
Erä ja Viikingit ilmoittivat fuusioitumisestaan vuoden 2016 maaliskuussa. Tuon jälkeen varsinainen fuusioituminen on tapahtunut asteittain.
Seura tiedotti menneellä viikolla, että fuusioituminen on loppusuoralla ja maailman suurimmaksi salibandyseuraksi EräViikingit muovautuu kesäkuun alussa, kun kaikki juniori- ja aikuistoiminta on yhdistetty. Urheilujohtaja Joonas Naava kommentoi Pääkallo.fi:lle useita EräViikinkejä koskevia aihealuita.
Seurafuusio on nyt loppusuoralla, kuinka iso seurasta lopulta tulee?
– Fuusion myötä meillä on yli 2000 jäsentä, pelaajia tuhatkunta salibandykouluissa ja tuhatkunta joukkueissa, päälle valmentajat sekä muut toimihenkilöt. Fuusion myötä monet pohtivat, että laskevatko pelaajamäärät, mutta todellisuudessa näiden suhteen on tullut kasvua. Pelaajista siis noin puolet on salibandykerhoissa tai -kouluissa ja loput varsinaisissa joukkueissa, Naava kertoi.
Tiedotteessanne mainittiin ”maailman paras salibandytoiminta”. Mitä tuo tarkoittaa käytännössä?
– Valmennusjärjestelmäämme, jossa on otettu huomioon eri tasot ja sisällöt, jotka ottavat huomioon eri pelaajiemme tasot ja tavoitteet. Sisällöissä (valmennuslinja) konkreettisesti haluamme olla parhaita: a) pelaamisen oppimisessa b) urheilijaksi kasvamisessa ja c) harrastuksen jatkumisessa.
– Noihin kaikkiin on sitten määritelty eri tavoitteet ja laatutekijät, joita pyrimme toteuttamaan. Tässä on kiteytettynä se missä ja miten haluamme olla parhaita. Missä se erityisesti näkyy, niin haluamme menestyä huippu-urheilussa, tehdä laadukkainta, ammattimaisinta junioritoimintaa ja tarjota mahdollisuuden pelata ihan kaikille, Naava valaisi.
Tiedotteessa kerrottiin myös, että seurassa tulee olemaan jatkossa aluejoukkueita, jotka mukailevat vanhojen seurojen, eli SSV:n ja Erän entisiä reviirejä.
– Idea on se, että kun meillä on kaksi vahvaa toiminta-aluetta (pohjoinen ja itä), ja paljon laadukkaita joukkueita, niin sekä idässä että pohjoisessa on mukautettu tuo meidän valmennusjärjestelmä Salibandyliiton maajoukkuetiehen. D-ikäiset tulevat ikäluokkana ensimmäistä kertaa mukaan toimintaan. Tuo on ikäluokka josta lähtien seurojen pitää osata osoittaa ne joukkueet, jotka kuuluvat maajoukkuetiejärjestelmän alaisuuteen. Tällöin meillä muodostetaan omat aluejoukkueet, jotka ovat itä ja pohjoinen. Näin mennään aina ihan B-junioreihin asti.
– Nyt meillä on esimerkiksi vuonna 2001 syntyneissä (C1) kaksi joukkuetta, jotka ovat molemmat tasoltaan Suomen TOP 4 -joukkueita. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että meillä on ikäryhmää kohden materiaalia kahteen hyvään aluejoukkueeseen, ja joissain tapauksissa jopa kolmeen. Periaatteessa pohjoinen ulottuvuus toimii vahvasti Mosalla ja itäinen aluejoukkue sitten taas Myllypuron ja Vuosaaren alueella.
– Alueellisuuteen liittyen jaoteltiin myös valmennuspäälliköitä siten, että toinen alakouluikäisten ja vähän vanhempien valmennuspäällikkö toimii pääosin idässä ja toinen taas pääosin pohjoisessa. Paikallistoimintaa on haluttu vahvistaa, joten SSV:n (itä) ja Erän (pohjoinen) alueet pysyvät jatkossakin jossain määrin elossa. Ei ole mahdottomuus, että laajennatteisiin myös jollekin toiselle alueelle jatkossa, Naava kommentoi.
Pääkallo.fi:n kommenttipalstalla virisi viime viikolla vilkasta keskustelua EräViikinki-valmentaja Markus Huhtimon M-Team-ottelun jälkeisistä kommenteista. Artikkelin kommenttikentässä EräViikinkejä syytettiin ties mistä ja ehkä räikein väite oli, että seuran juniorit kustantaisivat edustusjoukkueen toiminnan.
– Meillä on ammattimainen junioriorganisaatio, joka sisältää neljä valmennuspäällikköä, urheilujohtajan sekä fysiikasta ja maalivahtivalmmenuksesta vastaavat valmentajat. Junioritoiminnan rahoittaa junioritoimintaorganisaatio.
– Edustusjoukkueiden rahoitus tulee omista kanavista, eli käytännössä yhteistyökumppaneilta. Vielä ei olla salibandyssa sellaisella tasolla, että esimerkiksi pääsylipputuloilla voitaisiin rahoittaa toimintaa yhdessäkään liigaseurassa. Tietysti siinä suhteessa ollaan oltu yhteistyökumppaneiden näkökulmasta kiinnostavia, että voidaan ylläpitää joukkuetta, joka taistelee mestaruudesta tällä kaudella, Naava paalutti.
Vuosi fuusion jälkeen on tullut selväksi, että vaikka EräViikinkien miesten edustusjoukkue on esiintynyt suorastaan erinomaisesti kauden aikana, niin salibandypiireissä seura herättää tunteita laidasta laitaan. Anonyymien kommenttien perusteella erityisesti negatiiviseen suuntaan. Seuran tyyli ei ole kuitenkaan ollut lähtökohtaisestikaan se, että kaikkia tarvitsisi miellyttää.
Onko seuralla vielä sanottavaa näihin Huhtimon kommentteihin?
– Seura päätti, että itse seurana ei kommentoida tapausta, sillä kyseessä oli yksittäisen henkilön kommentit. Toki hän on seuran edustaja, joka kommentoi asioista julkisessa lehdistötilaisuudesessa, mutta hänen kommenttinsa eivät edusta seuran linjaa. Sen voin sanoa, että asia on käyty läpi seuran sisällä sekä Huhtimon kanssa. Kommentit olivat meidän nähdäksemme hänen omia linjauksiaan, eikä seuran, joten emme siksi ole ottaneet asiaa esille jälkikäteen
– Ehkä sekin on hyvä tuoda esille, että meillä on iso seura, jonka tavoitteena on että molemmat edustusjoukkueet, Divarijoukkue ja juniorijoukkueet pärjäävät hyvin tasoillaan, joten siksikin herätämme tunteita paljon puolesta ja vastaan. Se ei välttämättä ole huono asia ja on ollut tiedossamme kyllä. Viime aikojen uutisointien myötä on käynyt selväksi, että jos meiltä on jotain uutisoitu, niin nimettömiä kivenheittäjiä riittää. Se ei taasen vaikuta mitenkään meidän toimintaan, Naava päätti.