Pääkallo.fi

Naisten F-liiga 2022-2023

Tarvitaanko naisten liigapeleille edelleen oma viikoittainen keskusteluketju?

  • Kyllä

  • Ei


Results are only viewable after voting.
Viestejä
536
Ymmärrän toki tarpeen romantisoida Loiston nuorta joukkuetta, mutta samaan hengenvetoon on sanottava se, että kyllä minä näkisin nimenomaan Loiston kuuluvan A-sarjaan ja heidän tulisi taistella tasapäisesti nimenomaan mainitsemiasi Erviä, Pro:ta ja SSRA:ta vastaan että siinä mielessä näkisin, että he ovat alisuorittaneet tällä kaudella. Huomioiden sen, että joukkueessa on lukuisia oma ikäluokkansa mestareita yms niin heidän potentiaalia ei olla yksinkertaisesti saatu puristettu esille. Tällöin yleensä syyttävä sormi osoittaa valmennuksen suhteen johon kaivataan uutta verta ja uusia ärsykkeitä.

Mutta kuten sanoin, niin ymmärrän kyllä tarpeen katsoa asiaa vaaleanpunaisten linssien läpi.
Hämmentävää, että lainaat viestiäni, ja kommentoit kuitenkin romantisoinnista ja vaaleanpunaisista linsseistä, ihan kuin näillä asioilla olisi jokin yhteys. Taitellaan siis rautalangasta; itselläni ei ole henkilökohtaisia siteitä Loistoon (tai mihinkään muuhunkaan nykyiseen F-liigaseuraan) - ainoastaan yleinen kiinnostus nais- ja tyttösalibandya kohtaan.

Mitä taas tulee omaan mielipiteeni Loistosta, niin kuten jo tuossa lainaamassasi kirjoituksessani (ja niissä aiemmissani) olen tuonut esille, niin tämän kauden Loisto (siinä missä Kooveekin) painii mielestäni väärässä sarjassa. Ja siinä että lapsista ja nuorista koostuva joukkue pelaa aikuisten korkeimmalla sarjatasolla, ei ole mielestäni mitään romantisoitavaa - päinvastoin. Sama koskee T16-ikäisten peluuttamista F-liigassa. En näe siinäkään mitään romantisoitavaa, vaikka pelaaja tekisi 100 pistettä. Lapset eivät kuulu mielestäni liigakentille.

Jos joku (vaikka sinä Tietäjä kaukaa idästä) on oikeasti sitä mieltä, että joukkue jonka keski-ikä on rapiat 19 vuotta, ja jolla on rosterissaan ainoastaan viisi ei-juniori-ikäistä pelaajaa, on tällä hetkellä oikeassa sarjassa, niin voin toki kunnioittaa myös sellaista mielipidettä. Olen kuitenkin itse asiasta eri mieltä.
 
Jos joku (vaikka sinä Tietäjä kaukaa idästä) on oikeasti sitä mieltä, että joukkue jonka keski-ikä on rapiat 19 vuotta, ja jolla on rosterissaan ainoastaan viisi ei-juniori-ikäistä pelaajaa, on tällä hetkellä oikeassa sarjassa, niin voin toki kunnioittaa myös sellaista mielipidettä. Olen kuitenkin itse asiasta eri mieltä.
Edelleenkin seison sen takana, että on äärimmäisen hämmentävä kommentti sanoa, että Loisto ei kuuluisi A-sarjaan huomioiden peliesityksensä ja -tuloksensa tällä kaudella. Kokonaisuus huomioiden nyt on neljän ottelun tappioputki menossa, mutta sitten taas sitä edeltävät 9 peliä on menty 4 voittoa 5 tappiota, joka mielestäni on varsin kohtuullinen tulos A-sarjan joukkueeksi.

Ja mielestäni joukkueen 19 vuoden keski-ikä A-sarjassa jonka keski-ikä on 22v+ ei ole niin merkittävä asia.
 
Viestejä
235
Kuulostaa siltä, että toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että alaikäisten ei kuuluisi pelata fliigaa. Selkeä ikäraja muuttaisi selvästi nykymenoa. Joukkueet tiivistyisi, myös aikuiset naiset saisivat sopimuksia liigaan ja pääsisivät parempaan valmennukseen, loppuisi tämä tulevaisuuden tähtien etsiminen ja kiinnittäminen liigajoukkueeseen. Ja tyttöjunjorisarjojen taso paranisi. Liian nuoria pelaajia upotetaan aikuisten peleihin epärealistisin odotuksin ja jokunen on jo kaksikymppisenä loppu.
 
Viestejä
536
Edelleenkin seison sen takana, että on äärimmäisen hämmentävä kommentti sanoa, että Loisto ei kuuluisi A-sarjaan huomioiden peliesityksensä ja -tuloksensa tällä kaudella. Kokonaisuus huomioiden nyt on neljän ottelun tappioputki menossa, mutta sitten taas sitä edeltävät 9 peliä on menty 4 voittoa 5 tappiota, joka mielestäni on varsin kohtuullinen tulos A-sarjan joukkueeksi.

Ja mielestäni joukkueen 19 vuoden keski-ikä A-sarjassa jonka keski-ikä on 22v+ ei ole niin merkittävä asia.
Tässä meillä on siis selkeä näkemysero.

Kyllä. Loisto on saalistanut tällä kaudella neljä voittoa; kaksi näistä on tullut Kooveeta vastaan, yksi SSRA:ta vastaan, ja yksi jatkoaikavoitto EräViikinkejä vastaan. Tappioita joukkueella on vastavuoroisesti yhdeksän. Joukkueen maaliero on -33. Lopputulosten ja sarjataulukon perusteella tuota saldoa voidaan pitää varmastikin "kohtuullisena", etenkin ennakko-odotuksiin nähden. Tämän voin allekirjoittaa.

Lähestyn itse asiaa kuitenkin yksilöiden eli pelaajien kautta. Se, että lapsia & nuoria peluutetaan illasta toiseen naisten korkeimmalla sarjatasolla "selviytymässä", ei ole mielestäni kenenkään etu, tai ainakaan pelaajien itsensä etu. Kuulen edelleen tietyn aikakauden valmentajien puhuvan siitä, että "kovat" pelit on se mikä kehittää. Samaan aikaan ympärillä on kuitenkin kova yhteinen huoli ja ihmetys siitä, että miksi nuoret pelaajat lopettavat niin nuorena, ja miksi F-liigan keski-ikä on niin matala.

Näen vastuun edellä mainituissa asioissa olevan ensisijaisesti organisaatioilla, sekä niissä toimivilla ihmisillä (toiminnanjohtajat, urheilujohtajat ja valmentajat). Edellä mainituilla henkilöillä pitäisi mielestäni olla vastuuntuntoa ja pelisilmää huolehtia siitä, että heidän vastuullaan olevat lapset ja nuoret pääsevät pelaamaan omalle kehitystasolleen sopivassa ympäristössä, ja varmistaa myös se, ettei liikaa tule liian aikaisin. Kun katson Kooveen ja Loiston tämän kauden joukkueiden pelaajalistoja, niin mielestäni noissa organisaatioissa olisi tässä asiassa peiliin katsomisen paikka. Molemmissa joukkueissa on aivan liikaa pelaajia, joiden arki peleissä on tällä kaudella "selviytymistä". Ei tässä voi kuin toivoa, että pelaajien päät kestävät, eikä lopettamisia tulisi.

Jokainen teistä ja meistä voi lähestyä tätä asiaa esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:

1) pelaako aiemmin juniorisarjoissa kovia tehoja iskenyt kehitysvaiheessa oleva 17-vuotta täyttävä pelaaja omalle kehitystasolleen sopivassa sarjassa, jos hänen tehopisteensä F-liigan naisten sarjassa ovat 0+0 ja teholukema näyttää -16?

2) pelaako pääsääntöisesti kehitysvaiheessa olevista lapsista ja nuorista koostuva joukkue tasolleen sopivalla sarjatasolla, jos yksikään joukkueen kenttäpelaajista ei yllä tehotilastossa plussalle?

Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on "ei".

Ymmärrän toki, ettei asia ole mustavalkoinen. Ymmärrän, ettei Koovee tai Loisto organisaatioina ole halunneet Pelicansin tavoin heittää pyyhettä F-liigan sarjapaikan suhteen kehään, vaikka tilanne on ollut heille haasteellinen. Keskeinen kysymys pohdittavaksi onkin se, olisiko pitänyt?
 
Lähestyn itse asiaa kuitenkin yksilöiden eli pelaajien kautta. Se, että lapsia & nuoria peluutetaan illasta toiseen naisten korkeimmalla sarjatasolla "selviytymässä", ei ole mielestäni kenenkään etu, tai ainakaan pelaajien itsensä etu.
Itse en lähde arvioimaan yksilö- / pelaajatasolla ihan sen vuoksi että ko asia ei minulle kuulu, eikä minulla ole yksinkertaisesti tietämystä asiasta.

Kuitenkin minusta on edelleen hämmentävää, että sanotaan joukkueen olevan "selviytymässä" ihan tulosten varjolla (mitä sinäkin olet sanonut olevan kohtuulliset), kun isoimmat tappiot on tullut ennakkoon kovemmilta PSSx2, Classic ja TPSx1 - muutoinhan pelit ovat olleet varsin tasaväkiset... tulosten varjolla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
300
Surullista tässä on se Loiston kannalta, että siinä missä he ennen pyrkivät voittamaan pelejä niin nyt lähtökohta on pelata siedettävää tappiota. Jollekin Koovee:lle tuokin olisi eteenpäin menoa mutta ei missään nimissä Loiston kaltaiselle jengille.
Olihan se eteenpäin menoa verrattuna aiempaan TPS-kohtaamiseen. Pelaajat kehittyvät ja tässäkin ottelussa valmennus otti kaiken opetettavan irti kovasta vastustajastaan.
 
Viestejä
300
Tässä taas tilastoja keskustelun tueksi. Nhlfinns on kätevästi listannut joukkueiden ikärakenteita. Rajasin NLA:han ja laskin kaikki pelaajat sekä 2003 tai sitä aiemmin syntyneet pelaajat.
Pari huomiota,
- TPS:n rosteri näyttää yhtä suurelta kuin valtaosalla muilla joukkueilla.
- ErVin pelaajamäärä on jostain syystä huomattavasti suurempi kuin muiden.
- Useimmilla joukkueilla riittäisi pari pelaajaa kolmanteenkin kenttään, Vaikka keski-ikä liigassa onkin todella alhainen.
- Maalivahteja ei ollut eritelty, niin niistä en tiedä.
- Loisto ja Koovee kapenisivat liikaa.

JOUKKUEkaikki−2003
PSS2119
SB-Pro2420
Classic2619
SSRA2419
TPS2419
Koovee2415
EräViikingit2823
FBC Loisto2010
 
Viestejä
235
Kysympä teiltä, kun varmasti tämän tiedätte... oliko Ruotsissa ikäraja pääsarjaan - 16 v.?- ja oliko niin, että pelien välillä piti olla välipäiviä ? Entä onko Suomessa samat rajoitukset? Parhaita tyttöjunnuja peluutetaan aika kovalla kädellä. Samalle vknlopulle voi olla naisten pelit ja tyttöjen pelit. Tiedän tapauksen missä naisten pelistä on suoraan lähdetty tyttöjen sm- peliin...
 
Viestejä
536
Tässä taas tilastoja keskustelun tueksi. Nhlfinns on kätevästi listannut joukkueiden ikärakenteita. Rajasin NLA:han ja laskin kaikki pelaajat sekä 2003 tai sitä aiemmin syntyneet pelaajat.
Mielenkiinnosta kysyn, miksi vedit rajan 2003-syntyneisiin? Tällä kaudellahan junioripelaajaksi luokitellaan 2002-syntyneet tai tätä nuoremmat. :unsure:

Jos tarkoituksena oli tarkastella sitä, kuinka paljon joukkueissa on aikuis- ja junioripelaajia, niin tällöin lukemat olisivat tuon nhlfinns -datan mukaan seuraavat:

JOUKKUEPELAAJATAIKUISETJUNIORITJUN %T21T18T16
TPS24111354,2%112
PSS2116523,8%32
CLASSIC26161038,5%73
ERVI28101864,3%171
SB-PRO24141041,6%82
SSRA24101458,3%14
FBC LOISTO2151676,2%961
KOOVEE28101864,3%861

Kun näitä tilastopaloja nyt tarkalla silmällä katsoo, niin PSS ja Classic erottuvat edukseen ikärakenteensa puolesta - molemmilla on joukkueellisen verran aikuispelaajia rosterissaan.

Vaikka Ankoilla ja ErVillä onkin junioripainotteinen joukkue, niin se heillä on kuitenkin hyvää, että pelaajat ovat käytännössä T21-ikäisiä. "Aikuisen" iässä olevien T21-pelaajien pelaamisen tällä tasolla on sinällään helpompi ymmärtää, koska T21-sarjan taso on mitä on.

Myös yksittäisten T18-ikäluokan pelaajien peluuttamisen voin ymmärtää silloin, jos ko. pelaajat ovat selkeästi kehitystasoltaan (taidollisesti, fyysisesti ja etenkin henkisesti) valmiita pelaamaan tämän sarjan pelejä menestyksekkäästi. Selviytymään en yhtäkään tämän ikäluokan pelaajaa kaukaloon itse ottaisi.

T16-ikäluokan pelaajilla ei puolestaan pitäisi olla missään tapauksessa asiaa näihin peleihin.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
536
Itse en lähde arvioimaan yksilö- / pelaajatasolla ihan sen vuoksi että ko asia ei minulle kuulu, eikä minulla ole yksinkertaisesti tietämystä asiasta.

Kuitenkin minusta on edelleen hämmentävää, että sanotaan joukkueen olevan "selviytymässä" ihan tulosten varjolla (mitä sinäkin olet sanonut olevan kohtuulliset), kun isoimmat tappiot on tullut ennakkoon kovemmilta PSSx2, Classic ja TPSx1 - muutoinhan pelit ovat olleet varsin tasaväkiset... tulosten varjolla.
Jos ei ole tietämystä, niin silloin on ihan hyvä olla arvioimatta / kommentoimatta. Luetun ymmärtäminenkin on suotavaa.

Mielestäni en ole missään kohdassa maininnut (saati tarkoittanut) joukkueen olevan "selviytymässä", vaan viittasin joukkueessa pelaavien yksilöiden suoriutumiseen. Joukkueessahan on myös pelaajia, joille sarjataso on varmasti ihan oikea - heidän määränsä nykyisessä joukkueessa on mielestäni kuitenkin varsin pieni.

Tulosten olen maininnut olleen kohtuullisia etenkin odotuksiin nähden = joukkue on pärjännyt paremmin, kuin mitä siltä ennakkoon odotettiin. Tästä lienee kiittäminen Loiston valmennustiimiä, joka on onnistunut (jälleen kerran) ottamaan rajallisesta materiaalista parhaan irti.
 
Viestejä
76
Mielenkiintoista ikäkeskustelua. Kyllä 17 -vuotias voi tietysti pelata liigaa. Eihän tähän mitään absoluuttista rajaa voida vetää. Ja jos seuraa -07 syntyneen Ella Virtasen peliä, niin hyvin pysyy vauhdissa mukana.

Mutta kyllä osa joukkueista on ikärakenteeltaan liigan turhan nuoria. On ihan normaalia että on muutama junnu kasvamassa liigajoukkueessa, mutta se että on lähes joukkueellinen junnuja kasvamassa liigajoukkueessa, kertoo ongelmista ikärakenteessa..

Mutta meillä on liian vähän aikuisia "liigatason" pelaajia, eli on rakenteellinen ongelma, joka pitäisi tulevina vuosina korjata.

Siirryn eri aiheeseen.

F- liiga on edennyt A-lohkon osalta melko yllätyksettömänä, ja kauden alla mm. Säbämestarin maalailemat värisävyt sarjasta ovat säilyttäneet hyvin sävynsä.

Vaikka urheiluromantikkona toivoisin olevani väärässä, A-lohkon ainoa jännitysmomentti on se, ottaako Classic hopeaa vai PSS. B-lohko on huomattavasti mielenkiintoisempi.

TPS:n osalta voidaan tietysti jännittää, häviääkö joukkue kauden aikana yhtään ottelua. Yhdyn Toni Lötjösen näkemykseen, että ei. Vaikka raitapaitojen kannalta tilanne onkin auvoisa, ei se sitä sarjan jännityksen kannalta ole. Enkä usko, että tilanne on optimaalinen edes TPS:n kannalta, koska hegemonia-aseman saavuttaminen ilman kunnon taistelua ei kehitä pelaajia niin paljon kuin vahvempi epämukavuusalueelle joutuminen. Uhkaskenaariona vielä on, että TPS rekrytoi kuudennen kentällisen huippupelaajia Loiston kärkipelaajista: Masa P:n oljenkorreksi jää, että kaikki opiskelemaan pyrkivät säbäpelaajattaret valitsevat opinahjon Turusta. Lätkätaalojen rantautuminen Auran aalloille on lajin kannalta kaksiteräinen miekka.

Classic vai Pessi hopealle? Jarkko Rinteellä on käytettävissä kolme tasapainoista kentällistä. Toisin kuin muiden seurojen, hänen ei ole tarvinnut käyttää juniorikorttia juurikaan, kun lahjakkaat -05 kärkipelaajat ovat pelanneet nähdäkseni vain KooVee -ottelussa. Tämä ei tietenkään ratkaise mitalien värejä, mutta viestii pelaajiston leveydestä ja ”särkymävarasta.” PSS:lla on kaksi erittäin rutinoitunutta ja suorituskykyistä kentällistä, mutta ehkä hieman yllättäen Pessillä rosterissa ei ole kovin paljon leveyttä, ja loukkaantumis-/sairaustapaukset aiheuttavat enemmän ongelmia. Paremmuutta on erittäin vaikea ennakoida, mutta esittämäni eron vuoksi sijoitan vähäiset roponi Classicille. Sehän on todennäköistä, että joukkueet käytännössä ”ratkaisevat” hopea- ja pronssimitalit, kun ne kohtaavat välieräottelusarjassa. Sen voittaja häviää loppuottelusarjan ja häviäjä voittaa pronssiottelun.

Näillä näkymin ErVi ja SB Pro kamppailevat pääsystä pronssipelin häviäjäksi. ErVi on hetkittäin kutitellut kärkikolmikkoakin, mutta kun sekä Paajanen että Nordman (todennäköisesti) eivät ole keväällä mukana, tipahtaa ratkaisuvoima niin reippaasti, että vain uskaliaimmat urheiluromantikot uskovat joukkueen kiikuttavan mitalin Mosanmäelle. Nämä molemmat joukkueet ovat mielestäni rosteriin peilattuna onnistuneet peleissään hyvin, mutta hyökkäyspään ratkaisupelaajia löytyy lähinnä vain yhdestä kentällisestä. Palloton peli on sujunut melko hyvin.

SSRA ja Loisto ovat mättäneet maaleja lähes samaa vauhtia kuin ErVi ja SB Pro, mutta kun omissa on soinut melkein tuplatahtia, on selvää kummassa päässä suurimmat ongelmat ovat. Varsinkin Rankat Ankat on ollut pettymys, koska kyllä Oulussa kärkipelaajia on vähintäänkin samalla mitalla kuin helsinkiläisillä ja nurmijärviläisillä, mutta suorittaminen on ollut hyvin epätasaista. Pitkät bussimatkat ovat varmasti oululaisille tuttua, eli kysymys kuuluukin miksi Pulkkinen ja Lipsanen eivät ole onnistuneet virittämään joukkuetta ennakko-odotusten mukaiseen liitoon? Onko opit Happeen ajoilta jo aikansa eläneitä?

Loistosta ja KooVeesta on jo lähes kaikki oleellinen kirjoitettukin. Toivottavasti Loisto saa pitää nuoret ja lahjakkaat pelaajansa, jotta jatkossa homma pelittää paremmin. KooVeen osalta voisi lähinnä pohtia miten joukkue pärjäisi B-lohkossa. Tuskin kovin hyvin. Paljon pitää vettä virrata Tammerkoskessa, jotta KooVeesta saadaan uskottava liigaseura.

B-lohko on huomattavasti mielenkiintoisempi, ja panoksia riittää. Putoajat pitää selvittää, ja ennen kaikkea paikka auringossa, eli ne 4 seuraa, jotka nousevat ensi kaudeksi liigaan. Tämä on suomalaisen naissalibandyn kannalta hyvinkin ratkaiseva kausi, eli missä pelataan pääsarjatason salibandya jatkossa. Jatkossa muutokset ovat (näillä näkymin) pienempiä.

Erityisen mielenkiintoinen on asetelma pk-seudun näkökulmasta. Nyt pk-seudulta on vain yksi seura ylimmällä sarjatasolla. Toki SB-Pro on pk-seudun kupeessa mutta kuten olen aiemminkin todennut, se hyvin pitkälle ammentaa voimavaransa kehyskunnista (Nurmijärvi, Klaukkala, Vihti, Hyvinkää jne.) ja identiteetiltään ei ehkä profiloidu pääkaupunkiseudun seuraksi. B-lohkon ÅIF on tietysti samalla tavalla lähellä pk-seutua, mutta ei ole samalla tavalla kehyskuntien ympäröimä kuin Nurmijärvi, ja kuntarakennekin on aika pirstaloitunut lähelle Helsingin rajaa.

Vaikka pk-seudulla onkin liian vähän tyttö/naispelaajia, varsinkin väestöpohjaan suhteutettuna, olisi lajin kannalta hyvä, että pääsarjaan saataisiin ainakin yksi pk-seudun seura lisää. Siellä missä on paljon ihmisiä, resursseja ja näkyvyyttä, on mielestäni hyvä olla edellytyksiä pelata lajia huipputasolla. Luoda mahdollisuuksia ja innostaa uusia pelaajia lajin pariiin. Se laajentaa lajin tasoa, eikä missään nimessä ole pois pienemmiltä kasvukeskuksilta tai paikkakunnilta, missä laji osin jo voikin hyvin. Lajin riittävän vahva presenssi pääkaupunkiseudulla on kaikkien etu.

Mutta jotta laji kehittyisi pk-seudulla, tarvittaisiin pääsarjaan pääkaupunkiseurojen joukkueita, joilla on VAHVA TYTTÖPELAAJAPOLKU. Olen säbämestarin kanssa täysin samaa mieltä, että on haasteellista, jos ja kun pääsarjatasolle nousee Jokerit ja/tai HU. Muilta paikkakunnilta tietysti siirtyy pk-seudulle pelaajia, mutta arvokkaan juniorityön on silloin tehnyt pienemmän paikkakunnan seura.

Jos omia junioreita ei ole, niin pitää uusiin pääsarjajoukkueisiin sitten ammentaa pelaajia alueen vahvoista juoniorikasvattajista, joita pk-seudullaon tällä hetkellä tasan kaksi: EräViikingit ja Northern Stars. Molemmilla seuroilla on erittäin vahva tyttöpelaajapolku, asian voi vaikka tarkistaa T21, T18 ja T18 SM-sarjataulukoista. (Olisi oma tarinansa, mutta alueella esimerkiksi SB Vantaan, GrIFK:n, Oilersin ja osin Tiikereidenkin vahvat tyttöaihiot ovat sammuneet eri syistä johtuen).

Mielenkiintoiseksi asetelman tekee vielä se, että ErVi Ja Northern Stars ovat yhteistyöseuroja. Esimerkiksi viime keväänä useita NS.n kärkijunnuja siirtyi ErVin liigarosteriin. NS taistelee nyt paikasta ensi kauden 1 divisioonaan, ja varmasti myöhemmin liigaankin, mutta se voi viedä aikansa.

Nyt näyttää siltä, että Jokerit ja ÅIF olisivat nousemassa, mutta tilanne voi tietysti muuttua. Vaikka ÅIF:lla onkin kohtuullista junioritoimintaa, ei se mielestäni täysin omavarainen ole menestyäkseen pysyvästi liigatasolla, ja Jokereiden pitäisi sitten ammentaa kaikki tulevaisuuden pelaajat sitten jostain muusta seurasta.

Jos oletamme, että ErVi nappaa pelaajaputkestaan kaikki parhaat liigarinkiinsä, nousee pk-seudun liigapaletin osalta Northern Starsin tyttöjuniorit isoon rooliin. Seurassa on tälläkin hetkellä useita lahjakkaita -03, -04, -05, -06 jne. pelaajia, joilla on potentiaalia pelata liigaa. Ehkä n. 3 joukkueellista pelaajaa, jotka jo nyt mahtuisivat KooVeen liigajoukkueeseen😊

Tapio Hämeen-Anttila varmaankin toivoo, että nämä pelaajat pelaisivat liigaa Norssin sinivalkoisissa väreissä, mutta mikä on aikaikkuna, jolloin tämä on mahdollista? Riittäkö se palaajille?

Vai meneekö terävin kärki edelleen yhteistyöseuraan ErViin? Vai päästetäänkö mahdollisesti liigaan nouseva Jokerit apajille? Varsinkin Jokerit tarvitsee varmasti pelaajia jatkossa, jos nousee liigaan ja haluaa siellä pysyä. Osa Jokereiden pelaajista on jo hyvin kokeneita ja tuskin enää kovin pitkään haaveilevat edullisesta, mutta kuitenkin maksullisesta bussimatkailusta ympäri Suomen. Hämeen-Anttilalla olisi tietysti mahdollisuus neuvotella Jokereiden kanssa yhteistyöstäkin ja jopa fuusiostakin, mutta usein on vaikea löytää yhteisiä speksejä. Joka tapauksessa näen, että Northern Starsilla on merkittävä rooli kun ratkotaan pääkaunpunkiseudun liigahaasteita, niin vahva ja ennen kaikkea liigapelaamisen kannalta korvamerkkaamaton on seuran junioripooli.

Eli isoja asioita ratkotaan B-lohkossa. Paitsi pk-seudulla, myös Kuopiossa, Tampereella ja Jyväskylässä jännitetään. Welhojen tilanne näyttää hyvältä, ja hienoahan se olisi, jos Kuopiossa pelattaisiin ensi kaudella ylimmän sarjatason naissalibandya. Pirkkojen nousulla/nousemattomuudella Tampereen kupeesta saattaa olla jotain heijastusvaikutuksia KooVeen tulevaisuuteen, en osaa sitä tarkemmin arvioida. Jyväskyläkin keskeisenä opiskelupaikkakuntana sopisi hyvin pääsarjapaikkakunnaksi.

Kun on keskusteltu siitä, kasvaattaako 8 joukkueen sarjan kasvu 12 joukkueeksi tasoeroja, niin vastaus ainakin tällä hetkellä on: EI. Kaikki pääsarjaan nousevat 4 joukkuetta mahtuvat hyvin tasoltaan TPS:n ja KooVeen väliin. Noita Säbämestarinkin mainitsemia kasteja on A-lohkossa minun laskutavallani kolme (kärkikolmikko, keskikasti, peräpää), ja kun mukaan saadaan 4 joukkuetta lisää, ei välttämättä uusia kasteja enää synny, mutta syntyy tukevampi keskikasti ja peräpää. Parhaimmillaan saadaan pääsarjaan jopa tasaisuutta lisää, kun otteluiden voittajien ennakointi on tätä kautta haastellisempaa. Se on selvää, että kärjen ja hännän välinen ero ei kuitenkaan kavennu.

Joka tapauksessa, B-lohkon tilanne on jännittävä. Panoksia on paljon, ja jännitys säilyy pitkälle kevääseen asti. Otteluiden voittajaa on huomattavasti vaikeampi ennakoida kuin A-lohkossa, jossa liian monet pelit on käytännössä taputeltu jo ennen ottelun alkua.
 
Viestejä
536
Loistava kirjoitus Yski-Iskä. On virkistävää vaihtelua lukea tekstiä, jossa asioita on tarkasteltu ja pohdittu.

Nopeasti laskettuna sait kirjoitukseesi mahtumaan ainakin kuusi ajankohtaista teemaa, joista jokaisesta voisi käydä ihan omaa keskusteluaan:
  1. F-liigan ikärakenne
  2. F-liigan A-lohkon voimasuhteet ja näkymät loppukauteen
  3. SSRA alisuorittaminen ja valmennuksen vaikutus siihen
  4. Tampereen alueen salibandyn nykyhetki ja tulevaisuus
  5. Pääkaupunkiseudun salibandy nykyhetki ja tulevaisuus
  6. Näkymä uudistuvaan F-liigaan
Otan mielelläni osaa näihin aiheisiin, kunhan ensiksi hieman jäsentelen omia ajatuksiani.
 
Mielestäni en ole missään kohdassa maininnut (saati tarkoittanut) joukkueen olevan "selviytymässä", vaan viittasin joukkueessa pelaavien yksilöiden suoriutumiseen. Joukkueessahan on myös pelaajia, joille sarjataso on varmasti ihan oikea - heidän määränsä nykyisessä joukkueessa on mielestäni kuitenkin varsin pieni.

(Lähes) jokaisessa joukkueessa on niitä nk heikompia lenkkejä jotka joutuvat joskus "selviytymään", mutta jos tarkastellaan Loiston tilannetta kokonaisuudessa ja tilastojen valossa niin joukkuehan ei ole väärässä sarjassa (kuten olet toistuvasti antanut ymmärtää ja tästä väittämästä keskustelu sai alkunsa: "Mitä tulee Loistoon yleisellä tasolla, niin omasta mielestäni joukkue painii nykyisellä rosterillaan väärässä sarjassa - tällä hetkellä sopivampi sarjataso olisi T21 SM-sarja tai F-liigan B-lohko."). Se, että sinulla on joku tietty pelaaja mielessä ei poista tätä tosiasiaa kokonaisuudelta ja minusta on hassua edes väittää näin.
 
Viimeksi muokattu:
Kun on keskusteltu siitä, kasvaattaako 8 joukkueen sarjan kasvu 12 joukkueeksi tasoeroja, niin vastaus ainakin tällä hetkellä on: EI.

Jos muistellaan tätä koko sarjauudistusshow:ta, niin tämä kaikki sotku lähti Kurroselta kun:
  • ensin annettiin ymmärtää majunaisille /-ehdokkaille, että "mikäli haluaa majuun, niin olisi syytä siirtyä ulkomaille pelaamaan kovia pelejä"
  • sitten ihmeteltiin, kun kärkipelaajat lähtivät ja tehtiin sitten tämä NLA-NLB uudistus sillä ajatuksella, että "liigan kärkipelaajat eivät karkaa ulkomaille ja saadaan näille (enemmän) kovempia pelejä (esim myös sen runkosarjan jälkeisen "välisarjan avulla" mikä kuopatiiin pari kauden jälkeen).
  • nyt sitten luodaan 12 joukkueen sarja sillä ajatuksella, että "kärkijoukkueiden ja sarjan häntäpäänjoukkueiden tasoero kasvaa, mutta saadaan niiden välille nk keskikastille tasokkaampia ja tasaisempia pelejä" ja toivotaan sieltä massasta tulevan lisää pelaajia kärkeen
Toki näillä jatkuvilla sarjauudistuksilla luodaan sitä illuusiota, että jotka tehdään asioiden eteen liiton toimesta.
 
Viestejä
300
Mielenkiinnosta kysyn, miksi vedit rajan 2003-syntyneisiin? Tällä kaudellahan junioripelaajaksi luokitellaan 2002-syntyneet tai tätä nuoremmat. :unsure:

Jos tarkoituksena oli tarkastella sitä, kuinka paljon joukkueissa on aikuis- ja junioripelaajia, niin tällöin lukemat olisivat tuon nhlfinns -datan mukaan seuraavat:

JOUKKUEPELAAJATAIKUISETJUNIORITJUN %T21T18T16
TPS24111354,2%112
PSS2116523,8%32
CLASSIC26161038,5%73
ERVI28101864,3%171
SB-PRO24141041,6%82
SSRA24101458,3%14
FBC LOISTO2151676,2%961
KOOVEE28101864,3%861

Kun näitä tilastopaloja nyt tarkalla silmällä katsoo, niin PSS ja Classic erottuvat edukseen ikärakenteensa puolesta - molemmilla on joukkueellisen verran aikuispelaajia rosterissaan.

Vaikka Ankoilla ja ErVillä onkin junioripainotteinen joukkue, niin se heillä on kuitenkin hyvää, että pelaajat ovat käytännössä T21-ikäisiä. "Aikuisen" iässä olevien T21-pelaajien pelaamisen tällä tasolla on sinällään helpompi ymmärtää, koska T21-sarjan taso on mitä on.

Myös yksittäisten T18-ikäluokan pelaajien peluuttamisen voin ymmärtää silloin, jos ko. pelaajat ovat selkeästi kehitystasoltaan (taidollisesti, fyysisesti ja etenkin henkisesti) valmiita pelaamaan tämän sarjan pelejä menestyksekkäästi. Selviytymään en yhtäkään tämän ikäluokan pelaajaa kaukaloon itse ottaisi.

T16-ikäluokan pelaajilla ei puolestaan pitäisi olla missään tapauksessa asiaa näihin peleihin.
Yritin löytää järkevän rajan laillisesti alaikäisten ulosrajaamiseksi. 2002 syntyneet ovat tänä vuonna 19-20 ikäisiä.
 
Viestejä
2
Jokerit SB uusien vahvistuksien kera varmasti ponnahtaa BLiigan kärkikahinoihin kamppailemaan tosissaan. Taatelia varmasti kaivettu takataskusta, kun miesoletettujen joukkueissa toiminta näyttää sakkaavan.
 

juhasiltanen

Vaikka raitapaitojen kannalta tilanne onkin auvoisa, ei se sitä sarjan jännityksen kannalta ole. Enkä usko, että tilanne on optimaalinen edes TPS:n kannalta, koska hegemonia-aseman saavuttaminen ilman kunnon taistelua ei kehitä pelaajia niin paljon kuin vahvempi epämukavuusalueelle joutuminen.
Tämähän on tietenkin totta joka sana.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä joukkue kuitenkin harjoittelee X kertaa viikossa keskenään ja vääntävät toisiaan vastaan ns. arjessa oletettavasti melkoisella intensiteetillä.

Kyllähän tämä arkitekeminen näkyy sitten pelitapahtumissa, joita on kuitenkin suhteellisen vähän vuoden aikana. Tietenkin pelit on ihan eri asia, kuin harjoitukset, mutta muutamat harjoitukset sivusta seuranneena voin todeta, että ei siellä nyt laakereilla levätä ja hiukan neppailla ajan kuluksi.
 
Viestejä
536
Jokerit SB uusien vahvistuksien kera varmasti ponnahtaa BLiigan kärkikahinoihin kamppailemaan tosissaan. Taatelia varmasti kaivettu takataskusta, kun miesoletettujen joukkueissa toiminta näyttää sakkaavan.
Itse en vielä Jokereita ihan sinne terävimpiin kärkikahinoihin kahdeksan joukkueen sarjassa nostaisi. Uskon siihen, että SaiPa pitää kärkipaikkansa loppuun saakka, ja Welhot tulee hyvänä kakkosena n. 3-6p perässä.

Sijoista 3.-5. sen sijaan on muodostumassa todellinen trilleri. Jokerit on tässä taistelussa piikkipaikalla (14 ottelua, 25 pistettä), ÅIF toisena (14 ottelua, 22 pistettä) ja O2-Jyväskylä kolmantena (12 ottelua, 17 pistettä). O2:lla siis kaksi peliä vähemmän pelattuna, matkaa ÅIF:iin viisi pistettä ja Jokereihin kahdeksan pistettä.

Vaikka O2 onkin tuossa taistelussa vielä hieman takamatkalla, niin se on kuitenkin täysin vielä pelissä mukana. Joukkue on tehnyt viimeisessä viidessä ottelussaan huimat 34 maalia, eli 6,8 maalia / ottelu, joten mikäli joukkue onnistuu säilyttämään tuon tasonsa myös tulevan viikonlopun kotiotteluissaan Jokereita ja Blue Foxia vastaan, niin sarjataulukko tulee näyttämään viikonlopun jälkeen heidän kannaltaan varsin hyvältä. ÅIF nimittäin kohtaa SaiPan ja Jokerit toisessa ottelussaan Welhot, joten voi hyvinkin olla, ettei nämä joukkueet kerää viikonloppuna pisteen pistettä.

Koska etukäteen jossittelu on hauskempaa kuin jälkiviisaus, ja koska itselläni on kykyä nostaa käsi pystyyn ja todeta olleen väärässä, niin ennakoin hieman jo viikonlopun yli:

ÅIF-SaiPa => SaiPa voittaa
Welhot-Jokerit => Welhot voittaa
O2-Blue Fox => O2 voittaa
O2-Jokerit => O2 voittaa
Welhot-Blue Fox => Welhot voittaa

Jos ottelut päättyisivät edellä esitetyn veikkauksen mukaisesti, sarjataulukko näyttäisi viikonlopun jälkeen tältä:

1. SaiPa 14 ottelua, 35p
2. Welhot 15 ottelua, 32p
------------------------------------
3. Jokerit 16 ottelua, 25p
------------------------------------
4. O2-Jyväskylä 14 ottelua, 23p
5. ÅIF 15 ottelua, 22p

O2:lla olisi Jokereihin nähden edelleen kaksi peliä vähemmän pelattuna, ja lisäksi keskinäisiä otteluita kolmikon kesken olisi jäljellä vielä seuraavasti; 10.12. ÅIF-Jokerit sekä 28.1. O2-ÅIF.

Näkisinkin, että tuo tulevan sunnuntaina O2 vs. Jokerit klo 18:30 kamppailu tulee olemaan tuon 3.sijan suhteen eräänlainen vedenjakaja. Toivotaan siis, että Ruutu+ lähetys toimii tällä kertaa moitteetta, sillä eihän tuota voi jättää katsomatta.
 
Viestejä
300
TPS:n osalta voidaan tietysti jännittää, häviääkö joukkue kauden aikana yhtään ottelua. Yhdyn Toni Lötjösen näkemykseen, että ei. Vaikka raitapaitojen kannalta tilanne onkin auvoisa, ei se sitä sarjan jännityksen kannalta ole. Enkä usko, että tilanne on optimaalinen edes TPS:n kannalta, koska hegemonia-aseman saavuttaminen ilman kunnon taistelua ei kehitä pelaajia niin paljon kuin vahvempi epämukavuusalueelle joutuminen. Uhkaskenaariona vielä on, että TPS rekrytoi kuudennen kentällisen huippupelaajia Loiston kärkipelaajista: Masa P:n oljenkorreksi jää, että kaikki opiskelemaan pyrkivät säbäpelaajattaret valitsevat opinahjon Turusta. Lätkätaalojen rantautuminen Auran aalloille on lajin kannalta kaksiteräinen miekka.

Tartun paljon hyvää asiaa sisältäneessä postauksessa myös tähän TPS-osioon.

Veikkaan itsekin, että runkosarjaan ei osu yhtään tappiota. Ainoastaanjos Vuorela sattuu olemaan poissa jostain kärkikamppailusta, niin silloin voi hyvin tulla pistemenetyksiä.

Olen eri mieltä hegemonia-aseman saavutuksesta. TPS voitti mestaruuden viime keväällä käytännössä kahdella kentällä ja osa niistäkin pelaajista olivat aivan lopussa ja raihnaisessa kunnossa finaalissa. Muistaakseni kaikki niistä pelaajista ovat tämänkin kauden joukkueessa pelaavassa kokoonpanossa? Osa pelaajista on siirtynyt täksi kaudeksi Tepsiin, mutta paikka ei ole ollut mitenkään automaattinen, vaan sen eteen on täytynyt tehdä paljon töitä ja epämukavuusalueelle menemistä.

Tepsin rosterin suuruudesta puhutaan, mutta en ymmärrä miksi? Aiempien viestien taulukoiden mukaan Tepsillä on ollut kentällä yhtä paljon pelaajia (24) kuin useimmilla NLA-joukkueilla . Ainoastaan kahdella on ollut vähemmän. Tepsin verkkosivuilla on toki listattuna 27 pelaajaa, mutta sekin on vähemmän kuin Kooveella ja Ervillä on ollut jopa pelaamassa (28).
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös