Naisten maajoukkueelle uusi valmennustiimi: päävalmentajana Paju, apuna Eriksson ja Suonpää

Marko Paju on naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja.
Marko Paju on naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja.

Pääkallo.fi uutisoi ennen joulua, että naisten maajoukkueen päävalmentaja Karo Kuussaari ei jatka tehtävässään. Salibandyliitto ja Kuussaari eivät vahvistaneet uutista, mutta nyt liitto kertoo sivuillaan uudesta päävalmentajasta.

Salibandyliitto on valinnut Marko Pajun, 42, naisten salibandymaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Kaksivuotinen sopimuskausi huipentuu Tampereella joulukuussa 2015 pelattaviin MM-kotikisoihin.

– Urheilullisesti haastava paketti. Kun pääsee oman lajin parhaiden urheilijoiden kanssa tekemään duunia, niin vaikea siitä on kieltäytyä, Paju kommentoi toteaa.

Kuussaari ehti valmentaa Suomen naisia neljä vuotta. Kuussaari johdatti Suomen kahdesti MM-loppuotteluun Ruotsia vastaan, mutta kummallakin kerralla Suomen oli tyytyminen MM-hopeaan.

– Kuussaaren aikana maajoukkueen peli kehittyi jokaisella osa-alueella ja hän on tehnyt hyvän pohjatyön, josta uuden valmennuksen on hyvä jatkaa, luonnehtii salibandyn maajoukkuetoiminnasta vastaava huippu-urheilupäällikkö Jari Oksanen.

Paju näkee tehtävässään tärkeänä valmennustiimin yhteistyön.

– Valmentaminen on tänä päivänä tiimityötä. Se oli yksi iso asia, miksi tästä tehtävästä kiinnostuin. Monipuolisella tiimillä, jaetulla johtajuudella ja jaetulla vastuulla kehitetään valmennustoimintaa ja sitä kautta peliä. Luodaan sellainen ilmapiiri ja toimintamalli, että myös pelaajat haluavat tulla siihen mukaan, Paju luonnehtii.

Tällä hetkellä Paju toimii sipoolaisen ÅIF:n miesten Divarijoukkueen peräsimessä, mutta valmentajaura juontaa juurensa jo 1990-luvun puoliväliin. Huippuvalmentajatutkinnon suorittanut ja Vuosaaren lukion rehtorina työskentelevä Paju valmensi HIFK:n naisia kahdeksan kauden ajan ja päätti rupeaman kahteen Suomen mestaruuteen 2000-luvun alussa. Paju on valmentanut myös miesten Salibandyliigassa AC HaKia ja HIFK:ta sekä toiminut valmennuspäällikkönä Tikkurilan Tiikereissä.

Timo Suonpää (kesk.) kuuluu jatkossa naisten maajoukkueen valmennustiimiin. Kuva: IFF
Timo Suonpää (kesk.) kuuluu jatkossa naisten maajoukkueen valmennustiimiin. Kuva: IFF

Myös muut maajoukkueen valmentajat on valittu. Tuekseen Paju saa Lasse Erikssonin ja Timo Suonpään. Eriksson on toiminut alle 19-vuotiaiden poikien päävalmentajana vuosina 2002-2009. Hänen johdollaan Suomen pojat saavuttivat ikäluokan MM-kultaa keväällä 2003. Suonpää toimii nurmijärveläisen SB-Pron naisten liigajoukkueen päävalmentajana ja omaa pitkän pelaajataustan Salibandyliigassa. Kaikkien valmentajien sopimuskausi päättyy vuoden 2015 lopussa.

MM2013-kisojen aikana tekemien havaintojen pohjalta uusi valmennus haluaa aktivoida, nopeuttaa ja monipuolistaa Suomen pelitapaa ja löytää hyökkäyspäähän rohkeampia elementtejä. Pikavoittoihin Paju ei kuitenkaan usko.

– Nyt ollaan vielä alkupisteessä. Lassen (Eriksson) ja Timin (Suonpää) kanssa vedetään ensin yhteen MM-kisojen antia ja kartoitetaan tilannetta. Tänä vuonna pitää ottaa työmaa tutuksi. Tutustutaan pelaajiin ja toimintaan ja tehdään hyvä toimintasuunnitelma, hän valottaa lähitulevaisuutta.

Naisten salibandymaajoukkueen seuraava tapahtuma on 25.-27. huhtikuuta pelattava EFT-turnaus Eerikkilän Urheiluopistolla. Tuolloin Suomen vieraiksi saapuvat Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki.

19 comments

  1. Uskomatonta mihin on Muukkosen Mikan nimi hävinnyt, miten voi pärjätä jos ei ole kokemusta ja tietoa voittamisesta, kellä muulla on näyttöjä Suomessa siitä kuin maailmanmestaruus otetaan, kansainvälisellä tasolla rookiet harvoin pärjää, kotikisojen paineissa tällainen tietotaito ensisijaisen tärkeää. Nyt liitto ampuu omaan jalkaan ja lujaa. Naisia ei taaskaan valmennustiimissä, esim. Peltola/muukkonen duo ois ollut eteenpäin menoa ja jotain uutta tuulahdusta.

  2. Paju on tehnyt todella hyvää valmennustyötä ÅIF:n miesten divarijoukkueessa ja sparrasi joukkueen viime kaudella liigakarsintoihin saakka, jossa ÅIF tarjosi tiukan vastuksen Josballe.

    Onnea ja menestystä tähän haastavaan tehtävään. Toivottavasti seuravalmentaminen jatkuu Sipoossa.

  3. Ilmeisen tulehtunut Majun tilanne on ollut kuussaaren jäjiltä, kun koko ryhmä on pitänyt pistää uusiksi. Muukkonnen varmaan sitten ollut jollakin tapaa osallisena kahnauksissa, kenen puolella mene ja tiedä. Huhu kertoo valmennustiiminkin sisällä otetun rajusti yhteen

  4. Älä sitten lue tai kommentoi. En määkään lue tuhansia welho-juttuja.

  5. Muukkonen ole about joka toisen vuoden Espanjassa, se voi vähän hankaloittaa tuota valmennushommaa.
    En tosiaan kiistä sitä, etteikö Mika olisi parhaasta päästä valmentajia mille tahansa joukkueelle, myös naisten majulle.
    Mutta kyllä tuo nyt valittu porukka on melkoinen dream team. Parhaat mahdolliset voimat on kerätty. Hienoa SSBL, hyvin hoidettu 🙂

  6. Pieni piiri pyörii, puheenjohtaja ja paju ystäviä Hifk naisten ajoilta.omia valitaan.

  7. Että vaativiin pesteihin valitaan semmoiset tyypit joiden osaamisesta ollaan perillä ja joihin luotetaan.Yleensä rekry onnistuu paremmin jos tuntee valittavan entuudestaan.Ei tässä ole mtn pahaa vaan se on vaan järjenkäyttöä.Sitä paitsi Marko Pajun valmentamat HIFKn naiset dominoivat aikanaan kenttiä että eiköhän häneltä löydy kohtuuhyvä tatsi naisten valmennukseen myös.Iso käsi liitolle onnistuneista valinnoista ja onnea uudelle tiimille työhön kohti kotikisoja!

  8. No esim. sarjataulukosta lähtisin ensimmäiseksi etsimään syitä Suonpään valintaan. Aika perusteltua. Veikkaan, että parin vuoden vuoden päästä Timi on päävalmentajan paikalla ja hyvä niin.

    http://pojot.fi/nsbliiga/

  9. Suonpään 5. kausi käynnissä naisten liigassa…
    3 hopeaa, 1 pronssi, 1 cupin voitto ja
    CC:n hopea viime lokakuulta…
    Ihan ok saldo neljältä kaudelta?
    Irina on kyllä kovempi.

  10. Nyt saadaan varmasti Kippilä ja Wickman kotikisoihin kun Suonpää messissä

  11. OHO!

    Toivoin, että täällä olisi kommenteissa kiitetty Kuussaarta hyvin tehdystä työstä ja neljästä vuodesta, kuten kohteliaaseen tapaan kuuluu. Jutussa onneksi näin oli. Tämän jälkeen lienee syytä onnitella sitten uusia vastuunkantajia ja toivoa onnea ja jos itse on ns. lähipiirissä, niin auttaa omalta osalta duunissa. Tämä on meidän yhteinen juttu.

    Olisiko korkea aika tehdä yhdessä ja kannustaa koko porukkaa kohden omia kotikisoja. Kun näitä negatiivisia kommentteja lueskelen, niin mietin, että miten ihmeessä tämänlaisessa ilmapiirissä voi kukaan onnistua: valmentajat tai pelaajat?

    Riittävätkö meriitit vai ei? Onko oikea porukka vai ei? Ihan turhaa nassuttamista ennenkuin on hetki katsottu. Ensimmäiset pelitkin ovat vain lähtötaso, sen jälkeinen kehittyminen on se, mikä kantaa. Annetaan uudelle tiimille nyt edes mahdollisuus eikä kivitetä ennenkuin ovat edes ehtineet kissaa sanoa.

    On toki hienoa, että tämä herättää tunteita, mutta rauhaa siskot ja veljet, rauhaa 🙂

    //ja pointsit pekko2:lle. ASIAA!

  12. Se että Muukkonen syrjäytettiin kabinettipelissä, on karmea virhe, PJ käänsi selän kaverilleen, korvaan on kuiskuteltu, ei hänen vika jos Kuussaarella tuli ylilyöntejä, naisten kapteenisto voisi tässä mennä itseensä,kuitenkin juuri sellainen peräänkuulutettu ihmiskasvoinen johtaja.Nyt valittu tiimi varmasti myös osaava, mutta ratkaiseva kokemus puuttuu. Joku aiemmin mainitsi kotikisojen paineet, ne ovat valtavat, koko lajin uskottavuus pelissä, nyt jos koskaan mestaruus on pakko ottaa.Voihan olla tietty että projektin edetessä tiimiä vielä täydennetään.Jaksetaan uskoa, mutta kriittisyys sallittava…..

  13. Liitto yllätti kaikki nettipalstojen besservisserit ja hevosmiesten tietotoimistot valitsemalla viime aikoina varsin vähän julkisuudessa olleen ja todellisen mustan hevosen naisten maajoukkueen päävalmentajaksi.

    Sipoolaisen ÅIF:n miesten divarijoukkueen valmentajana toimiva Marko Paju ei ole tuttu julkisuuden valokeilasta, mutta miehen meriitit ja ennen kaikkea potentiaali on tunnistettu valitsijoiden keskuudessa. Valinta maajoukkueen peräsimeen on osoitus tästä. Arpapelillä tai pelkillä kaverisuhteilla tätä paikkaa ei ole täytetty. Pitää olla myös sellaisia näyttöjä, jotka luovat edellytykset tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle. Kukaan tuskin lähtee siitä johtoajatuksesta, että seuraaviin kotikisoihin lähdettäisiin hakemaan vain mitalia – ilman, että värillä olisi väliä.

    Allekirjoittaneen luottamus Pajuun ja odotukset hänen työnsä positiivisiin tuloksiin ovat vahvalla pohjalla. Pitää kuitenkin muistaa, että pohjatyö maajoukkueen menestykselle tehdään sekä seuroissa että menestystä janoavien urheilijoiden itsensä toimesta.

    Menestys tulee tehdyn työmäärän ja oikeiden valintojen myötä.

    Tsemppiä Pajulle ja hänen tiimilleen, Tampereella tavataan 2015 😉

  14. Meriitteihin korjausta sen verran että Suonpää ollut päävalmentajana kaksi kautta eli tämän ja viime kauden. Aikaisemmat mitalit tullut kakkosvalmentaja. Huikea pelaajaura toki takana. Eriksson ei tiettävästi koskaan ole naisia valmentanut, joten haasteita varmasti piisaa. On myös aika tulisieluinen luonne. Pajulla on putkä tausta mutta varmaan myös pedagogista taustaa työn puolesta, ehkä se on se mitä nyt eniten kaivataan. Hurjia on jutut mj touhusta, toivottavasti on Kuussaaren touhuja väritelty. Muutoinhan mies joutaa hourulaan. Tsemppiä valmennustiimille, tie on kivinen mutta kuljettavissa.

  15. Ei se et Paju on ”vanha” HIFK:lainen. Suonpää pelasi HIFK:N miehissä, kun ne voitti mestaruuden sekä EC:n. Sattumaako? Ei varmasti. Silti olen sitä mieltä et Timon olisi pitänyt olla päävalmentaja. (olettaen ettei Peltola pestiä halunnut) Ja tämä Eriksson oli valmentamassa Suonpäätä HIFK:ssa. Paljon hassuja sattumia. No se ei tee tästä ryhmästä huonoa missään nimessä. Kummallisesti vaan osoitteet menee samaan paikkaaan.