Classic jatkoaikavoitolla Suomen Cupin finaaliin – finaalipelit mitellään Tampereella

Jussi Pihan (nro. 16) jatkoaikamaali johdatti Classicin Suomen Cupin finaaliin. Kuva: Esa Takalo

Jussi Pihan (nro. 16) jatkoaikamaali johdatti Classicin Suomen Cupin finaaliin. Kuva: Esa Takalo
Jussi Pihan (nro. 16) jatkoaikamaali johdatti Classicin Suomen Cupin finaaliin. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Classic ja SPV kohtasivat perjantaina miesten Suomen Cupin välierissä Tampereella. Classic vei lopulta voiton Jussi Pihan jatkoaikamaalilla lukemin 5-4 ja.

Ottelun ensimmäinen erä päättyi tasaluvuin 1-1. Toisessa periodissa vierasjoukkue karkasi kahden maalin johtoon, mutta kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 3-3. Kolmannella kaksikymppisellä SPV pääsi maalin johtoon viimeisen kympin alussa, mutta Classic punnersi vielä tasoihin. Pihan iskemä voittomaali syntyi jatkoajalla ajassa 63.12.

Piha osui ottelussa kahdesti. Sami Johansson sekä tällä kaudella ensimmäistä kertaa pelannut Lassi Vänttinen onnistuivat pistein 1+1. Vänttisen polvi operoitiin viime keväänä ja se on pitänyt teholingon poissa kaukaloista. SPV:n Jukka-Pekka Pelto-Arvo naulasi kaksi maalia ja Mikko Kohonen tarjoili kaksi maalisyöttöä.

Classic kohtaa 21.1. pelattavassa finaalissa EräViikingit. Perjantain välierissä oli panoksena myös finaalien järjestäjäpaikkakunta, ja Classicin voiton myötä ottelut pelataan Tampereella.

Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

Jussi Pihan iskemä voittomaali on katsottavissa oheiselta Tero Töyrylän kuvaamalta videolta.

Jussi Piha (Sami Johansson) & 5-4ja! @SCClassic vs @spv_floorball #salibandy #floorball #SuomenCup

A video posted by Tero Töyrylä (@teroitt) on

Suomen Cupin finaalit:
Miesten Suomen Cupin haastajafinaali: TahVe – SBS Botnia
Naisten Suomen Cupin pikkufinaali: Ä-Lasti – SB Vantaa
Miesten Suomen Cupin pikkufinaali: SB Naantali – Nibacos
Naisten Suomen Cupin finaali: SSRA – TPS
Miesten Suomen Cupin finaali EräViikingit-Classic

Korjaus 6.1. klo 17.45 Suomen Cupin finaalit pelataan 21.1. ei 25.1, kuten aluksi virheellisesti luki.

11 comments

  1. Taitaa olla kuva kreikkalaisista häistä. Tytöt soittaa kitaraa……. ja pojat tykkää tanssia.

  2. Cup välieräpaikka ratkaistiin salibandyliigaottelun yhteydessä, niin tässä cupfinaalissa voisi ratkaista liigamestaruuden samalla nii ei tarvis superfinaalii pelata ?????

  3. Pelistä on pari tuntia ja heti pitäisi olla kooste netissä. Valoja päälle

  4. Koska viimeksi Classic ladannut oman tuottamansa maalikoosteen nettiin? #Kuhasanoin #Posinkautta

  5. Tuntuu vähän siltä, että tänä vuonna liitossa ei kukaan tainnut edes muistaa Cupin olemassa oloa, kun liigan aikataulua tehtiin. Mitä jos ensi vuodeksi pyhitettäisiin määrätyt päivät Cupille, tuplattaisiin voittopotti ja pidennettäisiin vaikka liigakautta yhdellä viikolla molemmista päistä. Siihen päälle vielä live streamit välieristä ja finaaleista kaikista otteluista, myös haastaja- ja pikkufinaaleista. Ei sen arvostuksen saaminen Cupille ole niin kauhean vaikeaa. Aika pitkälle auttaa jo se, että liitossa tehdään edes jotain sen arvostuksen kasvattamiseksi (eikä päinvastoin kun tänä vuonna). Tai sitten lopetetaan koko homma. Mikäli Cup on liitolle vaan rasite, niin turha sitä on roikuttaa väkisin mukana.

  6. Cupia ei arvosta seurat, liitto eikä erityisesti yleisö. Tänäänkin areenalla surkeat 600 ja maksaneita ei juuri ollenkaan. Aivan turha jatkaa.

  7. Ehkä lopettaminen olisi parasta. Valitettavasti se on ollut alemman sarjatason joukkueille aina hieno tapahtuma, jos on päässyt haastaja- tai pikkufinaaliin, tai edes päässyt pelaamaan ylemmän sarjatason joukkueita vastaan. Liigajoukkueille se näyttää kuitenkin olevan jotain pakkopullaa. Osittain ehkä tämän typerän aikataulutuksen ja osittain sen arvostuksen (ja rahapalkinnon pienuuden) takia. Mikäli sitä jatketaan, jotain merkittävää sen arvostuksen nostamiseksi pitäisi tehdä.

  8. Tasainen vääntö oli. Molemmilla 3-4 tolppalaukausta – mikä kertoo sen, että ottelu olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Harmi ettei Kohonen-Koski maalia ole videolla…..oli nimittäin näkemisen arvoinen….