FBC Turku ja Rauman SalBa kohtasivat keskiviikkona miesten Divarin ottelussa Turun Kupittaan palloiluhallissa. SalBa vei voiton jatkoajalla maalein 4-3.
Naisten 1. divisioona käynnistyi torstaina yhdellä ottelulla. Mielenkiintoiseksi sarja-avauksen teki se, että vastakkain olivat O2-Jyväskylän edustusjoukkue ja O2-Jyväskylän Akatemia-joukkue.
Viime kaudella Esport Oilersia edustanut Matias Kaartinen, 25, nähdään ensi kaudella kakkosdivisioonassa pelaavan SBS Kingsin paidassa. Kaartinen edustaa uutta joukkuettaan ensi kerran tulevan maanantain Suomen Cupin ottelussa GrIFK:ta...
Kuopion SB Welhot ja Oulun Luistinseura ottivat toisistaan mittaa keskiviikkoisessa miesten Salibandyliigan kamppailussa Kuopiossa. OLS teki komean loppukirin ja voitti pelin Tatu Kiipelin jatkoaikamaalilla luvuin 7-6.
Kirkkonummi Rangers ja FBC Turku mittasivat toisiaan miesten Divarin kamppailussa lauantaina. FBC Turku haki Kirkkonummelta kolme pistettä voittamalla kamppailun maalein 7-6.
Miesten Salibandyliigassa pelattiin kolme ottelua ja Divarissa yksi kamppailu sunnuntaina. Vantaalla EräViikingit nousi kolmen maalin takaa-ajomatkalta lopulta 5–4-rankkarivoittoon Jyväskylän Happeesta.
Divariin täksi kaudeksi noussut Kirkkonummi Rangers piti sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvaa FBC Turkua tiukilla lauantai-iltana. Voitto irtosi turkulaisille lopulta 6–7-numeroin.
Kakkosdivari alkaa tänään perjantaina 21.9. Sarjaa pelataan tuttuun tapaan kahdeksassa lohkossa, joskin Etelä-Suomen lohkot on jaettu tänä vuonna tasolohkoihin. Pääkallo.fi ennakoi lohkojen ennakkosuosikit seuraavasti.
Tikkurilan Tiikerit ja Merikoski mittasivat toisiaan sunnuntaina miesten Divarin kamppailussa Vantaalla. Monivaiheinen ottelu päättyi Tiikereiden 9-8-voittoon.
Naisten TEHO Sport Suomen Cup on edennyt turnausmuotoisten 1. ja 2. kierroksen jälkeen 3. kierrokselle, josta eteenpäin ottelut pelataan yksittäisinä otteluina. Otteluparit arvottiin tänään keskiviikkona.