koska syyllinen oli aika räikeästi meikäläinen niin selvennän asiaa muiden maineen puhdistamiseksi.

Sikkinen? Kotilainen? Siis Astalan edelle?
Astala toki pelasi vain 13 matsia runkosarjassa mutta 30 pistettä hei. Samoin voi miettiä koko Indiansin iskukykyä Astalan kanssa ja ilman. Runkosarja + pleijarit.
 
Kiitos selvennyksestä ja perusteluista. Olen silti vahvasti eri mieltä, mutta eihän näitä listoja kannata liian vakavasti tai mustavalkoisesti ottaa. Viihdettähän nämä loppupeleissä on ja debatti kuuluu asiaan.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613
Joo, eikä siinä mitään jos ollaan eri mieltä. Musta se on hyvä juttu että onkin debattia. Tässä kuitenkin kannan henkilökohtaisen vastuun listauksesta, kun syy pudotukseen oli poikkeuksellinen.

Kiitos selvennyksestä ja perusteluista. Olen silti vahvasti eri mieltä, mutta eihän näitä listoja kannata liian vakavasti tai mustavalkoisesti ottaa. Viihdettähän nämä loppupeleissä on ja debatti kuuluu asiaan.
 
666

Viestejä
24
Sikkinen? Kotilainen? Siis Astalan edelle?
Astala toki pelasi vain 13 matsia runkosarjassa mutta 30 pistettä hei. Samoin voi miettiä koko Indiansin iskukykyä Astalan kanssa ja ilman. Runkosarja + pleijarit.

Lisäisin listaan vielä Kainulaisen, joka ei omaan silmään kaksinen keskushyökkääjä ole. Pisteitä (maaleja, ei niinkään syöttöjä) tekee kyllä, mutta että olisi sellainen oman kentällisensä moottori ja puolustuspäässä se kolmas pakki, niin pitkä on matka oman näkemyksen mukaan tämän listan kärkeen. Keskurina huonompi kuin Sikkinen ja Kotilainen, laiturina loistava. Ei ymmärrä Luukkosen ratkaisua sijoittaa tämän tyylinen pelaaja keskelle, mutta jos se nyt on ainoa mahdollinen paikka tulevaisuudessakin, niin sitten vähintään puoli kautta pakin paikalle oppia keräämään puolustamisen jalosta taidosta.

Astala jopa listan kakkoseksi, ainakin kolmoseksi. Luontainen sentteri.
 
Itsekkin näen Justuksen edelleen laitahyökkääjänä, vaikka Oilerssissa nyt pari kautta keskellä pelannut. En tiedä onko tämä enemmän sentteri vajeen takia vai haluttu myös se paikka Justukselle antaa. Mutta ehkä enemmän mielenkiintoista on se, että maajoukkueessa myös pelannut sentteriä, joten kai Nykkykin hänet näkee nykyään sentteriksi?
 
Jos se on enemmän siitä kiinni, että huippusenttereistä on itse asiassa huutava pula? Ei ainoastaan Oilersissa vaan valtakunnallisesti. Jos nyt vaikka vertaa siihen kuinka paljon laadukkaita oikeita laitureita valtakunnasta löytyy. Miksi senttereistä on pula? Se on myös mielenkiintoinen kysymys.

Oilersin osalta muistelisin että Luukkonen on joskus maininnut että parhaat hyökkääjät pyritään istuttamaan sentterin paikalle ja kiistatta Kainulainen ja Iiskola ne kyllä olivatkin Oilersin päättyneellä kaudella. Molemmilla laituritausta. Tai itse asiassa kaikki Oilersin sentterit ovat alunperin snaipperityyppisiä laitureita, kun vielä Pfitznerkin otetaan lukuun.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
397
Lisäisin listaan vielä Kainulaisen, joka ei omaan silmään kaksinen keskushyökkääjä ole. Pisteitä (maaleja, ei niinkään syöttöjä) tekee kyllä, mutta että olisi sellainen oman kentällisensä moottori ja puolustuspäässä se kolmas pakki, niin pitkä on matka oman näkemyksen mukaan tämän listan kärkeen. Keskurina huonompi kuin Sikkinen ja Kotilainen, laiturina loistava. Ei ymmärrä Luukkosen ratkaisua sijoittaa tämän tyylinen pelaaja keskelle, mutta jos se nyt on ainoa mahdollinen paikka tulevaisuudessakin, niin sitten vähintään puoli kautta pakin paikalle oppia keräämään puolustamisen jalosta taidosta.

Astala jopa listan kakkoseksi, ainakin kolmoseksi. Luontainen sentteri.

Osin samaa ja osin eri mieltä tästä. Kainulainen ei todellakaan ole mikään pelinrakentaja, vaan puhdas maalintekijä, mutta oman pään avaus- ja puolustuspelaamisen hoitaa mallikkaasti nykyään, kuten sentterin kuuluukin. Se toki mietityttää välillä, että sentteripeli varmasti vie tehoja jonkun verran hyökkäyspäästä, varsinkin kun laiturit heiluvat monesti vastustajan maalin takana.

Mutta kyllä itsekin laittaisin Kainulaisen helposti liigan top5-senttereihin. Edelle oikeastaan vain Salo ja Astala (joka ei muuten ole kummoinen omassa päässä hänkään) ja muualla pelaavista tietysti myös Pylsy.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
257
Itsekkin näen Justuksen edelleen laitahyökkääjänä, vaikka Oilerssissa nyt pari kautta keskellä pelannut. En tiedä onko tämä enemmän sentteri vajeen takia vai haluttu myös se paikka Justukselle antaa. Mutta ehkä enemmän mielenkiintoista on se, että maajoukkueessa myös pelannut sentteriä, joten kai Nykkykin hänet näkee nykyään sentteriksi?
Mulla on tämmönen teoria, että tuo sentterin homma on Kainulaiselle ”myyty” juuri sillä, että mahikset paranee pelata maajoukkueessa. Sentteriosasto ei kuitenkaan siellä älyttömän leveä ole, kun taas laitaan löytyy tekijämiestä vaikka kuinka.
 
Säbantteri

Laiturit:

Toivottavasti tässä on vain virhe, mutta mitä ihmettä? Peter Kotilainen ei mahdu TOP-5 listalle??? Mitataan nyt millä mittarilla vaan, niin tuon kolmen kärjen ostan, mutta kyllä Kotilainen nyt Rasmus Kainulaisen ja Laakson edelle menee eikä kaukana ole, että Henri Johanssonkin kiilaa noiden kahden edelle.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös