Liigat

Antti Nieminen näki aitiopaikalta OLS:n uudet tulemiset ja jämähtämisen: ”Sitäkin pitää osata arvostaa, että ollaan ihan selkeä liigajoukkue”

22.07.
2020
Liigat

Antti Nieminen pelasi OLS:n paidassa yli 200 liigaottelua. Kuva: Juhani Järvenpää

OLS:n pitkäaikaisen luottopelaajan, 30-vuotiaan Antti Niemisen pääsarjaura päättyi viime kauteen. Pääkallo istahti alas kokeneen pelurin kanssa, joka kertoi näkemyksiään oululaisseuran 2010-luvusta.

Niemisen tilille ehti kertyä 272 pääsarjapeliä, 216 liigassa, 56 Divarissa, kaikki OLS:n keltaisessa pelipaidassa. Liigassa ensin puolustajana ja viimeiset kaudet sentterinä pelannut Nieminen teki 40+73=113 pistettä.

Kaiken kaikkiaan Nieminen edusti kasvattajaseuraansa 13 kauden ajan. Näin ollen hän pääsi näkemään ensin OLS:n hissiliikkeen liigan ja divarin välillä, sitä seuranneen selvitymistaistelun liigan pohjalla, uuden tulemisen pudotuspeleihin ja lopulta jämähtämisen sarjan väliinputoajaksi.

OLS:n kapteenistoon viime vuosina kuulunut Nieminen onkin hyvä henkilö arvioimaan oululaisten vuoristoratamaista kehitystä, sillä hän lukeutui koko 2010-luvun joukkueen luottopelaajiin.

Seuran oma kasvatti debytoi OLS:n edustusmiehistössä jo kaudella 2007-08, mutta sai vaihtelevasti vastuuta seuraavilla kausilla. Lopullinen läpimurto keltapaitojen riveissä nähtiin kaudella 2010-11, kun liigasta putoamisen jälkeen reippaasti uudistunut OLS aloitti uuden tulemisen Divarissa Jarmo Härmän johdolla.

Vaikka OLS ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa pudotuspelijoukkueena, näkee Nieminen 2010-luvun olleen kokonaisuutena nousujohtoinen.

– 2010 tiputtiin Divariin ja pelattiin siellä pari vuotta. ”Jamo” (Härmä) toi sen muutoksen, että alettiin aika paljon keskittymään pallolliseen peliin. Varmasti kaksi ekaa vuotta Divarissa oli hyvä paikka opiskella sitä, Nieminen analysoi.

– Sitten tuli eka liigavuosi ja vähän semmonen vauhtisokeus itse kullakin. Sehän meni sitten melkoiseksi säilymistaisteluksi.

Vauhtisokeudella Nieminen viittaa siihen, että Divaria mielin määrin hallinneessa OLS:ssa uskottiin pallollisen dominoinnin jatkuvan myös liigassa.

Keväällä 2013 OLS oli veitsi kurkulla liigakarsinnoissa Blue Foxia vastaan, mutta onnistui lopulta kääntämään sarjan viidennen pelin jatkoajalla.

– Siitä se olisi voinut kääntyä. Jos olisi tiputtu, niin tiedä sitten kuinka pahasti olisi pajatso hajonnut. Sarjapaikka on kuitenkin pysynyt kohta kymmenen vuotta.

Hukattu etsikkoaika?

OLS tuskaili myös seuraavan kauden sarjan häntäpäässä, oli runkosarjan 13. ja uusi sarjapaikan karsintojen jälkeen. Tämän jälkeen Härmä sai lähteä ja tilalle nousi liigajoukkueen apuvalmentajana toiminut sekä A-juniorit SM-kultaan luotsannut Jami Herrala. Nuorentunutta joukkueetta povattiin jopa suoraksi putoajaksi, mutta OLS yllätti kaikki ja paineli pudotuspeleihin.

Myös OLS:n pelitapa uusiutui lähes täydellisesti. Härmän pallokontrollia penäävä sapluuna vaihtui Herralan tiiviiseen puolustuspeliin ja hyvin suoraviivaiseen hyökkäämiseen. Lujasti uurastanut joukkue eteni pudotuspeleihin myös seuraavalla kaudella. Sittemmin OLS:n kausi on päättynyt neljästi runkosarjaan.

– Sillä Jamin viimeisellä kaudella (2016-17) jäätiin aika niukasti pleijareista ulos. Sillä joukkueella olisi ehdottomasti pitänyt mennä pleijareihin.

– Sitten alko tämä kuuluisa ”suolihuuhtelu”. Alkoi lähteä liikaa äijiä pihalle. Kyllä se selkeästi vaikutti tosi paljon seuraavalle kaudelle. Ei ollut ehkä enää edes realistista pelata playoffpaikasta.

Tietyllä tapaa OLS hukkasi vuosiin 2014-2016 ajoittuneen etsikkoaikansa. Herralan suoraviivainen pelitapa palveli pelaajiston vahvuuksia, mutta ei juurikaan kehittynyt kolmen vuoden aikana.

Nieminen sanoo allekirjoittavansa osaltaan väitteen, että OLS:n olisi pitänyt modernisoida pelitapaa aiemmin, mutta lisää sen muuttuneen haastavaksi lukuisten kärkipelaajien karattua muualle.

Entä kuinka paljon Nieminen arvioi valahtamisen pudotuspeleistä sijoille 9-11 johtuneen siitä, ettei OLS onnistunut kehittymään ja taas toisaalta siitä, että muut painelivat ohi ja karkuun?

– Kyllä varmaan vähän molempia. Jamikin oli aika pitkän aikaa remmissä, niin siinä tuli varmaan siltäkin puolelta semmoinen kyllästyminen. Luulen kyllä, että muut painelivat ohi, eikä me pystytty ottamaan seuraavaa askelta.

”Suolihuuhtelu”

OLS:n siirtokesät ovat olleet mollivoittoisia oikeastaan vuodesta 2016 lähtien. Ensin karkasi Matias Veikkola, sitten Joni-Arttu Sieppi, Juho Sorri ja Olli Kinnunen. Vuonna 2018 Antti Suomela jätti keltapaidat, seuraavana vuonna Tatu Kiipeli suuntasi Sveitsiin.

Veikkola, Suomela ja Sieppi ovat sittemmin debytoineet A-maajoukkueessa. Kinnunen ja Sorri ovat nuorten maailmanmestareita ja pelanneet alle 23-vuotiaiden maajoukkueessa.

– Jos ajattelee, mihin seuroihin nuo kaverukset ovat menneet, niin ne ovat kumminkin semmoisia seuroja, joissa oikeasti pelataan mestaruudesta. Onhan se kuitenkin urheilijalle sellainen, että jos pääsee semmoiseen paikkaan, missä pelataan kärkisijoista, niin haluaako tulla takaisin taistelemaan kasisijasta, Nieminen sanoo kysyttäessä, miksi paluumuutto Ouluun on jäänyt niin olemattomaksi.

– Ehkä myös ajattelisin, että esimerkiksi fasiliteetit harjoitella on varmaan parempia tuolla etelässä. Ei ole tarkkaa tietoa, mutta haisu on siitä, että olosuhteidenkin puolella kärkiseuroilla voi olla etu. Siellä on niin sanotusti hyvä ihmisen olla.

Jossittelu on urheilun helpoimpia lajeja, mutta OLS:n osalta ei voi olla pohtimatta, mihin joukkueen rahkeet olisivat riittäneet, jos kärkipelaajat olisivat pysyneet pohjoisessa. Kenties jopa mitaleille?

– Mahdollisesti. Sehän on vaan jossittelua, mutta ei se välieräpaikka varmaan kaukana olisi ollut.

Toisaalta on aiheellista pohtia ylisuorittiko OLS seuran resursseihin nähden venyessään kahdesti peräkkäin pudotuspeleihin vuosikymmenen puolivälissä. Vaikka liigaseurojen maksamat pelaajapalkkiot eivät ole julkisia, on melko yleisesti tiedossa, ettei OLS ole taskurahojen maksajana lähelläkään sarjan kärkipäätä.

Muihin liigaseuroihin verrattuna, OLS:aa rasittaa myös huomattavasti suuremmat reissukustannukset. Pitkien bussimatkojen lisäksi joukkueelle kertyy useampia hotelliöitä kauden aikana. Onko OLS tällä hetkellä siinä ekologisessa lokerossa, mihin se resurssiensa puolesta kuuluu? Niemisen mielestä kyllä.

– Kyllä se näin taitaa vaan mennä, siellä ollaan minne kuulutaan.

– Ja sekin kannattaa muistaa, että kun 2010 alotettiin Divarissa, niin naureskeltiin, että ne pelaa joka toinen vuosi liigassa ja joka toinen Divarissa. Sitäkin pitää osata arvostaa, että nyt ollaan ihan selkeä liigajoukkue.

– Jos liigaa lähdettäisiin leikkaamaan, niin kuin jotkut haluavat, niin ei OLS olisi leikkurin kohdalla.

Identiteetti uupuu

Nieminen näkee liigamiehistön ongelman olleen ja olevan edelleen pelillisen identiteetin puuttuminen.

– Monen mielestä OLS:n identiteetti on semmoinen raastava joukkue, mutta että onko se sitten oikea peli-identiteetti, Nieminen pohtii.

– Enemmän pitäisi puhua siitä, mitä tehdään pallollisena. Sen keksimisessä on ollut vielä tähänkin päivään asti ongelmia. Me pelaajat ei olla pystytty tuomaan sitä yhdessä, eikä myöskään valmennus ole pystynyt sitä tuomaan.

Pitkän linjan OLS-pelurin mielestä pelillistä identiteettiä olisi pitänyt luoda juuri pallollisen pelin kautta. Nieminen kokee, että taitoa ja johdonmukaisemman pallollisen pelin mahdollistaneita pelaajatyyppejä on vuosien varrella löytynyt.

Hän kuitenkin lisää, että omaan arvioon vaikuttaa vahvasti myös se, minkä tyyppistä peliä teknistaktisesti taitava pelaaja olisi itse tykännyt pelata.

– Tottakai jälkeenpäin on aina helppo jossitella, että olisi voinut jotakin tehdä toisin. Mutta se prosessi on edelleen kesken. Koen että OLS:lta puuttuu edelleen se identiteetti. Jos sanotaan, että on pelkkä raastajajoukkue, niin sillä ei ihan hirveän pitkälle mennä.

– Toivottavasti nyt sellainen on tulossa. Olen vähän kuullut, että Harrilla (Naumanen) olisi siihen ideaa.

Nieminen OLS:n paidassa 2010-luvun alkupuolella. Kuva: Salibandy.fi

Viime vuosina OLS:n ongelmakohta on ollut terävimmän kärjen puuttuminen. OLS on saanut jalkeille kolme liigatason kenttää, mutta joukkuetta kriittisillä hetkillä kannattelevat profiilipelaajat ovat uupuneet. Viime kaudella OLS:n parhaan pistemiehen titteli irtosi vain 25 pisteellä.

– Tässä lajissa puhutaan aina pisteistä. Kukaan ei ole pystynyt tuottamaan tasaisesti maaleja ja tekemään pisteitä. Ehkä (Valtteri) Parviainen ja Kiipeli aiemmin, mutta ainakaan viime vuosina ei ole ollut sellaisia pelaajia, jotka pystyisivät tekemään tasaisesti pinnoja tiukoissa paikoissa.

– Aika paljon on tullut maalin tappioita. Kun ollaan maalin häviöllä, niin joku vaan väkisin runttaisi sen pelin tasoihin. Ne vaan on monesti yksilösuorituksia, kun joku jätkä ottaa joukkueen reppuselkään.

Nieminen ei kuitenkaan osaa sanoa onko nykyjoukkueesta tai junioripuolelta kasvamassa mahdollisia 40 pisteen pelaajia. Ainakaan OLS:n juniorimenestys ei ole ollut erityisen hohdokasta viime vuosina.

– Toivottavasti, kyllä siellä on potentiaalia. Vaatisi kuitenkin semmoista seuraavaa steppiä. Onko se sitten sellaista kusipäisyyttä tai jotakin. Mutta totta kai, kun oma mielipide on aika OLS-myönteinen, niin uskon siihen kovasti.

Niemisen takavuosien ketjukaverin Harri Naumasen käsiin siirtynyt joukkue on kokeneen pelimiehen mukaan taitava. Samaa sanoi myös välivuotta pitävä Ville Mestari aiemmin heinäkuussa Pääkallon haastattelussa.

– Taitoa löytyy, mutta nyt tarvisi enemmän sellaista, mitä oli silloin kun pelattiin pleijareissa, enemmän asenneäijiä. Ehkä viimeiset rintakarvat kun saa sieltä kasvatettua, niin ei se pleijaripaikka mikään mahdottomuus ole. On urheilussa nähty isompiakin yllätyksiä.

Paluu liigakentille ei ole täysin poissuljettu

Oululaislähtöisen pelurin oma vuosikymmen sujui vaihtelevissa merkeissä. Välillä rooli oli suuri, välillä pienempi, toisinaan oli loukkaantumisia, toisinaan homma maistui puulta. Parhaalla liigakaudellaan (2017-18) Nieminen summasi 25 pistettä.

– Aluksi pelattiin kärkipakkina ja sitten rooli vähän tipahti ja oltiin kolmosen pakkina. Meillä oli aika tasaista ja sitten siihen alkoi vähän leipääntymäänkin, että ootko kakkosen vai kolmosen pakissa.

– Syy miksi jaksoi näinkin pitkään oli se, kun Jami teki sentterin. Se toi ihan uutta intoa omaan pelaamiseen ja pääsi ehkä semmoiseen rooliin, mikä on tullut itselle jalkapallon kautta. Se oli semmoinen muutos, joka toi itselle uutta intoa pelaamiseen ja loppuajat pelattiinkin sitten sentterinä isossa roolissa.

Niemisellä tosiaan on vahva jalkapallotausta, niin ikään OLS:n paidassa. Pelit kuningaslajin parissa päättyivät B-junioreissa, mutta ennen sitä hän ehti vierailla Englannin takavuosien suurseura Nottingham Forestin akatemiassa viikon tutustumisjaksolla.

Tältä erää Niemisen pelit reikäpallon liigakentillä on pelattu. Hän ei kuitenkaan poissulje paluuta, mikäli paikat ja siviilielämän kiireet hellittävät.

Takareisi oireili pari vuotta, jonka päälle alkoivat polvivammat viime kaudella. Polvea ei tarvinnut leikata, mutta se keräsi siinä määrin nestettä, ettei liigatason harjoittelu ollut enää mahdollista. Siviiliammatiltaan Nieminen on yhteisötyöntekijä. Hän tekee monikulttuurisuustyötä ystävyyskeskukseen sijoittuvassa hankkeessa.

– Ei mun mielestä kannata sanoa, ettei tulisi enää ikinä takaisin. Ei tässä niin paljon ole kuitenkaan ikää vielä mittarissa. Jos paikat ja siviilielämän kiireet mahdollistaisivat, niin kyllä tässä varmasti vielä pelattaisiin, Nieminen tuumaa haastattelun lopuksi.

Jaakko Tiira
Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira