Kosonen ja Kohonen jatkavat SPV:ssä – ”Reissaamisen vuoksi oli pakko pohtia tovi”

Eero Kosonen jatkaa SPV:ssä. Kuva: Juha Käenmäki

Eero Kosonen jatkaa SPV:ssä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV tiedotti sunnuntaina, että maajoukkuevahti Eero Kosonen, 32, ja lajilegenda Mikko Kohonen, 40, jatkavat punapaidoissa myös ensi kaudella.

Kosonen valittiin vuonna 2018 maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi. Kosonen oli Suomen avainpelaajia vuosien 2016 ja 2018 MM-kisoissa, kun Suomi juhli MM-kultaa. Miesten Salibandyliigassa Kosonen on pelannut yhteensä 280 peliä NST:ssä, Happeessa ja SPV:ssä. Kososen tililtä löytyy yksi SM-kulta, yksi hopea ja yksi pronssi. Kosonen pelasi kolme kautta Ruotsin liigan Växjössä, ennen SPV-pestiä viime kaudella.

Kosonen teki pohjalaisten kanssa vuoden jatkosopimuksen, vaikka asuukin edelleen pääkaupunkiseudulla.

– Olisin voinut varmaan jo aiemminkin päätöksen tehdä, mutta reissaamisen vuoksi oli pakko pohtia tovi, kuinka sen suhteen menee tulevalla kaudella. Kun se oli tehty, päätös oli lopulta helppo, Kosonen kertoi seuran sivuilla.

Hyökkääjänä viihtyvä Kohonen on yksi sarjan kaikkien aikojen legendoja. Kohonen on pelannut liigassa 676 peliä ja rikkoi edelliskaudella ensimmäisenä pelaajan tuhannen liigapelisteen rajan (1037 nyt). Kohonen on voittant urallaan miesten maailmanmestaruuden (2010) ja kolme Suomen mestaruutta.

Kohosen mukaan tuleva pelikausi on uran viimeinen.

– Vaikka loukkeja on ollut aiemminkin, ensimmäistä kertaa ne tulivat niin taajaan ja peräkkäin, että ne menivät pään sisään tavalla, joka pakotti miettimään jatkoa pelikentillä. Olen aina halunnut ajatella niin, että uran loppuminen on tiedossa selkeänä, ja nyt tiedän, että se on vuoden päästä ja sitten odottavat muut haasteet tässä seurassa. SPV on toinen kotini ja peliura kestää vielä vuoden ja tältä osin sekin projekti tulee päätökseen asti, Kohonen avasi.

SPV:n uutisessa kerrottiin, että Sami Kosken sekä Ville Kuuselan sopimusten tapaan Joni-Arttu Siepin sopimus on mallia 2+1. Jyrki Holopainen on tehnyt myös seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, jossa on ulkomaanoptio kaudelle 2020-21.