Kakkosdivarijoukkue pudotti jälleen liigajoukkueen Suomen Cupissa

Jaakko Hautamäen jatkoaikamaali ratkaisi FBC Turun jatkopaikan. Arkistokuva: Jari Turunen

Jaakko Hautamäen jatkoaikamaali ratkaisi FBC Turun jatkopaikan. Arkistokuva: Jari Turunen
Jaakko Hautamäen jatkoaikamaali ratkaisi FBC Turun jatkopaikan. Arkistokuva: Jari Turunen

Kakkosdivisioonassa pelaava FBC Turku teki jälleen uskomattoman tempun ja pudotti liigajoukkue Tampereen Kooveen salibandyn Suomen Cupin puolivälierissä. Ottelu ratkesi Jaakko Hautamäen jatkoaikaosumaan ajassa 65.21 lukemin 7-6 ja.

Cup on ollut turkulaisten osalta draaman sävyttämä ja se kaatoi myöskin edellisellä kierroksella liigajoukkueen tieltään, kun Nokian KrP joutui nöyrtymään samoin lukemin.

Ottelu oli kaikkiaan erittäin viihdyttävä ja tasainen. Ratkaisijaksi nousseen Hautamäen lisäksi mainiosti esiintyivät myös Aku Kuikka tehoin 2+1, Mikko Stenfors kolmen syötön voimin sekä mainiosti torjunut maalivahti Christian del Castillo. Del Castillo venyi kaikkiaan 27 laukauksen eteen.

Voiton myötä FBC Turku eteni neljän parhaan joukkoon, eli Suomen Cupin välieriin. Muita vielä jatkossa olevia joukkueita ovat liigajoukkueet SSV, Classic ja TPS.

35 comments

  1. Viihdyttävin matsi pitkiin aikoihin! del Castillo kentän paras, Hautamäki myös kova. Turkulaiset dominoivat Suomencuppia, ei paha 🙂

  2. Voi herran jumala, sen kerran kun toi koovee osallistuu cupiin niin ei edes neljän sakkiin. Turpaan viel 2 divari porukalta.

  3. Ei pelkoa siitä, että Castillo vielä joskus Tepsissä pelaisi. Silta on palanut välistä ihan molemmista päistä sytytettynä.

  4. Nyt jos liitto on ylipäätään hereillä!?!? Se kuuluisa edellisvuosien tapaan järjestetty arpa ja parit on: fbc- tps ja ssv – klässik

  5. Ei missään nimessä saisi olla FBC-TPS, koska Vääri ei ole viemässä peliä pois gardenilta… Caribia tulisi aivan satavarmasti täyteen maksavista katsojista.

  6. Joo olisi ollut mukava nähdä parhaat kokoonpanot. TheRantanen olisi tehnyt hatullisen ja jatkoaikaa ei olis tarvittu

  7. jos sattus käymmä niin, että FBC ja TPS kohtaisivat ja vieläpä niin, että olisi TPS:n kotipeli, niin voisihan sitä muutamalla autolastillisella lähteä peliä katsomaan täältä pääkaupunkiseudultakin. Ei suinkaan fanittamaan vaan katsomaan, miltä näyttää tuo länsisuomalainen hegemonia, eli saavatko kannatusjoukot Turuuus mitään ääntä vai ”onk gaikki vaa nii pliisuu?”

    Garnenille ei ole mitään asiaa. Sinne kun lähteeä kuusi perhettä Pallivahasta, niin katsomo on jo täynnä.

  8. FBC:lle olisi parempi saada Classic arvonnasta vastaan. Näyttää noi Tampereen joukkueet sopivan sille. TPS:n voi sitten säästää finaalia varten. 😉

  9. Ketään ei voi pysäyttää BeeCeetä, oli aikamoinen tunnelma päällä Gardenilla tänään.

  10. Tepsiä vastaan parhaimmat mahdollisuudet voittaa. Jos tulee Viikingit tai Classic niin loppuu leikki! Ei vain riitä.

  11. Hieno suoritus, mutta kyllä mua vaan ärsyttää noi ylimieliset selkä suorana neppailevat pääsarjajengit. Liigastatuksella joo.

  12. Suht kipeästi sattuu Tampereella ilmeisesti. Luulisi, että kova jengi voittaa alasarjajoukkueen vaikka sitten junnupitoisella joukkueella. Tosin kovia minuutteja nauttivat mm. Lehtinen X2, Jyrkkä, Ylisiurunen, Salomaa jne.

  13. No mitäs toi nyt tarkoitti? 😀 Viittasitko minuun? Ole huoleti, ei toi nyt sen enempää koskettanut ja Turun sensaatiot on hieno asia. Silti mua nyppii tuollainen asenne jota erityisesti Tampereen jengit on hyviä esittämään.

    Ammattimaisuutta on latautua hyvin pelistä toiseen eikä aina säännönmukaisesti vetää rotsi auki kun on selkeä ennakkosuosikki. Maaliakaan ei oikeastaan ees silloin voi näemmä tuulettaa koska se ois ”noloa”.

  14. Kiinnitin samaan huomiota. Koovee ei juuri tuulettanut maaleja ja vaikutti olevan henkisesti jossain muualla kuin Gardenissa. Ei sellainen joukkue ansaitse voittoa. Miksi olla lainkaa mukana, jos kehonkieli paljastaa, että ei kiinnosta yhtään.

  15. Ehkä näiden harvojen liigajengien jotka osallistuvat kannattaisi vielä miettiä että mitä tällä osallistumisella tavoitellaan.

    Jos edes vähemmän peliaikaa saavia ei kiinnosta tämä cup niin miksi maksaa vaivan?

  16. Tämä kertoo vain sen, että kyseiset liigajoukkueet eivät pärjää fbc:lle. On helppo mennä huono asenteen taakse, jos joukkue ei vain yksinkertaisesti pärjää. Ymmärrän että joskus pelin voi voittaa onnella, mutta krp.tä ja kooveeta vastaan fbc on hallinnut peliä, luonut enemmän maalipaikkoja ja sen yksilöt ovat olleet parempia. Ei vaan riitä!

  17. Tulkinta se on tuokin. Jos Clasbo tai Viikingit pellaa kunnolla. Niin voi laittaa kaksinkertaiset tauluun!!!

  18. FBC:lla on 3-4 liigatason ukkoa ja siihen päälle ehkä 3-5 hyvää divaritason ukkoa. Nillä mennään jo pitkälle, kun asenne on eilisen luokkaa.

  19. ”Cup pitäisi lopettaa. Se häpäisee koko salibandyn.”

    Aamen.

    Hupun saa vetää syvälle pään peitoksi, kun lukee näitä Cupin tuloksia salibandymiehenä. Kaksi liigajoukkuetta on tippunut Cupista II-divarin joukkueelle. Yksi tamperelaisjoukkue selvittyä tuskaisesti tiensä eteenpäin, kun Kakkosen Kely kaatui 7-6. OK, onhan se takuulla kova sana näille Kakkosen seuroille tehdä urotekoja ja jatkaa komeaa matkaa. Mutta tuo tapa, jolla liigajoukkueet ottavat nokkaan ei puolla millään muotoa sitä seikkaa, että jotkut selittävät että liigajoukkueet menevät ”ammattimaisempaan” suuntaan. Ammattimaisuus on asenne, ammattimaisuus on sitä, että omassa tekemisessä tehdään hommat viimeisen päälle. Ja tämä, ennen kuin voidaan puhua yhdenkään dollarin maksamisesta pelaajille. Liigajoukkueen ei kuulu hävitä Kakkosen joukkueelle. Kotimaisessa futiksessa sitä sattuu ehkä kerran kolmessa vuodessa. Se on piristävää se. Mutta noin periaatteessa ammattiylpeyden ja taidon pitäisi kaataa asenteen ja sisukkuuden valtaosassa tapauksista.

    Nyt kun siihen Cupiin ei edes suuri osa joukkueista osallistu, liigajoukkueilla ei ole varaa matkustaa alempisarjalaisia vastaan vieraspeleihin ja tulokset antavat liigan tasosta ihan puulakitason kuvan, niin eiköhän laiteta tämä kioski kiinni joksikin ajaksi.