Viime viikon perjantaista lähtien puhuttanut Krister Savosen loukkaantuminen johti turvallisuusaiheiseen keskusteluun F-liigaseurojen välillä tiistaina.
Kolme urheilua innokkaasti harrastavaa lasta. Rantasen perheessä on riittänyt vipinää. Isä Hannu ja äiti Hannamaija ovat varmasti olleet kiireisiä vanhempien kuljettaessa lapsiaan harrastuksiin. Tunteja ja kilometrejä ei ole...
Happee on pelannut kolme F-liigaottelua, mutta Paul Kotilaista ei ole nähty kaukaloissa. 380 runkosarjaottelun veteraani kertoi Pääkallolle tilanteestaan.
Justus Kainulanen on ollut vuosia yksi suomalaisen salibandyn kovimmista lupauksista ja viimeistään viime kaudella sentteriksi siirtynyt ”sniper” hiljensi viimeisetkin epäilijät.
Perjantaisessa F-liigan ottelussa Oilers-Classic sattui ikävä tapahtuma, kun Classicin tähtipuolustaja Krister Savonen löi päänsä toisessa erässä Tapiolan urheiluhallin seinään.
Runkosarjan Esport Oilers-Tampereen Classic keskeytyi ikävän tapaturman vuoksi toisessa erässä. Classic-puolustaja Krister Savosen pää osui Tapiolan Urheiluhallin betoniseinään keskialueella ja tilanteen jälkeen ottelu...
Viime viikonlopun Karhut-EräViikingit-pelin kolmannen erän tilanne, jossa kotijoukkueen Juuso Ahola törmäsi EräViikingit-vahti Nemo Sipilään on nyt käsitelty kurinpidossa. Ahola lensi ottelussa suihkuun, mutta kolmihenkinen...