- Viestejä
- 448
Ei kyllä kovin vakavasti voi salibandyliittoa ottaa, jos seuraavissa kisoissa Kurronen tai Vilander päävalmentajana.
Sanoisin että voitaisiin kokeilla jopa ulkomaalaista valmentajaa jos ei muuta keksitä. Toki minä en tiiä yhtään naissalibandy koutseista Suomessa. Onko seurajoukkueissa joku potentiaalinen joka toisi jotain uutta tuohon touhuun? Tsekillä oli joku suomalainen naisvalmentaja siellä valmentajatiimissä myös Sveitsin valmennusjoukoissa oli joku miesvalmentaja.Tää taitaa olla päivänselvä valinta, kaveripelillä mennään.
Toisaalta, Suomessa piirit on niin pienet että kaikki on kavereita. Tarttisko koittaa löytää valmentajaa out-of-the-box. Vaikka Ruotsista.
Päivän peli olis voinut mennä ihan eri tavalla jos se olis aloitettu vasta ajassa 01.00 mutta kun Ruotsi pääsi tekemään helpon avausmaalin oli laulu valmis.
Nieminen, Homi varmoja. Manninen todennäköinen lopettaja Rantanen myös.. Saario ja kaupit tulee todennäköisesti päättämään maajoukkue uran 2027 kotikisoihin. Ainakin kaupit todennäköisesti viimeistä kertaa silloin mukana kun tietynlainen ympyrä sulkeutuu kun nmj ura lähti 2015 kotikisoista ja ne olisi Veeralle 7 ja Oonalle kuudennet kisat.Tässä kun yrittää päästä yli tappiosta niin tulee miettineeksi jo jatkoa, moniko aikoo lopettaa maajoukkueessa? Nieminen ja Homi ilmoittaneet lopettavansa. Laura Mannisella oli luultavasti viimeiset kisat (lähde: Women's WFC 2023 team presentations - Group A - IFF Main Site). Mites Rantanen ja Saario…?
Luulin, että tarkoituksena olisi saada asioita eteenpäin... pitää muistaa sekin, että on hyviä valmentajia myös miestenkin puolella niin tulevan koutsin ei tarvitse olla "naisvalmentaja".Kouvalainen olisi kyllä oiva valinta. Mutta onko kiinnostunut?
Ja hintalapun suuruutta tälle ’valtavalle kehitykselle’ ei voi kuin arvailla.Vielä palaan tuohon Kurrosen aikaan muutamalla sanalla. Albert Einstein on määritellyt hulluuden seuraavasti: "Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta." Nyt mentiin kahdeksan vuotta samalla kaavalla ja aina jäätiin perintöprinsessaksi.
Huvittavaa tässä on se, että puhutaan miten "vaatimustaso on noussut, ja maajoukkuetoimintaan sitoutumisen merkitys on kasvanut. Kilpailu pelipaikoista on etenkin neljän viime vuoden aikana kasvanut, ja joukkueessa vallitsee silminnähden todella hyvä yhteishenki." Jos otetaan tosiasiat tosiasioina, niin nuo aiemmat maininut asiat ova täyttä jargonia ja mielikuvien luontia, sillä miten ollaan voitu mitata "vaatimustasoa" tai "sitoutumista" tai "kilpailua pelipaikoista". Tässäkö on kahdeksan vuoden työn hedelmät? Tässäkö on ne mittarit mitä käytetään mittaamaan suomalaisen huippunaissalibandya?
Maajoukkuetasolla ollaan yhä yhtä kaukana Ruotsista kuin ennenkin.
Seurajoukkuetasolla ero on jopa kasvanut.
Mutta hei, vaatimustaso on noussut... herregud.
EDIT: kävin vielä lukemassa noita 2019 ja 2021 ketjuja ja siellä on samaa einsteinmeininkiä... eteenpäin ollaan menty ja vaatimustasoa nostettu.... huoh.
Ja vielä, olen valmis laittamaan kivitalon sen puolesta, että liitto suuressa viisaudessaan haluaa jatkaa Kurrosen kanssa.
Faktaahan on se, ettei liitto "halunnut" jatkaa sopimusta silloin, kun se oli edellisen kerran katkolla. Sen sijaan se "joutui" jatkamaan, koska vaihtoehtoja ei ollut. Tai silloisella huippu-urheilujohtaja Rantalalla oli muutamia vaihtoehtoja, mutta tiettävästi nämä kieltäytyivät kunniasta.Ja vielä, olen valmis laittamaan kivitalon sen puolesta, että liitto suuressa viisaudessaan haluaa jatkaa Kurrosen kanssa.
Kurronen on mielestäni tehnyt tänä vuonna myös itse selväksi, että tämä oli hänen "last dance". En siis jaksa uskoa, että hän olisi enää edes "käytettävissä", vaikka liitto niin "haluaisi".
Eipä sieltä F-liigasta löydy ketään valmista tuohon rooliin. Siellä on minun silmissäni yksi potentiaalinen, mutta vasta muutaman vuoden päästä ja nimeä en viitsi mainita, jotta ei vain pissi nousisi päähän, jos näitä lukee. Joku heitti Kouvalaisen, en jaksa uskoa halukkuuteen enkä aivan edes kykyihin. Vilander sinne itseään petaa ja Kurronen puhuu varmasti puolesta, mutta se olisi ratkaisu tyyliin mennä aidan yli sieltä missä aita on jo maassa.Sanoisin että voitaisiin kokeilla jopa ulkomaalaista valmentajaa jos ei muuta keksitä. Toki minä en tiiä yhtään naissalibandy koutseista Suomessa. Onko seurajoukkueissa joku potentiaalinen joka toisi jotain uutta tuohon touhuun? Tsekillä oli joku suomalainen naisvalmentaja siellä valmentajatiimissä myös Sveitsin valmennusjoukoissa oli joku miesvalmentaja.
Kertokaa te jotka F liigaa seuraatte enemmän että onko joku valmentaja jolla ois kykyjä tuohon nmj?
Eli hävittiin kelle pitikin hävitä.Vaikka peli oli rakenteeltaan ja pelaajien kehonkuvaltaan katastrofaalinen, niin lajin harrastajamäärä ja lisenssipelaajien määrä Ruotsissa, kahden korkeimman sarjatason pelin laatu ja laadun tasaisuus, naisurhelijoiden arvostus ja heille osoitettu resurssi (voi elää urheilijan elämää ja pelata pidempiä uria) on Suomeen verrattuna niin erilaista, että näissäkin kisoissa saavutettu tulos oli juuri se, mikä sen kuuluu ollakin.
Tietysti maajoukkueen tavoite pitää aina olla se Ruotsin kaataminen finaalissa ja varmaan sen aina kertaalleen 15-25 aikana voi onnistua tekemään. Mutta realistinen kuvio on tämä mikä on. Ja todellinen epäonnistuminen on kyseessä oikeastaan silloin, jos hävitäänkin Tsekeille tai Sveitsille.