Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
1,015
Valemedia tai ei niin yksipuolisiin tilastoihin tukeutuminen ilman laajaa faktatietoa esillä olevasta tilanteesta on käytännössä valemediaa. Keväällä Venetsiasta tuli videoita joissa kanaalin vedet oli kirkkaita ja niissä oli nähty delfiinejä. Tilanne oli seurausta koronan johdosta seuranneista matkustusrajoituksista. Rajoituksista joiden seurauksena tullaan lähitulevaisuudessa saamaan loistavia uutisia ilmaston puhdistumisesta ja suurkaupunkien parantuneista ilmastoraporteista. Ongelmaa vähättelevät voivat niiden raporttien perusteella väittää että mitään ilmastokriisiä ei ole olemassakaan. Yksipuoliseen näkökulmaan tukeutuminen on rinnastettavissa valemediaan. Tapaan jolla Arto koronatilannetta käsittelee. Näissä Arton tilastoissa esiintyviin kuolintapausten vähenemisiin on esitetty järkevä peruste, eli se että ihmisten elintavat on muokkaantuneet koronan johdosta ja sen takia monet "varmat" kuolemantapaukset on saaneet lisää elinaikaa. Koronakuolemat on taas luonnollisesti vähentyneet kun tautia on opittu hoitamaan. Se ei kuitenkaan vähennä taudin vakavuutta. Arto on muutenkin kyseenalaistanut toisen aallon olemista ja tulemista eikä edes sadat uudet tapaukset viorokaudessa ole saaneet Artoa hyväksymään että asia on vakava.

Toki näinkin. Mutta esimerkiksi tässä tapauksessa tutkimusyhtiö itse ei voi vaikuttaa siihen, miten heidän dataansa tulkitaan. Mahdollinen vale tapahtuu siis muualla.

Eipä mulla muuta, kaikki me varmasti halutaan korona äkkiä pois.
 
Viestejä
462
Delfiinit uiskenteli Sardiniassa.

Tavan tallaajalla on perässä pysymistä mikä tässä maailmassa on todistettua faktaa, mikä taas on mielipidevaikuttamista. Toivotaan että päättäjillä on oikeaa tietoa ja ettei päätösten takana ole poliittiset intressit.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
570
Liiton kuten myös ilmeisesti muiden liittojen linjaus kummastuttaa ainakin kovasti allekirjoittanutta pk-seudun suhteen. Nyt kun on 20 henkilön rajaukset niin miten on mahdollista että junnusarjat pyörii kun samassa tilassa toimitsijat ja toimihenkilöt mukaan lukien on helposti nyt tuo 60 henkilöä. Eikö olisi riittänyt että omissa porukoissa nyt harjoitellaan toistaiseksi. Pelejä voisi helposti jatkaa toukokuullekin. Nyt voi olla että saadaan totaalisen pilalle tämäkin kausi.

Varsinkin kun laajalti on arvosteltu nykyisten toimien olevan riittämättömiä ja tiukempiin mennään joka tapauksessa. Todella lyhytnäköistä toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
582

Ne rajaukset ei koske pöytäkirjaan merkittyjä, erotuomareita, toimitsijoita ja järjestysmiehiä tai hallin henkilökuntaa.
Liiton linjaukset ei ole pelkästään liiton linjauksia, vaan ne on ministeriön ja koronakoordinaatioryhmien ehdoilla rakennettuja ja pohjimmiltaan maan hallituksen peruslinjaukseen pohjautuvia rakennelmia, joilla pyritään samaan aikaan sopeutumaan, mutta myös pitämään liikunnalliset aktiviteetit (erityisesti juniorien ja huippu-urheilun osalta) käynnissä.
 
Viestejä
83
Päätös myös aikuisten harjoittelun pistämisestä tauolle pääkaupunkiseudulla oli ainoa oikea päätös liitolta. Joukkueet laitettiin kilpailullisesti epätasa-arvoiseen asemaan ja nykyisessä koronatilanteessa päätös on myös lajin etu pitkällä tähtäimellä. Nähtäväksi jää miten yksityiset hallit suhtautuvat suositukseen ja laskuttavatko seuroja vuoroista.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,585
Ihmisiä on alkanut pelottaa ehkä enemmän nyt kun korona ei mennytkään kesällä ohi, ja Euroopassa tartuntojen määrä on kasvanut rajusti.
– Lähetteitä on tullut keväästä lähtien 5–10 prosenttia vähemmän kun tavallisesti, johtava ylilääkäri Johanna Mattson HUS syöpäkeskuksesta sanoo.
Pelottelussa on kyllä onnistuttu. Syöpään kuoli vuonna 2018 melkein 13 000 suomalaista, niin siitä voi laskea aika äkkiä, että tuolla ei ihan pienet vaikutukset ole.

Jokin ei ole uutisoinnissa ja viestinnässä mennyt ihan putkeen, jos ihmiset pelkäävät enemmän koronaa kuin syöpää.

Jospa tässä päästäisiin pikkuhiljaa rokottamaan riskiryhmät ja päästäisiin tästä soutamisesta ja huopaamisesta. Toki se on sitten varmaan seuraava vääntö eli avataanko yhteiskunta sen jälkeen vai vasta, kun kaikki on rokotettu :)
 
Viestejä
100
Te jotka väheksytte koronaa ja sen vaikutusta, miettikää riskiryhmäläisiä. Joillekin, myös nuorille, se voi olla vaarallista sairastaa. Säbää ehtii pelaamaan myöhemminkin, arkusta käsin ei. Ja K-ilponen....mieti noita sun juttujas. Lue ne muutamaan kertaan ja jätä julkaisematta.

(muokattu)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,109
Te jotka väheksytte koronaa ja sen vaikutusta, pain##aa....jonnekin. Joillekin, myös nuorille, se voi olla vaarallinen sairastaa. Säbää ehtii pelaamaan myöhemminkin, arkusta käsin ei. Ja K-ilponen....mieti noita sun juttujas. Lue ne muutamaan kertaan ja jätä julkaisematta.
Malttia nyt, sinulle ja muillekin - olen kenties tässä aiheessa keskellä ’ei kenenkään maata’ kun olen huolissani tilanteesta mutta samaan aikaan myös kriittinen päättäjiä ja heidän päätöksiään kohtaan... alkaen kevättalvesta.
Mutta keskusteluun kuuluu oleellisesti se, että asioista saa olla eri mieltä - ei me nyt kuitenkaan eletä diktatuurissa.
Ei ole ihan putkeen mennyt viranomaisten ja päättäjien toiminta, mutta oikea suunta heillä mielestäni on kun rajoitustoimet ovat mahdollisimman paikallisia ja määriteltyjä.
 
Viestejä
22
Päätös myös aikuisten harjoittelun pistämisestä tauolle pääkaupunkiseudulla oli ainoa oikea päätös liitolta. Joukkueet laitettiin kilpailullisesti epätasa-arvoiseen asemaan ja nykyisessä koronatilanteessa päätös on myös lajin etu pitkällä tähtäimellä. Nähtäväksi jää miten yksityiset hallit suhtautuvat suositukseen ja laskuttavatko seuroja vuoroista.

Onko kenelläkään jo selvinnyt, onko joku kysellyt että miten esim. Esport, Arena center, Campo suhtautuu jos joukkue nyt laittaa omat treeninsä ohjeiden mukaisesti breikille?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
570
Onko kenelläkään jo selvinnyt, onko joku kysellyt että miten esim. Esport, Arena center, Campo suhtautuu jos joukkue nyt laittaa omat treeninsä ohjeiden mukaisesti breikille?

Jos nyt on tänään hallituksen avainministereiden ulostuloa seuraillut ja jo valmiuslakiakin väläytellään eiköhän ole ihan viikon sisällä sisäurheilut pannassa. Ei tarvitse Arena Centeristä tätä lupaa kysyä.
 
Joo, mutta saako siitä hyvästä hyvitystä vuoromaksuista tai muuta joustoa hallin taholta?
 
Viestejä
65
Joo, mutta saako siitä hyvästä hyvitystä vuoromaksuista tai muuta joustoa hallin taholta?
Jos joukkueet eivät käytä vuoroaan, koska noudattavat virallisia suosituksia, ei niiltä pitäisi vuoromaksujakaan periä. Kenttiä vuokraavat yksityisyrittäjät ovat tietysti toista mieltä. Saa nähdä, keväällä joukkueet saivat hyvitystä ainakin joissain halleissa. Halliyrittäjät varmaan juuri pohtivat, miten toimivat.
 
Viestejä
1,109
Ollaan niin jännän äärellä kun nyt ollaan lausuttu reilut puoli vuotta sanoja suositukset, vahvat suositukset, ohjeistus, vapaaehtoisuus yms. vain muutaman mainitakseni.
Kyllä tässä saa olla tarkkana kun yrittää luovia näiden keskellä.
 
Viestejä
83
Ainakin osa halleista hyvittää vuorot täysimääräisesti kolmelta seuraavalta viikolta. Hienoa toimintaa! Mutta jokuhan tässä aina kärsii, tällä hetkellä siis hallit ja saa nähdä onko valtiolta tai kunnilta tulossa mitään tukea. Kevään osalta taisi olla aika hiljaista.

Osalla halleista on toki tässä tilanteessa mahdollisuus muuttaa vuoroja esim. sulkapallokäyttöön ja tämä vaikuttanee hallien asenteeseen myöntää hyvityksiä.
 
Viestejä
7,834
Osalla halleista on toki tässä tilanteessa mahdollisuus muuttaa vuoroja esim. sulkapallokäyttöön ja tämä vaikuttanee hallien asenteeseen myöntää hyvityksiä.

Esim. Kooveen hallia muutettiin padel-käyttöön.
 
Viestejä
65
Nyt on juniorijoukkueilla hyvä mahdollisuus saada premiumvuoroja ainakin muutamaksi viikoksi, kun aikuisten joukkueet jättävät pelailut sikseen.
 
Viestejä
1
Esport Arena laskuttaa vakiovuorot normaalisti nyt kolmen viikon aikana vaikka SSBL suositusten mukaan yli 20v aikuisten harjoitukset pitää laittaa tauolle ja nämä vuorot jää nyt siten käyttämättä. Tämä ei ole vastuullista toimintaa Esportilta.
 
Viestejä
507
Te jotka väheksytte koronaa ja sen vaikutusta, miettikää riskiryhmäläisiä. Joillekin, myös nuorille, se voi olla vaarallista sairastaa. Säbää ehtii pelaamaan myöhemminkin, arkusta käsin ei.
Ehtii ehtii, mutta tuskin AK tässä pelkästään säbän takia mouhoaa. Koittakaa nyt huomioida, että elämässä on vielä muutakin kuin korona vaikka tämä vouhotus sekoittaakin pienet mielet. Lähtien vaikka työmyydestä ja sairaanhoitojonoista, mitä kaikkea niistä seuraa sen takia, että +85v suojellaan kaiken muun unohtaen.
 
Viimeksi muokattu:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös