Sveitsin suomalaisvalmentaja ei selitellyt välierätappiota: ”Selkeästi parempi joukkue meni finaaliin”

Esa Jussila (takana), päävalmentaja David Jansson (vas.) ja muu Sveitsin joukkue joutui tunnustamaan Ruotsin paremmaksi. Kuva: perwiklund.se
Esa Jussila (takana), päävalmentaja David Jansson (vas.) ja muu Sveitsin joukkue joutui tunnustamaan Ruotsin paremmaksi. Kuva: perwiklund.se

Sveitsin suomalainen apuvalmentaja Esa Jussila ei voinut muuta kuin todeta tapahtuneen 7-2 päättyneen Ruotsi-Sveitsi-välierän jälkeen. Vaikka punapaidoilla oli hetkensä, päätöserässä Ruotsi jyräsi väkin sveitsiläisten yli.

Jussilan mukaan Sveitsi hangoitteli vastaan sen, minkä pystyi, mutta tulosta täytyy kunnioittaa.

– Selkeästi parempi joukkue tästä meni finaaliin, vaikka jossain määrin tuntui, että meillä olisi ollut mahdollisuuksia enempään. Tulosta täytyy kuitenkin kunnioittaa, Alligator Malansia luotsaava Jussila myönsi ruoto suorana Riika-areenan uumenissa.

Alppimaan miehet veivät toisen erän 0-2, ja paikkoja olisi ollut lisämaaleihinkin. Sveitsiläisestä vinkkelistä katsottuna kaukalossa täytyy olla aktiivisuutta, jos suuria urotekoja halutaan tehdä.

– Siellä oli hyviä pätkiä, ja toisessa erässä oli maalien lisäksi myös lisää paikkoja. Saimme horjutettua sitä heidän itseluottamustaan, ja tiedostamme kyllä, ettei Ruotsia voi kyykkimällä voittaa. Täytyy pystyä olemaan aktiivinen, sillä jos Ruotsilla ei muuten homma toimi, he ryhtyvät toimittamaan palloa maalille ja hakkaamaan ”ripareita” sisään. Siinäkin he ovat ihan hyviä. Muutamat pienet yksityiskohdat ovat sitten niitä, jotka ratkaisevat, Jussila kertasi.

Sveitsi on ollut Tshekin kanssa taistelemassa finaalipaikasta MM-kisat toisensa perään, mutta vain Tshekki keväällä 2004 on onnistunut rikkomaan Suomen ja Ruotsin ylivallan loppuotteluissa. Kaksinkertainen maailmanmestari Jussila muistutti myös realiteeteista.

– Kun ryhdytään katsomaan materiaalia, Ruotsin pitäisi laittaa ihan jokainen joukkue halki, poikki ja pinoon näissä kisoissa. Siihen nähden pojat tekivät tänään ihan hyvin niitä hommia, joita olemme treenanneet puolitoista vuotta ja ajatelleet, että näin pystyisimme heidät haastamaan. Tänään ei ollut se päivä, kun olisimme tuloksellisesti kyenneet ottamaan sitä, mitä olisimme halunneet. Ruotsi on kuitenkin todella kova, ja kumpi tahansa finaalissa tuleekin vastaan, saa pelata aika hyvän pelin, jos kultaa haluaa, Jussila tuumi.

Sveitsi siirtyi Göteborgin kisojen jälkeen ruotsalaisen David Janssonin aikaan, ja uuden valmentajan myötä joukkueen peliin on tullut lisää pallollisia elementtejä. Jussilan mukaan suunta on oikea, vaikka Suomi alkusarjassa ja Ruotsi nyt välierässä joukkueen kepittikin.

– Tuntuu, että olemme oikealla tiellä. Täytyy muistaa, että meillä on 8-9 veijaria ensimmäisissä kisoissaan, ja etenkin Suomea vastaan tuntui, että saimme horjutettua sitä nippua paremmin ja Suomella ehkä loppuivat vähän keinotkin kesken ajoittain. Pallollinen pelaaminen täytyy saada lähemmäs kärkeä, jotta voisimme kuvitella voittavamme useammin kuin kerran kymmenestä tai kerran kahdestakymmenestä pelistä. Kuten totesin, kyykkimällä ei voita näitä pelejä, ja pelaajista kyllä huokuu, että he uskovat mahdollisuuksiimme, Jussila totesi ja jatkoi:

– Ei voi kuitenkaan olla tyytyväinen, sillä tavoitteet olivat korkeammalla, ja etenkin vuodesta 2000 asti välierissä kuokkaan saanut Matthias Hofbauer jos joku olisi ansainnut mahdollisuuden kokea MM-finaali. Moni pelaaja on ollut monta kertaa karvaasti häviämässä välierää, mutta täytyy vain kunnioittaa tulosta ja tehdä asiat jatkossa paremmin, Jussila sanoi jo hieman herkistyen.

Sveitsi pelaa sunnuntaina pronssista Suomea tai Tshekkiä vastaan. Viime kisoissa maa jäi ilman mitalia, joten nälkää luulisi löytyvän.

– Meille on ehkä pieni etu se, että pelasimme nyt tämän välierän aiemmin. Muutama lisätunti tulee tarpeeseen etenkin pään palauttelua ajatellen, sillä ei sveitsiläisten kanssa tarvitse kuntopuolta miettiä. Kovia paikkoja nämä ovat itse kullekin, kun pitkään on tehty töitä ja realisoituu se, ettei tälläkään kertaa pääse pelaamaan finaalissa. Pää täytyy saada kasaan, ja se on varmasti aika ratkaisevaa myös huomisen lopputuleman kanssa.

Välierän aikana katsomossa heräsi jo ajatus patsashankkeesta Joensuun torille, mikäli Sveitsi painelee finaaliin. Ilmeisesti nyt ei kuitenkaan tarvitse lyödä vielä kuokkaa maahan?

– Heh, ei tarvitse kyllä lyödä koskaan. Jos sellainen nousisi, olisin itse kaatamassa sitä ensimmäisenä, Jussila naurahti.