Näkökulma: Ideapark on Classicille luonteva suunta, mutta jääkö Tampere kohta kokonaan ilman miesten liigapelejä?

Tältä näyttää uusi areena vip-tilojen ravintolapöydästä katsottuna. Havainnekuva: Ideapark

Tältä näyttää uusi areena vip-tilojen ravintolapöydästä katsottuna. Havainnekuva: Ideapark

Tampereen Classic vavisutti jälleen salibandymaailmaa uutisellaan. Se ilmoitti keskiviikkona siirtävänsä kotiottelunsa, toimistonsa ja muita seuran toimintoja Ideapark-kauppakeskukseen Lempäälään.

Huhupuheita Classicin siirtymisestä Ideaparkiin tihkui syksyn mittaan sen verran useasta suunnasta, että se vaikutti varmalta, vaikka Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola ei asiaa vahvistanutkaan Pääkallon kysyessä sitä puhelimitse reilu kuukausi sitten. ”Varmasti kerrotaan, kun on kerrottavaa”, kuittasi Peltola tuolloin.

Keskiviikkona Ideapark ja Classic kertoivat. Ideapark investoi kauppakeskuksen alueelle liikuntapaikkoja kymmenillä miljoonilla euroilla. Maan alle rakennettavaa hiihtopuistoa ja uimahallia ennen Ideaparkiin tulee jo tulevana vuonna uusi tapahtuma-areena, joka tulee Classicille kuin taivaanlahjana.

Istumapaikkoja on salibandyotteluissa 1200, mutta Ideaparkin toimitusjohtajan Visa Vainiolan mukaan katsomoa on valmius tulevaisuudessa kasvattaa 1800:aan. Kapasiteetti on suomalaisesen sisäpalloiluun varsin hyvä, vaikka huippuotteluissa voikin tulla ahdasta, jos Classicin nykyisessä hallissaan Tampere-areenassa vuosien varrella ilmoittamat yleisömäärät toteutuvat myös Ideaparkissa.

Seuran pelit tutussa kotihallissa päättyvät tulevana keväänä, kun puskutraktorit jyräävät Tampere-areenan kerrostalorakentamisen tieltä. Uuden ratikkareitin varteen halutaan asutusta.

Salibandylle suopea

Ideapark on Classicille sikäli luonteva suunta, että seura on tehnyt yhteistyötä kauppakeskuksen kanssa jo useamman vuoden. Kauppakeskus on ollut myös muuten salibandylle suopea – onhan sieltä tarjottu tilaa maailman ensimmäiselle salibandymuseolle ja onhan se yksi MM-kotikisojen kumppaneistakin, vaikka kisat pelataan Helsingissä.

Kun muuttuvassa maailmassa verkkokauppa valtaa alaa ja ylenpalttista tavaroiden hamtstraamista jopa kammoksutaan, kauppakeskukset pyrkivät muuttamaan profiiliaan. Ihmisiä houkutellaan tapahtumilla, ja Ideaparkissakin on järjestetty muun muassa lukuisten urheilulajien kisoja.

Kauppakeskusten tyhjenevien liiketilojen käyttöä visioi tavallaan muun muassa kirjailija Kari Hotakainen tänä vuonna ilmestyneessä Tarina-romaanissaan.

Irvileuka voisi pohtia, että kun salibandy sai aikanaan tilaa 1990-luvun laman aikana tyhjentyneistä teollisuushalleista, niin avautuuko seuraava ovi verkkokaupan tyhjentämistä kauppakeskuksista?

Tampere jää

Olosuhdeasia on varmasti aiheuttanut paljon pohdintaa Classicissa, mutta tilanne ratkesi, kun Ideaparkilta löytyy investointivalmiutta ja -halua. Tamperelaisseura muuttaa Lempäälään alkuun ainakin neljäksi vuodeksi.

Samalla kuitenkin näyttäytyy karulla tavalla se, miten sisäpalloilun ja eritoten juuri salibandyn huipputason olosuhteiden kehittyminen laahaa Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Kuten tiedetään, ilmiö on valitettavan tuttu muuallakin.

Vai voisitteko kuvitella, että Tampere päästäisi Tapparan tai Ilveksen pelaamaan naapurin puolelle, kun kotikaupungista ei löydy olosuhteita? Tuskin – eikä varmaan päästäisi Pyrintöäkään, jonka Korisliiga-joukkueen kotihallia Pyynikillä aiotaan perusparantaa reilulla kuudella miljoonalla eurolla.

Kun Uros Live -areena vie jääkiekkoilijat ydinkeskustaan, Hakametsän alueelle tulee jotain myös sisäpalloilulle ehkä sitten joskus.

Jos Nokian hallihanke etenee vihdoin, voi hyvin olla, että lähivuosina Tampereella ei pelaa yksikään miesten F-liigajoukkue. Se olisi kulttuurisesti aika iso muutos.

Mennään bussilla – mutta pääseekö?

Jos maailman megatrendeihin kuuluu verkkokaupan ja tapahtumien merkityksen nousu, niihin kuuluu myös yhteiskuntarakenteen tiivistyminen ja esimerkiksi joukkoliikenteen kehittyminen.

Tässä suhteessa esimerkiksi Ideapark ei ole optimaalinen, vaikka yksityisautoiluun mieltynyt kansamme näkee runsaan parkkipaikkatarjonnan usein etuna, ei haittana. Voi tietysti olla, että Ideaparkin liikunta- ja tapahtumapalvelujen kehittyessä entisestään myös bussiyhteyksiä Tampereelta parannetaan.

Yksi pieni anekdootti tästä olkoon se, että ensi elokuussa raitiovaunulla pääsee katsomaan korkeimmalla sarjatasolla ”junttilaji” pesäpalloa, mutta ei urbaaniksi miellettyä salibandya.

On kuitenkin annettava pisteet Ideaparkille ja Classicille siitä rohkeudesta, jolla härkää on tartuttu sarvista olosuhdeasiasssa. Classic on ollut monessa asiassa edelläkävijä vuosien varrella, ja niin se pääsi olemaan tälläkin kertaa, kun muualla on eletty pitkää hiljaiseloa. Marraskuun sääkarttoja katsellessa tuntuu välillä, että nykyisin luonnollisesti jäissä eivät tunnu olevan muu kuin eri paikkakuntien sisäpalloiluhankkeet.