Olisi taas vaihteeksi #takaisinheittotorstai-artikkelin paikka. Framilla on tällä kertaa St. Louis Bluesin ja Leijonien kiekkotähti Jori Lehterä, joka osallistui parisen viikkoa sitten Street Hockey SM -kiertueen tähdistöpeliin Helsingin Kampissa. Tossulätkätapahtuman ohessa Lehterällä oli hetki aikaa heittää Pääkallo.fi:lle muutama sananen myös salibandysta.
Tossulätkätapahtumassa salibandytaustaa löytyi myös elokuvaohjaaja Dome Karukoskelta sekä tietenkin EräViikinkien Jani Kukkolalta.
– Tämä on aina hauskaa. Oli aurinkoakin. Hauska kesäpäivä, Lehterä totesi tossulätkätapahtumasta ja kehaisi, että Kukkola pysyi mukavasti mukana kiekkotähtien menossa.
Kukkolalla ja Lehterällä riitti puhuttavaa, ja arvatenkin salibandy oli framilla. Vuonna 1987 syntynyt Lehterä pelasi aikanaan Westend Indiansin salibandyjunioreissa. Salibandykaukaloissa vierellä viilettivät menneinä vuosina muun muassa kiekkomies Jonas Enlund sekä Tampereen Classicin Jussi Piha.
– Taitava ja taiteileva kaveri, mutta myös röyhkeä. Jori halusi jo salibandyssa näyttää kovasti oman paremmuutensa. Kilpailtiin aina pörssivoitosta, ja kun salibandyssä ei ole kakkossyöttöä, niin väkisin vielä haettiin syöttöä toiselle laiturille, että toinen olisi jäänyt ilman pistettä, Piha muisteli naureskellen Pääkallo.fi:lle.
– Suu kävi jo silloin kovaan tahtiin. Ja hauskoja juttujan sieltä tuli, yleensä, Piha lisäsi.
Lehterän salibandytouhuja Pääkallo.fi:lle muisteli myös pitkän linjan Westend Indians -mies ja seuran tämän hetkinen toiminnanjohtaja Mika Leiponen.
– Jori oli vielä C-ikäisenä vahvasti mukana salibandyssä, mutta B-nuorissa alkoi lätkä jo olla jo niin intensiivistä, että ehti pelata salibandyä harvemmin. Hän oli aikanaan mukana jo muistaakseni Indiansin F-juniorien sählykerhossa, ja viimeiset pelit hän pelasi A:ssa, Leiponen kommentoi ja jatkoi:
– Voittajatyyppihän Jori oli jo silloin. Hänellä oli sellaista huippu-urheilijalle tärkeää itserakkkautta, eli kun pelejä piti ratkoa, niin hän halusi ratkoa. Jori ei nöyristellyt kaukalossa. Hän oli fyysinen ja tietenkin äärimmäisen taitava pallon kanssa. Uskon, että salibandy on antanut hänelle aika paljon lätkänkin puolelle. Salibandypiirteitä näkyy mielestäni hänen pelissään edelleen. Jori olisi ehdottomasti ollut miesten maajoukkuetasoa salibandyssä, mutta hän teki tietenkin ihan fiksun valinnan, kuten kaikki tietävät, Leiponen muotoili Lehterän komeaan lätkäuraan viitaten.
Vaikka kiekkoura puski jo juniori-ikäisenä kovaa päälle, niin Lehterä ehti pelata jopa muutaman nuorten maaottelun salibandyn puolella. Tilastoista löytyy neljä pelattua maaottelua, joista irtosi kuusi tehopistettä.
Huhtikuussa 2005 Lehterä oli Suomen mukana neljän maan turnauksessa Latviassa. Marraskuun 2005 MM-kisoihin hän ei kuitenkaan mahtunut mukaan, mutta oli jälleen saman vuoden joulukuussa mukana Ruotsi-ottelussa.
– Urheilullisesti hän olisi ollut sopiva toki ja olisi varmaan pärjännytkin MM-kisoissa, mutta olisiko ollut niin, ettei hän ei oikein päässyt valmistaville leireille. Kiekkokausi oli jo kiihkeimmillään ja hän pelasi salibandya harvemmin. Jouduimme tekemään ratkaisun, ettemme ota häntä kisoihin mukaan, silloinen nuorten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Eriksson muisteli ja jatkoi:
– Hän pelasi Ruotsia vastaan joulukuussa hyvin ja teki pisteitä. Silloin jo pisti silmään kaverin urheilullinen elämäntapa, sillä safka- ja muut hommat kiinnostivat tavallista enemmän.
Vuonna 2005 Lehterä vaikutti kiekkopuolella Jokerien organisaatiossa. Helsingissä eivät kuitenkaan hommat lähteneet miesten tasolla toivottuun lentoon. Vasta Tapparassa Lehterä alkoi lunastaa häneen ladattuja odotuksia. Nyt muutaman KHL-vuoden jälkeen on kohta alkamassa jo kolmas kausi NHL:ssä.
Salibandy ei ole kuitenkaan missään vaiheessa jäänyt. Tänäkin kesänä Lehterä pelasi pari kertaa viikossa salibandya pääosin tamperelaisista kiekkomiehistä koostuvan ryhmän kera. Samassa porukassa on palloillut useasti mukana myös Classicista tuttu liehuletti Lassi Vänttinen.
– Vähän olen ruosteessa (salibandyssa), mutta on se edelleen ihan paras harrastus ja hyvä liikuntamuoto, Lehterä hehkutti Pääkallo.fi:lle.
Jos nousevan kiekkotähden pelaaminen salibandymaajoukkueessa oli erikoisuus, niin onnistui Lehterä tekemään toisenkin mielenkiintoisen salibandytempauksen.
Herrat Lehterä ja Enlund pelasivat kaudella 2007–2008 salaa yhden kamppailun salibandyn A-nuorten SM-sarjassa. Joukkue oli kaksikolle tuttu Westend Indians. Vastassa oli kivenkova IC-Akatemia, jossa pelasivat muun muassa Mikko Leikkanen, Asser Jääskeläinen, Matti Koskela ja Tommi Merto.
IC-Akatemia sai ennen peliä vihiä, että vastustajalla saattaisi olla yllättäviä vahvistuksia.
– Pelaajien kautta silloin kuulimme asiasta. Annettiin kuitenkin pojille mahdollisuus pelata ja nauttia, eikä lähdetty sen enempää pelilupia kyselemään. Taisimme pelin kuitenkin voittaa, vaikka parivaljakko teki kai Indiansin kaikki maalit, IC-Akatemian päävalmentajana aikanaan toiminut ja nykyään Salibandyliiton valmennuspäällikkönä häärivä Miikka Lamu kommentoi Pääkallo.fi:lle.
– Kiistän kaiken tästä tapauksesta, mutta näin saattoi tapahtua, Leiponen tyytyi virnistellen kommentoimaan lähes kymmenen vuoden takaista tapahtumaa.
—
Tiedätkö sinä hyvän salibandytarinan vuosien takaa? Vinkkaa siitä meille. Parhaimmat ja mehukkaimmat tarinat päätyvät Pääkallo.fi:n sivuille. Vihjeen voit lähettää osoitteeseen vihjeet(a)paakallo.fi.
—
Pääkallo.fi:n aiemmat #takaisinheittotorstai-artikkelit:
Kun liigavalmentajalle napsahti neljän kuukauden toimitsijakielto – fläppitaulu pääosassa
Muistatko, kun Salibandyliigassa tapeltiin? Seurauksena mojovat pelikiellot
Maalivahti teki historiaa – muistatko tämän ihmemaalin? (video)
Kun maalivahti teki maalin – ”Mahtava pätkä salibandyn historiaa, on peli kyllä muuttunut”
Jääkiekon arkkiviholliset kohtasivat salibandykaukalossa 25 vuotta sitten: ”Tää on h-vetin hyvä laji”
Kuusi pelaajaa jätettiin kesken pelireissun huoltoasemalle – valmentajan opetus meni liian pitkälle vuonna 2003
Ensimmäiset suomalaiset Ruotsin liigassa – oliko ammattilaisuutta 20 vuotta sitten?
Video: Näin käynnistyi TPS:n taival Salibandyliigassa
Kakkosdivaripelaaja valittiin maajoukkueeseen vuonna 1994 – vaikutti merkittävästi suomalaiseen salibandyhistoriaan
Video: Pala fuusioituneiden seurojen historiaa – muistatko tämän hukatun rankkarin?
Salibandylla yllättäviä haasteita 90-luvulla – parkettialustalla käskettiin pitämään sukkaa lavan päällä
Video: Näin Hartwall Arena pauhasi vuonna 2010 – 13276 ihmistä näki MM-kotikisojen kultahuuman
Video: Näin napattiin Suomen salibandyhistorian ensimmäinen ja viimeinen EM-kulta
Kysely vuodelta 1992 – ”Testaa oletko salibandynarkkari”
Näin Suomi voitti ensimmäisen nuorten MM-kullan – joukossa lajin huippuyksilöitä ja yksi Veikkausliiga-peluri
Suomalaiset haastoivat maailmankuulun jääkiekkojoukkueen salibandyotteluun jazzfestareilla – ”Viktor Tikhonov hymyili!”
Video: Kun liigapelaaja iski tehot 9+1 ottelussa – ”Mielessäni oli, että pelissä voi tehdä yhdeksän maalia”
Kun maajoukkuevahti heitti liigafinaaleissa pallon omaan maaliin
Video: Mainosmateriaalia vuodelta 1964 – tältä näytti salibandyn esiaste
Miksi ”Pikku Kakkosen posti” raikui salibandyn MM-finaalissa vuonna 1996?
Salibandymallistoja vuodelta 1997: ”Tässä asussa voisi mennä vaikka tekno-diskoon bailaamaan”
Muistatko kun salibandya esiteltiin vuoden 1997 World Games -kisoissa?
Video: Vuoden 1995 EM-kultamitalistit televisiohaastatteluissa – ”Ei ollut limusiineja”
Olin viheltämässä tuon IC-Akatemia – Indians pelin ja muistaakseni sekä Enlund että Lehterä tekivät ottelussa 2+2 mutta pisteet jäivät IC-Akatemialle. Pelimiehiä.