Keväällä rehtorin virastaan eläkkeelle jääneen 66-vuotiaan Seppo Pulkkisen takaraivossa on aina kolkutellut unelma ulkomailla valmentamisesta. Nyt elämäntilanteen salliessa hän tarttui Sveitsistä tulleeseen tarjoukseen ja lähtee ensi kaudeksi päävalmentajaksi naisten pääsarjaan. Pesti on yhden unelman täyttymys, mutta ei viimeinen.

Tällä hetkellä Pulkkinen valmentaa naisten F-Liigan B-lohkossa pelaavaa O2-Jyväskylää. Sveitsissä joukkue tulee olemaan NLA:n Unihockey Berner Oberland.

Hän on kesällä erilaisen haasteen edessä, kuin kertaakaan 45-vuotisen valmentajauransa aikana. Haaste herättää innostusta kokeneessa koutsissa.

– Uuden edessä olen. Koskaan aikaisemmin en ole seurajoukkueen valmentajana ollut ulkomailla. Lähtökohta on hyvinkin mielenkiintoinen ja motivoiva, sanoo Pulkkinen.

Pulkkinen tietää jo mitä tuleman pitää.

– Seura on hyvin organisoitu ja minulla on siellä aika selkeä rooli, toimin päävalmentajana ja se sopii oikein hyvin.

Kyseessä ei ole hyppy tuntemattomaan, vaan kulisseissa Pulkkinen rakentaa jo uuden seuran kanssa ensi kautta.

– Tarkkaa päivämäärää ei olla vielä sovittu, mutta touko-kesäkuun vaihteessa lähden Sveitsiin silloin kun treenikausi alkaa. Olen tarkkaan tietoinen joukkueen nykyisestä tilanteesta. Teen hyvinkin tiivistä yhteistyötä heidän kanssaan ja ensi kautta jo rakennetaan ja pelaajavalmistelut ovat meneillään.

Pulkkinen haluaa kuitenkin korostaa, ettei Sveitsin pesti vaikuta hänen motivaatioonsa nykyisessä roolissa.

– Tietysti tämän hetken tärkein juttu on O2, siitä en yhtään tingi. Täälläkin ensi kautta valmistellaan siten, että siirtymä olisi mahdollisimman helppo, etten sanoisi vain ”kiitos ja näkemiin”. Tänään on ensimmäinen palaveri seuraajani ja seuran valmennuspäällikön kanssa koskien ensi kautta. Pitää elää nyt, mutta tietäen, että huominenkin tulee.

45 vuotta on pitkä aika valmentajana. Kysyttäessä Pulkkinen ei löydä tiettyä vastausta siihen, mikä häntä vielä eläkkeelläkin motivoi jatkamaan valmentamista. Hän oikein innostuu, kun puhutaan hänen suhtautumisestaan valmentamiseen, valmentaja ei ole koskaan valmis.

– En siihen pysty oikein vastaamaan. Me olemme kaikki omia persooniamme ja meillä on omat intohimomme. Valmentaminen on minun juttuni. Valmensin lentopalloa 25 vuotta ja nyt olen valmentanut salibandya 20 vuotta. Oma valmentajuus on koko ajan kehittynyt ja nyt alan päästä vasta jyvälle, että mitä tämä valmentaminen oikeasti on.

Pulkkinen jäi keväällä rehtorin ammatistaan eläkkeelle. Vielä 66-vuotiaanakin palo on sama valmentamista kohtaan kuin aina ennenkin. Terveystilanne myös sallii hommat eläkeikäisenäkin.

– Tunnen, että olen vielä hyvässä kunnossa ja paloa riittää. Kun tällainen tilanne tuli, niin miksi en olisi siihen tarttunut. Aina on ollut takaraivossa se ajatus, että olisi kiva lähteä joskus ulkomaille valmentamaan, mutta elämäntilanne ei ole aikaisemmin sitä sallinut.

Mitään urheilullisia ja pelillisiä tavoitteita ja teemoja Pulkkinen ei vielä Sveitsin keikalleen tiedä. Ensin pitää tutustua joukkueeseen.

– En uskalla vielä sanoa kovin vahvoja teesejä. Tiedän, että siellä on kehittyvä joukkue ja organisaatio on hyvin sitoutunut. Tietysti hekin haluavat mennä ylöspäin. Kesäkuussa tiedän paremmin, kun tiedän joukkueen.

Omaksi vahvuudekseen hän mainitsee tiimissä työskentelyn ja haluaa sen näkyvän.

– Ehkä pystyn tuomaan sellaista tiimimäistä työskentelyä. Nykypäivän valmennus myös perustuu siihen ja jaettuun johtajuuteen ja koko organisaation kapasiteetin käyttöä joukkueen menestyksen eteen. En kuvittele olevani mikään guru, joka ratkaisee kaiken. Uskon että pystyn kehittämään joukkuetta ja kehittymään myös itse.

Pulkkinen valmensi jo lentopalloaikoina sekä miesten että naisten joukkueita. Pitkään kummankin sukupuolen valmennushommissa mukana olleella koutsilla on sanansa saottavana naisten ja miesten urheilun arvottamiseen.

– Lentopalloajoilta on varmasti tullut vahvat pohjat naisurheiluun. Olen valmentanut sekä miehitä, että naisia ja en ole koskaan oikein osannut arvottaa, että kumman sukupuolen valmentaminen on arvokkaampaa. Valmentaminen on aina arvokasta ja minua ärsyttää ne tyypit, jotka ovat sitä mieltä, että naisten valmentaminen on jotenkin vähempiarvosta.

Pulkkisella itsellään on kolme tytärtä ja viisi lastenlasta, joista neljä on tyttöjä.

– Naisperheessä eläminen on kyllä opettanut, kaikki he ovat minua omalla tavallaan koulineet. Sitä en osaa sanoa, onko se motivoinut lähtemään mukaan naisurheiluun. Olin mukana jo ennen vanhimman lapseni syntymää.

Pulkkisen klaani, niin kuin Seppo itse sanoo, oli vahvasti Sveitsin pestiin kannustamassa.

– Tytöt ja vaimo olivat kaikki sitä mieltä, että ilman muuta menet, kun sain tämän tilaisuuden. Vaimo ei osannut kuvitella, että kuljen vain kodin ja mökin väliä ja elämä olisi siinä. Kyllä hän minut tuntee.

Pulkkinen on aina tykännyt kansainvälisestä toiminnasta. Hän on valmentanut Kanadan miesten maajoukkuetta ja toimii tällä hetkellä Australian maajoukkueen päävalmentajana. Hän ei kuitenkaan näe tämän pestin olevan vielä se kirsikka joka laitetaan kakun päälle valmentajanuran päätteeksi.

– En tiedä onko tämä kirsikka kakun päälle, mutta tällä hetkellä hyvin mieluinen kakku. En tiedä milloin se kirsikka tulee, en voi sanoa, että lopetan joskus valmentamisen. Onhan tämä tietysti iso unelma ja yhden toiveen täyttymys.