Suomen MM-joukkueen nestori on jo 10. kisoissaan urheileva Mika Kohonen. 39-vuotias kaiken nähnyt ja voittanut legenda istahti Riian mediapäivänä Pääkallo.fi:n syväluotaavaan haastatteluun.

Kohonen siirtyi täksi kaudeksi Seinäjoen Peliveljistä takaisin Ruotsin Superliigaan FC Helsingborgin ”suomalaisjoukkueeseen”. Joukkue on pelannut erinomaisen syksyn, ja MM-tauolle lähdettäessä FCH on sarjan nelosena. Kohosen mukaan vieläkin parempaan on eväitä.

– Historian valossa tämä kausi on ollut seuralle parempi kuin koskaan, mutta ottaen huomioon joukkueen potentiaalin, emme me vieläkään mitenkään hyvin ole pelanneet. Vielä tulee näppäilyvirheitä ja junnumaisia valintoja, mutta se on prosessi, ja jos kasvamme sekä aikuistumme joukkueena talven mittaan, voi Skånessa tulla vielä pitkä kevät, Kohonen povailee.

FC Helsingborgin valmentajaksi täksi kaudeksi tuli vanha tuttu Mika Ahonen, joka on myös maajoukkueen apuvalmentaja. Pitkään SSV:tä ja Viikinkejä menestyksellä luotsannut Ahonen on sopeutunut Ruotsiin helsingborgilaisten kapteenin mielestä hyvin.

– Varmasti ”Amu” on sillä tavalla tuonut uusia juttuja siihen, miten yhdistää Suomen ja Ruotsin salibandyn parhaita puolia. Ruotsin salibandya ei voi muuttaa, sillä juuret ovat niin syvällä, mutta jotenkin voisi yrittää vähän avata silmiä. Hän tekee päävalmentajana sitä mitä mä kapteenina, eli yrittää kasvattaa ja tukea äijiä ottamaan seuraavan askeleen lisää eteenpäin. Kovasti siellä haluttaisiin jo nyt kirjoittaa monta vuotta lisää sopimukseen, että ilmeisesti se on mennyt ihan hyvin.

Ahosta ei tunneta varsinaisena kielinerona, ja Kohosella on ollut ruutua myös käännöstöissä Etelä-Ruotsissa. Pitkäaikaista kaveria autetaan, jotta kaikki hyötyisivät.

– ”Amu” höpöttää tuttuun tyyliinsä ja mä yritän kääntää asioita ruotsiksi Skånen pojille. Pirun kivaa on ollut, ja sillä tavalla voi sanoa, että tähän on kapteenin roolin ja pelaamisen lisäksi kuulunut paljon muutakin, kun on keskittynyt välittämään Mikan sanomaa eteenpäin ja myös siihen, miten joukkue siitä sanomasta milloinkin voi. Kovasti hän lukee ruotsia joka päivä, joten ehkä 2019 se on jo paremmalla tolalla, Kohonen naureskeli.

51 MM-ottelussa 76 (28+48) tehopinnaa latoneen Kohosen perhe asuu pysyvästi Uppsalassa melko lähellä Arlandan lentokenttää, ja tällä kaudella reissaaminen kodin ja työpaikan väliä on ollut helpompaa kuin viime kaudella Seinäjoelta.

– Jos itsekkäästi miettii, oli upea tilanne asua viime vuonna Vaajakoskella lapsuudentalossa lähellä lähimmäisiä, ja Mikon (pikkuveli Kohonen) kanssa oli hienoa reissata kimpassa. Nyt kilometrimäärä kotiin on sama, mutta paljon helpompaa tämä on. Kotiin pääsee päiväksi-pariksi silloin tällöin, ja perhe on käynyt pitkiä viikonloppuja Helsingborgissa. Homma rokkaa ihan hyvin, Kohonen toteaa tyytyväisenä.

14 runkosarjapeliin 15 (3+12) pinnaa keränneen Kohosen omat otteet ovat olleet syksyn mittaan erinomaisia, ja paluu Superliigaan urheilulliseen ja henkiseen kotiin on näyttänyt piristävän ajoittain hankalan SPV-kauden jälkeen. Konkari ei näe, että muutos parempaan suuntaan johtuu pelkästään pelityylin sopivuudesta paremmin länsinaapuriin.

– Maiden väliseen pelitapaeroon keskitytään mielestäni vähän liikaa. Ruotsin juttu on se, että peli muodostuu enemmän joukkueen hierarkian mukaan, ja Suomessa taas kaikki tekevät paljolti samoja asioita. Hyvät pelaajat sopeutuvat mihin tahansa, ja mä luulen, ettei salibandyn lähitulevaisuudessakaan ole mitään sellaisia muutoksia luvassa, etten sopeutuisi. Olen pelannut lähes koko aikuisikäni Ruotsissa, joka on tämän lajin NHL, ja urheilullisesti se on se mun koti. Kaikki muu olisi valehtelemista, Kohonen myöntää.

Suomen ja Ruotsin liigan tasoeroista on puhuttu aina aika ajoin, ja Kohonen molempia sarjoja lähekkäin nähneenä on oikea mies vastamaan kysymykseen.

– Ero on järkyttävän kova edelleen, se täytyy sanoa. Ruotsissa kaikki on ammattimaisempaa, ja urheilu on Ruotsissa kaikkinensa isompi juttu, Kohonen näkee.

Eläke ei edelleenkään mielessä

Kohonen pohti Ilta-Sanomien haastattelussa jo ennen 2010 käytyjä MM-kotikisoja, että kyseessä saattavat olla hänen viimeiset kisansa. Teemu Selänteen lailla ura on kuitenkin jatkunut vielä vuosien ajan, vaikka matkalla on ollut kaikenlaista masennuksesta polvioperaatioihin. Viidesti maailman parhaaksi valitun ura on jatkumassa vielä kuluvan kaudenkin jälkeen.

– Olen viihtynyt Helsingborgissa erittäin hyvin, ja meikäläinen on otettu siellä avosylin ja isolla sydämellä vastaan. Organisaatio muistuttaa paljon Storvretaa, eikä Ruotsissa montaa seuraa muutenkaan ole, jossa voisin pelata. Perhe on kuitenkin aina se tärkein juttu. Uskon, että pystyn olemaan vielä huipputasolla jatkossakin, ja ainakin ensi kaudella pelaan. Aika näyttää sitten, Kohonen avaa suunnitelmiaan.

Vaajakosken kasvatti kokee, ettei aika eläköitymiselle ole vielä kypsä, sillä peli kulkee ja vastuuta tulee maailman parhaassa sarjassa.

– 20 vuotta maajoukkuetasolla ja 22 vuotta Suomen sekä Ruotsin pääsarjoissa pelanneena nyt on tullut sellainen uudelleen herääminen, ja kroppa ottaa treeniä vastaan. Monta vuotta tuli pelattua sijoittumalla ja päällä, mutta nyt pääsee vähän liikahtamaankin, eikä aina muista edes tehdä sitä. Koen, että edelleen tekee mieli kilpailla ja on annettavaa, sillä pelaan joka viikko Ruotsissa ykköskenttiä vastaan, ykkösylivoimassa ja ykkösalivoimassa.

Suomessa Kohosta on kritisoitu viime vuosina hitaudesta, hänen maajoukkueuraansa ollaan oltu hautaamassa moneen otteeseen ja muun muassa Pääkallo.fi jätti hänet omasta kisajoukkueestaan pois. Kohonen ymmärtää kritiikin, mutta hän muistuttaa nopeuden eri puolista.

– Jokainen saa sanoa mielipiteensä, sillä meillä on kaikilla erilaisia virkoja. Joku kirjoittaa nettiin, joku kirjoittaa lehteen ja joku taas pelaa. Ruotsissa saatetaan kysyä iästä, mutta ei siellä koskaan kysytä pelinopeudesta. Siellä sanotaan, että pelaan nopeaa salibandya, sillä syötän palloa nopeasti eri asennoista. Pallo on edelleen se nopein väline, ja se, että sä juokset kovaa pallon kanssa, ei tee peliä vielä nopeammaksi, Kohonen muistuttaa.

Kun Kohonen sairastui masennukseen, hän stressasi tulevaisuudestaan ja siitä, mitä hän vääjäämättömästi lähestyvän uran päättymisen jälkeen tekisi. Mieli on nykyään positiivinen ja kirkas myös sen suhteen, ja Kohosesta on uran jälkeen aikanaan moneksi – miksei myös valmentajaksi.

– Kyllä musta saa varmasti valmentajan, ja saa paljon muutakin urheiluun. Tiedän, että Helsingborgilla ja Storvretalla on suunnitelmia, eikä se meidän suhde Uppsalassa ole mihinkään muuttunut sillä tavalla, vaikka silloin siellä pelihommat loppuivatkin.

Prahan potutus vuonna 1998

Kohoselle Riian MM-turnaus on jo siis uran kymmenes, ja vain ensimmäiset, Ruotsissa vuonna 1996 pelatut kisat jäivät silloin 18-vuotiaalta lahjakkuudelta väliin. Tunne Latviassa nyt on samankaltainen kuin Prahan keväässä 1998, kun Kohonen debytoi MM-tasolla.

– Muistan sieltä tietysti sen saman tunteen kuin nytkin, eli sen, miksi täällä ollaan. Tshekissä tuli silloin iso pettymys, kun hävisimme rankkarikisan välierässä Sveitsille. Olin pettynyt kuin mikä tähdistövalinnasta huolimatta, ja tuntui, että maailma romahtaa, sillä kultaa tietysti haimme. Varmasti siinä mielessä oli erilaista, ettei oikein tiennyt, mitä odottaa, Kohonen muistelee 18 vuoden takaisia tuntemuksia.

Silloin Kohonen oli nuori debytantti, jollaisia Suomen joukkueessa on nyt seitsemän. Sukupolvet vaihtuvat, ja viime vuosina on ollut ”Mihun” vuoro olla kokenut suunnannäyttäjä.

– 1998 oli mukana tietysti paljon vanhempia pelaajia, ja heitä kohtaan oli iso kunnioitus. Yritin kuunnella heitä paljon ja ammentaa heiltä niin paljon kuin mahdollista niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Kentällä sitten piti yrittää kilpailla röyhkeästi omalla tavalla, Kohonen jatkaa.

Nykyjoukkueen nuorista pelaajista Peter Kotilainen on tietysti tuttu pelaaja Jyväskylän päästä, ja hänen kiimaista pörssitehtailuaan vanhempi valtiomies on seurannut suurella ilolla.

– On todella kiva katsoa, kun oli vastassa sitten Viro tai kuka tahansa, se pörssittelyhalu on siellä. Itselläni ei ole enää palavaa hinkua tehdä 20 maalia alkusarjassa, kun tietää, ettei sillä ole hirveästi merkitystä jatkossa. Mietin nykyään enemmän sitä, miten saisi autettua muita, mutta kyllä ”Petessä” tunnistaa sen omankin nuoruuden himon tehdä tehopisteitä. Se on aivan loistava juttu, Kohonen hehkuttaa, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon:

– Vaikka se on alussa jännää ja uutta, pitää pyrkiä yhdistämään se intohimo järkeen, jottei joutuisi puskemaan ja tekemään pakotettuja ratkaisuja. Kovissa peleissä ja esimerkiksi Superliigassa ei voi vain pelkästään puskea, Kohonen muistuttaa.

Suomalaisella salibandylla MM-kultaan?

Ruotsi on voittanut kaksi edellistä mestaruutta, ja Suomen edellisistä juhlista on kulunut kuusi vuotta. Molempia mestaruuksia juhlinut Kohonen huomauttaa, että myös kultavuosina Ruotsilla oli paperilla parempi joukkue.

– Jos verrataan paperilla pelaaja pelaajalta joukkueita noina vuosina, olihan Ruotsilla meitä kovempi joukkue paperilla, ja he olivat silloin parempi joukkue kuin nyt. Mielestäni Suomessa on hieman lähtenyt laukalle se ajatusmaailma, että meidän pitäisi olla niin kuin Ruotsi ja pelata niin kuin Ruotsi. Siten emme voita, mutta jos tajuamme, keitä me olemme ja pelaamme joka ikinen päivä suomalaista salibandya, me voimme voittaa – ja uskon, että voitammekin. Voisimme unohtaa höpötykset tähtitieteellisistä ja taiteellisista tyylisuunnista, ja jos vertaamme itseämme Ruotsiin, menemme perse edellä puuhun ja lujaa, kaikkien aikojen pistemies maajoukkueessa paaluttaa painokkaasti.

Ennen kisoja muun muassa NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka ja salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen ovat olleet huolissaan Suomen pallollisesta pelistä ja sen harjoittelemattomuudesta. Muun muassa tähän kritiikkiin liittyen Kohonen jatkaa puheenvuoroaan.

– Pelkään ihan pirusti, että ideologiasta tulee liian tärkeää, ja silloin olemme liian kaukana. Tuntuu, että pelikirjasta puhutaan liikaa, vaikka totta kai tietyt lähtökohdat ovat olemassa. Lopputulos syntyy siitä, miten sä käytät niitä lähtökohtia versus se, miten joku muu käyttää niitä. Nopeus on yksi lääke, mutta se on vain yksi ase, ja kun siihen lisätään muut aseet, kuten tietokone päässä, kentän koheesio, kaukalossa tapahtuvat valinnat ja pelitaktiikka, saadaan muodostettua kokonaisuus. Kuten sodissa, se kuka voittaa, sillä on se lopulta lopullinen totuus, Kohonen vertaa.

Lajilegenda on nähnyt ruotsalaisten menestymistä maajoukkuepaidassa ja seurajoukkueissa, joten kokemuspohjaa on, josta ammentaa.

– Kun mietimme Ruotsia ja heidän voittojaan niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakin, uskoisin, että mulla on tietotaitoa siitä, mikä on ollut voittavin tapa toimia. Enemmän miettisin aina asiaa siltä kannalta, millaisia pelaajia joukkueessa on. Meillä on nyt paljon samaa pelikirjassamme kuin mestaruusvuosina 2008 ja 2010, Kohonen jatkaa.

Yhtenäinen, mutta keskiverto Ruotsi

Sveitsiä vastaan alkusarjapelissä pallollinen peli sakkasi vielä ajoittain, ja joukkue menetti pallon liian helposti liian monta kertaa.

– Pystymme parantamaan viikonloppuna älyttömästi, ja Sveitsi-pelissä puolet pelistä oli kauheaa pelaamista. Kun viikonloppu tulee, panokset kasvavat, ja se vähän muokkaa peliä. Meidän täytyy tehdä hyviä valintoja kaukalossa, ja ne ovat vähän eri pelejä. Meidän täytyy nyt vain pelata itsemme sinne finaaliin, jotta saamme mahdollisuuden.

Ruotsin Superliigan kaikkien aikojen pistemies on ollut näissä kisoissa melko pienessä roolissa, ja Sveitsi-pelikin sujui penkillä. Viroa vastaan kahdesti maalanneelle Kohoselle tilanne on uusi, mutta hän tuntee itsensä ja on valmis kaukaloon aina käskyn käydessä.

– Huomasin Sveitsi-pelissä, että kroppa ja mieli ovat hereillä, aika hypyllään siinä tuli oltua ja teki mieli päästä iskemään. Tiedossa oli, että mulle tulee tuollaisia pelejä täällä, mutta tiedän, että mitä kovempi peli on, sitä enemmän pystyy itsekin jeesaamaan. Jos ”Kettu” (päävalmentaja Petri Kettunen) niin haluaa, pallollisessa pelissä pystyn auttamaan paljon, Kohonen vakuuttaa.

Happeessa SM-hopeaa 2005 pokannut sentteri on nähnyt Ruotsin maajoukkueita 1990-luvulta lähtien, ja tämänvuotinen ei mene kärkikaartiin.

– Kyllähän hekin hallitsevat ja junnaavat, mutta se on vähän suoraviivaisempi joukkue kuin aiemmin. Viime vuosina mukaan on tullut isompia äijiä, ja esimerkiksi puolustajat ovat puolet pidempiä ja isompia kuin meillä. Turhaan Ruotsia kuitenkin romantisoidaan ja maalataan heistä jotain mörköä, sillä totuus on mielestäni se, että heillä on yhtenäisempi joukkue kuin koskaan, mutta isossa kuvassa aika keskiverto ryhmä.

Suomen joukkue ei ole hetkeen voittanut Ruotsia, mutta kaikki mahdollisuudet siihen ovat olemassa, mikäli suoritus joukkueiden mahdollisesti kohdatessa on laadukas, tehokas ja rento.

– Se on ihan turhaa puhetta, että välierissä ja finaaleissa pitäisi pelata jotain elämänsä pelejä. Normaalilla hyvällä tasolla pelaava joukkue voittaa, sillä aina on niitä, jotka murtuvat, eivätkä kestä sitä painetta. Hyvään normitasoon kun lisätään pientä tiikerinsilmää joukkueen kesken, se riittää kyllä. Olen yrittänyt vähän piiskata ja ”haipata” meidän äijiä, että olisi tehokkuutta maalinteossa, sillä se on tärkeä juttu. Tanskasta kuitenkin lähdetään perjantaina liikkeelle, Kohonen muistuttaa lopuksi.