Pääkallo.fi

Naisten liiga 2020-21

Viestejä
70
Pari muutakin hyvin junioripitoista joukkuettahan tuossa sarjassa on ja lopussakin junnuja merkittävä määrä. Harmi sinällään, että aikuisia pelaajia ei tuolle tasolle hirveästi riitä. Loisto on rakennettu vuosien saatossa alkuperäisen rungon ympärille Varsinais-Suomen saman ikäluokan käkipelaajista, joilla on pääosin taito- ja nopeuspuolikin kunnossa (esim. kohtuu tuoreimpina Wirmon pelaajia 4 kpl) ja tälle kaudelle pari kauempaakin tullutta ikäluokkansa osaajaa.

Tuolla määrälla lahjakkuutta ja osaavalla valmennuksella ei ihan ihmeellistä ole, että ovat noinkin vahvoilla, kun kuitenkin muutakin joukkueet ovat nuoria ja ainakin kaikkein kokeneimman joukkueen vanhimpien osalta paras terä näyttää jo olevan takana päin. Toki keväällä tilanne voi olla toinen, mutta onhan nuo Loiston pelaajat olleet muissa sarjoissaan aina parhaimmillaan keväällä.
 
Viestejä
536

Posia itse uutisesta - toiveena että jatkossa voisi olla syvällisempääkin dataa, eikä sitä samaa mitä saa Tilastopalvelusta.

Listasin alle sarjataulukon perusteella jokaisen A-lohkon joukkueen kaksi parasta maalintekijää, pelaajakohtaisen maalimäärän, joukkueen kokonaismaalimäärän, pelaajakohtaisen %-osuuden joukkueen kokonaismaalimäärästä, sekä edellä mainittujen joukkueen kahden parhaan maalintekijän %-osuuden joukkueen kaikista maaleista.

Yksilötasolla omalle joukkueelleen tärkein pelaaja tämän tilaston perusteella on EräViikinkien Sofia Mittentag, joka on tehnyt lähes kolmanneksen joukkueensa maaleista. Se, että joukkueen toiseksi paras maalintekijä Iina Latvalan prosentti on vain 12,73%, osoittaa sen, kuin vahvasti EräViikingit ovat olleet Mittentagin maalijyvän varassa - taustatukea ei liiemmilti ole ollut tarjolla, ja se on näkynyt myös sarjataulukossa.

Kaksikkoja arvioidessa TPS:n voidaan katsoa olevan kaikista joukkueista riippuvaisin omasta tehokaksikostaan (Leino & Rantanen), joka on vastannut lähes puolesta joukkueensa maaleista. Toisesta ääripäästä löytyy SB-Pro, jolla vastaavaa riippuvuutta ei ole - heidän tehokaksikkonsa (Lirkki & Isometsä) osuus kaikista maaleista on ainoastaan neljännes.

Mielenkiintoinen on myös Rankat Ankat, sillä joukkueen toiseksi paras maalintekijä on 3.kentän Liinu Koivisto. On iso etu joukkueelle, jos 3.ketjustakin löytyy vastaavan kaltaista ratkaisuvoimaa.

En tiedä kuinka validi päätelmäni lopulta on, mutta jos tätäkin tilastoa katsoo kokonaisuutena, niin joukkueet joilla maalintekovastuu jakautuu joukkueessa tasaisemmin, ovat lähtökohtaisesti pärjänneet paremmin. Tällaisten joukkueiden menestyminen lienee luonnollisesti myös vähemmän alttiimpaa yksittäisten loukkaantumisten vaikutukselle.

#PELAAJAJOUKKUEMAALIT (P)MAALIT (J)P/J %%
1Holmberg FannyPSS
12​
77​
15,58 %​
31 %
Hautojärvi ElinaPSS
12​
77​
15,58 %​
2Niemelä HannaSSRA
21​
88​
23,86 %​
39 %
Koivisto LiinuSSRA
13​
88​
14,77 %​
3Lirkki JaanaSB-Pro
9​
73​
12,33 %​
25 %
Isometsä AadaSB-Pro
9​
73​
12,33 %​
4Lahti TuuliaLoisto
14​
86​
16,28 %​
30 %
Pakarinen LauraLoisto
12​
86​
13,95 %​
5Avikainen Kiia-MariKoovee
12​
75​
16,00 %​
32 %
Huotari Elli-NooraKoovee
12​
75​
16,00 %​
6Pöllänen AlisaClassic
14​
67​
20,90 %​
37 %
Pitkäkangas NataliaClassic
11​
67​
16,42 %​
7Leino SofiaTPS
16​
59​
27,12 %​
46 %
Rantanen LauraTPS
11​
59​
18,64 %​
8Mittentag SofiaEräViikingit
15​
55​
27,27 %​
40 %
Latvala IinaEräViikingit
7​
55​
12,73 %​
 
Viestejä
137
Sipoossa harvinainen temppu lopussa, tällä kertaa upporikasta ja rutiköyhää pelaaminen saattoi maksaa pudotuspelipaikan.
 
Viestejä
137
Tässä nopeasti värkätty teos tärkeiden maalien tekijöistä. Toki jokainen tehty maali on voitetussa ottelussa tärkeä, ja tämä on luotu ainoastaan tilastojen pohjalta. Kuvassa joukkueet, jokaisella identtiset sarakkeet.

Ensimmäinen sarake osoittaa voittomaalin tekijää, ja montako voittomaalia kyseinen pelaaja on tehnyt. Esimerkiksi Ankkojen Hanna Niemelällä voittomaaleja on tehty 3. Seuraava sarake osoittaa tasoitusmaalin tekijän, silloin kun joukkue on noussut tappioasemasta tasoihin. Jokainen merkitty pelaaja on tehnyt tasoitusmaaleja yhden. Seuraava sarake osoittaa sen maalin tekijän, mikä riitti tasapeliin. Tässä tapauksessa maalit tehtiin ja sen jälkeen otettiin omiin, jotta tasapeli syntyi. Viimeinen sarake esittelee nollapelin pelanneen maalivahdin, koska veskarit jäävät usein näissä keskusteluissa vähemmälle.

Merkittävin yksittäinen pelaaja voittomaalien teossa on Classicin Alisa Pöllänen. 6 kpl tehtyjä voittomaaleja on huima määrä. Muita kovia tuloksia on Porvoon Hautojärvi, joka on ratkonut suuren osan peleistä kakkoskentästä. Pro, SSRA ja TPS omaavat ratkaisukykyä monessa kentässä. Näillä joukkueilla alkaa hahmottua myös ne ratkaisukykyiset pelaajat, kun onnistumisia on useampi. Loistolla ja Kooveella ei erotu yksittäiset pelaajat, mutta molemmilla on mukava määrä pelaajia, jotka pystyvät tekemään voittomaaleja.

Tässä pitää tietysti huomioida loukkaantumiset, esimerkiksi PSS:n E. Holmberg on pelikuntoisena varmasti yksi Liigan ratkaisukykyisimpiä pelaaja. Myös Kooveen Senni Hietanen on puhdas maalintekijä, ja varmasti mahtuisi tähän taulukkoon, mikäli loukki ei olisi katkaissut kautta. Mukavaa uutta vuotta kaikille, toivottavasti päästään näkemään keväällä, kuka oikeasti ratkoo pelejä, sarjoja ja mestaruuksia!

Voittavat maalit.png
 
Viestejä
536
Tasapuolisuuden vuoksi vastaava kattaus myös lohko B:stä, kuin aiemmin lohko A:sta.

Listalla siis sarjataulukon perusteella jokaisen B-lohkon joukkueen kaksi parasta maalintekijää, pelaajakohtaisen maalimäärän, joukkueen kokonaismaalimäärän, pelaajakohtaisen %-osuuden joukkueen kokonaismaalimäärästä, sekä edellä mainittujen joukkueen kahden parhaan maalintekijän %-osuuden joukkueen kaikista maaleista.

PELAAJAJOUKKUEMAALIT (P)MAALIT (J)P/J (%)%
Turunen MiisaSaiPa
20​
74​
27,03 %​
50 %
Hakkarainen JuuliSaiPa
17​
74​
22,97 %​
Järvi HenriikkaPirkat
20​
74​
27,03 %​
51 %
Myllymäki PinjaPirkat
18​
74​
24,32 %​
Rautanen JenniÅIF
17​
62​
27,42 %​
40 %
Hartwall EmmaÅIF
8​
62​
12,90 %​
Väliaho JohannaO2-JKL
13​
54​
24,07 %​
41 %
Lustig JessicaO2-JKL
9​
54​
16,67 %​
Lindi LottaWelhot
13​
64​
20,31 %​
34 %
Murtorinne MiiaWelhot
9​
64​
14,06 %​
Holopainen AnikaSteelers
11​
55​
20,00 %​
31 %
Lehto SaimiSteelers
6​
55​
10,91 %​
Saarinen TuiskuLoSB
8​
33​
24,24 %​
39 %
Lonka HannaLoSB
5​
33​
15,15 %​

Kokonaisuutena arvioituna B-lohkossa yksittäisten pelaajien / kaksikkojen merkitys korostuu entisestään verrattuna A-lohkon joukkueisiin.

En oikein itse tiedä, mitä mieltä pitäisi olla siitä, että lohkon kahdella kärkijoukkueella kaksi pelaajaa vastaa puolesta joukkueensa maaleista? Toisaalta lienee hienoa, että joukkueilla on näin ratkaisukykyisiä pelaajia, mutta samanaikaisesti joukkueilla voidaan katsoa olevan paljon näiden varassa. Yksittäisen pelaajan mahdollinen loukki, sairastuminen tai seurasiirto voisi jo itsessään vaikuttaa joukkueen tuloskuntoon.

Tuloksellisesti nämä 27% pelaajat (Hakkarainen, Järvi ja Rautanen) ovat olleet joka tapauksessa erinomaisia värväyksiä joukkueilleen - jos vertaa esim. SaiPan tuloskuntoa viime kaudella ilman Hakkaraista tämän kautiseen, niin onhan siinä iso ero - keskikastista kärkeen.
 
Viestejä
1
Tässä hitusen visuaalisempi tapa kuvailla tuloksia. Kuten edellisessä viestissä Säbämestari analysoi yksittäisten pelaajia olevan henkireikä tietyille B-lohkon joukkueille, on sitä samaa havaittavissa A-lohkon maalivahdeissa. Vuorela on TPS:n tärkein yksittäinen pelaaja. Laakso on Kooveen yksi tärkeimmistä pelaajista, mutta ei tärkein. SSRA:n Rentsch on ollut tällä kaudella pohjoisen ainoa pelaava maalivahti, aivan kuten Tepsilläkin. Kärkijoukkueiden veskaritilanne ei ole optimaalinen, ainoastaan SSRA mahtuu kärkinelikkoon niin pisteiden, kuin torjunta% perusteella. Kuvassa kolme parasta häkkipäätä, jotka ovat pelanneet vähintään puolet peleistä. Alla kaikkien joukkueiden maalivahtien yhteinen torjuntaprosentti. Top torjujat tammikuu.jpg
 
Viestejä
68
Tässä hitusen visuaalisempi tapa kuvailla tuloksia. Kuten edellisessä viestissä Säbämestari analysoi yksittäisten pelaajia olevan henkireikä tietyille B-lohkon joukkueille, on sitä samaa havaittavissa A-lohkon maalivahdeissa. Vuorela on TPS:n tärkein yksittäinen pelaaja. Laakso on Kooveen yksi tärkeimmistä pelaajista, mutta ei tärkein. SSRA:n Rentsch on ollut tällä kaudella pohjoisen ainoa pelaava maalivahti, aivan kuten Tepsilläkin. Kärkijoukkueiden veskaritilanne ei ole optimaalinen, ainoastaan SSRA mahtuu kärkinelikkoon niin pisteiden, kuin torjunta% perusteella. Kuvassa kolme parasta häkkipäätä, jotka ovat pelanneet vähintään puolet peleistä. Alla kaikkien joukkueiden maalivahtien yhteinen torjuntaprosentti. katso liitettä 744
Tuossapa oikea kaksikko tyttöjen MM-kisoihin. Pää kestää noilla tytöillä myös kun ollaan tappiolla. On helppoa olla hyvä, kun menee hyvin, mutta maajoukkuemaalivahdilla ei saa tulla itku silloinkaan, kun vastustaja tekee maaleja peräperää.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
137
Emmi Niemelä tehnyt comebackin. On tänään Ankkojen kokoonpanossa.

Ihan mukava paluupeli, yksi maali tiukassa kamppailussa. Olisi mukavaa kuulla paluun taustoista, onko pelaajalla ollut sittenkin haluja palata kaukaloon, vaiko joukkueella tarvetta yhdelle pelaajalle.
 
Viestejä
70
Viestejä
536
Ihan mukava paluupeli, yksi maali tiukassa kamppailussa. Olisi mukavaa kuulla paluun taustoista, onko pelaajalla ollut sittenkin haluja palata kaukaloon, vaiko joukkueella tarvetta yhdelle pelaajalle.

Erikoinen juttu. Jotenkin olen ajatellut, ettei tuollaisia pelipaidan "jäädyttämisiä" tehdä ennen kuin on varmuus, että peliura on paketissa. Nyt meni vain 4kk, kun mieli muuttui. Toki siinä ajassa Ankat on yllättäneet kaikki, olemalla sarjan kärkijoukkueita häntäpään sijaan. Ehkä menestys houkutteli hänet takaisin?
 
Viestejä
137
Erikoinen juttu. Jotenkin olen ajatellut, ettei tuollaisia pelipaidan "jäädyttämisiä" tehdä ennen kuin on varmuus, että peliura on paketissa. Nyt meni vain 4kk, kun mieli muuttui. Toki siinä ajassa Ankat on yllättäneet kaikki, olemalla sarjan kärkijoukkueita häntäpään sijaan. Ehkä menestys houkutteli hänet takaisin?

Tätä kautta ajattelin asiaa itsekin. Omassa päässä paita kattoon tarkoittaa aktiiviuran lopettamista, eli sieltä harvemmin tullaan takaisin. Hyvin on Emmi pitänyt itsensä pelikunnossa, ei jäänyt kentällä jalkoihin. Toivottavasti Ankat avaisivat vähän tätä comebackia, kiinnostaa kovasti lisätiedot.
 
Viestejä
780
On erikoinen paidan jäädytys. Yleensä jäädyttämisen vaaditaan suunnilleen kymmenen kautta seurassa ja vähintään pari-kolme vuotta lopettamisesta. Mutta kukin seura tavallaan.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös