Toriseva pahoitteli avausfinaalin kaatuiluaan, ja antoi yllättävän vinkin ylivoimalle: ”Olisi voinut jättää sen tanssimisen pois”

Lassi Toriseva oli toisen finaalin hahmoja. Kuva: Esa Jokinen

Tampereen Classic otti tiistaina toisen voiton miesten F-liigan finaaleissa, kun se kaatoi Esport Oilersin kotikentällään luvuin 4-3.

Classic vei peliä varsinkin kaksi erää ja johti 3-0. Classic toki vei peliä, mutta iso tekijä johtoasemassa oli erinomaisesti torjunut Lassi Toriseva. Päätöserässä Oilers osui kolmesti, mutta Toriseva oli eittämättä ottelun hahmoja suorituksillaan.

– Siinä oli joo pallosadetta. Hyvä että pelasin hyvin, Toriseva kuittasi oman suorituksensa pelin jälkeen ja jatkoi.

– Kaksi erää meiltä hyvää ja kolmannessa kaveri alkoi nostaa vähän prässiä, ja me ei ehkä oltu siihen valmiita. Ei nyt jäädytty, mutta ei oltu ihan valmiita. Hyvä, että pystyttiin puolustamaan tuo voitto.

Finaalisarjan avauspelissä Toriseva aiheutti lopussa hämmennystä. Näytti siltä, että kokenut vahti laittoi ottelun loppuhetkien kähinässä mukaan vähän kesäteatteria ja Sirkus Sariolaa. Tapaus ei ollut ensimmäinen Torisevan uralla.

– Katsoin sen tilanteen, niin se näyttää paljon iisimmältä, miltä se tuntui. Mulla oli katse kulmapalalle ja olin lähdössä heittämään. Siinä tuli se pieni kontakti muhun, mutta olisi voinut jättää sen tanssimisen pois.

– Kyllä sitä eilen kävi itsensä kanssa vähän jaakobinpainia asiasta. Tuommoista ei tarvitsisi enää ollenkaan, Toriseva kommentoi katuvaisena.

Molemmat ottelut ovat olleet hyvin tasaisia, vaikka varsinkin pelin alkupuolet ovat olleet vahvoja Classicilla.

– Makke (Markus Laakso) on ollut toisessa päässä aika pirun hyvä, että ei ole mitään ihan kevyitä maaleja sinnekään päähän mennyt. Paikkoja on ollut enemmän kuin Oilersilla, että tämmöisiä maalin pelejä nämä finaalit tuppaa olemaan.

Yksi asia Classicin pelissä on tökkinyt, ja se on ylivoimapeli. Toisessa pelissä Classic tuhri kaksi ylivoimaa melko ponnettomilla yrityksillä. Mitä terveisiä maalivahti lähettää ylivoiman osalta?

– Katsellut tuota noin, niin kyllä tuo meidän nuori veskari Otso Auvinen pitäii laittaa sinne siipeen. Veskareita kun laittaisi sinne siipeen, niin alkaisi maaleja tulemaan.

Sarjassa on yksi erikoisuus, joka tulee eteen jos pelejä pelataan enemmän kuin neljä. Viides peli pelataan Helsingin jäähallissa ja se on Oilersin kotipeli. Kuudes peli pelataan myös Helsingin jäähallissa, mutta se on Classicin kotipeli. Oilers taasen pelaa mahdollisen seiskapelin kotijoukkueena Tampereen Hakametsässä.

Toriseva kommentoi, että hänelle ei ole niin juuri väliä miten tai missä pelataan. Toisaalta hän antoi ymmärtää, että hänellä olisi sanottavaa, mutta ei halua sanoa asiasta enempää juuri nyt.

Mitä parannettavaa Classicilla on perjantain kolmospeliin, mikä pelataan Tapiolassa?

– Meidän eka päästämä maali oli ainakin itselle semmoinen parannuskohde. Peittoja tuli vähän vähemmän, niin niitä voisi ottaa enemmän, Toriseva paalutti.