Lammisella kaksi tapausta kurinpidossa perjantailta – ei rangaistusta kummastakaan

Nokian KrP:n ja Classicin välisessä perjantain neljännessä välieräpelissä sattui ja tapahtui, kuten tästä uutisesta voi lukea.

Kaksi Classic-puolustaja Janne Lammisen rikettä meni kurinpidon käsittelyyn. Jalkakontaktista Joni Henttoseen ei tullut pelikieltoa. Kurinpitäjä perusteli päätöstä näin:

Tutkittavassa asiassa Lamminen selvästi kaventaa Henttosen juoksulinjaa jalallaan. Lamminen ei tee potkuliikettä, mutta tekee tilanteessa estämisteon, mikä olisi voitu tulkita sääntöjen vastaiseksi. Katson, että Lamminen ei tilanteessa ole osoittanut sellaista piittaamattomuutta toisen pelaajan terveyttä ja turvallista pelaamista kohtaan, että tilanteesta tulisi määrätä kurinpidollinen seuraamus.

Nokian KrP oli katsonut videotutkintapyynnössään, että Lamminen laittoi tilanteessa vasemman jalkansa Henttosen eteen osuen tätä polven/alareiden alueella ja aiheuttaen puujalan, jonka vuoksi Henttonen joutui olemaan hetken sivussa ottelusta. Nokian arvion mukaan kyseessä ei ollut vahinko vaan tahallinen ja kanssapelaajan terveyden kunnioittamista laiminlyövä teko.

Päätökseen

Tilanne videolla:

Toisessa kurinpitoon menneessä tilanteessa Lammisen kyynärpää osui maalin edustalla Vili Liposen kasvoihin. Kurinpitäjä katsoi, että tilanteessa ei ollut aihetta pelikieltoon seuraavin perusteluin:

”Tutkittavassa asiassa on nähtävissä, että Lamminen kohottaa kättään ja osuu kyynärpäällään Liposen leukaan. Käsi näyttää videotallenteen mukaan liukuvan ylävartalokontaktista Liposen kasvojen seudulle. Katson, että Lamminen on tilanteessa syyllistynyt sääntöjen vastaiseen tekoon, työntämällä kädellään toista pelaajaa ylävartaloon, aiheuttaen kontaktin kasvoihin. Katson kuitenkin, että kyse ei ole sellaisesta rikkeestä, että tilanteesta tulisi määrätä kurinpidollinen rangaistus.”

Nokian KrP oli katsonut asiassa antamassaan lausumassa, että kyseessä oli tarkoituksellinen vahingoittamisyritys ja törkeä kanssapelaajan terveyden kunnioittamisen laiminlyönti.

Kummastakaan tilanteesta ei tuomittu pelitilanteissa rangaistuksia.

Päätökseen

Tilanne videolla:

Toinen kuvakulma: