Vahvistus Ruotsista – Korsmanista Växjön päävalmentaja kahdeksi seuraavaksi kaudeksi

Jyri Korsman valmentaa ensi kaudella Ruotsin Superliigassa. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

Jyri Korsman valmentaa ensi kaudella Ruotsin Superliigassa. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

Ruotsalaisseura Växjö Vipers vahvisti, että Jyri Korsman on seuran ensi kauden päävalmentaja.

Kerroimme jo aiemmin keväällä, että Korsman jättää sveitsiläisseura Könizin ja Växjö on suomalaisvalmentajan kintereillä. Korsmanin sopimuksen pituus on kaksi vuotta.

– Siitä lähtien kun Erik otti minuun yhteyttä, kaikki sujui oikein hyvin ja tämä tuntui oikealta. Växjö Vipers on seurana todella ammattimainen ja näen joukkueessa suurta potentiaalia. Odotan innolla Niklas Nordenin ja Johan Schönbeckin työn jatkamista.

– Uskon, että edessämme on mielenkiintoinen ja motivoiva haaste. Pidän myös Växjöstä kaupunkina. Vierailin siellä kahdesti, kun olin U19-maajoukkueen pestissä, Korsman sanoitti sopimusuutisen yhteydessä.

Korsmanin valmentaa vielä kauden loppuun Köniziä, joka eteni Sveitsin liigan välieriin. Sveitsissä hän on saavuttanut liigamestaruuden lisäksi cupin voiton tällä kaudella. Suomessa Korsman saavutti Happeen apuvalmentajana SM-kultaa ja hopeaa EräViikingeissä. ErVissä Korsman saavutti myös Suomen Cupin voiton.

Korsman kertoi Pääkallolle aiemmin olevansa kiinnostunut maajoukkuevalmennuksta. Växjö edelliset päävalmentajat ovat nyt Ruotsin (Norden) ja Sveitsin päävalmentajia. Korsmanilla on kokemusta Suomen U19-maajoukkueesta, jonka kanssa hän juhli MM-kultaa 2015 ja 2017.

Jos Mika Kohonen jatkaa Storvretan peräsimessä, on Ruotsin liigassa ainakin peräti kaksi suomalaista päävalmentajaa ensi kaudella. Suomalaisvahti Santtu Strandberg edustaa seuraa tällä hetkellä.