Tuolileikki voi alkaa – tässä ovat ensi kauden Suomisarjan joukkueet

Kosken Dynamolla ja SC Hyvinkäällä on paikka Suomisarjaan ensi kaudeksikin. Kuva: Juhani Järvenpää

Kosken Dynamolla ja SC Hyvinkäällä on paikka Suomisarjaan ensi kaudeksikin. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyn miesten kolmanneksi korkeimman sarjatason Suomisarjan joukkueet ovat selvillä – vai ovatko?

Suomisarjaan on kevään karsinnoissa ovi käynyt 2. divisioonan suunnasta ja suuntaan sekä vastaavasti toisessa päässä Divarista ja Divariin. Nyt ovat tiedossa ne 36 joukkuetta, joilla on oikeus osallistua ensi kaudeksi Suomisarjaan.

Lähtökohtaisesti Suomisarja on tarkoitus pelata kolmessa 12 joukkueen lohkossa. Päättyneellä kaudella Suomisarjassa pelasi ”vain” 34 joukkuetta, minkä vuoksi A-lohko pelattiin 10 joukkueen kesken, kun B- ja C-lohkoissa oli 12 joukkuetta. Kausi tuotti muun muassa Suomisarjan yleisöennätyksen.

Jutun otsikon tuolileikki viittaa Suomisarjan historiaan, sillä koronapandemian keskeyttäneet kaudet ovat sotkeneet aikoinaan sekä Suomisarjan perustamisvaihetta että seuraavina vuosina myös sen historian ensimmäistä pelikautta 2020-21 kuin myös toista 2021-22. Päättynyt kausi oli ensimmäinen, joka pystyttiin Suomisarjan osalta viemään maaliin suunnitellusti. Toki karsintavaiheessa oli nytkin omat yksittäiset kommervenkkinsä.

Nytkään muutoksilta ei varmasti täysin vältytä, sillä joukkuelistaan on tiedossa ainakin yksi muutos Kanta-Hämeestä. Kahden Suomisarja-joukkueen keskinäinen fuusio on jo varma: Hämeen Sanomat on uutisoinut, että Steelers Hämeenlinnasta ja RSS Panthers Riihimäeltä yhdistävät voimansa miesten edustustasolla.

Oma tuolileikkinsä on sitten toki myös joukkueiden sijoitteleminen kolmeen lohkoon. Maantieteellisesti Suomisarja on saamassa ensi kertaa lappilaisen ulottuvuuden, kun sarjaan nousivat Sastamolo Kemistä ja Santa’s United Rovaniemeltä, joka vuonna 2021 luopui paikastaan kauden kynnyksellä.

Suomisarjassa jatkavat joukkueet:

Kauden 2022-2023 A-lohkosta:
Merikoski SBT, Oulu
Nibacos, Kokkola
Classic United, Tampere
Dynamo, Oulu
MLT, Seinäjoki
SB Vaasa
Blue Fox, Uusikaarlepyy
KrP Akatemia, Nokia

Kauden 2022-2023 B-lohkosta:
PSW, Kuopio
Pirkat, Pirkkala
Blackbirds, Kerava
Soittorasia, Tampere
Ilves, Tampere
PTU, Pori
RSS Panthers, Riihimäki
SCH, Hyvinkää
Kosken Dynamo, Hämeenkoski
FoSu, Forssa

Kauden 2022-2023 C-lohkosta:
Loviisan Tor
SBS Wirmo, Mynämäki
Pelicans SB, Lahti
PSS, Porvoo
Voima, Imatra
SB Vantaa
Sudet SB, Kouvola
SC Wolves, Parainen
SBS Kings, Espoo
S.S. Storm, Siuntio

Uudet joukkueet:
Steelers, Hämeenlinna (putosi Divarista)
Santa’s United, Rovaniemi (nousi 2. divisioonasta)
Sastamolo Kings, Kemi (nousi 2. divisioonasta)
Josba Akatemia, Joensuu (nousi 2. divisioonasta)
Top Team, Savonlinna (nousi 2. divisioonasta)
ToTe, Helsinki (nousi 2. divisioonasta)
SB Naantali (nousi 2. divisioonasta)
Amerikaarto, Vaasa (nousi 2. divisioonasta)

Suomisarjasta Divariin nousseet:
Konnat, Seinäjoki

Suomisarjasta 2. divisioonaan pudonneet:
ISB, Ilmajoki
Hatsina, Mikkeli
VSS, Vihti
O2-Jyväskylä Akatemia
GrIFK, Kauniainen