Pääkallo.fi

Salibandyliitto

Viestejä
582
Ok. Tosin Asiakastiedon rekisteri ilmoittaa lukumääräksi 50, joka on luku vuoden 2021 lopussa. Niin tai näin niin on mahdoton tilanne että ei ole oikeasti mitään tahoa joka voisi valvoa liiton tekemisiä. Etenkin kun kyseessä on yleishyödyllinen toimija jonka toiminta perustuu pitkälti valtion ja raha-automaattiyhdityksen avustuksiin ja jo ne pelkästään vaatii valvontaa avustusten oikeasta käytöstä. Jos toisaan katsotaan noita muutamia henkilöstöketjuja joissa on konsultti, vastaava ja vaikka koordinaattori niin sitten on vielä päälllikkö tai jopa johtaja valvomassa töiden tekemistä. Huippu-urheilupuolella on huippu-urheilujohtaja joten mitä helvettiä tehdään jollain general managerilla. Sehän oli ainoastaan Artevalle räätälöity rooli että Hexi ei aiheuttanut draamaa. Nykyään rooli on täysin tarpeeton koska ne majoitukset ja matkavaraukset voi hoitaa joku osa-aikainen assistenttikin. Olisi kaikilla leireillä ja turnauksissa yksi kallispalkkainen turhake vähemmän jaloissa pyörimässä. Joukkueidenjohtojakin häiritsee kun ollaan jatkuvasti jaloissa mutta kukaan ei kehtaa sanoa että mee nyt helvettiin siitä pyörimästä.

Siellä tosiaan seassa on osa-aikaisia, samoin yhteispalkkauksia jonkun muun tahon kanssa.

Mutta tuota. Liittohallitus valvoo henkilökuntaa (ja myös toiminnanjohtajaa), työryhmiä, valiokuntia ja lautakuntia. Liittovaltuusto valvoo liittohallitusta. Liiton yleiskokous (joka kolmas vuosi) valvoo liittovaltuustoa. Siis jäsenseurat jotka käyttää äänivaltaansa tai antaa sen toisille seuroille käytettäväksi.

OKM (veikkausvarat), Olympiakomitea ja muut rahoittajat valvoo sitten rahoitusten ehtojen täyttymistä. Jos töppää, niitä voi periä vuosia taaksepäin takaisin - näinhän joissain lajeissa on käynytkin.

Mutta tervetuloa tähän päivään kuitenkin, meinaan eihän sitä raha-automaattiyhdistystäkään ole ollut olemassa enää viiteen vuoteen.

Itsehän siis ajattelen niin, että suurin piirtein kaikki se rahoitus, mitä toimintaan saatavissa on, pitää nimenomaan käyttää siihen toimintaan eli käytännössä henkilökunnan palkkaamiseen. Ne henkilötyövuodet kun nimenomaan on juuri se resurssi, joka ne palvelut ja rakenteet seuroille, harrastus- ja kilpailutoiminnalle sekä huippu-urheilulle tuottaa, siis sen toiminnan tuottamista tukee.

Toki jokaisen on hyvä huomata, että sen sitte toiminnan sitten kuitenkin tekee ne osallistujat, harrastajat, kilpaurheilijat ja seurat. Ei liitto. Liitto on lopulta vain hallinto-, tuki- ja palvelutalo.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,109
Minulla ehdotus; valtaosa liiton henkilökunnasta a) yhteispalkkaukseen seurojen kanssa ja/tai b) määrä-aikaiset työsopimukset ja jatkoa sopimukselle jos tulokset ok.
 
Viestejä
582
Minulla ehdotus; valtaosa liiton henkilökunnasta a) yhteispalkkaukseen seurojen kanssa ja/tai b) määrä-aikaiset työsopimukset ja jatkoa sopimukselle jos tulokset ok.
Kuka sinne enää sitten hakisi töihin? Liiton palkat, kuten kolmannen sektorin tietysti yleisemminkin, on luvalla sanoen surkean pieniä. Niin kyllä seurojenkin, ei sillä. Kyllä nuo suurin osa on rakkaudesta lajiin sählyniiloja siellä.
 
Minä luulen, että siellä ollaan töissä ihan niin "rakkaudesta lajiin" kuin kukaan muu työssä käyvä ihminen. Eivät hekään uhraa aikaansa puhtaasti hyväntekeväisyyteen. Moni saattaisi yllättyä miten hyvän korvauksen saavat tästä "harrastuksesta".
 
No se on tietysti mihin kukakin vertaa ja millainen koulutustausta sitten kelläkin on. Ja harvalla kai olisi varaa puhdasta hyväntekeväisyyttä tehdä. Itse pidän kuitenkin heidän liksojaan pääosin varsin pieninä, kun siellä on enimmäkseen yliopisto- ja amk-koulutettuja työssä, jotka sitten kuitenkin saisi koulutustaan vastaavassa työssä varmasti selvästi korkeampaa liksaa.
Mutta tosiaan, raha ei ole ainoa motivaattori maailmassa, vaikka toimeenkin pitää tulla.
 
Viestejä
1,109
Kuka sinne enää sitten hakisi töihin? Liiton palkat, kuten kolmannen sektorin tietysti yleisemminkin, on luvalla sanoen surkean pieniä. Niin kyllä seurojenkin, ei sillä. Kyllä nuo suurin osa on rakkaudesta lajiin sählyniiloja siellä.
Jos tulisi eteen ilmoitus kahden vuoden työpaikasta jossa käypänen palkka & edut ja ilmoitus että jos homma toiminut hyvin jatkoa luvassa… hakisin! Jos oma osaamiseni ja koulutus täyttäisi vaatimukset.
Ei liiton työpaikka voi olla suojatyöpaikka eli tulosta tulee mitata eli tulosta tulla!
 
Onhan noita paikkoja silloin tällöin haussa. Eikä ollenkaan kaikkiin ole aina ollut juuri hakijoitakaan. Toisaalta joihinkin positioihin sitten käsittääkseni on ollut hakijoita runsaastikin ja siksi nykyään käyttävät kärkihakijat myös ulkoisessa arvioinnissa. Että ei kun vaan hakemuksia sisään.
 
Itse pidän kuitenkin heidän liksojaan pääosin varsin pieninä, kun siellä on enimmäkseen yliopisto- ja amk-koulutettuja työssä, jotka sitten kuitenkin saisi koulutustaan vastaavassa työssä varmasti selvästi korkeampaa liksaa.
Oma elämänkokemukseni on osoittanut sen, että vaadittavan koulutuksen lisäksi palkkaukseen vaikuttavat myös sellaiset asiat kuten työn turvallisuus (tarkoittaen työpaikan säilyttämistä) ja taloudellinen tulosvastuu. Tai sitten henkilökohtaisella tasolla henkilöllä on jokin erityisosaaminen josta yksinkertaisesti pitää maksaa.

Siksi näitä liiton vailla tulosvastuuta olevia suojatyöpaikkoja ei voida suoraan verrata muihin kaupallisiin tehtäviin. Ehkä parempi vertaus olisi kunnallisella/ valtion puolella. Ja tämän pohjalta tiedän faktana muutamien saaman korvauksen tästä työstään, ja minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tämä korvaus on suht antelias suhteessa työn vaatimustasoon ja tulosvastuuseen. Mutta tosiaan tämä on vain minun mielipiteeni josta saa olla erimieltä.

Ja toinen keskustelu on sitten se, että tarvitaanko noin raskasta henkilöstömäärää pyörittämään ko toimintaa.
 
Joo, no sanotaan nyt näin, että kun itse tiedän myös useankin liksan, samoin joskus harkitsin yhden paikan hakemista ja sen osalta suoraan kysyin, niin kyllä korkeakoulutetut normaaleissa päiväduuneissaan yleensä tienaa selvästi paremmin.
Nykyisin myös osa seuroista pystyy maksamaan liittoa paremmin (en kyllä oikein sitäkään tässä meidän lajissa ymmärrä) ja siksi siirtymää on silloin tällöin tapahtunut myös liitosta seuroihin.

Ja tulosvastuuta on nykyään lähes kaikkialla, myös niillä parjatuilla valtion, kuntien viranhaltijoilla vaikka se ei tarkoittaisikaan tulos tai ulos vaan henkilökohtaisen palkanosan osuutta ja uralla etenemisen mahdollisuuksia.
Eri asia on sitten, miten missäkin hommissa tulosta mitataan.

Mutta. Me ei varmaan tässä päästä yksimielisyyteen. Mun silmissä liiton liksat ei kummoiset ole, enkä kyllä usko, että sitä valintaa juuri kukaan tekee rahan takia, vaan monen kohdalla siellä on ihan muita juttuja, jotka luo sitä kiinnostavuutta, motivaatiota ja työn imua. Toki elämiseen sitä palkkaakin tarvitsee.

Tuo suojatyöpaikkaläppä on musta väsynyttä. Ei tässä kuitenkaan nyt niin kauaa ole kun siellä liitossakin oli viimeksi YT:t.

Toki ymmärrän, että kolmannella sektorilla tehdään paljon vapaaehtoistyötä ja helposti sitten niiltä palkkatyöntekijöiltä ollaan vaatimassa kaikenlaista, kun itse tehdään ilmaiseksi harrastuspohjalta.

Mutta kun tässä on ollut muutaman kymmenen vuotta mukana, niin näkee myös miten paljon monet asiat on edenneet ja ammattimaistuneet. Tietysti myös sen, miten joitakin juttuja ei ole saatu vietyä eteenpäin. Onneksi ensin mainittuja on paljon enemmän.

Edelleen kuitenkin aina käyttäisin mahdolliset lisärahoitukset henkilökunnan palkkaamiseen. Lopulta kuitenkin ne henkilötyövuodet ja inhimillinen pääoma on nimenomaan se, mikä kehitystä eteenpäin vie. Samoin tietysti henkilökuntaresurssin rajoitteet hidastaa kehitystä. Jopa niissä, missä raa’an työn käytännössä tekee seurat ja niiden väki, sillä useimmiten kehitysprojekteissa ja -ryhmissä liiton väellä on se vetovastuu kuitenkin.

Itse siis katson useamman vuosikymmenen ja myös erään toisen lajiliiton perspektiivillä, vaihtelevissa rooleissa OTO seura- vapaaehtois- ja luottamustoimijana.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Joo, no sanotaan nyt näin, että kun itse tiedän myös useankin liksan, samoin joskus harkitsin yhden paikan hakemista ja sen osalta suoraan kysyin, niin kyllä korkeakoulutetut normaaleissa päiväduuneissaan yleensä tienaa selvästi paremmin.
Kuten jo sanoin, niin en tiedä mihin "normaaliin päiväduuniin" sinä vertaat asiaa, mutta minun mielestä lähin vertailukohta niin työympäristön, vaatimustason kuin palkkauksen suhteen olisi tosiaan kunnallisella / valtion puolella.

Minun mielestä tilannetta voidaan parantaa siten, että joko vaaditaan olemassa olevilta resursseilta enemmän tai vaihtoehtoisesti leikataan turha läski pois ja annetaan kunnon korvaus vähemmälle - kunnon tekijöille.
 
Viestejä
582
... jonka seurauksena liitto lopulta palkkasi enemmän henkilöstöä organisaatioonsa - osana uutta strategiaa - kun mitä liitossa oli ennen YT-neuvotteluja.
Kyllä. Mutta lähtijöitäkin siinä tuli, kun joillekin uusi toimenkuva ei kelvannut tai sopivaa sellaista ei löytynyt. Organisaation kasvattaminenhan siinä taas oli suunniteltua (ja rahoitus oli).
 
Viestejä
582
Ja siis edelleenkin, liitolle kohdistettava asiallinen kritiikki on minusta aina paikallaan. Siis silloin jos joku asia on jätetty hoitamatta tai hoidettu huonosti, tai joku projekti-/työryhmävastuussa oleva ei tee tai suoriudu duunistaan (siten näin etäajassa vaikkapa työuupumus tai ns. henkilökohtainen ongelma tulee esihenkilölle näkyväksi nopeammin).
Samoin ainakin omalla kohdalla ideoihini siellä on tavalla tai toisella tartuttu, joskus nopeammin, joskus hitaammin, joskus vähän eri tavalla kuin alunperin ajattelin, mutta kuitenkin. Ei tietenkään kaikkiin ideoihin, ja ei ne kaikki jälkikäteen katsoen niin hyviä ole olleetkaan.

Sen sijaan sellainen yleisrutina, missä valitetaan vaan, että läskiä organisaatiossa, liikaa työntekijöitä ja saavat vielä pirulaiset palkkaakin, liiton syy, liian kallista jne. on mun mielestä vain älyllisesti tosi laiskaa ja hyödytöntä energiankulutusta.
 
Viestejä
1,109
Keskustelu ollut polveilevaa ja mielenkiintoista - kiitokset siitä!
Miten toiminnanjohtaja on selviytynyt pestissään? Onko hän tuonut konkreettista lisä-arvoa liitolle vs kulun suuruus?
En tiedä miten toimiva/hyvä yhteispalkkaus esim. Eerikkilän kanssa käytännössä on, mutta tehdäänkö samanlaista järjestelyä esim. aluevastaavien kohdalla sillä äkkiseltään ajatellen siinä luulisi olevan synergiaa… varsinkin jos se tapahtuisi alueen seurojen kanssa.
Toinen pohdintani kohde on ulkoistaminen eli jos joku lean-expertti analysoisi niin olisiko taloudellisesti järkevämpää ulkoistaa esim. taloushallintoon liittyviä toimintoja?
 
Toiminnanjohtajan onnistumiseen en osaa ottaa kantaa. Mutta enää ei ole aluevastaavia uudessa organisaatiomallissa ja eikös iso osa taloushallinnosta olekin jo ulkoistettu Rantalainen Oy:lle, liitolla on puolitoista henkilötyövuotta itsellään.
 
Kiitos - ja tarkoitin siis ’sarjavastaavia’. Vieläkö joku talouspuolen osaaja osaisi laskea ja kertoa onko liiton organisaatio taloudellisesti raskas vai kevyt…
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös