Pääkallo.fi

Salibandyn MM-kisat 2021 Helsingissä

Viestejä
1,485
Kun tämä talvi/kevät on mennyt aika epätodellisissa merkeissä niin odottaisin liitolta ulostuloa & kantaa miten kisojen laita on.
Itse olisin kannalla, että urheilullisin ja terveydellisin asioiden kannalta olisi kenties hyvä harkita pelaamista Vappuna.
Jos ei hyvältä näytä niin ensi syksynä.
 
Viestejä
112
On aika selvää, että tänä vuonna kisoja ei pelata, vaikka järjestävä taho ei sitä vielä julkilausu. Korona ehkä kesän aikana heikkenee, mutta veikkaan lokakuussa tuleman uuden aallon jossain määrin. Rokotteita ja lääkkeitä kehitetään kovasti, mutta testattuja ja luotettavia tuskin tulee vuoteen. Mikäli kisoja siirretään, se kannattaa tehdä pidemmälle tulevaisuuteen, jotta vältytään taas peruutuskustannuksilta. Toinen asia on talous. Yritykset kärsii, mutta myös kotitalouksien taloudet tulevat romahtamaan ja se vaikuttaa oletettavasti ensimmäisenä pienempiin lajeihin. Huono on näkymä ja eniten tässä salibandyn osalta odottaa harrastamaan pääsyä ja alasarjojen alkua. Ne ovat todennäköisesti mahdollisia nopeammalla aikataululla.
 
Viestejä
201
Tulee olemaan kyllä todella hankalaa tässä tilanteessa saada lippuja kaupaksi. Hyvin harva sellaisen ostaa, vaikka olisikin lupaus että rahat saa takaisin. En usko että kisoja järjestetään joulukuussa 2020.
 
Viestejä
112
Tulee olemaan kyllä todella hankalaa tässä tilanteessa saada lippuja kaupaksi. Hyvin harva sellaisen ostaa, vaikka olisikin lupaus että rahat saa takaisin. En usko että kisoja järjestetään joulukuussa 2020.
Ja hyvin vähälle huomiolle tuppaa jäämään se, että tuollaiset lupaukset eivät ole ihan sataprosenttisia. Itse kun ostin muutaman konserttilipun 190 eurolla, niin takaisin sainkin koronaperuutuksen takia vain 166 euroa, koska lipunvälittäjä ei suinkaan palauttanut koko summaa, vaan vain sen minkä osan tilittävät järjestävälle taholle. Ymmärrän tämän toki, mutta hieman ihmettelin, että miksi minä olin se, jonka kukkarosta Lippupisteen kate napattiin... Näin homma menee kuulemma ja näin se varmasti menisi säbäkisoissakin. Itse en ainakaan uskaltaisi ostaa lippuja tässä vaiheessa.
 
Viestejä
507
Itse kun ostin muutaman konserttilipun 190 eurolla, niin takaisin sainkin koronaperuutuksen takia vain 166 euroa, koska lipunvälittäjä ei suinkaan palauttanut koko summaa, vaan vain sen minkä osan tilittävät järjestävälle taholle. Ymmärrän tämän toki, mutta hieman ihmettelin, että miksi minä olin se, jonka kukkarosta Lippupisteen kate napattiin...
Suhteellisen kätevää yritystoimintaa, saada liikevoitto tekemättä sitä varsinaista työsuoritetta. :love:
 
Viestejä
112
Toisaalta Lippupiste siinä oli sen vaativan työsuoritteensa jo tehnyt eli välittänyt lipun.
Niinpä. Ja jotten antaisi väärää todistusta, niin kyseessä olikin Lippupalvelu, eli tuo sama Ticketmaster, joka myy säbäkisaliputkin. Epäilen tosin, että kaikilla myyjillä on sama käytäntö, että rahoja ei tosiaankaan saa kaikkia takaisin.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Nokian KrP - Jymy
11.10 18.30
1.168.5010.50
TPS - Happee
12.10 15.00
2.304.052.56
LASB - EräViikingit
12.10 17.00
2.504.252.26
SPV - Indians
12.10 17.00
2.644.202.18
OLS - Oilers
12.10 18.00
6.906.501.29
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.197.509.50
O2-Jyväskylä - Welhot
11.10 18.30
1.604.804.15
ÅIF - EräViikingit
11.10 18.30
5.705.301.41
SB-Pro - SaiPa
12.10 17.00
2.063.903.00
Divari
1X2
1X2
Tiikerit - M-Team
19.00
1.634.853.75
Rangers - SB Vantaa
11.10 19.00
1.306.306.10
O2-Jyväskylä - SaiPa
12.10 14.00
1.894.502.98
Josba - SalBa
12.10 17.00
2.024.352.76
LNM - SBS Wirmo
12.10 17.00
1.525.204.15
ÅIF - Koovee
12.10 18.00
7.757.001.23
Karhut - Hawks
13.10 16.00
2.384.302.30
Näytä kaikki
>
Viestejä
19
Sveitsissä. Jos tulisi Suomeen, joutuisi olemaan 14pv karanteenissa ja kun lähtisi takaisin, samat 14pv odottaisi sielläkin. Väänäsellä sama homma.
Listassa on myös Savonen ja Manninen jotka pelaavat myös sveitsissä. Ovatko tällä hetkelle Suomessa jotta, pääsevät osallistumaan vai käsitänkö väärin?
 
Viestejä
447
Listassa on myös Savonen ja Manninen jotka pelaavat myös sveitsissä. Ovatko tällä hetkelle Suomessa jotta, pääsevät osallistumaan vai käsitänkö väärin?

Savonen tuli mielestäni Suomeen jo silloin kun sarjat loppuivat, Manninen ei vielä ole ehtinytkään lähteä Sveitsiin. Väänäsellä perhe Sveitsissä, mutta Pylsyn tilanteesta en tiedä, miksi hän jäi Sveitsiin eikä tullut Suomeen.
 
Viestejä
447

"Lisäksi Tatu Väänänen ja Joonas Pylsy ovat poissa, kun ovat Sveitsissä, josta matkustaminen tietäisi karanteenia molempiin suuntiin, päävalmentaja Nykky lisää."

Tuossa lähde.
 
Viestejä
218
Tuo on kyllä mielenkiintoista että Lehkosuo, Pylsy ja Väänänen mainitaan erikseen, mutta Kotilaista ei. Eiköhän Peter olekaan Nykyn listoilla kovin korkealla.
 
Viestejä
275
Veikkaanpa että Peter kuuluu niihin joilta vaaditaan näyttöjä vielä syksyllä. Hänelläkin rikkonainen kausi alla minkä vuoksi kisalippu ei ole millään lailla saletissa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös