Santeri Raatarila on NST:n uusi päävalmentaja – Lappeenrannan paikallisseurat yhteistyöhön

Kuva: NST

Kuva: NST

Viime kaudella miesten Divarin Josbaa luotsannut Santeri Raatarila on ensi kaudella Lappeenrannan NST:n pääkäskijä. Raatarilan sopimus on 2+1-vuotinen.

Viime kausi oli Raatarilan ensimmäinen miesten Divari-joukkueen päävalmentajana ja noviisi luotsasi ryhmänsä Divarin puolivälieriin. Josban uusi päävalmentaja julkaistaan seuran antamien tietojen mukaan perjantaina.

Viime kaudella NST:n valmennuksessa mukana ollut Mikko Hooman jatkaa lestissään. Risto Pietiläinen on mukana henkisessä valmennuksessa ja Juho Meuronen vastaa maalivahtivalmennuksesta.

– Loistavilla fiiliksillä tässä on hypännyt mukaan NST:n toimintaan. Täällä on tehty paljon asioita hyvin ja seura on selkeästi löytänyt oman suuntansa ja tapansa toimia. Se tapa miten NST:ssä ajatellaan asioista ja mitä arvoja täällä arvostetaan kohtaa erittäin vahvasti oman ajatusmaailmaani kanssa, joten työskentelyn aloittaminen on ollut erittäin helppoa.

– On ollut myös mahtava huomata, kuinka hyviä ihmisiä täällä on mukana seuran arjessa ja toiminnassa. Itselleni on jo tässä lyhyessä ajassa välittynyt vahvasti se yhteisöllisyys, mikä kaikkien toimijoiden välillä vallitsee. Hienoa päästä olemaan pala tätä yhteisöä, Raatarila kommentoi seuran tiedotteessa.

Etelä-Saimaa kertoi keskiviikkona myös, että NST ja paikallinen PonoVo yhdistävät voimiaan. Yhteistyötä on tarkoitus tehdä edustus- ja aikuistoiminnassa sekä vanhimmissa juniori-ikäluokissa. PoNoVon miesten edustusjoukkue pelaa kakkosdivisioonassa.

- NST:n ja PoNoVon miesten edustusjoukkueet tekevät farmisopimuksen ja treenaavat kesän käytännössä yhdessä, NST:n hallituksen jäsen Ville Kuusela sanoi uutisessa.

15 comments

  1. Oivoi.. toinen sai Otto Moilasen, toiselle jäi Midas Raatarila. Vieläkin tuoreessa muistissa toissakaudella toisen pelin jälkeen kun ilmoitti että tämä oli kauden ensimmäinen peli, virallisesti kauden ekaa peliä lebaa vastaan ei lasketa.

  2. Tämähän avaa viime kaudella Ponovoa edustaneelle, alasarjojen tehomiehelle Mikko Ikoselle, väylän divarijengin kesärinkiin ja eiköhän sieltä paikka lohkea!

  3. Ei tainnut nst kunnolla scoutata. Kaveri sai josbasta potkut kun ei pystynyt tuon parempaan suoritukseen. kaikkea hyvää, mutta ei tule ikävä tuollaista mielistelijää.

  4. Lappeenranta kiittää, Joensuussa näyttää menevän erittäin hienosti kun ”varaa” jaella potkuja ilman että on hajuakaan uudesta koutsista. Happamia sanoi kettu…
    Tsemppiä kauteen, seurataan mielenkiinnolla miten Lappeenrannan yhteistyö etenee, Joensuussa siihen ei taida olla aika vielä kypsä. Toivottavasti löytyy valmentaja ettei tarvitse mennä Ruokosen ohjeilla, taas…

  5. Kyllä se näin meni että josba ei halunnut jatkaa päävalmentaja pestiä ja kyllä siellä on kokoajan ollut tieto kuka valmentaa ensi kaudella. Joukkue hajosi viime kaudesta juuri tämän takia kun ei ollut mitään selkeää pelisysteemiä ja aukroriteettiä penkin takana. Monilla oli ikävä anttia

  6. Jos näin on, että uusi päävalmentaja on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa, niin mahtaako kovin houkutteleva seppä olla, kun joukkueen kärkipelaajat päättivät vaihtaa valmentajanvaihdoksesta huolimatta maisemaa. Harvoinhan pelaajat lähtevät toisaalle menneiden takia, vaan yleensä se tapahtuu tulevaisuuden vuoksi. Jos Josban ensi kauden paketti olisi valmennuksen ja muun osalta ”houkutteleva”, niin tuskin nähtyä joukkopakoa olisi tapahtunut.

  7. Steelersin valmennuksessa taisi olla Josba taustaa viime kaudella. Se yksi mahdollinen nimi?

  8. Karjalaan iha oikeassa. Ei suoranaisesti raatarilan huono valmentaminen johtanut joukkopakoon, mutta oli vika tikki pelaajille, kun asioita hoidettu niin huonosti viime vuosina. Viime kauden josballa ei ollut mitään selkeää pelitapaa vaan kokoajan mentiin vastustajan mukaan, myös se aiheutti kitkaa kun avainpelaajat saivat tehdä mitä halusivat vaikka kokoajan olivat pakkasen puolella.

  9. Yllättävää tietoa ettei vaikka Perttu Puska osannut tuoda lajitietoa EräViikingeistä mukanaan Josbaan viime kaudelle vai oliko Raatarilalla niin kova auktoriteetti ettei tuollaista kaivannut avuksi?

  10. Puskahan siellä naruista vetelikin ja tämä sai monet muut turhautumaan kun päävalmentaja ei uskalla sanoa mitään vastaan. Katsotaan miten homma toimii lappeenrannassa. Ei josballakaan helppo kausi tule olemaan.

  11. Tänään pitäisi Raatarilan korvaajasta tietoa tulla Josban puolelta.

  12. Sehän tiedotettiin viikko sitten perjantaina. Eiku viime perjantaina. Vai olisiko sittenkin tänään?