Pääkallo.fi

Salibandyn MM-kisat 2021 Helsingissä

Viestejä
89
Valitettavasti pitää olla todella kova pelimies että Classicin ulkopuoleltä pääsee majuun. Väittäisin myös että Toriseva ei olisi majupelaaja, jos pelaisi vaikka Karhuissa. Ihmettelen sitä miksei nyky ringin ulkopuolelta saa näyttöpaikkoja samalla tavalla kuin esim. Ruotsin maajoukkueessa. Ja tuskin kenellekkään on hyväksi että maajoukkue on sama kuin yksi seurajoukkue. Tulee mieleen muinainen Moskovan Tzska = Neuvostoliiton maajoukkue.
 
Viestejä
257
Junkkarinen nähdään ehkä vähän samanlaisessa roolissa kuin Kohonen eli jakelemassa alimpana miehenä palloa. Toki pystyy nostamaan jalalla hieman paremmin kuin Mihu :D

Aika lailla odotetunlainen joukkue sieltä tuli. Itse en jaksa mestaruuteen uskoa, mutta vaikeaa se oli viime kerrallakin.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613

Säbantteri

Eipä tuossa nimilistassa ihmeemmin yllätyksiä ollut. Yllättävintä oli, että Nykky uskalsi jättää Kukkolan ulos/varamieheksi ja otti Sikkisen joukkueeseen. Itse olisin vaihtanut vielä Astalan ja Sikkisen paikkoja joukkueen ja varamiehistön kesken. Hiukan mietityttää tuo Savosen tilanne. Ehkä olisin nostanut Lindforssin suoraan joukkueeseen, koska kisat täydellä peliajalla Savoselle olisi yllätys. Mielestäni Manninen olisi kuulunut joukkueeseen, jopa ennen Heikkilää, mutta nämä eivät lähtökohtaisesti havittele samaa pelipaikkaa, joten eivät sikäli sulje toisiaan pois.
 
Mahoney

Pirkanmaa dominoi vahvasti maajoukkueessakin. Mistä se sitten johtuu? Tähän aiheeseen tullaan vielä pureutumaan myöhemmin Pääkallo-extrassa:

Eli mteamistä ja alempaakin oli joitain pelaajia mietitty😉.

Se mistä tämä johtuu, niin osa syy voi olla vanha dynastia. Siinnä samat äijät hyvin pitkälti samat äijät pelasivat pitkään ja muilta tie oli vähän tukossa. Erässä taas jostain syystä junnupelaajien kehitys tyssäsi aikuiset sarjoissa.

Nyt on toisaalta valoa tunnelin päässä, Joakim Lund ja Markus Salmi nyt ainakin voivat jatkossa taistella kisapaikoista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
124
Vuoden 2018 maailmanmestareissa oli mukana 10 Classicin pelaajaa ja tulevaan joukkueeseen on nimettynä 11 pelaajaa ko. joukkueesta. Aiemmassa vuoden 2016 maailmanmestarijoukkueessa oli mukana 7 pelaajaa, joiden seurapaita vuonna 2018 oli Classic. Samassa yhteydessä voidaankin alkaa pohtimaan, miten Suomen huippusalibandy on viime vuosien aikana kehittynyt...

Classic on voittanut kaikki Suomen mestaruudet kaudesta 2015-2016 alkean (2019-20 kausi jäi kesken) eli ollut melkoisen suvereeni kotimaan liigassamme. Kyseinen joukkue on samalla ajanjaksolla pärjännyt kohtuullisen hyvin myös Champions Cupissa eli osoittanut kovuutensa myös kaikkein kovimpia eurooppalaisia seurajoukkueita vastaan.

Em. kehitys osoittaa sen, että joukkueena Classicin taso on viime vuosien aikana ollut korkein mahdollinen tason mittari kotimaisessa salibandyssa ja muut joukkueet eivät ole samalle tasolle yltäneet. Vaikka kyse on joukkueurheilusta, niin on selvää, että myös yksilöiden tason on pitänyt olla ko. joukkueessa parempi muihin joukkueisiin verrattuna.

Ehkäpä em. alustuksella on ainakin osittain syytä sille, miksi myös vuoden 2021 MM-kisajoukkuesseen on nimetty 11 Classicin pelaajaa ja 9 pelaajaa muista joukkeista.

Pitäisikö muiden joukkueiden märehtiä tätä suunnatonta epäkohtaa vai kenties katsoa peiliin, kääriä hihat ja ryhtyä kovaan työhön kehittämään entistä parempia joukkueita/pelaajia?
 
Viestejä
7,834

Jos esimerkiksi Oilers otetaan tähän verrokiksi, niin saadaan tämmöisiä tuloksia
- Keskinäisissä playoff-peleissä Classicilta pataan pitkälti toistakymmentä ottelua putkeen
- Jokainen kausi 2016-17 alkaen päättynyt tappioputkeen
- Juuri pelatuissa nuorten MM-kisoissa ei ensimmäistäkään pelaajaa joukkueessa
- Cupin peleissä ei ainakaan nykynimellä ensimmäistäkään otteluvoittoa ikinä

niin ennemmin minä pidän tuota 3+2 valittua pelaajaa melkoisena ylisuorittamisena kuin jotenkin sorsimisena.
 
Viestejä
70
Lehkosuo ainoa nimi jonka nostaisin pelaavaan kokoonpanoon. Hänen kohdallaan voidaan puhua fyysisestä, pallollisesta ja erittäin monipuolisesta puolustajasta kun esim. Junkkarinen on nimenomaan ennemmin vain pallollinen. Ei junkkariselta mitään pois mutta valinta kyllä hämmästytti.
 
Mahoney

Jos esimerkiksi Oilers otetaan tähän verrokiksi, niin saadaan tämmöisiä tuloksia
- Keskinäisissä playoff-peleissä Classicilta pataan pitkälti toistakymmentä ottelua putkeen
- Jokainen kausi 2016-17 alkaen päättynyt tappioputkeen
- Juuri pelatuissa nuorten MM-kisoissa ei ensimmäistäkään pelaajaa joukkueessa
- Cupin peleissä ei ainakaan nykynimellä ensimmäistäkään otteluvoittoa ikinä

niin ennemmin minä pidän tuota 3+2 valittua pelaajaa melkoisena ylisuorittamisena kuin jotenkin sorsimisena.
Pitää omasta puolestani sanoa, että ei Ervi silminkään voi vääryyttä nähdä. Kapanen ois ehkä voinutkin olla mukana, jos paikat ois kunnossa. Kukkolan alkukauden nähtyään, sais melkoisen sinimustat lasit olla ja vielä huurussa, jos sanoisi mahtuvan mukaan. Lienee kallocastissä oli nämä lasit 😆.
 
Viestejä
61
Ei Classicin vahvaa edustusta tarvitse kyseenalaistaa, mutta pitäisin Savosen (ja osin myös Kotilaisen) valintaa tarpeettomana uhkapelinä. Todennäköisesti Lehkosuo pitää vielä kutsua hätiin. Kotilaiselle ei varamiehistä löydy kunnollista paikkaajaa. Mannisen ja Rantalan jättämistä kokonaan ulkopuolelle pidän virheenä. Kukkola varamiehenä on Nykyltä huono vitsi.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
1,344
Valitettavasti pitää olla todella kova pelimies että Classicin ulkopuoleltä pääsee majuun. Väittäisin myös että Toriseva ei olisi majupelaaja, jos pelaisi vaikka Karhuissa. Ihmettelen sitä miksei nyky ringin ulkopuolelta saa näyttöpaikkoja samalla tavalla kuin esim. Ruotsin maajoukkueessa. Ja tuskin kenellekkään on hyväksi että maajoukkue on sama kuin yksi seurajoukkue. Tulee mieleen muinainen Moskovan Tzska = Neuvostoliiton maajoukkue.

Punakone olikin aika heikko jääkiekossa.
 
Viestejä
7,834
Minkä seurauksena amerikkalaiset eivät enää pärjänneet ja alkoivat pienentää kaukaloita, jolloin lajista tuli nykyisen kaltaista kahvaamista, painia ja tappelua.
Ei vaan, hieno laji se on jääkiekkokin. 😂

Siitä Punakoneen ylivallasta seurasi hienoja pelejä, Rendez-Vous ja Summit Series noin esimerkiksi

Salibandyssa odotellaan NAFL:n nousua ja katsellaan sitten vastaavia.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös