Miro Tuomala löysi maagisen torjuntavireen ratkaisevassa välierässä: ”Pitää itsekin hoitaa hommia”

Miro Tuomala pelasi fantastisen ottelun KrP:n tolppien välissä keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Miro Tuomala pelasi fantastisen ottelun KrP:n tolppien välissä keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Tapiolan keskiviikkoisen trillerin ratkaisijaksi nousi Nokian KrP:n Mikko Laakso, joka taiteli Näädät finaaliin upealla jatkoaikaosumallaan. Kentän kuningas oli kuitenkin KrP:n maalinsuulla huippupelin koppaillut Miro Tuomala.

Kaksi ensimmäistä erää maalinsa puhtaana pitänyt Tuomala sai olla rauhassa, mutta kolmannessa Oilers alkoi vyöryä ja torjuntatöitä piisasi.

– Matsina oli oikein kiva. Viime pelin alku oli itseltäni aika heikko (Oilers johti avauserän jälkeen 4–3). Jätkät pelasti mun nahan. Tänään sitten päätin, että pitää vastavuoroisesti itsekin hoitaa hommia, kuntopyörän selässä loppulämmittelyä polkenut hujoppi summasi.

Vaikka Tuomala koppaili vakuuttavasti läpi ottelun, suuruutensa hän näytti kolmannessa erässä ja jatkoajalla. KrP oli pudota kyydistä, kun Oilers pääsi hurmokseen ja aloitti rynnistyksen. 21 kertaa pallon pysäyttänyt Tuomala piti Näädät kuitenkin pelissä mukana.

– On se aina huomattavasti hauskempaa, kun palloa tulee koko ajan. Silloin ei tarvitse miettiä, vaan on koko ajan pelissä sisällä, hiestä märkä torjuja tuumasi.

Viime kaudella koko liigan parhaana maalivahtina palkitun Tuomalan torjuntavire heitteli hienokseltaan Oilers-sarjassa. Kuten KrP-vahti otti itsekin kiinni, viidennen pelin alussa ei sujunut. Sarjan neljännessä pelissä upposi myös muutama helpohko kuti, mutta ottelun ratkaisuhetkillä Tuomala otti isoja torjuntoja. Keskiviikkona liekki paloi 76 minuuttia.

– En kyllä muista lurahduksia. Jos sinne on lurahtanut, niin sitten on, mutta en osaa kommentoida sen enempää, maalivahti vastasi arvoituksellisesti.

– Joka peliä lähdetään voittamaan. Tuo voittoprosentti on aika hyvä näissä pudotuspeleissä.

Kymmenen peliä, kahdeksan voittoa. Se tekee voittoprosentiksi tasan 80. Voitokkaat otteet indikoivat, että syksyllä vaivoista kärsinyt torjuja on huippuiskussa. Hän sanookin olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa. Ongelmia ei ole.

– Kuorma on kova, mutta kyllä siitä nauttii, kun pääsee pelaamaan. Pitkään olin tällä kaudella sivussa, joten ei tässä voi kuin hymyillä ja mennä eteenpäin. Huilataan välipäivät ja pelataan täysiä, kun on pelipäivä.

Finaalipaikan Näädille ratkaisseen kuudennen pelin juoni näytti jossain vaiheessa olevan Justus Kainulainen vastaan Miro Tuomala. Kainulainen ampui ottelussa kaikkiaan 19 kertaa, mutta ohitti Tuomalan vain kerran.

Jatkoajalla Tuomala pysäytti neljä Kainulaisen tulista kutia. Silmiinpistävä piirre huippumaalintekijän ja tolppien välissä liekehtineen veskarin taistossa oli se, että Tuomala torjui useamman vedon kypärällään.

Olitko scoutannut, että Kainulaisen laukauksia kannattaa torjua kypärällä?

– Ei ollut sen enempää scoutattu, Tuomala vastasi naurahdeltuaan ensin kysymykselle.

– Tiedossa on, että ”Juppe” vetää paljon. Hänen kanssaan saa tottakai olla tarkempana kuin muiden pelaajien. Tänään satuin olemaan tiellä, hyvä näin päin.

Sarjan parhaan kypärällä torjujan titteliä KrP-veskari ei kuitenkaan suostu ottamaan.

– Siellä taisi virkavelikin torjua aika paljon kypärällään tänään.