Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
En tiedä tosta mutta huomenna veikkaan että Ervi vie. Vastassa on sen verran heikossa putkessa oleva näätälauma![]()
Hyvä Oilers! Hanhisalolta komea ratkaisumaaliSamulta tärkeitä koppeja. Tehot jakautuivat melko tasaisesti ykkös- ja kakkosketjun välillä. Ylipäätään huomattavasti parempi joukkuesuoritus Oilersilta nyt kuin viimeksi Classicia vastaan. Tästä on hyvä jatkaa.
Kyllä samaa mieltä. Oli kyllä korkea maila. Onneksi ottelu ei siihen ratkennut. Virheitä sattuu myös tuomareille.Minusta sitä Tiikereiden viimeistä maalia edelsi aika selkeä korkea maila, mutta tuomarit näkivät asian toisin. Siitä olisi käsittääkseni pitänyt antaa jopa rankkari Oilersille.
Joka tapauksessa oli todella viihdyttävä peli, niinkuin näiden välillä on ollut usein.
Voi ervi ervipitäisikö hankkia muutama ruotsalainen ja Sveitsin peluri vielä lisää
Ensi kierroksella jumbokamppailu edessä
Voiko näistä peleistä lyödä jossain vetoa? Nordicbetilla ei kai enää ainakaanHuhhuh kävi munkki oli meinaa tasuri lapulla
Periaatteessa kirjoitat ihan asiaa. Tunnen monia mukavia ErViläisiä ja pidän heistä todella ihmisinä, mutta siitä huolimatta minusta on päivänselvä fakta että seurafuusion kautta syntynyt maailman suurin salibandyseura saa tuntea nahoissaan jos tulosta ei synny. Totta kai ErVi on vastustaja, joka sytyttää kenet tahansa vaikka miten harmaana runkosarjan iltana. Niin se vain menee.Näyttää monella olevan Ervi / Erä traumoja vuosien varrelta kun aina löytyy naureskelijoita. Ehkä se helpottaa purkaa traumojaan tällä palstalla, se sallittakoon mikäli se helpottaa menneisyyden tuskaan ja saa siitä itselleen edes pikkuisen paremman fiiliksen näin syksyn pimeydessä.
Kommenteissa vedotaan laajaan materiaaliin, käsittääkseni sieltä on kuitenkin useampi normi avauksen peluri sivussa mikä väkisinkin näkyy pelikuormituksen ollessa kova. Totta on se, että jostain syystä A:ssa on alisuoritettu viime vuodet. Uskoisin sen johtuvan pääosin tuosta viimeisten vuosien A / miesten divari yhtälöstä, pelikuormitus on kova ja treenaaminen siten heikompaa. Kokoonpanotkin elää ketjujen osalta koko ajan, mikä ei ainakaan helpota kemioiden osalta, tuttujen ketjukavereiden osalta peli on yleensä aina helpompaa. Ja kun tulee tappioita niin se pelien voittamiseen tarvittava positiivinen energia on vähissä.
Jos osaatte katsoa tuloksien taakse niin tämän vuoden tappiopelit ovat kuitenkin olleet tosi tiukkoja vääntöjä. Marginaalit ovat pieniä ja tiukkojen pelien voitot poikivat yleensä positiivisia asioita, nyt pallo pomppii liikaa ratkaisupaikoissa ja omassa päässä tulee pahoja yksilövirheitä. Tuossa kun selailin vastustajien kokoonpanoja tappiopeleistä niin Hawksilla, Classicilla, SPV:llä, Happeella ja tänään KRP:llä oli liki kaikki mahdolliset liiga yms avut käytössä yksittäisiä pelaajia lukuunottamatta. Ervin avauskokoonpanoon saisi kuitenkin parhaimmillaan liki kaksi ketjua avauskokoonpanon pelureita, niillä todennäköisesti jo nämä tiukat pelit kääntyisivät toisin päin, ainakin osa niistä.
Toki A:ssa on klisee, että niillä mennään mitä on käytettävissä. Vastustajien kokoonpanoista kuitenkin myös huomaa, että mukaan otetaan useimmiten kaikki mahdolliset parhaat pelurit ja joukkueet ovat olleet Erviä vastaan tahtotasoltaan iskussa. Keskinkertaisella / heikommalla suorituksella Ervi ei silloin voita pelejä, kuten Happee peli oli. Tänään oli kaksi erää hyvää peliä, viimeisessä erässä taisi taas bensa vähän loppua ja tuomarien lopussa viheltämä jäähysumakin vaikutti tilanteisiin nähden kovilta päätöksiltä. Ainakaan Solidsportin lähetyksen perusteella tilanteita ei nähnyt kovin selvästi. Kova oli Krp:n ykkönen 5-3 yv:llä, siihen tilanteeseen ei kannata joutua. 5-4 yv:t Ervi taisi tappaa jokaisen. Kiitoksia vielä Krp:n lähetystiimille ja maalikoosteista, upeaa toimintaa! Vielä kun edes muutama joukkue pääsisi samalle tasolle niin pelejä olisi paljon hauskempaa seurata.
Luulen et tulee hyvä kärkikamppailu ja vähämaalinen joka ratkeaa jatkoajalla TPS:n voittoon 5-4Tänään vuorossa kärkikamppailu Tampereella Classic-Tps, miltäs kohtaaminen näyttää muiden silmissä... itse veikkaan aika tiukkaa peliä. Ei taida kummallakaan edustusjoukkueella olla pariin päivään peliä, voivat saada parhaat niput molemmat kokoon... Classicilla eilen muutama pelaaja Suomen cupissa mukana, mutta muuten aika tasoista lähtevät peliin.