Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
780
Eli siis tapahtuman järjestäjä voi vaatia maskin käyttöä tapahtumassaan. Mutta tapahtuman järjestäjää ei voida vaatia, että he vaatisivat sitä. Jääkiekossakaan liitto ei kai ole vaatinut sitä, vaan jotkin yksittäiset seurat.

Ja tämä ei siis ole faktaa, vain se käsitys minkä olen saanut näistä keskusteluista.
Väärin, nimenomaan jääkiekkoliitto on vaatinut seuroja vaatimaan. Samoin salibandyliitto on vaatinut seuroja vaatimaan.
 
Viestejä
720
Tuo oli fake news ja siinä sekoittui viranomaisten lain kautta asettama pakkokäyttö ja kunkin toimijan omassa toiminnassaan oleva mahdollisuus asettaa pakkokäyttö. Mallikot kun leikkii juristia tulee kaikenlaisia tulkintoja. Rinnastaisin maskipakon junioreiden suojalasien käyttöpakkoon. Lajin säännöt voi sen määrätä, ei siihen valtakuntaan säädettyä lakia tarvita. Liitto voi velvoittaa tapahtumajärjestäjiä ja on tänään niin tehnytkin - tosin peesaten Jääkiekkoliittoa. Salibandyssä kuulutaan B-ryhmään, ollaan niitä tumpeloita.

Samaa mielttä, että masklin oikein käyttö on välttämätöntä. Mutta amski suopjaa oeikn käyettynä sekä käyttäjäänsä että muita. Ylilläkärin kommentti kohdassa n. 2.20 min Yle Uutiset Pohjois-Suomi | ke 7.10.2020

Ei ollut fake news, vaan kuten sanoin, käsitys viitaten niihin keskusteluihin, joilla Arto tuossa aiemmin viittasi. Kerroin kyllä, että kyseessä ei ole fakta vaan käsitys.

Väärin, nimenomaan jääkiekkoliitto on vaatinut seuroja vaatimaan.

No tämä sitten hyvä. Tämäkin oli tuohon, kun Arto otti kantaa yksittäisten otteluiden mainoksiin, ja nimenomaan Ässien mainokseen, jossa maskia vaadittiin.

Kuten jo aiemmin sanoin, en esittänyt väitteitäni faktoina, vaan käsityksinä. Hyvä, että joku korjaa ne oikeiksi 👍
 
Viestejä
582
Viisaita ja vastuullisia päätöksiä. Nyt enään odotetaan että liitto painaa laskun kun keskeytetty sarjat.
No se jää nähtäväksi. Vanhemmat c-b junnut saattaa kyllästyä pelkkään treenaamiseen ilman pelejä ja silloin hinta voi olla yksilön ja yhteiskunnan kannalta isokin, varsinkin jos tilalle tulee vähemmän hyödyllisiä ”harrasteita”.
 
Viestejä
780
Tää on kyllä ilkeä. Pelkkää tsemiä Kooveelle (y)
Kuka hallin mahtoi omistaa ja johtuiko konkurssi joustamattomuudesta vuokralaisen vaikeuksia kohtaan? Ehkä halli halutaan muuhun käyttöön. Näinhän kävi K3 areenalle viime vuonna Espoossa... Salibandykentältä taitaa löytyä nyt saksalaisia tuontiautoja....

Todella harmi, että mitään apuja ei löytynyt, edes kaupungilta.
 
Viestejä
720
Tämä ei mene vieläkään minulle jakeluun. Salibandyssä ei mitenkään saa edellyttää maskia:
katso liitettä 661

Mutta jääkiekossa täysin ok?
katso liitettä 660

Sen sijaan salibandyssakin saa vaatia, että vain terveenä saa tulla.

Vääntäkää nyt vielä kerran rautalangasta miksi toisella urheilulajilla on eri säännöt katsojille kuin toisella. Kuulemma tämä on siis joku viranomaismääräys (tästä ketjusta luin), ettei saa vaatia.
Nyt ainakin Rauman SalBa on määrännyt kasvomaskin peleihinsä.

Viestejä
113
Henkilökohtaisesti toivoisin, että nykyisillä suojaustoimilla pystyttäisiin pitämään sarjat käynnissä. Nyt ollaan vähitellen hyvällä tasolla. Kun liitolta riittää mahdollisuus siirtää pelejä altistuksen/tartunnan saaneiden joukkueiden osalta toiseen ajankohtaan, niin mennään sillä.

Realismia ei ole tässä tilanteessa saada tartuntamääriä kesän lukuihin. Se vaatii taas totaalista yhteiskunnan sulkua, ja sitä ei vaan kestetä. Ei taloudellisella eikä inhimillisellä tasolla. Ymmärrän, että tilanne perheissä, joissa on riskiryhmään kuuluvia, on eri asia.
 
Viestejä
150

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
687

Suurin osa tämän hetken tiedetyistä tartuntalähteistä liittyy viihteeseen, vapaa-aikaan ja urheiluun. Ei tavalliseen työelämään ja siihen liittyviin toimintoihin. Siksi rajoittavat toimenpiteet tulee kohdistaa noihin riskitoimintoihin. Salibandy liittyy niihin. Mennään konttoreihin ja tehtaisiin, huolehditaan yleisestä hygieniasta (erityisesti käsihygieniasta), käydään lounasravintoloissa lounaalla ja kaupoissa ostoksilla. Varovaisuutta ja etäisyydet huomioiden. Kun riskitoimintoja rajoitetaan pakotteilla niin saadan tartuntoihin kuria mutta yhteiskunta pyörii.
 
Viestejä
113
Suurin osa tämän hetken tiedetyistä tartuntalähteistä liittyy viihteeseen, vapaa-aikaan ja urheiluun. Ei tavalliseen työelämään ja siihen liittyviin toimintoihin. Siksi rajoittavat toimenpiteet tulee kohdistaa noihin riskitoimintoihin. Salibandy liittyy niihin.

Ymmärtääkseni ns. normaalissa elämässä altistuneen lähipiiri ei ole karanteenin piirissä ennen todistettua tartuntaa, kun taas salibandyssa koko joukkue jää vapaaehtoiseen karanteeniin ja pelit siirretään. Suojaustoimenpiteet on siis kohtuulliset ja näyttävät.

En ole nähnyt tilastoa siitä, miten vapaa-ajan tartunnat jakautuvat vaikka yöelämässä liikkuneiden ja harrastusten parissa olevien kesken tai miten nämä menevät ristiin.

Harrastuksilla on myös sosiaalinen merkitys erityisesti niillä, joilla ei ole muita terveitä sosiaalisia kontakteja.
 
Ei pidä käsittää että noi mainitsemani riskitoiminnot olisi merkityksettömiä ihmisten ja yhteiskunnan kannalta. Sitä ne ei ole. Fakta on, että kaikki isommat altistumiset liittyy noihin toimintoihin. Ainakin mitä on uutisiin uskominen. Viimeisenä Teflon Brothersin keikka. Pelkästään yhdestä helsinkiläisestä iltaravintolasta on todistetusti tullut 40 tartuntaa. Lisäksi nuorten ison porukan iltajuhlat, laskettelukeskusten joukkoaltistumiset ynnä muut. Jotta voidaan pitää yhteiskunta mahdollisimman avoimena ja toimivana on pakko miettiä mitkä ovat ns "vähemmän välttämättömiä" toimia. Kun jätetään tunteet ja salibandylasit sivuun niin asioita on paljon helpompi käsitellä.
 
Viestejä
7,835

Tässäkin on se, että kun esim. jutussa ÅIF:n pelaajalla koronavirustartunta – neljä Divarin ottelua siirtyy viikonlopulta tulevaisuuteen kirjoitetaan "Mahdollisten altistusten vuoksi ÅIF:n viime viikonlopun vastustajiin ", eli ei tartuntojen, ei altistumisten, vaan MAHDOLLISTEN altistumisten, niin siitä on vielä melkoinen matka edes tartuntaan asti.
 
Viestejä
113
Ei pidä käsittää että noi mainitsemani riskitoiminnot olisi merkityksettömiä ihmisten ja yhteiskunnan kannalta. Sitä ne ei ole. Fakta on, että kaikki isommat altistumiset liittyy noihin toimintoihin. Ainakin mitä on uutisiin uskominen. Viimeisenä Teflon Brothersin keikka. Pelkästään yhdestä helsinkiläisestä iltaravintolasta on todistetusti tullut 40 tartuntaa. Lisäksi nuorten ison porukan iltajuhlat, laskettelukeskusten joukkoaltistumiset ynnä muut. Jotta voidaan pitää yhteiskunta mahdollisimman avoimena ja toimivana on pakko miettiä mitkä ovat ns "vähemmän välttämättömiä" toimia. Kun jätetään tunteet ja salibandylasit sivuun niin asioita on paljon helpompi käsitellä.

Voidaan toki niputtaa kaikki vapaa-ajan tapahtumat samaan lokeroon. On kuitenkin mainitsemiasi tapahtumia, joissa tilannetta on vaikeampi hallita. Ja sitten taas tänään tulleen ohjeistuksen mukaan salibandypeleissä velvollisuus käyttää maskia. Näissä viimeksi mainituissa ei yleensä vedetä samalla alkoholia.

Ei tarvi olla erilaisia laseja, voidaan erottaa vapaa-ajan tapahtumat toisistaan.
 
Tyypillinen asenne. Vaaditaan toimenpiteitä (yleisesti, ei välttämättä säbäpepe) kunhan ne toimenpiteet ja vaatimukset ei kohdistu minuun. Ja Arto. Ei voi olla tartuntaa ilman altistumista. Kun altistumisia rajoitetaan rajoitetaan samalla tartuntoja.
 
Viestejä
7,835
Ei voi olla tartuntaa ilman altistumista. Kun altistumisia rajoitetaan rajoitetaan samalla tartuntoja.

Jokainen menkööt yksinään kymmeneksi vuodeksi ilmatiiviiseen maakuoppaan ja katsotaan sitten sen jälkeen tilannetta. Onpahan ainakin rajoitettu. Ylilyönti? No niin on nämä "mahdolliset altistumisetkin".
 
Viestejä
113
Tyypillinen asenne. Vaaditaan toimenpiteitä (yleisesti, ei välttämättä säbäpepe) kunhan ne toimenpiteet ja vaatimukset ei kohdistu minuun. Ja Arto. Ei voi olla tartuntaa ilman altistumista. Kun altistumisia rajoitetaan rajoitetaan samalla tartuntoja.

Minusta ohjeistetut toimenpiteet ovat hyviä, kun niitä totellaan. En ole samaa mieltä kanssasi siitä, että koko yhteiskunta pitäisi sulkea, vaan mielestäni pitää tunnistaa tilanteet, johon ei voida riittävästi vaikuttaa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös