Suomen miesten salibandymaajoukkue riisui lajin mahtimaan Ruotsin upeasti aseista Riian trillerimäisessä MM-finaalissa. Suomi esti Ruotsin maalinteon huikealla tavalla. Siihen Suomella oli kolme keinoa: puolustuspeli, Eero Kososen maalivahtipeli ja puolustaminen pallolla, Pääkallo.fi:n asiantuntija Jani Hakkarainen kirjoittaa.
Suomen puolustuspeli oli sanalla sanoen loistavaa. Ruotsi ei tehnyt maalin maalia pitkistä hyökkäyksistä. Tämä on äärimmäisen harvinaista salibandyn historiassa, suorastaan historiallinen tilanne. Suomen alueellinen miesvartiointi keskialueella ja omassa päässä oli kliinisen tarkkaa. Kermana kakun päällä Suomi peitti laukauksia loistavasti ja oli terävänä irtopalloissa.
Maalivahtipelissä Kosonen otti niskalenkin kollegastaan Johan Rehnistä. Rehn imaisi Suomen ensimmäisen maalin, Kosonen ei yhtään.
Kenties kaikkein ratkaisevinta ottelussa oli kuitenkin, että Suomi onnistui puolustamaan pallolla. Suomen pelikirjassa on kaksi hyökkäyspelirytmiä: nopea ja pitkä. Näistä pitkä hyökkääminen toimi kahden ensimmäisen kentän kohdalla hienosti.
Pallonhallinnassa Suomi ei jäänyt Ruotsia jälkeen. Tämä vähensi merkittävästi painetta Suomen puolustuspäässä. Muutos syksyn maaotteluihin ja Tshekki-välierään oli silmiinpistävä, mikä oli hyvin tärkeää.
Syytä on myös korostaa sitä, että Suomi onnistui ensimmäisen erän jälkeen vähentämään Ruotsille annettuja nopeita ylivoimahyökkäyksiä. Asiaa auttoi Suomen kolmannen viisikon toiseen erään parantunut avauspeli ja kahdella kentällä pelaaminen lopussa. Ruotsi joutui karvaamaan yhä enemmän ja enemmän keskialueelta eikä ylhäältä. Ruotsin nopeiden ylivoimahyökkäysten määrän vähentyminen mahdollisti Suomen voiton.
Yleisesti ottaen Suomi tyrehdytti Ruotsin peliä sitä paremmin mitä pidemmälle ottelu eteni. Ruotsia vastaan on aivan ratkaisevaa parantaa omaa peliä ottelun kestäessä. Normaalisti Ruotsi on ratkaissut Suomeakin vastaan ottelut viimeistään kolmannessa erässä.
Suomen puolustuspeliä ja pallonhallintaa helpotti huomattavasti se, että Ruotsi teki finaalissa käsittämättömän taktisen virheen. Ruotsi on jo viitisen vuotta avannut peliään suorilla hyökkäyksillä nykyaikaisella lyhytsyöttöpelillä. Se on oikeastaan nostanut pitkien suorien hyökkäysten salibandyssä ennennäkemättömälle tasolle. Varsinkin Johan Samuelssonin ykköskenttä on esittänyt parhaimmillaan huikean hienoa hyökkäyspeliä.
Riian illassa Ruotsi oli kuitenkin jostain syystä palannut vanhaan, rakenteellisesti melkein vuoteen 2010. Ylös vietiin kaksi tai kolme miestä, ja peliä yritettiin avata kahdella tai kolmella miehellä alhaalta. Ala- ja yläkerran etäisyydet olivat suuria ja hyökkäys käynnistettiin lähes aina pitkällä syötöllä.
Ruotsin avauspeli oli sanalla sanoen seisovaa, hidasta ja helposti ennakoitavaa, mikä helpotti Suomen karvauspelaamista huomattavasti.
Seurauksena Ruotsin hyökkäykset ajautuivat kulmaan, minne Suomi iski kovan paineen. Ruotsi ei päässyt jatkamaan hyökkäystään kulmasta vaarallisemmille alueille. Esimerkiksi Samuelssonin kenttä oli kuin varjo entisestään, vaikka loi yksilösuorituksilla eniten maalipaikkoja ottelussa (13). Se hävisi pelinsä 0-2 Suomen Jani Kukkolan kenttää vastaan.
Ruotsin taktiikkavalinnan syy jäänee mysteeriksi. Spekuloida voidaan sillä, että Ruotsi varmasti tiesi Suomen valmennusjohdon tutkineen Ruotsin lyhytsyöttöpelin äärimmäisen tarkasti. Kenties Ruotsi haki taktiikkamuutoksella yllätystä. Muutos osui kuitenkin omaan nilkkaan. Harjoiteltua ei kannata arvo-otteluihin vaihtaa. Tai sitten Vaara lipsui linjastaan kahden mestaruuden kyllästämänä.
Pelkkä vastustajan maalin teon estäminen ei salibandyssä riitä. Rangaistuslaukauskisaan päästäkseen Suomen oli tehtävä kolme maalia. Siinäkin Suomen pitkä hyökkääminen oli merkittävässä roolissa. Kolmesta maalistaan Suomi teki kaksi pitkällä pallon pyörityksellä: 2-2 Sami Johansson ja 3-3 Peter Kotilainen. Suomen ensimmäinen maali tuli vapaalyönnistä, kun Kotilainen avasi tärkeästi Suomen maalitilin Rehnin avustamana.
Ruotsikin onnistui kerran vapaalyönnistä (2-3). Lisäksi länsinaapurin rankaisi Suomea kerran pitkästä suorasta hyökkäyksestä (0-2) ja ylivoimalla (0-1). Suomi ei omalla ylivoimallaan osunut. Voidaankin katsoa, että erikoistilannepelaamisessa Suomella jäi vielä hieman parannettavaa.
Toinen kehityskohde on nopeat hyökkäykset, Suomen toinen hyökkäysrytmi. Niitä Suomi sai ensinnäkin aivan liian vähän, kolme Ruotsin kolmeatoista vastaan. Ruotsi oli hyvin kurinalainen, vaikkakin tehoton, hyökkäyspelissään. Se ei menettänyt palloa oikeastaan lainkaan vaarallisesti.
Vaarattomienkin pallonmenetysten jälkeen ruotsalaiset palasivat salamana omiin ja takakarvasivat monesti Suomelta pallon pois. Suomen nopeat hyökkäykset tyrehtyivät useimmiten jo keskialueelle tai ne ajautuivat kulmaan. Pallolliset ratkaisut olivat liian hitaita ja pallottomat vaihtelevasti sijoittuneita. Rakenteet puuttuivat. Suomi ei onnistunut vastahyökkäysten toteuttamisessa. Niissä Ruotsi oli parempi.
Tämä paremmuus ei kuitenkaan MM-finaalia ratkaissut. Puolustamalla loistavasti, kahden kärkiviisikon pitkillä palloralleilla ja parantamalla hyökkäyksen kurinalaisuutta ottelun edetessä Suomi onnistui viemään ottelun rangaistuslaukauskisaan.
Rangaistuslaukauskilpailu onkin sitten historiaa. Suomen kaikki neljä ampujaa pistivät pallon varmasti Ruotsin maaliin, mikä on uskomattoman hieno suoritus. Suomi on nyt voittanut miesten arvokisojen finaalien molemmat rangaistuslaukauskisat Ruotsia vastaan: vuoden 1995 EM-finaalissa ja nyt 2016. Suomi johti MM-finaalia ensi kerran sen päättyessä.
Maalintekotilanteet ottelussa Suomi-Ruotsi 23-28 (7-13, 8-6, 6-6, 2-3)
Nopeat ylivoimahyökkäykset 3-13 (2-6, 0-4, 0-1, 1-2)
Kentällisten tehotilasto ja maalipaikat:
Suomi I (Kukkola) 2-0 ja 11
Suomi II (Salo) 1-0 ja 6
Suomi III (Pylsy) 0-2 ja 4
Suomi YV 0/1 ja 0-0
Suomi AV 1/2 ja 0-1
Ruotsi I (Samuelsson) 0-2 ja 13
Ruotsi II (Svahn) 0-1 ja 4
Ruotsi III (Kanebjörk) 2-0 ja 5
Ruotsi YV 1-0 ja 1/2
Ruotsi AV 1/1 ja 0-0
Maalivahdit:
Eero Kosonen 21/24=88%
Johan Rehn 24/27=89%
Täällä kaikki haukkuivat Kettusen ja hänen valinnat täysin pystyyn ja olivat niin varmoja ettei suomi pääsisi edes finaaliin… No mites kävi?
Vaikka pelaajilta tuli katkeraa tilitystä kaiken maailman analyytikoista ja paskoista kommenteista, niin pirun hyvä että niitä täältä löytyy. Huolestuttavaa olis jos ketään ei pelaajavalinnat ja MM-pelit kiinnostaisi. Oliskohan KettusPetekin lukenut niitä jossain välissä, kun alkoi tekemään parempia ratkaisuja loppupeleihin.
Nyt voisit Jania kattoa sen finaalipelin vielä uudestaan ja hakea syitä Ruotsin heikkouteen. Tyrehtyikö Ruotsin lyhytsyöttöhyökkäykset Suomen puolustuspelin reagointiin, vai mihin? Miksi Ruotsi ei antanut painetta muuta kuin 3-kentällisen pakeille? Pelästyikö ne niistä muutamasta nopeasta pitkästä avauksesta hyökkäyspäätyyn, joita Suomelta tuli muutama? Miksi Ruotsi puolusti vain keskialuetta, eikä kovinkaan aktiivisesti edes omassa päässä?
Itseasiassa valmisteliko Vaara joukkueensa ihan erilaiseen peliin? Suomen kilpikonnapuolustukseen ja pelkkiin nopeisiin vastahyökkäyksiin, ja kun Suomi ottikin pallonhallinnan, niin ruotsalaiset eivät osanneetkaan enää palata ”omaan” peliinsä.
Jälkeenpäin aina helpompaa tietää. Ennakkoon varmaan suurinosa piti Ruotsia ennakkosuosikkina, esim Oilersin pelaajat telkussa. Ja tottakai puhetta pitääkin olla, ja tällä tasolla pelaajien ja valmentajien hyväksyä fakta, että arvostelua tulee. Jos jätkät siitä saaneet näyttämisen haluja, niin homma toimii:-). Pylsy pelasi, mikä yllätti mut. Kohonen kuin Litmanen rankuissa, ei missaa, ja nyt tarvittiin tuota osaamista.
No ei aina edes jälkeenpäin. Ehkä jopa Vaarakaan ei tiedä miksi finaali meni kuten meni. Tähän olisi kiva saada niitä ”paskoja analyyseja” muiltakin. Jokainen voi sitten ottaa sen omasta mielestä sopivan selityksen omakseen. Mitään yhtä oikeaa analyysia tähänkään ei varmaan voi saada, mutta kaikki keskustelu lajista on hyväksi. Kytöhonkakin voisi kirjoittaa tästä jotain. Haukutaan sitten kaikki kilvan sitäkin analyysia.
Onnea ansaitulle maalimanmestaruudesta.
Nuomerot ei valehtele. Suurin yllättäjä ja oikeasti finaalin ratkaisija oli Kotilanen.
Classicin viisikko oli tasaisin myös puolustuksessa, ei yhtään omiin koko turnauksessa, huikeeta.
Kolmosviisikko oli huono, kuten oli arvattavissa. Finaalissa tuli paljon ongelmia, ainoat jotka jäivät miinukselle (-2) ja lopulta valmennuksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kun siirtyä kahteen viisikkoon.
Jälkiviisaana voi kysyä olisiko sittenkin ollut parempia vahtoehtoja pelaajien suhteen?
Maalintekijät mainitaan,missä syöttäjät,jotka ovat usein tärkeessä roolissa.
Esim 3-3 tasoituksen alkutyö.
Oma tulkintani: Ruotsi antoi Suomelle avaimet käteen pallottoman pelinsä osalta. Painetta ei annettu pallolliselle laitoihin, vaan puolustettiin keskustaa nopassa alueena. Sentteri oli ilmeisesti ohjeistettu (maajoukkueessa tai seurajoukkueissa) seisomaan keskustassa vaikka mikä olisi. Tämän takia Classic-ketjun kulmavaparista pääsi Salo kanttihaastolle hyvälle tontille ja jälkitilanteesta sitten syntyi maali. Samoin Aro pääsi laidasta murtautumaan ja pomppupallon voitettuaan kääntymään kämmenelle ja katsomaan takatolpille Kotilaiselle syötön.
Nämä kaksi maalia olivat silti vain osa siitä, mitä tämä taktinen valinta tai puute aiheutti. Juuri tämän takia Suomi sai pitää palloa myös Ruotsin alueella. Sama ei onnistunut Tsekkiä vastaan. Erikoista että Ruotsin pallottomaan peliin ei siis ollut panostettu tai oli valittu tällainen taktiikka joka sopisi paremmin selkeälle altavastaajalle kuin ennakkosuosikille.
Mitä ennakkosuosikin asemaan tulee niin ennakkosuosikki ei välttämättä voita kerran kerrasta. Jos joukkueista toisen todennäköisyys on voittaa 60% ja toisen 40% niin edellämainittu on selvä ennakkosuosikki, mutta häviää keskimäärin ne 4 ottelua kymmenestä.
Parempia vaihtoehtoja pelaajien suhteen ja hyökkäykseen: H. Johansson, Lauri Kapanen, Pfitzner, Heikkinen, Iiskola, Hankkio, Talvitie, Pajukoski, Lastikka, Kainulaiset ja sitten alkaa tulemaan nuorempaa. Reserviä löytyy ja uutta kasvaa.
Eikös ne kritisoiduimmat valinnat pelanneet kolmosessa, joka oli heikko. Eli en täysin ymmärrä miksi Kettusen valintoja kritisoineiden pitäisi katsoa peiliin tässä. Tietenkin vain tuloksesta pelataan ja tulos oli upea.
”Parempia vaihtoehtoja pelaajien suhteen ja hyökkäykseen: H. Johansson, Lauri Kapanen, Pfitzner, Heikkinen, Iiskola, Hankkio, Talvitie, Pajukoski, Lastikka, Kainulaiset ja sitten alkaa tulemaan nuorempaa. Reserviä löytyy ja uutta kasvaa.”
– Johansson täysi mysteeri. Onko ne sillat poltettu vai mitä? Paha sanoa, miksi ei kisoissa.
– Kapanen loukkaantui, tottakai muuten olisi ollut mukana
– Pfitzner liian yksipuolinen, puolustuspeli aivan liian heppoista kv-tasolle
– Heikkinen hukkuu liiaksi pallolla näpertelyyn, ei päässyt kv-tason pelivauhtiin kiinni
– Iiskola, Heikki vai Tuomas? Heikki tulevaisuutta ja varmasti joskus vielä miehissä mukana mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, Tuomaksesta sama kuin Pfitzneriin.
– Hankkio ei saanut kunnollista näytönpaikkaa, Johansson kuitenkin ansaitusti Kapasen tilalle kisoihin
– Talvitie suorittaa epätasaisesti, ehkä liian yksipuolinen myöskin
– Pajukoski kaikessa hyvä, harvoissa asioissa kuitenkaan ihan sitä maajoukkuetasoa
– Lastikka toistaiseksi pelkkä lapanen aikuisten peleissä, näkihän sen liigakarsinnoissakin
– nuoret Kainulaiset varmasti tulevaisuudessa mukana, toivottavasti myös Lastikka, vielä tuli kisat liian aikaisin. Kainulaiset eivät tänä vuonna liigassa ole nousseet ihan odotetulle tasolle, monia kovia miehiä heidän edellään vielä.
Maajoukkue oli se mikä oli, kahteen kenttään kovat pelimiehet. Kolmonen jäi ohueksi, mutta kokemuksella sielläkin tehtiin se tulos mikä oli vähimmäisvaatimus. Riitti tällä kertaa hienosti! Ensi periodille varmasti muutoksia ja nuorennusta tulee, mutta sitäkään ei saa tehdä kerralla liikaa. Finaali osoitti sen, mikä hirvittävä etu kokemuksella on ulkopelillisesti. Kokeneiden pelaajien rauhallisuus varmasti toi sen hymyn ja rentouden nuorempien sällien pelaamiseen. Ryhmä oli loppupeleissä hienosti rakennettu toimivaksi joukkueeksi, vaikka itsekin olin aika kriittinen ennen kisoja muutamista valinnoista. Onneksi voi nostaa käden pystyyn ja todeta, että kyllä ne isot herrat tietää.
Kettunen onnistui kiitettävästi vaikka otti tietoisen riskin kolmoskentän valinnoissa.
Pienet oli marginaalit kun voitettiin rankkarella.
Maalivahdit olivat todella onnistuneita valintoja kuten myös kaksi ensimmäistä viisikkoa mutta parempia pelaajia olisi ollut kolmoskenttään kun katsotaan esimerkiksi Kohosen, Tiitun peliaikaa ja +\- tilastoa Ruotsia, Sveitsiä ja Tsekkejä vastaan.
+- ei kerro tarpeeksi kolmosen pelistä, kolmosen pitää joko karvata pallo pois tai pitää se itsellä vaikka omassa päässä. Joka tapauksessa ykkösen pitää saada pallo heti vaihdon aluksi, joko sisäänlyönnillä, vaparilla tai pallolla vaihtaen. Välierän lopussa tämä vaikutti olevan mahdoton tehtävä kokeneelle kaartille.
Pelaajavalinnoissako valmentajan vaikutus maajoukkueen peliin vain on? Eiköhän nimilistan perusteella löytyis (jos näin voisi verrata) lähes joka kohtaan länsinaapurista ”kovempi nimi”.
Peli sitten taas näytti, että yhteistyön salibandylla voi kaataa kovan nimilistan… varsinkin jos heiltä ottaa vahvuudet pois. Toinen iso juttu oli nimittäin aktiivinen karvaus Ruotsin avauspeliä vastaan. Suomi oli tehnyt kotiläksynsä: korkea karvi, hyvä puolustus ja rankkareita myöten vetäjien scouttaaminen. Vaaran joukkue meni käytännössä tilttiin tuosta aktiivisesta paineesta. Vaikutti varmasti myös hyökkäspelin käynnistämiseen Suomen päädyssä.