Pääkallo.fi

Salibandy sääntökeskustelu

Viestejä
218
Käyristysmaksimin muuttaminen pelkästään rankkareiden takia on tykillä kärpäsen ampumista. Alasarjojen kanttikoneet on ihmeissään kun pitäis yhtäkkiä alkaa pelata suoralla lavalla, mikä toki ei välttämättä huono juttu olisi. Vaikka kukapa niitä lapoja tarkistuttaisi nykyäänkään.
 
Viestejä
687
Kiintoisaa asiaa vielä cupin finaalin kohutusta tilanteesta:

Mainiota selkeytystä ja tarkennusta. Vielä tulisi huomioida onko pelaajan suunta kohti aluetta vai alueen ulkopuolelle. Mikäli suunta on kohti aluetta ja kontakti tapahtuu alueen rajalla on syy pelaajassa. Jos pelaajan suunta ei ole aluetta kohden ja maalivahti on alueen ulkopuolella törmayksen sattuessa on syy maalivahdissa. Muistaakseni Pelto-Arvon juoksu ei ollut kohden aluetta joten uudella linjauksella perimmäinen syy oli maalivahdin. Tähän astisilla linjauksilla rangaistus meni oikein.
 
Säbantteri

Erotuomarivaliokunta myönsi ohjeistuksen olleen väärän ja että Pelto-Arvo ei tehnyt tilanteessa rikettä. Sääntöä ei ole muutettu, vain ohjeistusta. Eli jos se ei tänään ole rike, ei se ollut sitä tammikuussakaan. Tuomio oli siis väärä, vaikkakin silloisen virheellisen linjauksen mukainen ja se ratkaisi cupin 100% varmuudella. Ketään se ei tietysti haittaa, kun virheen kärsivänä osapuolena oli SPV. Ja kaikki sai taas nauraa huonolle häviäjälle eli Koposelle, joka taas kerran oli oikeassa, kuten muuten oli viime kevään TPS-casessakin. Ja sillonkin kaikki nauroi huonolle häviäjälle. Ja nyt niitä nauruja viritellään jo tällekin keväälle.
 
Viestejä
582

Ei se asia ihan noin yksinkertainen ole. Ohjeistus muutettiin kyllä Koposen haluamaan suuntaan, mutta sitä aiemmin asia oli ohjeistettu toisin: ”ohjannut erotuomareita väärin” eli siten, että kaikista tilanteista pitää tulla iso rangaistus eikä sattuma tai pallontavoittelu poista sitä. Itse ainakin olen käsittänyt, että tämä ohjeistuksen muutos ei ollut mikään yksimielinen läpihuutojuttu, vaan asiasta käytiin pitkää ja perusteellista vääntöä. Ja siksihän se varmaan kestikin kuukausitolkulla.

En myöskään ymmärrä, miksi kuvittelet ihmisillä olevan jotain Koposta tai Speveä vastaan. En usko, että kovinkaan monella on.
 
Viestejä
280
Nyt vedetään taas mutkia suoraksi, eihän liikenteessäkään kirjoiteta ylinopeussakkoja jälkikäteen jos rajoitus tippuu jollain tieosuudella... Ohjeet on silloin ollut ne ja piste. Pytty on jaettu ja sillä hyvä. Eteenpäin... vai ahdistaaako se SPV:n ukkoja niin paljon että ei KRP:tä vastaan nyt kulje...
 
Viestejä
687
Ei se asia ihan noin yksinkertainen ole. Ohjeistus muutettiin kyllä Koposen haluamaan suuntaan, mutta sitä aiemmin asia oli ohjeistettu toisin: ”ohjannut erotuomareita väärin” eli siten, että kaikista tilanteista pitää tulla iso rangaistus eikä sattuma tai pallontavoittelu poista sitä. Itse ainakin olen käsittänyt, että tämä ohjeistuksen muutos ei ollut mikään yksimielinen läpihuutojuttu, vaan asiasta käytiin pitkää ja perusteellista vääntöä. Ja siksihän se varmaan kestikin kuukausitolkulla.

En myöskään ymmärrä, miksi kuvittelet ihmisillä olevan jotain Koposta tai Speveä vastaan. En usko, että kovinkaan monella on.
No tosta Säbantterin mustavalkoisesta mutkien oikaisemisesta ilman mitään sidettä totuuteen tulee mieleen uutisointityyli jota olemme tottuneet lukemaan 24.2. jälkeen. Yksi sekopää huutelee omia totuuksiaan ja iso joukko muita sekopäitä uskookin sen. Totuudella ei ole mitään asian kanssa tekemistä. Jo monta kertaa on tuotu esiin kollektiivinen arvostus SPV:tä ja erityisesti Koposta kohtaan mutta koska edes se arvostus ei anna nottapojille lupaa huutaa mitä tahansa niin se käännetään vihaksi. Tohon sääntöasiaan ei kannata edes mennä koska Säbantterilla ja muilla heikäläisillä on olemassa oma näkemys ja se näkemys ei nyt vaan ole tapahtuman aikaisten sääntöjen ja tulkintojen mukainen. Jo tapahtuma-aikaan siitä väännettiin ihan riittävästi joten jälkiviisastelulle ei ole sijaa eikä aikaa.
 
Jos nyt luet vaan tuon pääkallon sivuilla olevan uutisen erotuomarivaliokunnan omasta linjauksesta. Ei ole kyse mistään nottapoikien omista säännöistä. Ymmärrän toki kun se oma totuus, jota on huudettu sivukaupalla linjataan virheelliseksi, niin närästäähän se.

Muuten keskustelu alkaa mennä niin henkilökohtaisten solvausten puolelle, että en taida vaivautua enää. Antaa olla.
 
Kyse ei ole solvauksesta vaan viittaus uutisoinnin tyyliin jota esim. Venäjä harrastaa tällä hetkellä ja viittaus sekopäähän on viittaus Putiniin.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
543
No tosta Säbantterin mustavalkoisesta mutkien oikaisemisesta ilman mitään sidettä totuuteen tulee mieleen uutisointityyli jota olemme tottuneet lukemaan 24.2. jälkeen. Yksi sekopää huutelee omia totuuksiaan ja iso joukko muita sekopäitä uskookin sen.
Kyse ei ole solvauksesta vaan viittaus uutisoinnin tyyliin jota esim. Venäjä harrastaa tällä hetkellä ja viittaus sekopäähän on viittaus Putiniin.
Nimimerkillä @HuuHaa oli alla jo neljä (!) varoitusta asiattomasta käytöksestä, ja toiseen käyttäjään kohdistuva vertaus on sekä täysin mauton että sääntöjen vastainen. Seurauksena kahden viikon kirjoituskielto ja seuraavasta sääntöjen rikkomisesta rangaistukset kovenevat.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Viestejä
582
Jos nyt luet vaan tuon pääkallon sivuilla olevan uutisen erotuomarivaliokunnan omasta linjauksesta. Ei ole kyse mistään nottapoikien omista säännöistä. Ymmärrän toki kun se oma totuus, jota on huudettu sivukaupalla linjataan virheelliseksi, niin närästäähän se.

Muuten keskustelu alkaa mennä niin henkilökohtaisten solvausten puolelle, että en taida vaivautua enää. Antaa olla.
Kannattaa kuitenkin huomata, että silloin kun erotuomarit toimivat koulutusten ja koulutusohjeiden mukaisesti, he toimivat oikein. Yksittäisellä erotuomarilla kun ei ole oikeutta tai lupaa tehdä omia tulkintojaan, vaan kulloinkin voimassaolevat säännöt, tulkinnat, toimintaa- ja koulutusohjeet ohjaavat toimintaa.

Siitä sen sijaan kannattaa nostaa Koposelle hattua, että hänen julkisuutta saanut kritiikkinsä sai aikaan uudelleenarvioinnin käynnistymisen. Koska Koponen on itse työryhmässä mukana, voisi silti olla perusteltua kysyä, olisiko hän saanut saman lopputuloksen tyylikkäämmin nostamalla sen esille vain siellä.
Kuitenkin asiaa voi katsoa siitäkin suunnasta, että any publicity is good publicity - breikattiin.

Kaikenlaista sattuu myös isossa maailmassa. Aina käytänne ja sääntö ei kohtaa. Tässä päätettiin liigan pomon päätöksellä rikkoa sarjan sääntöä, jotta saataisiin mestari ratkaistua oikeudenmukaisella tavalla.
 
Viestejä
1,109
Nyt alkavalle kaudelle on tulossa uudistetut säännöt eli vuonna 2018 (eli nyt voimassa olevat) muuttuvat kv. liiton päätösten mukaan.
Isoja muutoksia luvassa sekä tukeva nippu hienosäädettyjä pienempiä tulkintoja.
Mutta varmaa on se, että tulee aiheuttamaan parranpärinää ja ihmetystä sillä loppujen lopuksi aika harvalta lajin parissa pyörivältä löytyy intoa lukea sääntökirjaa ja niiden tulkintoja oikein ajatuksella.
 
Viestejä
7,834
Otetaanpa tämä tänne:

Sääntötietoiset... tuo Leba/Josban Happeeta vastaan saama rangaistuslaukaus viime minuutilla... eikö sen olisi pitänyt olla automaattisesti maali kun kaveri olisi päässyt ohi alimman puolustajan kohti tyhjää maalia?
 
Viestejä
7,834
Riku Hakanen s. 2001, laukoi tänään rankkarikisassa ilman suojalaseja. Mielestäni ihan ok (saa olla _todella_ huono tuuri tai aivan jumalattoman huono pelaaja, jos saa silmänsä rankkarikisassa telottua), mutta mitä sanoo sääntökirja?
 
Viestejä
204

23) Pelaaja ei korjaa puutteita henkilökohtaisissa varustuksessaan erotuomarien kehotuksesta huolimatta.

Tämä sisältää muun muassa tilanteet, joissa sarjajärjestäjä on määrännyt suojalasit pakollisiksi ja pelaaja kieltäytyy käyttämästä niitä oikealla tavalla erotuomarien kehotuksesta huolimatta sekä joissa pelaaja jättää noutamatta pelin aikana menettämänsä henkilökohtaisen varusteen seuraavan pelikatkon aikana.

Kilpailusäännöt 2022 – 2023 38 §, ote: Kenttäpelaajien, jotka ovat syntyneet 1.1.1999 tai myöhemmin, on käytettävä virallisissa otteluissa kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä ja merkitsemiä suojalaseja.

Tulkinta: 
-Jos joukkueen kapteeni pyytää erotuomaria tarkastamaan ilman suojalaseja pelaavan kenttäpelaajan iän, on erotuomarin tarkastettava pelaajan ikä välittömästi mikäli mahdollista tai viimeistään seuraavalla pelikatkolla. 
-Jos kenttäpelaajan ikä ja hänen käyttämänsä suojalasit ovat Kilpailusääntöjen 38 §:n mukaiset, tarkastamista pyytäneelle kapteenille tuomitaan pieni joukkuerangaistus (605:7). 
-Jos kenttäpelaaja on syntynyt 1.1.1999 tai myöhemmin ja häneltä puuttuvat suojalasit, häntä kehotetaan ottamaan suojalasit käyttöön. 
-Jos kenttäpelaaja yrittää vielä kehotuksen jälkeen pelata ilman suojalaseja, hänelle määrätään pieni joukkuerangaistus.
-Mikäli pelaaja saatuaan pienen joukkuerangaistuksen jatkaa pelaamista ilman suojalaseja, tuomitaan 10 minuutin henkilökohtainen rangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä. 
-Tarkastamispyyntö ja tarkastuksen tulos on aina kirjattava ottelupöytäkirjaan. Jos kenttäpelaajan ikä jää tarkastuksessa epäselväksi, kirjaa erotuomari tarkastuksen tuloksen sekä pelaajan itsenä ilmoittaman iän pöytäkirjan huomautussarakkeeseen. Kenttäpelaaja saa jatkaa pelaamista, eikä mitään rangaistuksia tuomita. 
-Kenttäpelaajan on käytettävä suojalaseja myös rangaistuslaukauksen aikana ja rangaistuslaukauskilpailussa.

Eli laseja on käytettävä myös rankkareissa, tuomarit eivät kehottaneet laittamaan laseja, joten ei seuraamuksia : )
 
Viestejä
1,109
Viestejä
687
Onko säännöt muuttuneet, allekirjoittaneella huonot silmälasit vai tuomareilla säännöt hukassa. SPV-ErVi ( Erähän se on mutta laitetaan nyt näin)? Ervin pelaajalla Maksimainen on korvarengas ja käsittääkseni kyseessä on jäähyn arvoinen rike jos ei tuomareiden huomautuksesta huolimatta poista korua. Perusteena ainakin aiemmin on ollut turvallisuus eli jos korvarengas tarttuu esim vastustajan paitaan niin saattaa tulla kipeää korvaan ja verta kentälle. Vai mennäänkö nykyään ajatuksella "siitäs sait kun olit hölmö"? Sama koskee kaulakoruja joita myös usein kentillä näkee. Mitä sanoo säännöt nykyään?
 
Se ”jos ei tuomareiden huomautuksesta huolimatta” ratkeaa yksinkertaisimmin siten, ettei tuomarit tulkitse korvakorua vaaralliseksi, eivätkä huomauta.

Pelisäännöt:
”405 Henkilökohtaiset varusteet ja suojavarusteet
1) Pelaaja ei saa käyttää varusteita, jotka saattavat aiheuttaa loukkaantumisia.
Tämä koskee suojaavia ja lääketieteellisiä varusteita, suojalaseja sekä muita esineitä kuten kelloja, korvakoruja ja vastaavia. Erotuomarit päättävät siitä, onko joku varuste vaarallinen.”
 
Kiitos vastauksesta. Eli tuomareilla säännöt hukassa. Jos tulkitsee että korvarengas ei voi tarttua vastustajan paitaan ja siten repeytyä irti niin silloin tuomari on joko tyhmä tai välinpitämätön eikä kumpikaan ominaisuuksista ole soveliasta liigaerotuomarille. Miksi muuuten sääntö olisi tehty ja sitä erotuomarikussilla opetettu?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös