Ylivoima on tylsää. Sitä Classicin meno kotoisessa Salibandyliigassa on ollut jo vuosia. Onko tamperelaisten ylivoima kuitenkaan negatiivinen asia?
Lyödään lukuja pöytään. Classicin mestaruusputki alkoi kaudella 2015-16. Sittemmin joukkue on voittanut 96 runkosarjaottelua, hävinnyt seitsemän kertaa (ml. kahdesti jatkoajalla) sekä pelannut neljä tasuria. Pudotuspelien saldo on 39 voittoa ja kuusi tappiota.
Toisin sanoen Classic on voittanut viimeisen reilun neljän vuoden aikana pelaamastaan 152:sta Salibandyliigan ottelustaan 89 prosenttia.
Huono: Ylivoima on tylsää
Pohdin viime viikonloppuna, lähtisinkö Vantaan Energia Areenalle katsomaan EräViikinkien ja Classicin kohtaamista. En lopulta lähtenyt – onneksi. Pälyilin matsia Ruudun välityksellä ja se oli purkissa käytännössä ensimmäisen erän jälkeen. ErVi:llä ei niin sanotusti ollut palaakaan.
Asuin Tampereella, kun Classicin dynastia syntyi. Muistan hyvin Petteri Nykyn valmentaman Classicin ensimmäisen liigapelin. Myöhemmin samalla kaudella Superfinaalissa kaatunut Oilers taipui Tampere Areenalla viihdyttävän ja intensiivisen ottelun jälkeen. Kooveesta naarattu Eemeli Salin latoi kuusi pistettä.
Vaikka Classic ei ollut Nykyn ensimmäisellä kaudella ylivoimainen, oli se liigan selvästi paras joukkue. Seuraavalla kaudella sitä haastoi superjoukkueen kahdesta leiristä kasannut EräViikingit. Viimeistään syksystä 2017 alkaen Classic on porskuttanut ylhäisessä yksinäisyydessä.
Ylivertaisuuden kiihtyessä huomasin käyväni yhä harvemmin Classicin kotipeleissä, vaikka pyöräilymatka silloisesta kodistani Tampere Areenalle kesti noin kymmenen minuuttia.
Ylivoima on katsojan näkökulmasta tylsää. Kun Classic kohtasi SPV:n helmikuussa 2018, oli 11–2-loppulukemiin päättyneen ottelun suurin jännityksen kohteeni se, tekeekö Classic enemmän maaleja kuin SPV saa laukauksia Lassi Torisevalle asti. Toriseva torjui 11 kertaa.
Familyn ylivoimalla en suinkaan tarkoita sitä, että Classic voittaisi aina suurinumeroisesti. Rumia lukemia Classic murjoo itse asiassa melko harvoin. Se kuitenkin repäisee tarvittavan etumatkan ja pelaa kypsästi loppuun. Jopa maalipaikoille pääsy on Classicia vastaan erittäin vaikeaa, ykkössektorin paikoista puhumattakaan.
Peli saattaa päättyä kahden maalin erolla, mutta vastustaja tietää hallilta poistuessaan, ettei voitto ollut lähelläkään. Maalin tappiosta on pitkä matka maalin voittoon, kuuluu vanha joukkueurheilun klisee. Classicia vastaan tämän voi laittaa vähintään potenssiin kaksi.
Loppuen lopuksi kävin katsomassa lähinnä Classicin kotimatsit omaa kasvattajaseuraani OLS:aa vastaan sekä joitain hyvin satunnaisia kärkipelejä, jos niitä sellaisiksi pystyi edes kutsumaan.
Classicin ylivoima on vienyt väistämättä hohtoa Salibandyliigalta.
Kun mestaruus oli ratkennut viime keväänä, arvioi TPS-hyökkääjä Miko Kailiala Ruudun haastattelussa, että Turussa koettiin ulospuhallus välierien jälkeen. Se on sikäli ymmärrettävää, sillä TPS oli ensi kertaa ylipäänsä mitalipeleissä. Kailialan kommentista voi löytää myös toisen ulottuvuuden: finaalipaikasta on tullut muiden joukkueiden mestaruus.
Meneillään oleva kausi tuskin tuo poikkeusta. Joel Siltanen niputtaa top 5 -listauksessa Salibandyliigan tämän vuosikymmenen suurimmat yllätykset. Jos joku onnistuisi tänä keväänä kaatamaan Classicin neljä kertaa yhden pudotuspelisarjan aikana, olisi se heittämällä 2010-luvun kovin pelillinen yllätys.
Hyvä: Muiden on pakko kehittyä
Superfinaalit ja viime kevään finaalisarja ovat kääntyneet lopulta antikliimakseiksi – ainakin pelin näkökulmasta. Classicin ylivoimassa on myös toinen puoli: se luo muille mittarin.
Ylivoimainen ykkönen kirittää väistämättä muuta liigaa.
Yhtälailla myös SSV:n dynastia pakotti muut liigajoukkueet nostamaan tasoaan. Seinäjoella erotuttiin monta vuotta ylivertaisella juoksu- ja kamppailuvoimalla. Sittemmin kovasta fyysisestä suorituskyvystä on tullut ainakin huippujoukkueiden osalta normaali.
Kun joku joukkue löytää kilpailuedun, täytyy muiden pyrkiä joko neutralisoimaan se tai tekemään sama asia paremmin.
Yhdenkään Classicia haastamaan pyrkivän joukkueen valmentaja ei varmasti sitä myönnä, mutta todellisuudessa pelitapaa rakennetaan takuuvarmasti Classicin kaatoa silmällä pitäen. Niin on oikeastaan pakko tehdä. Classic on niin monipuolinen, kliininen ja suoritusvarma joukkue, että sen kaataminen vaatii aina liki täydellistä onnistumista.
Pelillisesti Classic ei kuitenkaan ole tehnyt mitään erityisen mullistavaa. Suurin syy Classicin ylivoimaan on tamperelaisten sisäinen toimintakulttuuri. Harjoittelun laatu on tapissa ja voittamisen nälkä pysyy kovana.
Classicia voi kehua siitä, kuinka se on aina kovissa paikoissa parhaimmillaan, mutta vähintään yhtä kunnioitettavaa on se, ettei suorittamisen taso liiemmin heittele vähäpätöisimmissä peleissä. Maajoukkuetähdet suorittavat kovalla tasolla synkkänä tammikuun iltana Lahdessa.
Tamperelaisten nousu maan ylivoimaiseksi ykköseksi on tottakai monen asian summa. Urheilullisesta näkökulmasta ykkösasia on ammattimaisuus, jolla Classic harjoittelee ja pelaa. Rima on jopa poskettoman korkealla, mutta jos pohtii asiaa liigan ja sitä kautta koko lajin kehittämisen näkökulmasta, voi Classicin jahtaaminen olla hyvinkin positiivinen asia.
Samaisessa Ruudun haastattelussa Kailiala sanoi TPS:n lähteneen haastamaan Goljatia. Jos Tampereen Goljatin haluaa kaataa, täytyy pelaajien sitoutuneisuuden sekä valmentajia halun tutkia ja kehittää peliä, olla entistä kovempaa tasoa. Tämä buustaa väistämättä koko liigaa.