Classicilla muutoksia kokoonpanossa – näillä kentällisillä joukkueet lähtevät kutosfinaaliin

Keskiviikon finaalissa oli 1936 katsojaa, mutta lauantaille odotetaan enemmän katsojia. Kuva: Roosa Vilkanen/F-liiga

Tänään lauantaina klo 17 alkavan miesten kuudennen liigafinaalin kokoonpanot on julkaistu.

Esport Oilers johtaa sarjaa 3-2, joten Tampereen Classic on selkä seinää vasten kotipelissään, joka pelataan poikkeuksellisesti Helsingin jäähallissa. Tamperelaisten kokoonpanossa on muutoksia siinä missä Oilers lähtee hyvin pitkälti samalla miehityksellä kuin viidenteen peliin. Elias Pekari on palannut pelaavan kokoonpanoon espoolaisten osalta.

Classic on laittanut aiemman kakkosviisikkonsa ykköskentäksi. Puolustajina ovat Adam Hemerka ja Konsta Tykkyläinen, ja normaalisti ketjun puolustajana ollut Alpo Laitila on saanut uuden roolin. Laitila on kakkoskentän sentteri, ja laidoilla on toisilleen tuttu pari Eemeli Salin ja Oskari Heikkilä. Puolustuksessa ei ole tässä ketjussa muutoksia, sillä siellä luutivat Eemeli Akola ja Toni Salminen. Kolmoskentässä on se muutos edellispeliin, että kolme peliä finaaleista sivussa ollut Eetu Sikkinen ei ole aloittavassa kokoonpanossa, vaan niin sanotusti neloskentässä.

Ottelua voi seurata myös Ruudun studiolähetyksen kautta, joka alkaa klo 16.30. Jos Classic voittaa pelin, pelataan seiskapeli jo sunnuntaina Tampereen Hakametsän hallissa ja siinä pelissä Oilers on kotijoukkue.

Lue myös:
Viisi kysymystä ennen liigan päätösviikonloppua – mikä Classicin huippuyksilöitä vaivaa?
Näkökulma: Oilers osaa kesyttää kaaoksen, mutta kontrolli ei ole sen ystävä

Kokoonpanot:

Classic

Maalissa: Lassi Toriseva

1. Kenttä
15 Helin Aaro VL
20 Salo Nico KH
36 Lastikka Ville OL
4 Tykkyläinen Konsta VP
82 Hemerka Adam OP

2. Kenttä
9 Salin Eemeli VL
88 Laitila Alpo KH
10 Heikkilä Oskari OL
2 Akola Eemeli VP
68 Salminen Toni OP

3. Kenttä
7 Koskinen Albert VL
3 Kilpi Otto KH
63 Hietaranta Ville OL
17 Lamminen Janne VP
81 Salo Tuukka OP

Varapelaajat:
33 Vaajala Matias VL
48 Virtanen Viljami OL
12 Sikkinen Eetu KH
31 Sillanpää Oskar MV

Oilers

Maalissa: Markus Laakso

1. Kenttä
76 Kainulainen Rasmus VL
73 Kainulainen Justus KH
97 Haapala Arttu OL
23 Veikkola Matias VP
18 Suomela Antti OP

2. Kenttä
2 Astala Aaro VL
75 Larte Joona KH
22 Iiskola Heikki OL
4 Talvitie Ilari VP
14 Lindfors Jesperi OP

3. Kenttä
38 Pekari Elias VL
16 Sorvali Eetu KH
11 Lindfors Santeri OL
92 Iiskola Tuomas VP
8 Jokela Olli OP

Varapelaajat
19 Järvinen Perttu VL
17 Nykänen Eetu KH
88 Markkola Markus OL
1 Hellsten Rasmus MV