Pääkallo.fi

Salibandyn MM-kisat 2021 Helsingissä

Viestejä
191
Aika samoilla linjoilla muiden kanssa. Kainulainen-Kainulainen-Hautaniemi oli vahva kolmikko. Ainoa mikä vieläkin mietityttää on, että lähtökohtaisesti on tuloskenttä kuitenkin vaikka kolmosen viittaa päälle todennäköisesti sovitellaan. Hautaniemestä olen kyllä todella alkanut tykätä viimeisten vuosien aikana, huikea pelaaja kaiken kaikkiaan ja riittävän rennolla asenteella myös mukana.

Kailialasta paha sanoa, että mahtuuko jengiin. Toisaalta on käytännössä Suomen paras rankkarinampuja paineen alla, joten siinäkin voi olla riittävästi syytä ottaa mukaan.

Stenforsin kuntoutumisesta ei liene varmaa tietoa ja toisaalta ei myöskään Kotilaisen loukin tasota, jotka molemmat saattaa vielä ns. peruspakkaa sekoittaa.
 
Viestejä
191
Maalivahtiosastolla Torisevan paikka lienee sinetöity vaikka eilisen kaltaiset aivopierut ovat kyllä hankalia ns. tiukassa paikassa, jossa ei ko. vahtia kuitenkaan kansainvälisellä tasolla ole vielä testattu. Kaltiainen ei jotenkin nauti luottamustani ja siksi itse näkisin mieluusti Fäldenin kakkoskassarina. Toki Kososen uranjatko kaiken vielä voi muuttaa, jos on kunnossa niin laittaisin vielä kerran ykköskassariksi MM-kisoissa.
 
Mahoney

Aika samoilla linjoilla muiden kanssa. Kainulainen-Kainulainen-Hautaniemi oli vahva kolmikko. Ainoa mikä vieläkin mietityttää on, että lähtökohtaisesti on tuloskenttä kuitenkin vaikka kolmosen viittaa päälle todennäköisesti sovitellaan. Hautaniemestä olen kyllä todella alkanut tykätä viimeisten vuosien aikana, huikea pelaaja kaiken kaikkiaan ja riittävän rennolla asenteella myös mukana.

Kailialasta paha sanoa, että mahtuuko jengiin. Toisaalta on käytännössä Suomen paras rankkarinampuja paineen alla, joten siinäkin voi olla riittävästi syytä ottaa mukaan.

Stenforsin kuntoutumisesta ei liene varmaa tietoa ja toisaalta ei myöskään Kotilaisen loukin tasota, jotka molemmat saattaa vielä ns. peruspakkaa sekoittaa.
Ihmettelen jos Kailiala ei ole kisoissa. Peterin kanssa kuitenkin oli aikoinaan hyvässä iskussa. Pystyy taistelemaan tulosyksikkö paikasta Lastikan kanssa ja miksei pelata myös Kainulaisten kanssa. Ihmettelen suuresti jos Kainulaiset jätetään rannalle...

Mun veikkaus kisa miehistöstä, oletan siis kaikkien olevan pelikunnossa.
Salin-Salo-Johansson
Lamminen-Savonen
Kotilainen -Pylsy-Lastikka
Leikkanen-Kivilehto
R.Kainulainen -J. Kainulainen -Hautamäki
Väänänen-Stenfors
Kapanen-Kukkola-Kailiala
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
271

Muuten samaa mieltä, mutta Kapanen omissa papereissa out. Liike ei riitä ruotsalaisia vastaan. Tilalle Lindfors, Lehkosuo, Heikkilä joku näistä kolmesta riippuen, mitä Nykky haluaa. Näytti siltä, että Väänäsellä oli myös aika kiire välillä pallottomana. Tämä puoltaisi 7. puolustajan mukaan ottamista.
 
Viestejä
1,149
Aika iso ryhtiliike sais tapahtua Kotilaiselle, jos haluaa kisoihin. Oli mielestäni aika turistina kentällä. Toki tässä on taas pelaaja joka nauttii isoista peleistä ja yleensä niissä myös onnistuu. Silti perustekeminen pitää olla riittävällä tasolla, että siellä saa tulosta aikaan.

On se mahdollista että Pete löytyy kisakoneesta, riippuu mikä on hänen fyysinen kunto ja treenimotivaatio tässä syyskaudella.
 
yyz

Viestejä
653
Muuten samaa mieltä, mutta Kapanen omissa papereissa out. Liike ei riitä ruotsalaisia vastaan. Tilalle Lindfors, Lehkosuo, Heikkilä joku näistä kolmesta riippuen, mitä Nykky haluaa. Näytti siltä, että Väänäsellä oli myös aika kiire välillä pallottomana. Tämä puoltaisi 7. puolustajan mukaan ottamista.
Kannattaa muistaa, että Kapanen toisi monikäyttöisyytensä ja pallovarmuutensa avulla (ja rightin pelaajana) hyvän lisän valmennuksen työkalupakkiin. Lisäksi hän omaa Nykyn arvostamaa kokemusta kovista kansainvälisistä peleistä.
 
Mahoney

Muuten samaa mieltä, mutta Kapanen omissa papereissa out. Liike ei riitä ruotsalaisia vastaan. Tilalle Lindfors, Lehkosuo, Heikkilä joku näistä kolmesta riippuen, mitä Nykky haluaa. Näytti siltä, että Väänäsellä oli myös aika kiire välillä pallottomana. Tämä puoltaisi 7. puolustajan mukaan ottamista.
Toi nyt ei varsinaisesti ollut mun mielipide ketä pitäisi ottaa mukaan. Vaan veikkaus ketkä Nykky ottaa mukaan!
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613
Suomen kisajoukkuetta ei tietystikään valita vielä Ruotsi-pelien osalta, mutta ne olivat kuitenkin osalle tärkeitä näyttöpaikkoja. Petteri Nykky kommentoi joukkueen esityksiä ja maajoukkueen tilannetta ylipäänsä haastattelussa:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
275
Noniin EFT valinnat isketty tiskiin. Miko Kailiala ulkona, onko selkeä signaali ettei mj valmennus ole tyytyväinen alkukauteen vai onko vammoja? Myös Kapanen ja Kukkola puuttuu.

Alpo Laitila noussut uutena. Kristet Savonen luonnollisesti ulkona ja Junkkariselle takaportti auki kisakoneeseen.
 
Viestejä
1,149
ettei mj valmennus ole tyytyväinen alkukauteen vai onko vammoja
Vai tietääkö valmennus Kailialan kohdalla jo riittävän hyvin, mitä saa? Alkukausi Miklulta mielestäni aika neutraali, omalla kentällisellä oli alkuun erittäin vaikeaa, mutta nyt jo peli rullaa. Otti Tupla-paidan takaisin viime pelissä.

Edit. Vammoja ei ollut ainakaan viime pelissä, tosin tämän illan kokoonpanoa ei ole vielä julkistettu.
 
Viestejä
271
Mielenkiintoista nähdä nostavatko vielä Lindfors, Astala, Heikkilä, Sikkinen osakkeita vai jäävätkö ulos joukkueesta. Kaksi muuta mielenkiintoista nimeä ovat Iiskola, Junkkarinen. Nousevatko takaportin kautta vielä taistelemaan kisapaikoista vai ovatko täytemiehinä vain mukana.
 
Viestejä
61
Aika odotetun porukan Clasun valmennus valitsi majuun. Ei se mitään kovia pelimiehiä jokainen. Kahdeksasta puolustajasta vain kaksi on alle 30-vuotiasta. Nuorennusleikkaus odotettavissa siis joskus ensi vuosikymmenellä.
 
Viestejä
447
Onhan nuo maajoukkuevalinnat aika sisäsiittoista touhua.
Pääsyynä Clasun palkkasuhteessa olevat valmentajat, jotka operoivat maajoukkueessa ja vääntävät sisään omiaan. Classic on epäilemättä paras seurajoukkue, mutta se, että 11 pelaajaa "omista" ja esim. nolla pelaajaa KrP:sta ei hirveästi jätä epäselvyyttä. Voisi nuo loputkin "säälivalinnat" jättää pois ja ulkoistaa maajoukkuepelit kokonaan Classicille.
 
Viestejä
1,103

Kuka KRP:stä ja kenen tilalle? Onhan siellä hyviä pelaajia, mutta en minä ainakaan keksi yhtäkään, joka voisi mennä hyvin perustein tuohon nippuun.
 
Viestejä
41
Kuka KRP:stä ja kenen tilalle? Onhan siellä hyviä pelaajia, mutta en minä ainakaan keksi yhtäkään, joka voisi mennä hyvin perustein tuohon nippuun.

Jonaeson, rantala, laakso kehittyneet valtavasti puolustuspään pelaamisessa. Joten uskon että he kaikki olisi parempia Sikkisen ja Laitilan tilalla. Valitettavasti väärä logo rinnassa seurajoukkueessa. Myöskin Miska Mäkinen olisi ollut mukava nähdä joukkueessa. Liigan pallollisin pakki heti Savosen jälkeen.
 
Viestejä
118

Nyt taitaa olla näätälasit päässä. Laitilan kohdalla argumentin ymmärrän, mutta kukaan kyseisistä pelaajista ei pelaisi Sikkistä paremmin sentterin roolia. Mäkinen on kyllä pallollinen pakki, mutta vielä liian virhealtis ja kuskaava pelityyli ei istu Nykyn pelikirjaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös