Ylijohtavan hornankattilan spesiaalinumerossa Ylijohtava Toni Lötjönen arvioi koko Suomen MM-joukkueen pelaaja pelaajalta, ja käy läpi myös pelaajat, jotka eivät lopulliseen nippuun mahtuneet.
Auringonvarmat:
Eero Kosonen: Nimi, jonka valmennus on kirjoittanut ensimmäisenä papereihin, kun kisajoukkuetta on valittu. Selvä ykkösvahti, ja maailman paras pelipaikallaan.
Krister Savonen: Itsestäänselvä valinta valmennusjohdolle. Ykköskentän pallollinen puolustaja. Pieni lapsenkasvoisuus on täydellinen naamio, sillä pelaa fyysisesti ja on ”yllättävän” ulottuva.
Tatu Väänänen: Kakkospakkiparin pallollinen arkkitehti. Liekö löytänyt Graalin maljan, sillä ei tunnu vanhenevan eikä hidastuvan. Tappanut heikkoudet sukupuuttoon ja siksi yksi maailman monipuolisimpia puolustajia. Todella arvostettu pelaaja joukkueessa sekä kentällä että sen ulkopuolella.
Nico Salo: Suomen ykkössentteri, jonka kisapassi on koko Classicin ykköskentän tavoin leimattu jo ajat sitten. Yhdessä Savosen kanssa kentän pelilliset aivot, jotka ruokkivat nälkäisiä laitureita.
Eemeli Salin: Ykkösnyrkin vasen laita, jonka pysäyttäminen tulee olemaan haasteellista jokaiselle joukkueelle. Fyysisesti lähes ylivertainen, jonka ansiosta on myös puolustussuuntaan tärkeä palanen. Isoksi mieheksi taitava ja jonka tuttu pyörähdys tulee tekemään tuhojaan jälleen kerran.
Sami Johansson: Kun jonkun asian opettelee tarpeeksi hyvin näyttää se helpolta. Sami Johansson on opetellut laukauksen. Lähes olemattomalla virityksellä tekee maaleja pienestäkin tilasta. Fyysisessä pelissä jää vielä jalkoihin, mutta joutuu niihin ani harvoin.
Janne Lamminen: Ykköspakkiparin toinen osapuoli, joka täydentää Classic-kentän kemiaa. Elää vahvimmin myös itse kentästä, jossa pääsee käyttämään vahvuuksia; fyysisistä kamppailuvoimaa. Taistelijaluonne, joka kehittynyt haistamaan myös maalipaikkoja.
Lauri Stenfors: ”Herra Kovaluu”. Omat rajalliset taidot pallon kanssa hyvin ymmärtävä puolustaja, jonka syöttövalikoimassa on vain yksi, mutta tärkeä ominaisuus. Helppo perussyöttö omille kuuluu valikoimaan. Alivoimissa ja omassa päässä maalivahdin paras kaveri.
Mikko Leikkanen: Ensimmäiset MM-kisat. Loukkaantumiset estivät Riian kisamatkan, mutta nyt päivänselvä valinta kisajoukkueeseen. Classicissa saisi vielä enemmän huomiota jos pelaisi ykköskentässä, ja todennäköisesti tekisi kentästä vieläkin vaarallisemman. Suomen joukkueen kovin viivapelote.
Jani Kukkola: Suomi ei tuota senttereiltä liukuhihnalta, joten selvä valinta kisajengiin. Kun Woltista tilaa Kukkolan niin sieltä tietää mitä tulee. On vanhemmiten vain saanut entistä enemmän tasaisuutta ja suoritusvarmuutta pelaamiseensa. Nauttii isoista peleistä. Sentteriksi myös maaliahne pelaaja.
Peter Kotilainen: Kinder -muna, jonka sisältöä ei tiedä ennen kuin uskaltaa avata. Tyhjän arvan vastapainona on se X-factor-geeni, jolla isoja pelejä ratkotaan. Pystyy taikomaan olemattomista tilanteista maalipaikkoja. Riian kisojen paras pelaaja. Ja kun jälleen ymmärtää, ettei pelata ”hällä väliä -runkosarjamatseja” niin voi olla näidenkin kisojen paras.
Helpot valinnat:
Lassi Toriseva: Pyyhkäisi lopulta ”selvästi” ohi Pyry Luukkosen kisakoneeseen. Pelaa hyvän seurajoukkueen tolppien välissä ja kasvanut ”piilossa” kansainvälisen tason pussukan vartijaksi. Niin Superfinaaleissa kuin runkosarjaotteluissakin illasta toiseen erittäin takuuvarma ja eleetön suorittaja.
Lauri Kapanen: Polvivamma pilasi Riian kisat, mutta Kapanen teki mielettömän comebackin viime keväänä, jolloin oli parhaita pelaajia liigassa. Vasemmalle laidalle ei ole liikaa kilpailua ja Kapanen muodostaa pitkäaikaisen ja toimivan duon sentteri Jani Kukkolan kanssa. Vasemman laidan pelaajista pallovarmin ja fiksuin.
Ville Lastikka: Alkusyksyn maaotteluissa haki vielä itseään, mutta EFT:ssä tärähti. Joukkueen paras pelaaja Uppsalassa ja kisapaikka oli sillä selviö. Fyysisesti valmis ja laukaus on vaivaton sekä painava. Jos saa Kailialan paikan kakkosessa ei välttämättä luovu enää siitä. Näiden kisojen iso ”breikkaaja”?
Mika Kohonen: Useamman kilon painoa pudottanut Kohonen on onnistunut syksyn liigapeleissä ja samoin EFT:ssä. Joten kyllä, Mika Kohonen oli helppo valinta Petteri Nykylle. Kisoissa suurin osa huippumaidenkin pelaajista on amatöörejä, mutta Mika Kohonen on pelannut lajia 20 vuotta ammatikseen. Siis ammattilaisena. Syöttötaito edelleen maailman ehdotonta eliittiä, ja kun ottelussa on hetkiä, jolloin pallo on pidettävä omilla, on Kohonen satavarmasti askissa.
Rimaa hipoen:
Juha Kivilehto: Hidas ja vanha, eikä käyttöä. Paitsi että on. Vanhoilla näytöillä on merkityksensä, eikä niitä sovi aliarvioida sillä Kivilehto on syystä pelannut huippukausia sekä Suomessa että Ruotsissa, eikä kolme maailmanmestaruutta ole vahinko. Tietää mitä kisoissa vaaditaan ja on iän myötä muovautunut pallollisesta ykköspakista kolmoskentän puolustavaksi puolustajaksi. Kisoissa nähdään puolustuksen kautta pelaava Suomi, joten siksi Kivilehto joukkueessa ja Jonne Junkkarinen ei.
Miko Kailiala: Kukapa olisi Riian kisojen jälkeen uskonut, että Kailiala joutuu tosissaan jännittämään kisapassia loppuun asti. Viime kevät meni vammojen kanssa pelatessa mikä vaikutti myös kesään ja alkusyksyyn. TPS:ssä homma ei ole lähtenyt odotettuun lentoon. Maajoukkueen valmennusjohto luotti siihen, että Kailiala venyy jälleen kerran kovimmassa paikassa. Niin hän on aina tehnyt. Jos MM-finaali menee jatkoajalle, niin laitan rahani sata kertaa sadasta sille, että Kailiala tekee ratkaisevan maalin.
Mikko Hautaniemi: Puskista kisakoneeseen. Päävalmentaja halusi nähdä Hautaniemen ja mies tarjoili neljän maalin illan ErVi:ä vastaan. EFT:ssä hyvä ensiesiintyminen ja on yllättävän valmis kansainvälisiin peleihin. Tärkein ominaisuus uskallus pelata paikassa kuin paikassa, ja on pelaaja joka pystyy pitämään palloa. Omaa myös sen yllätyksellisyyden jolla isoja pelejä tapetaan. Uusi Rickie Hyvärinen.
Joonas Pylsy: Suomen sentteritason kapeus ja Pylsyn monipuolisuus nostivat jälleen kisakoneeseen. Oikealla laidalla omimmillaan, mutta pelkällä kilpailu oikean kaistan pelipaikoista niin kovaa, että laituripelillä ei Pylsyn eväät riittäisi kisapaikkaan. Pystyy kuitenkin pelaamaan kaikkia hyökkäyksen paikkoja ja suoriutuu siellä tasaisen varmasti.
Jussi Piha: Passi leimattiin viimeisten joukossa. Vauhti ei KV-tasoa, mutta kisoissa tarvitaan vaihtoja, jolloin pallo halutaan pitää omilla. Silloin kentälle astuvat ensimmäisenä Piha ja Kohonen. Jotta Pihasta saadaan kaikki irti, ja Piha ketjukavereistaan, pitäisi yhteisiä harjoituksia olla huomattavasti enemmän mihin maajoukkueessa on mahdollisuuksia. Puolustuspään pelaaminen ihan huippumaita vastaan arvoitus.
Rannalle jääneet:
Jonne Junkkarinen: Vuoden 2016 maailmanmestari ja EFT:ssäkin mukana ollut Junkkarinen jäi lopulta seuraamaan näitä kisoja kotisohvalle, kun viimeisen paikan taistelu kääntyi kokeneemman Kivilehdon hyväksi. Suomen puolustuksen kautta pelitapa ja seurajoukkueesta tuttu pakkipari Kivilehto-Leikkanen ratkaisivat valinnan.
Matias Veikkola: Ei ollut loppusuoran valinnoissa enää mukana, kun ei mahtunut EFT-joukkueeseen. Se ettei tässä vaiheessa enää ollut enää edes valmennuksen harkinnassa kertoo ennen kaikkea Suomen puolustajien tasosta.
Aaro Astala: Viimeiset valinnat usein pienestä kiinni. Voisi olla kisakoneessakin esimerkiksi Pihan tilalla. Fyysisesti valmis ja älykäs pelaaja. Monipuolinen, joka tarvittaessa olisi voinut sentterin paikan lisäksi pelata oikeallakin laidalla, jolloin olisi Suomen vastine Kim Nilssonista. Ehkä kevään loukkaantuminen vei lopulta yhden tärkeän näyttöpaikan? Joka tapauksessa 2020 kotikisoissa nousee varmasti kisajoukkueeseen.
Henri Johansson: Olisi kisoissa jos suostuisi, mutta on ainoastaan käytettävissä, jos kisoissa loukkaantuu joku. Vuoden 2010 maailmanmestari on jälleen löytänyt murhaavan maalivireen, jolle olisi käyttöä myös maajoukkueessa. Iän myötä vain monipuolistunut ja parantanut kahden suunnan pelaamistaan.
Valtteri Kainulainen: Kisojen lähestyessä putosi koko ajan kauemmaksi kisajoukkueesta. Pardubicen maaotteluissa ei oikein löytänyt roolia. Hyvä molempiin suuntiin eikä yrittämisestä jää kiinni, mutta vielä vaatii totuttelua kansainvälisen pelin rytmiin.
Justus Kainulainen: Kainulaisesta ollaan leipomassa sentteriä Oilersissa. Siellä toki kilpailua huomattavasti vähemmän kuin oikealla kaistalla. Toistaiseksi tekeminen ei näytä vielä sentterin pelaamiselta eikä lopulta ollut viimeisten valintojen hetkellä enää valmennuksen papereissa. Mielenkiintoista nähdä muovautuuko sentteriksi, sillä pelaajana ehdottomasti Suomen lahjakkaimpia.
Jami Manninen: Riian maailmanmestarin putoaminen kisakoneesta kertoo kuinka kova taistelu oikean laidan paikoista on. Vähän sama tilanne kuin Kailialalla, ettei tämän hetken näytöt ole olleet parasta Mannista. Maaotteluissa jäi etenkin parannettavaa. Nyt valmennus luotti vanhoista sotaratsuista Kailialaan ja halusi joukkueeseen myös uudentyyppisen roolipelaajan Mikko Hautaniemen.
Jari Hankkio: Pohjanmaalaiset häjyt kolkuttelevat varmaan jo Nykyn ovea kun syksyn komeettaa ei valittu Prahan MM-ryhmään. Ollut syksyn liigapeleissä pitelemätön, mutta nyt lähdetään eri karkeloihin. Lopulta viime kauden loukkaantuminen vei Hankkiolta ne tärkeät näyttöpaikat maajoukkueessa ja ani harvoin kisoihin valitaan pelkkien liigapelien perusteella. Eikä valittu nytkään.
Joonas Kaltiainen: Hyvä liigavahti, mutta onko kansainvälisiin karkeloihin liian pieni? Viime kausi ei parasta Kaltiaista ja maalivahtinelikosta selvästi ailahtelevin.
Pyry Luukkonen: Laadukas maalivahti ja pienestä kiinni rannalle jäänti. Pudotuspeleissä jäänyt vielä vähän piippuun homma ja vastaavasti Toriseva osoittanut Superfinaaleissa että nuppi kestää kovassakin paikassa.