Viikon Top5: Divarin parhaat laukojat

Tomi Jerkun terävä laukaus nähdään tällä kaudella Divarissa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Tomi Jerkun terävä laukaus nähdään tällä kaudella Divarissa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Listasimme Divarin viisi parhaimman laukauksen omistavaa pelaajaa.

5. Eetu Sariola, Koovee
Pitkän kantin erikoismies, pää pysyy ylhäällä ja pallo helähtää verkkoon kaukaakin. Haastaa kantille ylivoimalla ja sivaltaa paikaltaan myös teräviä, lastikkamaisia rannareita. On tehnyt Divarissa puolustajan paikalta 21 maalia yhden kauden aikana.

4. Petteri Puustinen, Koovee
Ampuu juoksusta terävästi niin sanottuja liiganäpyjä. Rannelaukauksen ohella kuti suoraan syötöstä on myös kliininen. Isokokoisena pelaajana omaa myös pehmeän kosketuksen läheltä lähteviin kuteihin. On paukuttanut alkukauteen jo 7 maalia.

3. Veeti Naakka, Josba
Kanttailee hirmuisella tykillään ja isolla käyrällään lavassa joka pelissä. Puolustajana pystyy tekemään kaukaa maaleja. Välillä toiminta on hakuammuntaa, mutta kohdalle osuessa verkko yleensä helähtää. Viime kaudella puolustaja tykitti 10 maalia.

2.Tomi Jerkku, Karhut
Hakeutuu paljon taskuihin, josta lähtee tulinen pikkukantti yläkulmaan. Rightin pelaajana käyttää hyvin ylivoimalla monipuolista laukaustaan. Ampuu suoraan syötöstä niin näpyllä kuin lämärilläkin. On paukuttanut liigassa yli 30 maalia, joten Divarissa on odotettavissa ilotulitusta.

1.Markus Manninen, O2-Jkl
Sarjan paras laukaus kuuluu itseoikeutetusti Markus Manniselle, Palokan tykki on puhunut tällä kaudella jo 11 kertaa. Mannisen vahvuus on maalintekijän tärkein ase, eli laukaus suoraan syötöstä. Sen Palokan tykki taitaa rightin mailalla niin kaukaa lämärillä, kuin taskusta pehmeällä kosketuksella palloon. Arsenaaliin kuuluu myös kantti, joka lähtee nopeasti ja tarkasti pyörähdyksenkin jälkeen.