Indiansin kuuden ottelun voittoputki on kääntynyt kolmen tappion suoraksi. Päävalmentaja Petri Timonen ruoti Pääkallon haastattelussa joukkueensa alkukautta.
Indiansin tappioputki alkoi yllättävästä kotitappiosta Tiikereille. Seuraavalla viikolla joukkue hävisi TPS:lle rankkareilla. Viime lauantaina se jäi selvästi Nokian jalkoihin.
Timonen ei osaa nimetä yhtä yhteistä nimittäjää viime pelien vaikeuksille. Espoolaisille tappiot aiheuttaneet vastustajat ovat olleet erityyppisiä.
– Välillä tulee vaikeita hetkiä, mikä on isossa kuvassa ihan hyväkin asia, Indians-luotsi toteaa.
Jos Indiansin tekemistä vertaa viime kauteen, niin ainakin puolustuspelissä joukkue on ottanut takapakkia. Omissa on kolissut keskimäärin lähes maalin enemmän kuin viime kaudella.
– Ollaan pelattu vähän avoimimmin kortein. Viime kaudella saatiin heti sisään nälkäinen tekeminen puolustamiseen ja peittopelaamiseen. Tällä kaudella tahtotila ja oman maalin varjelun arvostaminen eivät ole olleet ihan samalla tasolla.
Tähtihyökkääjä Aaro Astala sanoi vajaa kuukausi sitten Pääkallon haastattelussa, että puolustuspelaamisen perusasiat eivät ole olleet riittävän hyvällä tasolla. Timonen taas puhuu arvoista.
– Arvot oli viime kaudella huomattavasti tärkeämmät. Nyt ei välttämättä ole ollut. On ehkä oletettu, että homma futaa vähän pienemmälläkin vaivalla.
Puolustuspelaamisen ohella toinen silmiinpistävä piirre on ollut se, että Indians on ollut hyökkäyspäässä vahvasti ykköskentän varassa. Tämä selviää tehotilastoista.
Paras pistemies Astala (31p) on kellottanut lukeman +19. Joukkueen maalipörssiä johtava Valtteri Kainulainen (17 maalia) on 17 osumaa plussalla. Vastaavasti maajoukkueleirilläkin käynyt Eetu Nykänen on maalin miinuksella. Teppo Salon tehosarake näyttää lukemaa -4, monikäyttöisen Sami Niskasen -5.
Indiansin paletti on pyörinyt, eikä tehokkaan ykkösen taakse ole löytynyt vakiintuneita viisikoita.
– Siinä se varmaan onkin, mutta näiden taakse ei haluta mennä.
– Pelaajilla on ollut paljon pientä vaivaa. Aina vähän eri kaveri, koko ajan kentät pyörii ja pelaajat pelaa vähän eri paikoilla. Kun meille vielä tuli uusia kavereita, niin ei se ainakaan liigavauhtiin sisääntuloa helpota, jos kaverit ympärillä vaihtuu jatkuvasti.
Timonen kuitenkin huomauttaa, että kokonaisuuden saaminen uomiin vaihtuvuuden jäljiltä vie aina oman aikansa.
Indians vahvistui täksi kaudeksi melko reippaastikin. Ainakaan tehojen valossa uudet miehet eivät kuitenkaan ole vielä loistaneet. Rangersista tullut Samuli Alaluusua on seitsemällä pinnallaan tehokkain uusista pelaajista. NSTssä 65 paunaa viime kaudella latonut Samuli Huppunen on puolikkaan runkosarjan jälkeen kahdessa pinnassa.
Kontrasti viime kauteen on melkoinen, kun Teppo Salo, Niko Laiti, Ossi Koskinen ja Eero Harjula löysivät nopeasti paikkansa joukkueesta.
– Viime kaudella kentälliset ja kaikki loksahti heti alusta asti kohdilleen, eikä ollut isompia loukkaantumisia. Pystyttiin vetämään aika stabiililla systeemillä. Kaikilla oli helppo tulla ja oma paikka löytyi ilman häiriötekijää.
– Väittäisin, että pikkuasiat vaikuttaa siihen, että ei ole vielä niin säkenöivästi lähtenyt. Pitää antaa aikaa. Jokaisesta näen, että he ovat laadukkaita pelaajia, eikä voi sanoa, että olisivat flopanneet. Pitää katsoa isoa kuvaa. Keväällä pitää olla parhaimmillaan ja sitä kohti mennään.
Tappioputki ei ole varsinaisesti pudottanut Indiansin sijoitusta sarjataulukosta, mutta kotietu alkaa karkaamaan. Kuudentena majailevaa Indiansia pykälän ylempää löytyvä paikalliskilpailija Oilers on pelannut samaiset 13 ottelua ja kerännyt kahdeksan pistettä enemmän.
Indians luonnollisesti mielii mitalipeleihin. Sinne espoolaisia povailtiin myös kausiennakoissa. Timosen mielestä puolustuspelaaminen on suurin yksittäinen asia, missä joukkueen pitää parantaa, mikäli se aikoo pelata pitkälle kevääseen.
– Vähemmän pitää päästää maaleja, jos halutaan menestyä. Se on isoin asia. Oltiin hyvässä suunnassa viime kaudella sen suhteen.
Viime kaudella Indiansin laadukkaan puolustuspelaamisen kulmakivi oli pallolla puolustaminen. Joukkue on ollut pallokontrollipelin edelläkävijä. Tällä kaudella pallonhallintatrendi on vahvistunut ympäri F-liigaa.
– Tottakai se vaikuttaa, miten pelejä lähestytään ja miten peliä viedään läpi, kun muutkin rupeaa olemaan pallolla. Pallon hallitseminen vaikeutuu ja hetket pallolla lyhenee. Pallottomassa pelissä pitää olla enemmän malttia.
Indiansin oma pallollinen anti ei ole Timosen mielestä vielä säkenöinyt. Ennemminkin se on ollut perustasoa.
– Välillä on ollut ihan hyvääkin. Se kulkee vähän käsi kädessä koko joukkueen meiningin kanssa. Vielä etsitään niitä yhteisiä askelmerkkejä. Ihan viittä vaille, että se lähtee siitä lentoon.