Kuopion Welhot tippui miesten F-liigasta kauden 2020-21 päätteeksi. Monella kaudella se pärjäsi liigassa odotuksia paremmin, mutta sijoitukset jäivät kaudesta toiseen sarjan heikoimpaan kolmannekseen.
Olisi helppo tölviä vain Welhoja, mutta nousijoille liigataival on ollut vähintäänkin haastava jo pitkään. Tästä aiheesta kirjoitin aiemmin tänä vuonna tässä analyysissa. Welhot nousi vuonna 2017 ja sen paras sijoitus liigassa oli 10. Sen nousu ei tullut kuitenkaan sattumalta, vaan Welhot kehittyi organisaationa pikku hiljaa Divarin kärkeen ennen nousua.
Nyt neljä vuotta myöhemmin edustusjoukkueen tilanne on huolestuttava. Kävi se mitä muutamissa muissakin liigassa putoajajoukkueissa on käynyt. Kun putoamisen aika tulee niin edessä on todellinen ulospuhallus. Kovimmat nimet lähtevät joko muihin liigajoukkueisiin tai toteavat, että Divaria mukavampaa olisi pelata alueellisempia sarjoja kuten Suomisarjaa tai kakkosdivaria.
Todettakoon tässä, että Welhot voi hyvin säilyttää paikkansa Divarissa, mutta kakkosdivarijoukkueen ja Divarin ryhmän yhdistäminen kuulostaa äärimmäisen haastavalta paletilta. Kaiken kaikkiaan voi aiheellisesti miettiä riittääkö 20-30 pelaajan runko kahden sarjan pelaamiseen.
Miksi Welhot putosi?
Väliotsikkoon simppelein vastaus on tietysti, että se oli sarjan heikoin joukkue kaudella 2020-21. Sitä se ihan kiistatta oli, mutta aiemmilla kausilla se ei sitä varmuudella ollut ja pystyi venymään kaudesta toiseen oikein hyvin. Welhojen ”voita oikeat ottelut” -tyyli oli herkullisen tehokasta aiemmilla kausilla.
Materiaalisesti joukkue ei koskaan oikeastaan vahvistunut. Toisaalta se ei ehkä pahimmissa määrin heikentynytkään kaudesta toiseen. Se menetti osan kärkiosaamisestaan, mutta yleensä perusrunko jatkoi ja Welhoista nousi pelaaja tai pelaajia uudelle tasolle. Materiaali ei ollut välttämättä sarjan heikoin, mutta heikoimmasta päästä jokaisella kaudella.
Iiro Lankinen, Riku Tuononen, Roni Tuononen, Aleksi Ahokas, Eetu Sorvali ja Juha Rautiainen. Siinä ainakin pelaajanimiä, jotka ovat jääneet varmasti salibandyn seuraajien mieleen. Muitakin varmasti on. Osa lähti joukkueesta muualle, osa jäi. Joka tapauksessa pitää muistaa, että tässä on ollut Welhojen liigataipaleen kärkiosaajat. Kuinka moni näistä pelaisi top4- tai edes top8-joukkueiden kärkikentissä? Niinpä.
Kuitenkin uuttakin materiaali kasvoi pikku hiljaa mukaan, ja 2000-luvun alun sekä 1990-luvun lopun pelaajista löytyi mukavasti osaamista. Mikään vetonaula Kuopio ei kuitenkaan ole tai ollut pelaajamarkkinoilla. Se on isohko kaupunki, mutta esimerkiksi Jyväskylä ja jopa Oulu ovat olleet houkuttelevampia vaihtoehtoja jos miettii liigajoukkueita pohjoisemmalla suunnalla.
Pitää kuitenkin muistaa, että joku hyötyi ja hyötyy siitä työstä mitä Kuopiossa tehtiin pelaajakehityksen suhteen. Oikeastaan joka kerta kun joukkue käy liigassa niin ainakin 1-5 pelaajaa löytää tiensä muihin liigajoukkueisiin, vaikka hissi veisi alas.
Yksi asia mikä Kuopiosta kuului oli se, että joukkueella oli vaikeuksia ylläpitää laadukasta harjoittelua, sillä paikalle ei saatu juuri kahta kentällistä enempää pelaajia. Osin kyse oli reissupelaajista. Se varmasti vaikutti joukkueen pelilliseen kehitykseen.
Pelillisestä kehityksestä onkin hyvä jatkaa, sillä Simo Leppänen lähti viimeisempänä luotsina kehittämään joukkueen pallollista pelaamista, mutta tuloksellisesti se ei Welhoja auttanut. Joukkue teki ylivoimaisesti vähiten maaleja sarjassa. Kaiken kaikkiaan pelitavallinen monipuolistuminen on ollut haastavaa liigan häntäpäässä ja moni luottaa mieluummin ”selviytymissählyyn” kuin pelilliseen kehitykseen. Viime vuosina se on monessa tapauksessa myös riittänyt.
Leppäsen kehitysprosessia on vaikea suomia. Kaiken kaikkiaan näytti kuitenkin siltä, että repaleiselle ryhmälle oli tehtävä jotain. Ei helpoin paikka lähteä koutsamaan ensimmäistä liigakautta. Valmentajillekin Kuopio oli viime vuosikymmenellä hyvä ponnahdusikkuna, sillä varsinkin Jani Lipsanen ja Janne Kainulainen keräsivät kannuksensa Kuopiosta.
Aika monesti liigaan nousseista ja alempana sarjataulukossa tarponeista joukkueista on kuulunut, että ”liigan taso tuli yllätyksenä”. Yllättävää kyllä Welhot ei ole vaikuttanut seuralta joka olisi yllättynyt tasosta, vaan suhtautuminen sarjassa pärjäämiseen oli pragmaattista.
Ulospuhallusten dynamiikka
Miksi sitten näyttää siltä, että Welhot on levinnyt vielä enemmän käsiin putoamisen jälkeen? Ilmiö ei ole tuntematon esimerkiksi Porin Karhuista ja Rauman SalBasta viime vuosilta. Muitakin esimerkkejä on lukuisia.
Ensimmäisenä tulee mieleen se, että kyse on yleensä myös yhden aikakauden päättymisestä. Jos pelaaja on ollut vaikkapa joukkueen mukana jo Divarissa 20-25-vuotiaana nuorukaisena, niin suuri osa näistä pelaajista on liigataipaleen jälkeen jo kolmenkympin lähettyvillä, ja nämä pelaajat ovat ehtineet hinkata vuosikausia Divaria ja liigaa. Varsinkin jos Welhojen tilannetta pohtii.
Liigaa vieläpä pelataan taistellen sarjapaikasta kaudesta toiseen. Sen täytyy olla tietyllä tavalla henkisesti todella kuormittavaa puuhaa.
Toinen seikka mikä tulee mieleen varsinkin paikoissa kuten Kuopio ja Rauma putoamisen jälkeen: Divari on kohtuullisen pitkine matkoineen jopa liigaa raskaampi sarja pelaajille peleihin matkustamisen osalta. Viikonloppuisin joukkueet kiertävät alueella, joka on tällä haavaa paljon laajempi kuin liigassa.
Divarissa pohjoisin paikkakunta on Liminka, mutta idästä on mukana Joensuuta ja Lappeenrantaa. Eteläisin kaupunki on tietysti Helsinki, ja lännessä mukana ovat Turku ja Rauma. Jos miettii liigaa niin itäisin joukkue on nyt Jyväskylä tai Lahti vähän katsantokannasta riippuen. Täten liiga on pituussuunnassa aika lailla samaa kokoa kuin Divaria, mutta Divari on reippaasti enemmän itään kallellaan Welhojen, Josban ja SaiPan vuoksi.
Tietysti Welhoille itä ei ole huono suunta, mutta matkustelua tulee riittämään ihan kiitettävästi ja siihen kyllä kyllästyy, jos ja kun painaa liigaa ja Divaria vuosikausia. Tällä perusteella voi hyvin kuvitella, että ikääntyvillä pelaajilla työ- ja perhe-elämä on jo ehtinyt kärsiä melko paljon pääsarjavuosista. Putoamisen jälkeen esimerkiksi aluesarjan pelaaminen voikin kuulostaa todella houkuttelevalta, ellei into ja taito riitä vielä liigatasolle.
Pitää kuitenkin huomioida, että suuri osa Welhojen runkopelaajista on näitä 1990-luvun ensimmäisen viiden vuoden aikana syntyneitä pelaajia. Täten puhutaan pääsarjatasolla jo melko vanhoista pelaajista.
Vielä yksi seikka miksi Divarin pelaaminen ei välttämättä houkuta, voi olla hinta. Divari on kohtuullisen kallis sarja, johon ei kuitenkaan saa samalla pieteetillä tukijoita ja sponsoreita. Tällöin pelaajien pitää itse maksaa tai kerätä jotain kautta jopa nelinumeroisia kausimaksuja. Tässäkään Welhot ei ole missään tapauksessa poikkeus, vaan näin on käynyt monta kertaa.
Tällöin halvempi aluesarja houkuttelee varmasti. Oli se sitten ylialueellinen Suomisarja tai jokin muu alempi divisioona.
Suomisarjan kevyt pudotus pelastaa seuroja?
Vaikka on aikaista sanoa niin tämän hetken kehityksellä Welhot on vaarassa pudota myös tulevana keväänä. Jotenkin Suomisarja on kuitenkin armollisempi pudotus kuin kakkosdivari, jos Welhot tippuu alaspäin.
Welhojen organisaatio on kuitenkin kehittynyt liigavuosina, joten Suomisarjassa se olisi alueellisesti varmasti erittäin houkutteleva vaihtoehto. Tällöin se voisi kohtuullisen hyvässä sarjassa kehittää toimintaansa. Kakkosdivarissa taso taas olisi laskenut jo huomattavasti enemmän ja sarjamuoto muuttunut ihan erilaiseksi.
Karhut pystyi pari vuotta sitten kasaamaan rivinsä, vaikka se tapahtui kesken kauden. Nyt se nousi aika lailla suvereenilla esityksellä takaisin liigaan. SalBalla oli tuuriakin. Hissi vei kakkoseen asti, mutta koronan ja sarjatasomuutosten vuoksi se pääsi Suomisarjaan. Sieltä se sitten raivasi tiensä takaisin pääsarjoihin. Kuitenkin esimerkiksi meritoituneista putoajista vaikkapa Josba tai SaiPa (NST) eivät olet onnistuneet kapuamaan takaisin ylimmälle tasolle. Kokoluokaltaan ne ovat kaupunkeina lähes Kuopion tasolla.
Tässä esimerkkeinä pidetyt joukkueet ovat kaikki kohtuullisen isoista suomalaiskaupungeista, mutta eivät selkeästi parhaiten pelaajiston osalta pärjääviltä alueilta kuten pääkaupunkiseutu ja Tampere. Tästä aiheesta lisää taannoisessa Pääkirjoituksessa (Pienten ja sympaattisten paikallisseurojen aika taitaa olla ohi huipputasolla). Tällaisille joukkueille voi käydä kohtuullisen helpostikin niin, että putoamisen jälkeen pelaajistosta lähtee pohja täysin pois. Eniten siinä helpottaa, jos organisaatio kestää iskut.
Organisaation kannalta olennaista on se, että välillä pitää pystyä ottamaan myös happea, jos asiat eivät mene täysin nappiin. Esimerkiksi Welhojen kohdalta näen mahdollisen Suomisarjaan putoamisenkin vielä mahdollisuutena. Ainakin kulut tippuisivat ja ylialueellisessa sarjassa Welhot olisi kärkeä ja vuodesta toiseen nousijakandidaatti. Täten se voisi aloittaa pikku hiljaa nousun takaisin korkeammalle tasolle materiaalia samalla kehittäen.