Jari Kinnusesta Salibandyliiton väliaikainen toiminnanjohtaja – ”Elämme poikkeuksellisia aikoja”

Jari Kinnunen (oik.) palaa väliaikaisesti Salibandyliiton toiminnanjohtajaksi. Arkistokuva: salibandy.fi

Jari Kinnunen (oik.) palaa väliaikaisesti Salibandyliiton toiminnanjohtajaksi. Arkistokuva: salibandy.fi

Salibandyliitto tiedotti torstaina, että sen väliaikaisena toiminnanjohtajana aloittaa 16.5. 2020 lajin kokenut vaikuttaja Jari Kinnunen.

Kinnunen toimii samaan aikaan myös vanhassa pestissään Salibandyliiton yhteiskuntasuhteiden johtajana. Lisäksi Kinnunen on merkittävässä pestissä myös Salibandymuseon puheenjohtajan virassa.

– Elämme poikkeuksellisia aikoja, jotka huojuttavat liikuntajärjestökenttää siinä missä koko muuta ympäröivää yhteiskuntaammekin. On tärkeää, että Salibandyliiton toiminta rullaa vakaasti ja päämäärätietoisesti eteenpäin. Haluamme olla auttamassa seurojamme ja varmistamassa heidän ja sitä kautta koko lajin elinvoimaisuuden myös jatkossakin. Merkittävässä roolissa näissä on liiton osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta.

– Haluan omalta osaltani varmistaa, että uusi valittava toiminnanjohtaja pääsee astumaan vakaaseen, innostuneella tekemisen meiningillä lastattuun laivaan ja luotsaamaan liittoa menestyksekkäästi kohti tulevaisuutta, Kinnunen kommentoi tiedotteessa.

Nykyinen toiminnanjohtaja Kari Lampinen jättää paikkansa 15.5. ja uusi vakituinen toiminnanjohtaja julkistetaan myöhemmin. Liiton tiedotteen mukaan uusi toiminnanjohtaja on jo valittu.

Kinnusella on vankka kokemus salibandyjohtamisesta. Hän oli Salibandyliiton toiminnanjohtaja vuodet 1996-2015 ja toimi vuosina 2006-2013 SBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajana. Nykyisessä virassaan yhteiskuntasuhteiden johtajana Kinnunen on vaikuttanut vuodesta 2015.