Pääkallo.fi

Kysy tuomarilta (säännöt jne).

Viestejä
582
Eli eilisessä ErVin pelissä Vuoriston päästä tullut maali olisi pitänyt hyväksyä
No jaa. Siinä kyllä oli selvä liike, ja vieläpä sopivaan suuntaan. Tuomareiden on vaikea tulkita onko se liike intentionaalinen vai ei, vai refleksi, vai pyrkimys väistää vai mitä. Joka tapauksessa lopulta tulkinta on pelasiko päällä vai ei. Tulkinta menee sitten sen välillä, että pelasi, pelasi vahingossa vaikkei tarkoittanut tai edes ymmärtänyt pelaavansa, tai että ei pelannut ollenkaan vaan oli täysin tahaton kimmoke. Kahdessa ensimmäisessä joutuvat hylkäämään, vain viimeisessä olisi mahdollisuus hyväksyäkin.

Hidatuksessahan tuo yhdestä kulmasta näytti jopa pieneltä puskulta. Ja kukaan ei pääse sen pelaajan pään sisään lukemaan ajatuksia.

Jos nyt mietitään millaisen päästä menevän maalin voisi useimmiten ajatella hyväksyttäväksi, niin ehkäpä sitten sellaisen, missä pallo kimpoaa koko asiasta autuaan tietämättömän pelaajan takaraivosta maaliin.
 
Viestejä
58
Vierasjoukkue/puolustava joukkue saa aloituksessa valita puolen, mutta kumman joukkueen pitää asettaa pelaaja ensin aloitukseen? Ja jos aloittajaa saa vaihtaa ennen aloitusta, niin montako kertaa?
 
#68

Viestejä
135
Onko mahdollista saada jäähy ja samassa ajassa tehdä av-maali? Mun järkeen tää ei kyllä mene muuta kuin että maali olisi oma maali. F28AB22F-22EC-4035-82B6-70735342CB18.png
 
Viestejä
29
Vierasjoukkue/puolustava joukkue saa aloituksessa valita puolen, mutta kumman joukkueen pitää asettaa pelaaja ensin aloitukseen? Ja jos aloittajaa saa vaihtaa ennen aloitusta, niin montako kertaa?
Tätä ei määritellä säännöissä "kiistapallo" kohdassa. kerta sitä ei määritellä, niin sanoisin, että ei ole väliä, kumpi joukkue asettaa pelaajansa ensin. Säännöissä ei myöskään määritellä, että olisi jokin raja. Sanoisin, että niin monta kertaa, kun haluavat vaihtaa, kunhan se ei viivytä peliä (ET määrittelee, että viivyttääkö vai ei).
 
Viestejä
29
Onko mahdollista saada jäähy ja samassa ajassa tehdä av-maali? Mun järkeen tää ei kyllä mene muuta kuin että maali olisi oma maali. katso liitettä 1206
Oma maali se ei voi olla, koska se merkittäisiin "OM". Ottelu löytyy SalibandyTV:stä. Voisitko etsiä minulle sen kohdan sieltä, niin voisin nähdä sen? Tuon tulospalvelun liven perusteella sanoisin, että veto on lähtenyt ja pelaaja on lyönyt mailalla mailaan tai potkaissut ja mennyt näin maaliin, mutta se ei ole säännöissä mahdollista. Toinen skenaario, joka tuli mieleen olisi sellainen, että maali on tehty ja sen jälkeen pelaaja on lyönyt mailalla, mutta sen pitäisi (tilanteesta riippuen) olla epäurheilijameinen käytös.
 
Viestejä
582
Vierasjoukkue/puolustava joukkue saa aloituksessa valita puolen, mutta kumman joukkueen pitää asettaa pelaaja ensin aloitukseen? Ja jos aloittajaa saa vaihtaa ennen aloitusta, niin montako kertaa?
Tätä ei määritellä säännöissä "kiistapallo" kohdassa. kerta sitä ei määritellä, niin sanoisin, että ei ole väliä, kumpi joukkue asettaa pelaajansa ensin. Säännöissä ei myöskään määritellä, että olisi jokin raja. Sanoisin, että niin monta kertaa, kun haluavat vaihtaa, kunhan se ei viivytä peliä (ET määrittelee, että viivyttääkö vai ei).
”Tavallisella peliotteella tarkoitetaan sitä otetta, jota pelaaja käyttää pelin ollessa käynnissä. Puolustavan joukkueen pelaaja valitsee puolen, jolle hän mailansa laittaa. Mikäli kiistapallo suoritetaan keskiviivalta, vierasjoukkueen pelaaja valitsee puolen, jolle hän mailansa laittaa. Pallon on oltava lapojen keskikohdan tasalla. Mikäli syntyy erimielisyyttä koskien vaihtamista ennen kiistapallon suorittamista, vierasjoukkue on velvollinen vaihtamaan ensin.”
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
8
Ajanpeluu siirretyn rangaistuksen aikana? Mietittiin tätä sääntökirjan kohtaa kaverin kanssa, kun jossain SPVn pelissä Koski ja Kotilainen syötteli varmaan minuutin verran keskenään pakki pakkia omalla kenttäpuoliskolla. Ja on vastaavia nähty aikaisemminkin niin liigassa kuin alemmillakin sarjatasoilla, etenkin jos joukkue on johtoasemassa. Onko miten ohjeistettu ja tiedätkö onko jossain vastaavissa tilanteissa joskus huomautettu tai laitettu peli poikki?

Tässä lainaus sääntökirjasta "Rikotun joukkueen täytyy käyttää siirrettyä rangaistusta rakentavaan hyökkäyspeliin. Mikäli erotuomarien mielestä joukkue yrittää ainoastaan kuluttaa aikaa, erotuomarin on huomautettava tästä pelaajia. Mikäli joukkue tästä huolimatta ei yritä hyökätä, peli on katkaistava, siirretty rangaistus on pantava täytäntöön ja peliä jatkettava kiistapallolla."
 
Tuomareiden tulisi noudattaa tuota sääntöä ka toimia niiden mukaan. On myös sääntö nro 194(jos muistan numeron oikein). Joukkue pelaa järjestelmällisen passiivisesti. Tosin koskee vain silloin, kun oletetun maaliviivan jatkeen takana vaikka syötellään.
 
Viestejä
5
Oletetaan tilanne, jossa laukaus kimpoaa korkeuksiin ja puolustavan joukkueen pelaaja päättää rinnalla ohjata putoavan pallon maalivahdin ulottuviin, joka poimii sen käteensä.

Onko tämä palautus vai ei?
 
Viestejä
58
Entä onko rikkoneen joukkueen mahdollista tehdä siirretyn rangaistuksen aikana maali, jossei ota palloa haltuun, vaan huitaisee pallon pois? Olen odottanut sitä tilannetta, että pallon huitaisu joku kerta päätyisikin tyhjään maaliin nähdäkseni, että mitä tapahtuisi seuraavaksi.
 
Viestejä
54

En ole ketjun aloittaja, mutta maali hylätään kuvailemassasi tilanteessa. Käytännössä rikotun joukkueen täytyy tehdä oma maali täysin omin voimin, jotta maali hyväksyttäisiin. Lainaus säännöistä:

"Mikäli rikkonut joukkue tekee maalin siirretyn rangaistuksen aikana, maali hylätään ja peliä jatketaan kiistapallolla. Jos rikottu joukkue tekee oman maalin, se hyväksytään."
 
Viestejä
582
Oletetaan tilanne, jossa laukaus kimpoaa korkeuksiin ja puolustavan joukkueen pelaaja päättää rinnalla ohjata putoavan pallon maalivahdin ulottuviin, joka poimii sen käteensä.

Onko tämä palautus vai ei?
Pelisääntöjen mukaan sekin on rike ”…jos palloa pelataan erotuomareiden näkemyksen mukaan tarkoituksellisesti…”.
Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että sääntöjen laatija ei ole palautussäännössä vieläkään antanut yksiselitteistä määräystä, vaan näkökulmasta riippuen joko siirtänyt pelinluvullista tulkintavaltaa erotuomareille tai vaan heittänyt heidät mahdottomaan tilanteeseen joka väistämättä johtaa vaihteleviin tulkintoihin eri tilanteiden ja otteluiden välillä.
Tämä on lähinnä arvailua, mutta olisikohan niin, että maalikameran kuvakulman mukaan vrt sinisen 9 polvi pallo olisi kuitenkin suurinpiirteiden ok? Tuossahan mailan kärkikuppi on alaspäin, joten mailan varsi tulee lavan pituuden verran palloa ylempänä, mikä saa näyttämään vielä korkeammalta, mitä on.
Videotarkistussääntö taitaa vieläpä olla sellainen, että epäselvässä tilanteessa ensin tehty päätös jää voimaan. Eli jos tuomarit näyttää ensin maalia (tai joukkue haastaa tuomarin päätöksen) ja tuomarit menee sitten tarkistamaan, niin videon on osoitettava selvästi virheellisesti tehdyksi (tässä tapaukseksi tietysti korkeaksi). Mutta jos ei videolta pysty näkemään tai on rajamailla, on hyväksyttävä.
Tiedä häntä sitten.
 
Viestejä
1,109

Satoja ’tilanteita’ jää tuomareiden tulkinnan varaan mikä antaa väriä ’touhuun’ - riippuu lukijasta & tilanteesta maistuuko vai ei.
Korkea maila: luonnollisesti palloa pelaavan pelaajan pituus määrittelee onko pelattu oikein vai ei.
M
Maalien hyväksyntä: tuomari näyttää maalia ja viheltää ja osoittaa keskipisteeseen = kerrotaan kaikille että ’pallo mennyt maaliin’. Maali on hyväksytty vasta kun peli käynnistetään kiistalla keskipisteestä. Siihen asti maali voidaan hylätä. Varsinkin tämä ’sääntöhienous’ on jopa liigaan asti yllättävän monelle laji-ihmiselle tuntematon juttu.
 
Viestejä
58
Korkeista mailoista tulikin mieleen sellainen kummajainen, että miksei koskaan voi saada jäähyä jos pelaaja yrittää tehä maalia, pelaamalla palloa mailallaan yli lantiotason? Varsinkin jos pallo menee maaliin, niin tuomarit ei koskaan suostu edes keskustelemaan asiasta.

Puhutaan nyt siis sellaisesta korkeasta mailasta, että sen näki myös tuomaritkin, että oli yli lantiotason.
 
Viestejä
582
Maalien hyväksyntä: tuomari näyttää maalia ja viheltää ja osoittaa keskipisteeseen = kerrotaan kaikille että ’pallo mennyt maaliin’. Maali on hyväksytty vasta kun peli käynnistetään kiistalla keskipisteestä. Siihen asti maali voidaan hylätä. Varsinkin tämä ’sääntöhienous’ on jopa liigaan asti yllättävän monelle laji-ihmiselle tuntematon juttu.
Tuohon koko videotarkistuksen logiikka maalin osalta tietysti perustuukin. Videotarkistuksen prosessissa siis kyseessä on tuosta ensimmäisestä osasta. Tässä siis tuomari voi näyttää maalia (ja keskipistettä) tai voi suoraan näyttää menevänsä videolle. Molempia on tällä kaudella ollut.
Aloituksen jälkeen maali on lopullinen, eikä voi enää muuttua, eikä ole joukkueidenkaan haastettavissa.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös