Steelers ja Koovee kohtasivat viidennessä ja ratkaisevassa Salibandyliigan playout-pelissä sunnuntaina Hämeenlinnassa. Koovee oli ottelussa selkeästi parempi ja vei voiton maalein 11-5.
Steelers sai vahvan alun otteluun ja eteni 2-0 johtoon Aleksi Kulmalan sekä Roope Grönholmin maaleilla. Koovee kavensi Lauri Alkin osumalla vielä ensimmäisessä erässä.
Toinen erä oli tamperelaisten heiniä. Perttu Koljonen ja Jasse Kuusisto maalasivat kahdesti mieheen ja Topi Koskinen osui kertaalleen. Steelersiltä maalinteossa onnistui ainoastaan Ville Lastikka, joten kolmoserään mentiin tamperelaisten 6-3-vierasjohdossa.
Nico Jonaeson kavensi kolmannen erän alussa, mutta Koljonen ja Jaakko Nieminen vastasivat pari minuuttia myöhemmin vieraiden lisäosumilla. Markus Sipronen viimeisteli vielä 8-5-kavennuksen, mutta se ei enää auttanut. Koljosen, Riku Reunamäen ja Samuli Salomaan maalit varmistivat tamperelaisten selkeän voiton.
Ottelun hahmo oli tehot 4+2 naulannut Koljonen. Sentteriä säesti pisteet 1+3 taiteillut Salomaa.
Koovee voitti ottelusarjan lukemin 3-2 ja jatkaa ensi kaudella miesten Salibandyliigassa. Steelersillä on vielä edessään erilliset karsinnat, joissa se kohtaa Divarin finaalien häviäjän. Divarin finaaleissa kohtaavat Loviisan Tor sekä Karhut ja ottelusarja on tilanteessa 1-1.
—
Lue myös:
Karhut nousi ahdingosta voittoon Divarin toisessa finaalissa – Halminen ratkaisi viimeisellä kympillä
Happee eteni välieriin trillerivoiton myötä – KrP ryöpytti SPV:tä Seinäjoella
Kolme naisten puolivälieräsarjaa katkolla keskiviikkona – Koovee tasasi puntit Ervin kanssa
Hyvä Koovee! Todella hienoa että joukkue säilyy korkeimmalla tasolla.
Vaikeuksien kautta voittoon, viimeisen pelin voitto on aina makea.
Mielestäni Koovee pelasi paremmin, aktiivisemmin, kuten koko sarjankin. Tosin vain oma mielipiteeni. Virheet ja materiaalin kapeus sitten kertovat miksi näin tiukoilla oltiin.
Mutta hyvä näin, erittäin hyvä!
Steelersille toki toivon säilymistä myös, ei mitään heitäkään vastaan.
Tosi haluton ja vaisu porukka. Veska ei myöskään paljoo saanut kiinni. Kv ansaitusti säilyi
On se eläin meinaan Perttu Koljonen….Camooo Peke…….
Mielenkiintoinen sarja ja parempi voitti! Itselläni oli ehdottomasti ennakkoluulo, että steelers menee laajemman materiaalin myötä jatkoon. Toisin kävi Kooveelta löytyi onnistujia laajalta materiaalilta ja Steelerssillä oli ainoastaan yksi hyökkäyskenttä joka oli ns. ”Vaarallinen” ja joka sai aikaan tulostakin. Sihvonen ja muu valmennus porukka saa katsoa kyllä peiliin ja miettiä miten tuollaisella materiaalilla voidaan olla tässä jamassa kuin nyt ollaan.
Hyvää yritystä lopussa, Lastikka kanttaa ekaan mieheen. Pitäis jotain muutakin keksiä tai divari kutsuu
Olisi se hienoa nähdä ensi kauden jälkeen kun Steelers nousisi ensimmäistä kertaa Liigaan pelaamalla. Tähän asti hävinnyt kaikki mahdolliset pelit noususta. Säälistä päässyt liigaan EräViikkareiden ansiosta!
Hieno voitto! Vielä kärkijätkät ens kaudeks kun saadaan pidettyä siellä ja muutama viimekauden avainpelaaja sekä Pantzarin muutama junnuhaku niin pleijarit kutsuu!
Aivan oikein meni steelers liigasta pois ja vähän äkkiä!!!
Aika moni Kooveen kärkipelaaja pelasi tänään viimeisen pelinsä Kooveen paidassa.
Saisko Hämeenlinnaan vihdoinkin jonkun kunnon valmentajan toiselta paikkakunnalta eikä aina vaan jotain vanhaa trackersin pelaajaa niin voisi sielläkin vähän ilme ja ilmapiiri muuttua? Sama homma on toiminu monessa joukkueessa niin sitä voisi kokeilla myös Hämeenlinnassa ja luopua jo sisäsiittoisuudesta. Ja eikös tää nykyinen oo jo kerran tiputtanut tämän jengin divariin? Taas on lähellä vaikka pleijareissa piti olla tänä vuonna.
Ottakaa KVeeeltä Pantsar ei maksa mitään.
Hyvä Koovee. Heidän mediatiiminsä on suorastaan loistava. Toivottavasti ensikaudella pelaavat muista sijoista. Kuitenkin erinomainen nousu tässä ottelusarjassa kuilunpartaalta
No hei muistakaa yhä kaikki että Steelers ei ole vieläkään ansainnut paikkaa Liigassa. Säälistä noussut ja nyt kyllä olisi oikein pudota. Sitten jos taidoilla nousee Liigaan niin Ok!
Hyvin kärkipelaajat veti, jos oli viimeinen peli Kooveessa. Saattanen epäillä viestiäsi provoksi.
En oikeen ymmärrä tätä ihmisten halua saada Steelers ulos liigasta. Jos en väärin muista niin ainakin viime kaudella neljänneksi suurin seura lisenseillä mitattuna. Vahva juniorityö pojissa sekä tytöissä. Viime vuonna jokainen poikajoukkue SM pudotuspeleissä (+Ajun nousu SM) . Tytöissä yksi mitali ja myös useampi playoff sijoitus. Tällä hetkellä A-nuoret pelaavat mitalisijotuksista. Seuralla upeat olosuhteet Elenia- Areenan myötä. Eivät nousseet pelaamalla sarjaan, mutta saivat sieltä aueneen paikan mielestäni perusteluilla syillä. Iso kasvava salibandyseura, jolla juniorityö ja pelaajapolku kantaa kerhoista, SM joukkueiden kautta liigaan. Mielestäni jos seura on tälläisellä vakaalla pohjalla, on oikeutettua että heillä on joukkue salibandyliigassa. Mikäli nyt putoavat karsintojen kautta on se oikeutettu urheilullinen lopputulos, mutta ei heidän kabinettinousu mikään salibandyn suurin vääryys ollut niinkuin monet antavat olettaa.
Minusta tämä on ihan hyvä, että Steelers käy nyt pelaamalla ansaitsemassa liigapaikkansa.
Steelersillä on kyllä parhaat vihaajat, näitä juttuja saa lukea suurena hupina.
Hienoa nähdä Kooveeltä nousujohteista peliä, olisipa tällaista nähnyt jo runkosarjassa. Parempi voitti playoutit, onnea Steelersille karsintaan.
RANE on edelleen pahoittanut mielensä viime kauden tuloksiin ja etenkin siihen että LASB ei pärjännyt niin hyvin kuin Steelers. Jaksaa katkerana meuhkata näillä palstoilla, höh!
Juipilla jotain tietoo? Eikös tota Camoooo huutoo Lahdessa viljellä. Sieltähän Koljonen taitaa lähtösin ollakkin…
Koljonen➡️ KrP
Segerman➡️ KrP
Jännä ettei Perttu ole vielä liigaa pelannut Lahdessa. Pitäisikö opiskelut Pirkanmaalla?
🙂
Lisätään
Rantala classic➡️ KrP
Kovanen NST ➡️ KrP
Hietanen ➡️ KrP
Tulevaisuuden DYNASTIA 🔁 KrP
Mitä tuohon kommentissasi mainitsemaan Steelersin pelaajapolkuun tulee niin eipä juuri omia junnuja helpolla edariin nosteta. Taitaa Viitala olla tällä hetkellä ainut ”pelaajapolun” läpikäynyt pelaaja kokoonpanossa tai edes harjoitusringissä. Tietysti kun valmennus/pelaajatarkkailu seuran sisällä on tuota tasoa niin ehkä ne potentiaalisimmat liigapelurit suuntaa muualle.
krp->khl
Lisätään Vonk-> KrP
Taitaa Steelers juniorijoukkueet toimia omina yksiköinään? onko apua arjessa valmentajien/vanhempien ymmärryksen avuksi mikä on oikeasti hyvään juniorituotantoon johtavaa toimintaa. A-juniorit pääasiassa Forssasta ja muista seuroista,
Puhutaan pelikirjasta jne.. sillä vaan ei saada tehtyä parempia pelaajia…vaikka olisi 1000 lisenssiä.
KrP:llä veskat vaihtuu? Mitä mitä..kerro jos tietoo. Tämähän vaikuttaa pelaajiin kannattaako sinne siirtyä
Steelersin pajatso tulee totaalisesti tyhjentymään kun edustus hakee vauhtia divarista ja A-junnut palaa kotikonnuilleen kun edustukseen ”ei mahdu”. Viitala ja Niemi taitaa tosiaan olla ainoat seuran junnukoulun läpikäyneet liigarinkiin murtautuneet pelaajat muut ostomiehiä. Onneksi 100 km säteellä on useampikin seura, joka on varmasti nykyisistä A-junnuistakin kiinnostunut. KV:llä ja Laspilla ainakin taitaa olla rosterissa tilaa. Toki on ihan fiksua tehdä yhteistyötä naapuriseurojen kanssa mutta omillekin pitäisi joku mahdollisuus tarjota, tästä on vaarallisia esimerkkejä nähtävissä esim. Seinäjoella, Raumalla ja useammassa divariin juuttuneessa seurassa. Toinen ääripää on sitten KrP, joka tehnyt pitkät sopimukset omien junnujen kanssa ja nyt Happee uutisoi junnujen sopimuksista. Arto K voi antaa tähän tarkemman kommenti pääkaupunkiseudun suunnalta. Toki jos ei riitä niin ei vaan riitä.
Erä syöttänyt omillaan muita, lasbiin parit, inkkareihin useita ja mteamin kautta oilerssiin. Ssvn bjunnuja meni myös lerssiin. Niin erästä meni myös nokialle yksi palanen tämän hetken parasta ketjua ja silti erän junnut täällä dumataan 😉
Steelerssin pelaajapolku ? Edustuksen 14 pelaajasta ( 95-98 synt ) on kaksi Steelerssin omia kasvatteja Viitala ja Aaltonen muut ovat lähikunnista.
Steelers hukkaaa lähes kaikki taitopelaajansa, kun taustalla kummittelee vielä ”Trackerssin haamu” missä arvostetaan kaahotusta ( et pärjää jollet juokse päättömästi ympärikenttää pallon perässä )
Harvalla liigaseuralla olisi varaa ulostaa joukkkueesta muutamia n 20v pelaajia jotka viime kaudellakin tekivät liigassa 18+15 ja 11+7 ja lukeutuvat ns taitopelaajin.
Steelers on viime kauden jälkeen taas palannut Trackersmäiseen alakolmiopeliin. Ehkä tämä pelitapa palvelee niitä muutamia ”vanhoja Trackersmiehiä” . Mutta ikävä kyllä se myös sekoittaa näiden 95-98 syntyneiden pelin , jotka ovat oppineet pelaamaan nykyaikaisempaa salibandyä.
Koko kauden kentälliset ovat suunniteltu niin , että jokaisessa kentässä on vähintään yksi tai kaksi ”vanhan liiiton salibandyn pelaajaa ” peli on näyttänyt ja ollutkin hirveää ”sekametelisoppaa”.
Kyllä osoitan syyttävän sormeni valmennukseen ja peluutukseen. Viime kauteen Steelers nähden sai 8 ”vahvistusta ” Lähteneitä/ lopettaneita ei montaakaan ollut . Näistä ”vahvistuksista” on viisi pelannut lähes kaikki pelit yksi on loukkaantuneena. Myös tullut maalivahti on syrjäyttänyt viimekauden ehkä yhden liigan parhaista maalivahdeista. Tuohon peluutukseen peilaa niin eikös pitäsi pelata ihan muista sijoituksista, kuin liigasta putoamisesta.
Toivottavasti sielä Steelerssin toimistolla herätään ja selvitetään mistä kiikastaa ?
Koljonen jatkaa kyllä hämeessä mutta menee Lammille.
Tarkastellaan nyt noita tulleita.
Heikki Hätönen 5+10= 15 -11
Antti Aarino 7+4= 11 -13
Julius Aaltonen 1+1 =2 -2
Pasi Järvinen % 74,57
nämähän ovet olleen vakio kokoonpanossa.
Sitten vielä Elmeri Saukkonen 1+2=3 +1 pelannut vain muutaman ottelun ?
Mäkinen loukissa 6 ottelun jälkeen -7
Ville Lastikka 34+14 = 48 +5
Markus Sipronen 10+22= 32 -4
Moniko noista sitten on todellisia vahvistuksia olleet ?
Tarvitsee uudet koutsit, laajemman rungon ja erityisesti luottopakkeja jotka pystyvät nopeaan viisikkopeliin ja tuovat luottoa omaan päähän. Olisiko paluumuuttajia tai uudestaan innostuneita tulossa, Pajunen, Hietanen, Andersson, Järvinen, Immonen, Ylisiurunen, Lehtinen…..
Mikähän on Steelersin sopimus tilanne 2018-19?Luulis että Lastikkaa ja co.ei divari kiinnosta.
Oliko haihattelua vai onko näitä kavereita koovee saamassa takaisin? Kova olis kun kentällisen verran tulis!
pantterit ja 2 divari kiittää steelersissä muserretuista omenista ! omenia ne on pehmeet ja ruskeetki
Noilla Koovee tekisi ensi kaudella krp:t
Ainakin olisi kirkkaasti pudotuspeleissä. Toki se vaatii ettei Koljonen,Segeri tai Ruokostenpohja lähde pois Kooveesta. Ja muutenkin runko jatkaisi. Valmentaja mallia Jami Herrala. Joka ei katsele vapaamatkustajia. Ja vaatimustaso on kova.
En usko mitenkään, että Krp on edellä mainituille siirtohuhujen kohteena oleville pelaajille seuraava askel – ei ainakaan eteenpäin. Ihan oikeasti. Ehkä Lappeenrannan kaverille voi olla, kun ei tunne seuraa pintaa syvemmältä. Samaan sarjaan menee kuin Krp:n hieno faniryhmä ja kotivideot. Kertakäyttöriemua tämä kausi ja paluu arkeen ensi kaudella. Tippuisko?
Uutta Huhumaata odotellessa…
Hämeestä, et voi enempää olla pihalla jutuissasi. Kerro lisää Trackerssin aikaisesta alakolmiopelistä. Silloin pelattiin pääosin päätylankkua, ja koskaan ei tainnut olla alakolmiota:D Pelaako nykyinen Steelers mielestäsi päätöntä juoksupeliä? Enemmän pysyy alhaalla ja muodossa, voisi olla aktiivisempikin. Ainakin pelien perusteella pelaa suurimmaksi osaksi W:tä, tai muuttaa muotoaan vastustajan mukaan. Kuinka pihalla oletkaan, tekstien perusteella vaikutat yhdeltä poispotkituista?? Kiva katsella joukkuekavereiden tällaista mädätystä miinuksilla ja tehoilla.
Kyllä nyt 2000-luvulla alkoi olla alakolmiota. Samoin nytkin Steelers pelaa pitkää ja perään systeemilä. Puolustuksessa on kyllä W
Eipä tuo peli ole paljon muulta näyttänyt, kuin Lastikalle pitkää syöttöä. Peli siis näyttää aivan erinlaiselta, kuin viime kaudella. Peluutusta olen myös täällä kritisoinnut koko kauden.
Syntynyt olen sama vuonna, kuin munchenin olympialaiset, että jonkusen pelin kyllä olen nähnyt aikuisikäisenä.