Liigat

TPS:n kanssa seurahistoriaa tehnyt Ruotsalainen siirtyy ulkomaille: ”Päätos tehty jo marraskuussa”

22.04.
2019
Liigat

TPS-luotsi Jukka Ruotsalainen on tehnyt loistavaa työtä turkulaisten peräsimessä viime vuosina. Kuva: Esa Takalo.

Turun Palloseura nappasi seurahistorian ensimmäisen SM-mitalin aikuitsen tasolla. Siitä huolimatta päävalmentaja Jukka Ruotsalaista harmitti pelin viidennen finaalin jälkeen.

Seuran ensimmäisestä finaalipaikka ei lämmittänyt, sillä tavoitteeseen ei joukkueen kanssa päästy.

– Pettynyt olo, totta kai. Tavoitteeseen ei päästy. Parempi voitti ja ansaitsi mestaruuden. Classic voitti neljä peliä viidestä, ei siinä tarvitse selitellä, Ruotsalainen totesi.

Päivän ottelu oli Ruotsalaisen mukaan pienten marginaalien peli.

Se kaverin 4-2 -maali tuli meille vähän huonoon paikkaan. Classic pystyi pudottamaan riskitasoaan sen jälkeen ja silloin heitä vastaan on tosi vaikea tehdä maaleja.

– Viisi vastaan viisi -pelissä puolustimme hyvin ja voitimme kaksinkamppailuita. Puolustuspelaamisen suhteen varmaan sarjan paras peli. Maalipaikkoja emme kuitenkaan onnistuneet kauheasti luomaan, eikä tehoja näin ollen löytynyt. Se oli vähän sarjan kuvakin.

Niin, kyseessä oli hyvin tasainen sarja, mutta lopulta ero oli voittojen muodossa selkeä.

– Classic oli varmasti parempi joukkue niillä hetkillä, kun pelejä käännettiin ja ratkaisuja tarvittiin. Kyllähän kaikki varmasti näkivät, ettei ero peleissä iso ollut. Ekassa pelissä ei pelattu voitosta, mutta kaikissa muissa erot olivat aika marginaalisia.

Isossa kuvassa TPS otti kuitenkin nyt askeleen eteenpäin. Joukkue pääsi ensi kertaa eteenpäin puolivälieristä ja porhalsi saman tien finaaleihin.

– Tämän vuosikymmenen mestareilla on ollut aika samanlainen reitti. He ovat ensin käyneet finaaleissa ja hävinneet, mutta nousseet sitten mestareiksi. Näin on käynyt Happeelle ja SPV:lle ja myös Classicille, Ruotsalainen muisteli ja jatkoi:

– Meidän jätkät ovat nyt nähneet läheltä, mitä se huipulla on. Nyt pitää pystyä kesän aikana tekemään töitä, että tuota eroa kurotaan umpeen. Ei se enää niin isoista asioista ole kiinni, mutta se steppi on otettava. Se varmasti motivoi jätkiä, Ruotsalainen kommentoi.

Tuota seuraavaa askelmaa otetaan kuitenkin jonkun toisen valmentajan alaisuudessa. Ruotsalainen ei jatka TPS:n organisaatiossa.

– Päätös on tehty jo hyvissä ajoin marraskuussa. Olen kuitenkin iloinen, että olen päässyt vaikuttamaan jonkin verran siihen, miten prosessi täällä jatkuu. Uskon, että jos mestaruus ensi vuonna tulee, niin olen joukkueen ulkopuolisista ihmisistä se kaikkein iloisin jätkä.

– Loistava fiilis jää kyllä. Aika aikaansa ja jo syksyllä tämä oli aika selkeä juttu. Takki on ollut tyhjä ja välillä sitä takkia ei ole ollut enää ollenkaan. Kaikki lyötiin likoon, mitä oli ja nyt on seuraavan aika ottaa homma vastuulle. Tässä tarvitsee vähän uutta haastetta.

Ruotsalaisen suuntana ovat ulkomaat. Tarkemmin hän ei asiaa kuitenkaan avaa. Kotimaassa luotsin mukaan ei olisi ollut mitään järkeä vaihtaa seuraa.

– Ei kotimaassa olisi ollut yhtäkään syytä lähteä vaihtamaan. Nyt se siviiliminä teki enemmänkin tämän päätöksen. On hyvä päästä uudella tavalla haastamaan itseään. Valmentajana olisi voinut jatkaa täällä vaikka kymmenen vuotta, mutta nyt piti hieman kuulostella kokonaiskuvaa.

Lue myös:
Classicin huikea kausi sai kruununsa neljännen perättäisen Suomen mestaruuden muodossa

Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Vaasa

Twitter: @ilkkakittila